maanantai 13. toukokuuta 2019

Mitä kesätalossa tapahtuikaan viime vuonna?


Viime kesä oli kesätalossa vauhdikas. Ensimmäisenä kesänä purimme alkuperäisiä pintoja näkyviin ja mietimme erilaisia pintaratkaisuja. Toisena kesänä keskityimme edelleenkin pohjatöihin ja raivasimme tilaa uudelle. Uudet vesiputket, pihapuiden kaataminen ja juurien kaivaminen eivät ehkä näy ulospäin talon historiaa tuntemattomille, mutta uusi pönttöuuni, keittiön valkoinen hirsiseinä sekä olohuoneen uudet sähköt tulevat muistuttamaan pizzantuoksuisesta kesästä 2018:




lauantai 11. toukokuuta 2019

Aasialaisen kerronnan lumoissa.

"Are all of us the same, I wonder, navigating our lives by interpreting the silences between words spoken, analyzing the returning echoes of our memory in order to chart the terrain, in order to make sense of the world around us?"
- The Garden of Evening Mists - 

Tänä keväänä Aasia vaihtui Eurooppaan, Bangkok Tampereeseen. Onneksi olen elänyt näitä muutoksia ennenkin ja osasin varautua siihen, että tämä matka kestää kauemmin kuin kymmennen tuntia lentokoneessa. Vaikka oman elementtinsä arkeen tuovat tällä hetkellä muuttolaatikot ja varastojen penkomiset, on suurin matka silti sisäinen ja sosiaalinen. Olen päättänyt nauttia matkanteosta ja siitä, että vielä ei tarvitse olla perillä - itse matkanteko on jo päämäärä itsessään.

Samalla olen nauttinut tavoitteestani sata-tarinaa-aasiasta-aasialaisten kertomina, sillä löysin malesialaisen Tan Twan Engin kaksi kirjaa, joiden tarinoissa sukelletaan Malesiaan toisen maailmansodan aikana, jolloin japanilaiset miehittivät alueen. Päähenkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa yllättävillä tavoilla ja suureen kipuun yhdistyy myös suurta rakkautta. Niikuin usein elämässä tapahtuu. Suosittelen lämpimästi molempia:

#12/100: 'The Garden of Evening Mists'
#13/100: 'The Gift of Rain'

  

torstai 3. tammikuuta 2019

Voittamaton alkupala tonnikalasta & uuden vuoden haasteet.

Hyvää alkanutta vuotta 2019! Minulle tämä tulee olemaan monin tavoin muutoksen vuosi ja olen aloittanut sen haastamalla itseni 10 viikon hyvinvointihaasteella. Tässä haasteessa on simppeleitä asioita, jotka pitäisivät olla päivittäiseen arkeen itsestäänselvästi kuuluvia, mutta jotka helposti näyttävät luiskahtavan sivuun olosuhteiden vaihdellessa. Yksi niistä on kala viikoittaisessa ruokavaliossa. Mietin tässä, että miten se meneekään niin, että suositus 'syö vähintään kaksi kertaa viikossa kalaa' näyttää olevan monesti haaste ja hyviä kalaruokia on välillä vaikea löytää edes ravintoloiden menusta? Mietin myös, että kaksi ateriaa viikossa on mielettömän vähän, jos syö kaksi lämmintä ateriaa päivässä eli 14 ateriaa viikossa. Eihän se ole edes 15%?!?! - - - Joten päätin muuttaa ajatteluani: Kuinka paljon kalaa on mahdollista lisätä viikon ruokavalioon? Ja mitä kalaruokia haluan syödä tai tarjota vieraillenikin? 

Katsotaan, mitä tästä seuraa. Jotakin hyvää, toivon niin. Muista haasteisiin liittyvistä asioista kerron myöhemmin, mutta nyt haluaisin jakaa kanssanne yhden kalareseptin ja samalla pyytää teitä jakamaan suosikkireseptinne kalasta.


