tiistai 22. huhtikuuta 2014

Matkalukemisina pokkareita.

Kyllä se on todettava ääneen, että mikään ei voita matkalukemisena pokkaria. Se on kevyt kantaa. Se ei ole arvokas eikä sitä sen tähden tarvitse liioitellusti varoa (se ei siis tule koristamaan mitään arvokirjahyllyä paraatipaikalla.) Pokkarit on myöskin tehty nimenomaan viihdytystarkoituksessa. Siitä kielii kaikki: tarinan etenemisen tempo, lukujen jaksotus jne. Juoni saattaa nostaa esiin ajankohtaisia tai kipeitäkin elämänasioita, mutta ei liikaa. Sopivan kevyesti. 

Olen siis vakaasti päättänyt (hymyvarauksin), että tästä eteenpäin en yritäkään kuljettaa matkoillani mietintää vaativia työhön liittyviä kirjoja, painavia klassisia romaaneja tai muuta sivistävää. Kuten viime reissulla tuli havaittua, parhaiten illalla ajatuksen katkaisi Anne Holtin dekkari 'Presidentin salaisuus'. Ja lentokoneessa viihdytti ihan hihityksiin saakka Jonas Jonassonin 'Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi.'

Mutta kertokaapas se, miksi pokkareita ei tunnu niin mielekkäältä  kirjata "Kaikki lukemani kirjat" kirjalistalle? Eikä niistä oikein keskustella? Onko se niin, että viihteen tarkoitus on viihdyttää siinä hetkessä (olipa sitten kysymys kirjasta, musiikista tai tv-sarjasta) ja sitten on erikseen vakavammin otettava taide, jonka oletetaan herättävän vahvoja tunne-elämyksiä ja sitä on sitten arvokasta arvioida?

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Korruptoitunut kirkko?


Ensin se oli minusta kuin paraskin vitsi. Siis apostoli Luukkaan maalaama öljyväriteos Mariasta ja Jeesus-vauvasta 50-luvulta. Näin sen alkuvuodesta Chennailla kukkulalla, jossa uskotaan apostoli Tuomaan olleen. 

En oikein tiedä mitä oletin näkeväni kukkulalla. Lähtökohtaisesti minua kiehtoo idän kirkkohistoria ja tarinat, joita en ole ennen kuullut. 

Odotin siis tarinaa, mutta löysinkin tyypillisen pyhiinvaelluskohteen pyhimys-reliikkeineen. Sen verran paatunut olen, että jonkun-satoja-vuosia-sitten-eläneen-kolmannen-varpaan-toisen-nikaman-luu-pienessä-lasiastiassa ei herätä minussa minkäänlaisia tuntemuksia. Mutta että apostoli Luukas olisi harrastellut öljyvärimaalausta ja maalaillut teoksen 50-luvulla, joka tyyliltään muistutti myöhempiä aikoja ja oli kerrassaan säilynyt paremmin kuin mikään Roomassa näkemäni. Se oli jo paksua.

Ja hihittelin koko ajatukselle kierrellessäni Intiaa.

Kunnes kolikon toinen puoli kolahti. Mitä koko juttu kertoo siitä paikallisesta kirkosta ja sen korruptuneisuudesta? Mistä nousee tarve ja motiivi väärennellä teoksia, joita ei ole ikinä ollut? Kertoa tarinoita, joita ei ollut olemassakaan? Tarjota väärennettyjä todisteita uskon kiinnepisteiksi?

Tulin hämmentyneeksi ja surulliseksi.

Minua on aina hämmentänyt se, kun jokin tapahtuma tai kokemus täytyy näyttää todeksi fyysisellä todistusaineistolla, jotta se olisi arvokas tai uskottava. Varsin hämmentäviä ovat monet muodot, joita nämä todistusaineistot saavat. Samoin minua on hämmentänyt ihmisten kiivaat puolustuspuheenvuorot Jumalan puolesta. Tiedätkö, ne sellaiset, joissa Jumala halutaan siloitella ja hioa meille ihmisille sopivaksi, salonkikelpoiseksi tyypiksi.  Mitä se sitten kunakin aikakautena tarkoittaa. Miellyttävä paketti ajan trendien mukaan. Ilman vaikeita, vastaamattomia kysymyksiä.

