perjantai 15. heinäkuuta 2016

Mietteitä vieraanvaraisuudesta.

Jos sydämessä ei ole tilaa, 
sitä ei löydy tuhannen neliön kodistakaan

Minulla näyttää jatkuneen jo joitakin vuosia kiinnostus tutkia enemmän kristillisen tradition ja Raamatun näkemystä almuista, vieraanvaraisuudesta ja suhteesta vähäosaisiin. Ei siis mitenkään systemaattisen teologian tutkimuksen tasolla, vaan enemmänkin omana arkiteologisena mietiskelynä. Hämmästyttävä havainto näinä vuosina on ollut se, kuinka vähän olen kuullut saarnoja tai opetuksia aiheista. Saati sitten kuinka vähän kirjallisuutta niistä julkaistaan. Se on hämmentävää etenkin kun ajattelee, että sekä almut että vieraanvaraisuus ovat kautta kirkkohistorian kuuluneet itsestäänselvänä osana kristittyjen arkiseen jumalanpalveluselämään. Näyttää siltä, että vaikka osittain selitystä voisi hakea muuttuneista käytänteistä ja uusista sanamuodoista, olemme kadottaneet jotakin arvokasta. 

"MAKING ROOM. Recovering Hospitality as a Christian Tradition." ei ole mikään uunituore julkaisu (1999), mutta Christine D. Pohlin kirja on edelleen ajankohtainen ja suositeltava aiheesta kiinnostuneelle. Kirja antaa etenkin hyvän yleiskatsauksen eri aikakausina vallassa olleisiin käytänteihin vieraanvaraisuuden suhteen. Helposti voimme romantisoida historiaa ja ajatella, että vieraanvaraisuus oli helpompaa entisajan kulttuurissa ja arjessa, etenkin maatalousyhteiskunnassa. Olen Pohlin kanssa samaa mieltä siitä, että niin ei ole ollut. Haasteet ovat olleet yhtäläiset, ne ovat vaan saattaneet näyttäytyä hieman eri muodoissa, mutta aina, kaikkina aikakausina ovensa avaaminen on ennenkaikkea vaatinut ensin sydämen oven avaamista. Se että voi kohdata tarvitsevan, vaatii monesti käytännöllisiä järjestelyjä oman elämäntapansa suhteen, eikä se tapahdu hetken mielijohteesta, vaan vaatii sekä rakkautta että päättäväisyyttä. 

Jottei ihan synny väärää mielikuvaa: kyllä minä olen lukenut paljonkin tekstejä vieraanvaraisuudesta. Ongelma vaan näyttää olevan se, että kaikki tekstit kilpistyvät omien ystävien ja läheisten kestitsemiseen (entertainment on englanniksi kuvaava sana)... kutsuja järjestetään ja vuoroin vieraissa käydään. Eikä siinä ole mitään vikaa itsessään, sillä se on osa elämää ja ihmissuhteiden ylläpitoa. Mutta näen ongelmallisena sen silloin, kun se jää pelkästään siihen ja jos ja kun raamatullinen vieraanvaraisuuden käsite määritellään sen mukaan. Varhainen kirkkohistoria ja alkuseurakunta käsittivät vieraanvaraisuudella kolme asiaa:

1- Vieraanvaraisuus kunnioituksen ja huomioimisen eleenä kristittyjen yhteydessä eri yhteiskuntaluokasta ja taustasta tulevien henkilöiden yhteentulemisena samaan tilaan sekä  ateriayhteyden jakamisena (Ehtoollinen oli osa alkuseurakunnan yhteistä ateriaa).

2- Vieraanvaraisuus muukalaisten, matkustavien kristittyjen ja paikallisten köyhien fyysisten tarpeiden kohtaamisena.

3- Vieraanvaraisuus avaamalla kotinsa ovet seurakunnan kokoontumiselle (Ensimmäiset vuosisadat kristillinen seurakunta kokoontui pääosin kodeissa). 