TONNIKALAA SOIJA-BALSAMICO-GLASEERAUKSELLA (6 henkilöä)

Tarvitset:
500g tonnikalaa
öljyä voiteluun
suolaa ja pippuria
120 ml tummaa soijaa
80ml balsamico viinietikkaa
1/4 tl jauhettua chiliä
korianteria ja limejä tarjoiluun

Tee näin:

1- Leikkaa tonnikalafilee pitkiksi fileiksi niin, että halkaisija on vähintään 4 cm. Voitele tonnikala öljyllä ja ripottele päälle suolaa ja pippuria. 

2- Kuumenna paistinpannu erittäin kuumaksi. Paista tonnikalanfilettä pannulla jokaiselta sivulta 30-45 sekuntia niin, että se sisin jää edelleen raa'aksi mutta ulkosivuilta file kypsyy noin 5 mm. Siirrä file sivuun pois pannulta odottamaan. 

3- Laita pannu keskilämmölle ja lisää siihen soija, balsamico ja chili.  Keitä noin 4 minuuttia niin että seos muuttuu siirappimaiseksi. Ota pannu pois liedeltä ja kieputa siinä tonnikalafilettä niin että se imee kasteketta sisäänsä ja saa kaunnin värin pintaansa. Nosta file sivuun jäähtymään ja asettumaan 15 minuutiksi.

4- Leikkaa file terävällä veitsellä ohuiksi siivuiksi ja tarjoile korianderin ja limen kera. 

maanantai 5. marraskuuta 2018

Meriruuan ystäville alkupalaksi kampasimpukkaa.

Koska marraskuu on yhtä kuin juhlasesonki (olihan Henryllä viime viikolla syntymäpäivät) niin  julkaisen teille voittamattoman ohjeeni alkupalasta merelliselle aterialle.  Helppo, nopea, juhlava - mitä muita adjektiivejä tarvitaan?

Mitäkö muuta kuuluu? Tulimme juuri syyslomalta. Minulle se oli uppoutumista tarinoiden maailmaan... ensin sikhitaustaisten singaporelaisten ja sitten japaninkorealaisten elämään. Uh. Mitä tarinoita. Suosittelen molempia kirjoja kulttuurisukelluksia janoaville - et voi laskea kädestä: 

Balli Kaur Jaswal: SUGARBREAD

Min Jin Lee: PACHINKO


KAMPASIMPUKKAA VOI-YRTTIKASTIKKEELLA

Tarvitset:
oliiviöljyä
kampasimpukoita (varaa alkupalaksi kullekin 1-3 riippuen muusta tarjoilusta)
50 g suolatonta voita
4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
0,5 dl silputtua persiljaa (italialaista, sileälehtistä)
suolaa, pippuria
sitruunaa 

Tee näin:
1- Kuumenna noin yksi ruokalusikallinen öljyä kuumalla lämmöllä (Huom! Jos sinulla on paljon kampasimpukoita, on parempi käyttää useaa pannua mielummin kuin latoa simpukoita liian tiheästi). Kun öljy jo miltein sauhuaa, paista kampasimpukoita 60-90 sekuntia molemmilta puolilta niin, että niistä tulee kullanruskeita. (Voit testata kypsyyttä kevyesti painamalla niitä: niiden tulisi olla kiinteitä, mutta edelleen antaa periksi. Varo kypsentämästä niitä liikaa ettei niistä tule kumisia.) Siirrä paistetut kampasimpukat sivuun lautaselle.

2- Puhdista pannu pyyhkimällä öljy talouspaperilla pannusta ja nosta pannu uudelleen liedelle, tällä kertaa miedolle lämpötilalle. Lisää pannulle voi ja heti kun voi on sulanut ja vaahtoaa, lisää valkosipuli ja persilja. Sekoita 30 sekuntia niin, että seos on kauttaaltaan lämmennyt.Ota sitten pannu pois liedeltä.

3- Lisää kampasimpukat uudelleen pannulle voiseokseen ja mausta suolalla, pippurilla ja sitruunanmehulla. 

4- Asettele kampasimpukat tarjoilulautasille, pirskottele päälle voi-yrttikastiketta ja tarjoile sitruunanlohkojen kanssa. 




maanantai 8. lokakuuta 2018

Appelsiinillä maustettu kookosriisipuuro.