Tänään on pitkäperjantai. Koko pääsiäisen sanoma on mysteeri. Se muistuttaa minua kristinuskon ytimestä, Kristuksen ristinkuolemasta ja ylösnousemuksesta. Kärsimys on samanaikaisesti mysteeri Jumalasta puhuttaessa ja samanaikaisesti niin todellisesti läsnä kaikkialla maailmassa.  

Pääsiäisen sanoma tuo inhimillisyyden, heikkouden ja kärsimyksen lähelle. Maljaa ei poisteta, vaan se juodaan. Alkaa hiljaisuus ja kuinka tuskallista sen tuoma epävarmuus onkaan. Kantaako usko? Riittäkö se? Eikö tämä koskaan lopu? Missä on lupaus?

 Odotuksen päivät ennen ylösnousemuksen aamua olivat pitkiä. Onneksi meille ylösnousemuksen sanoma on jo tänään todellisuutta. Jo nyt on olemassa esimakua rauhasta, ilosta ja syntien anteeksisaamisesta. Jo nyt on olemassa yhteys Jumalan kanssa ilman syyllisyyttä ja pelkoa. Ja toivo. Toivo tulevasta maailmanajasta ilman kyyneleitä ja kuolemaa. Jotain uskomattoman lohduttavaa on siinä, että Heprealaiskirje kertoo Jeesuksen ymmärtävän ihmisten kärsimyksiä. Jopa minunkin. 

Raamattu kuvaa Jeesuksen lohdutuksen Jumalana.

Pääsiäistarina ei ole niin siloiteltu kuin moni haluaisi sen olevan. Eikä kaikkien mielestä todisteita ole säilynyt jälkipolville riittävästi. Minulle usko Jumalaan ei ole ikinä ollut kasa todisteaineistoa. Se on sydämeen piirtynyt kuva, se on kokemukseni kohtaamisistani yliluonnollisen, kaikkivaltiaan Jumalan kanssa. 

Tämä kokemus on levollinen ja turvallinen, täynnä iloa elämästä, toiveikas ja rohkea sekä tämän hetken että tulevaisuuden suhteen.  

Toivorikasta pääsiäistä teille kaikille!

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Päivän Inspiraatio: Jasmiinit.

                       

Jasmiini on yksi yleisimmistä kukista Thaimaassa. Siitä myös valmistetaan kauniita kukkapudoksia ja -asetelmia. Minulla on haaveena päästä kukka-asetelmakurssille. Ihan vielä en ole ehtinyt, mutta tänään sain vieraanvaraisuuden osoituksena thailaisilta kaulaani jasmiininkukkaköynnöksen. Tuoksu oli ihana. Inspiroiduin. 

Kursseja järjestetään Bangkokissa muun muassa kukkamuseossa Dusitissa.


tiistai 1. huhtikuuta 2014

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Lukukokemus: Juhani Aho.


Ateneumissa on parhaillaan näyttely FOKUS: Nykytaidetta 125 vuotta sitten. Siinä pääsevät esille Helene Schjerbeckin Toipilas, Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen, Ellen Thesleff ja Väinö Blomstedt. Nykyisin teokset ovat klassikoita, aikanaan ne edustivat nykytaidetta ja saivat myös senmukaista kritiikkiä. 

Kävellessäni Ateneumin saleissa ja katsellessani Taistelevia metsoja tai Kullervon kirousta miltein kuulin päässäni Sibeliuksen Finlandia-hymnin. Huomaan palaavani ajatuksissani aikaan sata vuotta sitten, Suomen kansalliseen heräämiseen ja kaikkeen siihen voimakkaaseen ilmaisukieleen, jonka avulla senaikaiset taiteilijat loivat suomalaista kulttuuria ja kansallisidentiteettiä. 

Tosin minun täytyy myöntää, että hieman minua huvittaa senaikainen ei-suomenkielisten suomalaiskulttuurin nostatusvimma... ja kuinka nämä taitelijat halusivat toisinaan matkustaa Itä- ja Pohjois-Suomeen "katsomaan niitä oikeita suomalaisia ja näkemään, miten ne elävät." Me ja ne. Olivatko suomalaiset missä määrin maisemaa ja taiteen inspiraation kohde senaikaiselle yläluokalle? Ja miten paljon tätä samaa näkyykään tänä päivänä - kohde vaan muuttuu. 