Jotta vältyttiin hyväksikäytöltä ja vieraanvaraisuutta osoittava henkilö pystyi takaamaan sekä itsensä että perheensä turvallisuuden, liittyi näihin paljon keskusteluja, suosituksia, tapoja ja ohjeistuksia. Siksi minusta onkin hämmentävää nykyinen hiljaisuus. Ikäänkuin kaikki ihmisten tarpeet olisi organisoitu instituutioiden ja ammattilaisten vastuulle. 

Vieraanvaraisuus on ennenkaikkea sitä, että vastustamme ihmisten muuttumista kasvottomiksi ja kohtaamme heidät aidosti, heidän ihmisarvonsa ansaitsemalla tavalla. Se ei tarkoita viihdyttämistä ja ohjelman järjestämistä jollekin apua tarvitsevalle ryhmälle. Pelottavan usein me olemme niitä, jotka tarvitsevat ennalta valmiiksi kirjoitettuja käsikirjoituksia ja puuhastelua (kohteillemme eli "heille"), koska pelkäämme kohdata erilaisuutta. Tuntematon pelottaa meitä, koska joudumme astumaan ulos mukavuusvyöhykkeeltämme. Emme tiedä miten toimia, meillä ei ole vastauksia kaikkiin ongelmiin, eikä haasteet välttämättä lopu siihen. Menestystarinoita ei aina synny vaikeasti sairaiden tai moniongemaisten keskuudessa eikä tuloksia aina pysty näyttämään muutostarinoilla. Mutta siitä ei olekaan kysymys. Kysymys on siitä, että on olemassa ihmisiä, joilla on todellisia tarpeita juuri tänään ja minulla voi olla mahdollisuus auttaa noissa tarpeissa. Kyse on myös siitä, että koska olen niin tottunut oman arkeni toimivuuteen ja pidän omia etujani itsestäänselvinä, en näe sitä, että lähelläni voi olla ihminen, jonka etuja poljetaan joka päivä. Mutta koska hän on kasvoton (ja usein stereotypisoitu), hän pysyy minulle näkymättömänä eikä tule kuulluksi tarpeineen ja huolineen. Saati sitten että joku puhuisi hänen puolestaan. Kyse on ihmisarvon kunnioittamisesta:

"Although we often think of hospitality as a tame and pleasant practice, Christian hospitality has always had a subversive, countercultural dimension. "Hospitality is resistance," as one person from the Catholic Worker observed. Especially when the larger society disregards or dishonours certain persons, small acts of respect and welcome are potential far beyond themselves. They point to a different system of valuing and an alternative model of relationships."   

Niinkuin totesin syntymäpäiväkirjoituksessani joitakin päiviä sitten: minä olen matkalla. En siis osoittele ketään sormella eikä ajatukseni ole vaatia keneltäkään toiselta yhtään mitään. Minulla on oma polkuni ja uskon, että yhtenä päivänä kohtaan Kristuksen, joka kysyy minulta henkilökohtaisesti, mitä tein kohtaamilleni ihmisille. Mutta tämän kaiken sanottuani minulla on silti myös yhteisöllinen haaste: haluaisin haastaa tämänhetkistä kristillistä kielenkäyttöä niin, että uudistaisimme vieraanvaraisuuden käsitteenä ja palauttaisimme sen siihen asemaan elävän uskon tunnuspiirteiden joukossa, mihin se itseoikeutetusti kuuluu. 

Olisi kiva kuulla myös Sinun ajatuksiasi aiheesta...    






tiistai 12. heinäkuuta 2016

Ikääntyvän ajatuksia merkkipäivänä.

Kulunut päivä on ollut kaikkea sitä rentoa-ja-mukavaa, uutta-ja-vanhaa, suolaista-ja-makeaa ...sitä mitä syntymäpäivän kuuluukin olla. Rauhallinen aamu ja brunssi Vancouverin yhdessä suosituimmista aamiaisravintoloista, Yolk'sissa. Kahvia ja kaupungista nautiskelua. Illalla vielä Bufalaan pizzalle. Simppeliä, kursailematonta ja silti suussa maistuu rakkaus ja kunnioitus hyvään ruokaan ja puhtaisiin raaka-aineisiin. Niin, siitä taidan tykätä juuri nyt: pois turha pönötys ja elämän esitys. Oleellista on olla tässä hetkessä ja nauttia juuri tästä päivästä sellaisena kuin se on. 