 Juuri syksyssä on mielestäni hienointa myrskyn ja tyynen vaihtelu. Ja vaikkei vuodenaikana varsinaista syksyä täällä tropiikissa olekaan, on täällä sadeaika. Bangkokissa sadeaika on edennyt vaiheeseen, missä aamuisin on tyynen seesteistä ja jopa aurinkoista, mutta päivän mittaan pilvet saapuvat ja taivas käy raskaaksi, kunnes iltapäivällä se on valmis räjähtämään ukkoseen ja sateeseen. Näinä päivinä riisipuuro on pehmeä, lämmin ja ystävällinen ruoka. En tarkoita nyt tavallista riisipuuroa, sillä riisipuuron voi tehdä hyvinkin monella eri tavalla. Tässä tämänhetkinen inspiraationi: 

APPELSIINILLÄ MAUSTETTU KOOKOSRIISIPUURO

Tarvitset:
2dl vettä
2dl riisipuuroriisiä
8 dl kookosmaitoa
0,5 tl suolaa
1 appelsiinin kuori raastettuna
5 rkl vaahterasiirappia

1- Keitä riisi. Jos sinulla on riisikeitin, tämä koko urakka sujuu laittamalla riisit ja nesteet kattilaan ja valitsemalla puuroriisin keittämisen... mutta muutenhan riisin voi keittää kuten tavallinen riisipuuro keitetään: kiehauta vesi kattilassa. Lisää riisi ja ripaus suolaa ja sekoita. Anna kiehua, kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Lisää kookosmaito ja raastettu appelsiininkuori, kiehauta ja alenna lämpötilaa, kunnes puuro porisee hiljalleen. Anna puuron porista kannen alla noin 45 min välillä varmistaen, ettei se pala pohjaan.

2- Lisää lopuksi vaahterasiirappi ja tarkista maku. 

Tämä puuro on ihanan lempeä aamulla, mutta sopii myös iltaan ;)

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Rosmariinin ja suppilovahveron täydellinen liitto.


Syksy on täydessä olemuksessaan uskollisesti niin auringonpaistetta kuin vesisadettakin. Mikä olisikaan parempi tapa viettää lauantai-iltapäivää kuin keittiössä huumaavia tuoksuja höyryävien kattiloiden keskellä? Makumaailmaltaan täyteläinen suppilovahverokeitto sopii hyvin syksyyn ja talveen. Sen voi tarjota alkuruokana esimerkiksi liharuuan seuratessa pääruokana. Tähän keittoon käy mainiosti kuivatut sienet.

ROSMARIINI-SUPPILOVAHVERO-CAPPUCCINOKEITTO

Tarvitset:
1,5dl kuivattuja suppilovahveroita
2 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
4 rkl oliiviöljyä
2 rkl sherryä
2,5 dl maitoa
2,5 dl kermaa
1 kasvisliemikuutio
1 rkl tuoretta rosmariinia plus lisää koristeeksi
0,5tl paprikajauhetta

Cappuccinoon: 2dl maitoa

1- Laita sienet likoamaan runsaaseen veteen 15 minuutiksi.

2- Hienonna sipulit ja valkosipulit. Kuumenna 2rkl öljyä kattilassa ja paista sieniä niin, että nesteet irtoavat. Siirrä sienet sivuun kulhoon.

3- Lisää kattilaan 2rkl öljyä ja sipulit. Paista pari minuuttia, lisää sienet joukkoon ja loraura sekaan 2rkl sherryä. Anna kiehahtaa.

4- Lisää joukkoon maito, kerma, liemikuutio, hienonnetut rosmariinit ja paprikajauhe. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hiljalleen 10 minuuttia koko ajan sekoitellen.

5- Soseuta keitto kuohkeaksi sauvasekoittimella.

6- Valmista maitovaahto normaaliin tapaan.

7- Valmista annokset: Laita kulhoihin keittoa ja lusikoi annosten päälle maitovaahtoa. Koristele lopuksi rosmariinin oksalla. Tarjoile.

torstai 19. huhtikuuta 2018

Juuri nyt: Sata tarinaa Aasiasta.