Oli miten oli, joka tapauksessa siihen aikakauteen kuuluu myös kirjailija Juhani Aho. Ja koska mielikuvani hänestä pelkistyi kokemukseeni Rautatie-elokuvasta, oli aika antaa uusi mahdollisuuus. Luin siis teoksen Juha. Ja täytyy sanoa, että se yllätti minut täysin verrattuna aikaisempiin vastaavanlaisiin lukukokemuksiini. Kolmiodraama on taitavasti rakennettu ja pitää nykylukijankin otteessaan. Itä-Suomeen sijoittuva tarina dramaattinen ja mielenkiintoinen ihmiskuvaus. Suomalais-klassikoillekin kannattaa siis antaa mahdollisuus. 



sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kaksi kaunotarta.


Mattokokoelmani karttui kahdella helmellä viime kuussa käydessäni Intiassa. Sinipohjainen minulle, punapohjainen miehelle. Onneksi meitä on kaksi ja matot olivat pieniä, sillä en olisi osannut tehdä valintaa. Niin kauniita molemmat olivat.





perjantai 21. maaliskuuta 2014

Lukukokemus: Vuosisadan rakkaustarina.

Sanot että koko maailma
tietää salaisuuteni
paitsi sinä
sinä et koskaan saa tietää
mitään

Mutta siksihän juuri
että sinä kuuntelisit
minä asetuin keskelle toria
missä koko maailma kulki ohi
ja huusin julki
salaisuuteni

- - -
Ainahan minä olen Märta Tikkasen nimen tiennyt. Mielessäni muistan jopa hänen kuvansa - viime vuosilta lehtiartikkelien kasvokuvat kauniista, jo-ryppyisestä-miltein 80-vuotiaasta suomenruotsalaisesta kirjailijasta. Olisin ehkä jopa osannut kysyttäessä kertoa, että hän on kirjoittanut teoksen 'Vuosisadan rakkaustarina' (1978). 

Mutta en tiennyt mistä rakkaustarinassa oli kyse.
Enkä tiennyt sen olevan 
runosarja.

Enkä tiennyt muutenkaan, että hänen kirjallisen tuotantonsa päälähteitä on ollut hänen henkilökohtainen elämänsä. 

Alkoholismin mukanaan tuoma väkivalta, pelko, rakkaus, kapina ja mustasukkaisuus. Ne ja monet tunteet heijastuvat runokokoelmassa, jonka Märta kirjoitti vastarepliikkinä kirjailijapuolisonsa Henrik Tikkasen teokselle Mariankatu 26. 

Luin kirjan yhdeltä istumalta. Se on loistava. 

- - -

Sinä puristit minut koteloon
mihin en lainkaan kuulunut
asetit kasvoilleni naamion
jolla oli ne ilmeet joita tarvitset
vastauksiksi itsellesi

mutta minun ilmeitäni ne eivät olleet
naamion takana en ollut minä

Kun sanasi rummuttivat naamiota
ripustin sen tuoliin
sinun eteesi
ja menin laulaen tieheni
piilouduin sanoiltasi
ja ne kimposivat mykkinä
lempeästä hymystä
joka riippui tuolin selkänojassa

Milloin sinä huomaat
että tuolini
on tyhjä?

- - -

Kaikkialta 
etsin sinua
joka minun maailmassani
kaikkialla olit

Yritin muuttaa 
oman maailmani
sinulle kelpaavaksi
etsin sinua kaikkialta

mutta loppujen lopuksi
se mitä löysin
olin minä itse

- - - 

Kuinka käsitellään 
vihaa
jota ei saa olla olemassa?

Ei sanota rumia sanoja
Ei kirota
Ei lyödä
Ei huudeta
Ei ainakaan paukutella ovia
Ei osoiteta ilmeillä tunteita
Ei tietenkään heitellä 
esineitä
Yritetään olla oikein herttaisia
kun vihataan

Viha nielaistaan 
se syödään
sitä ei näytetä
sitä ei tunnusteta koskaan

Minun ei ollut helppoa
vihata
mutta kohtalokasta
oli olla vihaamatta

- - -

Kyllä sinä olet voimakas
sanovat ihmiset joskus
minulle
Ja minä ajattelen
kaikkea mitä on tapahtunut
- ehkä
minä olenkin voimakas

Niin, kai se sitten niin on
minä kai sitten olen voimaks

Voimakkat eivät taivu
He katkeavat

ja murtuvat

- - -