Syntymäpäivänä aina kysytään, "miltä nyt tuntuu?" Huomasin, että kysymys on varsin kinkkinen ja saattaa varomattoman kriittisen elämäntarkastelijan helposti loukkuun: Sitä alkaa mitata itseään, miettiä omia saavutuksiaan ja (epä)onnistumisiaan. Mutta vaikka syntymäpäivä onkin yksi merkkipaaluista elämänkaaressa, niin sen tarkoitus ei kuitenkaan pitäisi olla mittauspaikka siinä mielessä, että silloin mitattaisiin elämässä onnistumisia ja arvioitaisiin tuloksia... vaan pikemminkin mittari ja merkkipaalu asettaen kiinnepisteen siihen kohtaan niin että siitä voi tarkastella elettyä elämää taaksepäin ja sitä mihin on tultu. Usein elämä vie arvaamattomia teitä ja maisemat ja kulku ihmetyttävät kulkijaa. Sitä suunnittelee monenlaista ja suunnitelmat muuttuvat matkan varrella monestakin syystä. Ajattelin tänään, että syntymäpäivän pitäisi olla kaikista päivistä juuri se päivä, jolloin iloitaan ja juhlitaan elämän lahjaa. Se riittää. Elämä on itsessään äärettömän arvokas. 

Kuluneen viikon aikana olen kyllä muuten elänyt ajatusmaailmassani varsin syvissä vesissä (positiivisessa mielessä). Se tapahtui sattumalta. Olimme lähdössä maalle vuoristoon ja näin kirjahyllyssä erään elämänkerran, josta olen nähnyt aiemmin mainoksia ja ajatellut, että se olisi jossakin vaiheessa mielenkiintoista lukea. Kirja oli Eric Metaxasin "BONHOEFFER. PASTOR, MARTYR, PROPHET, SPY". Wow. Mitä siihen voi sanoa, kun yhtäkkiä tajuaa lukevansa elämänkertaa henkilöstä, joka teloitettin natsien toimesta 39-vuotiaana? Minun iässäni. Väistämättäkin siitä tulee referenssipiste omaan elämään, vaikka en tietenkään kuvittele, että minulla olisi mitään yhtenevää vertailukohtaa henkilöön, joka edustaa eri sukupuolta (mies), eri kansallisuutta (saksalainen), eri aikakautta (1900-luvun alku) ja eri yhteiskuntaluokkaa (Dietrich kuului Keski-Euroopan eliittiperheisiin). Vaikea kuvitella, kuinka epätodellista oli elää natsien valtaannousun jälkeen Saksassa ja yrittää ymmärtää, mitä on tapahtumassa ja miten elää kaiken sen kanssa mitä joutuu kokemaan. Bonhoeffer taisteli teologina ja pastorina ennenkaikkea uskonvapauden ja ihmisarvon puolesta. Ne teemat haastavat edelleenkin. Ja niistä syntyy vertailupisteet. Ja se laittaa miettimään omaa elämää. Sitä toivoisi omaavansa edes hitusen viisautta, jotta osaisi arvioida oikein historiallisen tilanteen... ja rohkea, jotta uskaltaisi toimia sen puolesta, minkä kokee omantuntonsa ja Jumalansa edessä oikeaksi. Monisatasivuisesta kirjasta voisi olla sanottavaa paljonkin, mutta päätin jakaa teille siteerauksen Niemöllerin kuuluisista sanoista (hän vietti kahdeksan vuotta vankilassa sodan aikana Hitlerin henkilökohtaisena vankina):

"First they came for the Socialists, and I did not speak out -
because I was not a Socialist.
Then they came for the Trade Unionists, and I did not speak out -
because I was not a Trade Unionists.
Then they came for the Jews, and I did not speak out - 
because I was not a Jew.
And then they came for me -
and there was no one left to speak for me."