Yöpöydälläni on kesken Mohandas Karamchand Gandhin omaelämänkerrallinen opus "The Story of My Experiments with Truth - An Autobiography". Se sopii teemaan hyvin, sillä olen ottanut uudeksi tavoitteekseni lukea 100 kirjaa Aasiasta aasialaisten kirjoittamana. 

Miksi?

Olen elänyt Aasiassa reilut kaksitoista vuotta. Jos jotakin olen tänä aikana oppinut, olen oppinut kuuntelemaan, kuinka aasialaiset itse kertovat tarinoitaan. Ne eivät ole samanlaisia kuin länsimaalaisten tarinat. Eivät edes samasta tapahtumasta olevat kertomukset ole samanlaisia. Jokaisessa kertomuksessa on osa kertojan sisintä, hänen sielunmaisemaansa. Tapa katsoa ja lähestyä asioita ja antaa niille merkityksiä yhdistyy henkilön maailmankuvaan, joka taas juurtaa syvälle kasvatukseen ja kulttuuriin. Se mistä ei puhuta kertoo yhtä paljon kuin se, miten asioista kerrotaan ja missä järjestyksessä.



Toinen projektini on 50 elokuvaa Aasiasta. Muistan, kuinka ensimmäisen kerran katselin aasialaisia elokuvia. Oli se sitten kung-fu-elokuva tai anime, juonessa oli aina jotakin haastavaa, mikä teki oloni hieman epämukavaksi. En osannut aavistaa juonen kulkua. Ja usein elokuvan loppu ei ollutkaan positiivinen - käsittämätöntä! Saati sitten, että moraalisiin kysymyksiin olisi rakennettu musta-valkoista asetelmaa tai paha olisi saanut lopussa palkkansa. Hyvin aasialaista, sanoisin tänä päivänä. 

Silloin kun ihminen kohtaa itselleen jotakin uutta ja vierasta, on useita vaihtoehtoisia tapoja reagoida. Niihin sisältyy myös kieltäminen, jolloin asioiden olemassaoloa ei tunnusteta ja näkyvä muuttuu näkymättömäksi. Toinen, hyvin samanlaiseen lopputulokseen päätyvä tapa on kaiken vieraan romantisointi. Meille ihmisille on tärkeää jäsentää todellisuutta ymmärrettävään muotoon, ja kun se on meille syystä tai toisesta haastavaa, maalaamme siitä mieleemme "postikorttimaiseman", mihin sijoittelemme asioita ja kohtaamiamme asioita. Oleellista postikorttimaisemassa on se, että me määrittelemme, mitä mikin tarkoittaa. Mutta kun tarinan päähenkilö saakin itse puheenvuoron elämänsä suhteen, muuttuu kuva ja kerronta. Se muuttuu moniulotteiseksi ja hallitsemattomaksi - eli käytännössä eläväksi. Opitut teoriat ja määritelmät eivät pidä välttämättä lainkaan paikkaansa tarinassa, mutta eiväthän ne lopulta pidä myös meidänkään elämäntarinoidemme suhteen. Vai kuinka moni meistä menisi täydellisesti stereotypiaan suomalaisesta henkilöstä? 

Kysymys siis kuuluu, kuinka hyvin osaan kuunnella ja tulkita kuulemaani aasialaista tarinaa. 

Näiden tarinaprojektieni tavoitteena on ennenkaikkea viestiä itselleni, että olen edelleen matkalla aasialaisen kulttuurin ja elämäntavan suhteen. Harjoittelu tekee mestarin. Haluan oppia lisää jopa silloinkin, kun arki haastaa ja kiire kuiskuttaa korvaan, että on olemassa oikotie. Todellisuudessa oikotietä ei ole. Aasiassa "syödään riisiä" tai "juodaan teetä". Ilman taitoa kuunnella ei voi kohdata toista ihmistä. Matka on elämänpituinen tai ulottuu jopa sukupolvesta toiseen. 

Minä olen vasta matkani alussa.