Niemöllerin sanat puhuttelevat, koska usein älähdämme vasta sitten, kun joku astuu meidän varpaillemme. Juuri sorretut ovat meille usein näkymättömiä, koska emme jaa heidän arkeaan. Festinalente kuvaa minulle hidasta kiirehtimistä ja elämän kohtaamista aidosti ja pelottomasti. Siihen kuuluu itseoikeutetusti ilo ja elämän hyvistä asioista nauttiminen, mutta toivoisin, että oman nautinnon varmistaminen ei olisi minun elämäni punainen lanka. Toivoisin tämän merkkipaalun kohdalla, että vielä rohkeammin uskaltaisin kohdata ihmiset aidosti, kuulla heidän tarinansa ja avata mahdollisuuden heidän äänelleen tulla kuulluksi aitoina ja kauniina, todellisina. 


Mansikka-ricotta-bruschettat.




Kesään kuuluu ehdottomasti mansikat ja jos pitäisi valita yksi kesäinen bruchetta, valitsisin tämän:

MANSIKKA-RICOTTA-BRUSHETAT

patonki
ricottajuustoa
mansikoita
basilikaa
balsamicoa

1- Leikkaa patonki vinosti noin 1cm levyisiksi paloiksi (vino siksi että saat suurempia paloja pinta-alalta, mikä helpottaa tottakai päällisten kanssa).

2- Paahda leivät uunissa 200 asteessa leivinpellillä 5-10 minuuttia, kunnes ne ovat rapeat, mutta ei ruskeat.

3- Levitä jokaiselle leivänpalalle ricotta-juustoa, asettele päälle mansikoita siivutettuina, koristele basilikan lehdillä ja pirskottele lopuksi balsamicoa päälle. 

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Kanadan päivänä: Punainen hummus.


Kanadan itsenäisyyspäivässä mukavinta on rento tunnelma. Ihmiset eivät pönötä ja usein rento grillaaminen läheisten kanssa juhlistaa päivää. Puna-valkoinen on päivän väri, joten veimme juhliin punaista hummusta sekä mansikka-ricotta-bruchettoja (resepti seuraavassa blokkauksessa). Punajuurihummuksen reseptin löysimme uusimmasta Glorian Ruoka & Viini -lehdestä ja sovelsimme sitä hieman.  Suosittelen!

PUNAJUURIHUMMUS 

1 punajuuri
1 valkosipulinkynsi
 1 tlk (285/175g) käyttövalmiita kik-herneitä
1/2 dl oliiviöljyä
4 rkl punajuurimehua (keitinliemestä)
2 rkl tahinia
puolikas sitruunanmehu
suolaa
pippuria

1- Keitä punajuuri kypsäksi.

2- Kuori ja pilko punajuuri ja valkosipuli. Valuta ja huuhtele viileällä vedellä kik-herneet.

3- Soseuta (monitoimikoneella tai sauvasekoittimella) punajuuri, valkosipulinkynsi, kik-herneet, oliiviöljy, punajuurimehu, tahini ja sitruunanmehu tahnaksi. 

4- Mausta hummus makusi mukaan suolalla ja pippurilla.

Tarjoile esimerkiksi tortillachipsien tai pilkottujen kasvisten kera ;)

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Maailman toisella laidalla.






Ilmaa halkoo valkopäämerikotkan kimeä huuto. Aallot kuohuvat valkoisina ja minä kävelen kilometrejä hiekkarantaa pitkin. Maailman läntisellä laidalla, Tyynenmeren rannalla, ei ihminen tunnu kovin suurelta. Annan tuulen sekoittaa hiukseni, suljen silmäni ja nautin meren tuoksusta. 

Long Beachilla surffareille märkäpuku on ehdoton must, sillä merivesi on k-y-l-m-ä-ä. Muutenkin kannattaa varautua monipuolisesti pukeutumisen suhteen, sillä meren äärellä sää voi vaihdella paljonkin päivän aikana. 




PS. Meren äärellä kannattaa aina syödä meriruokaa. Mikäli satut matkustamaan Ucluelettiin, suosittelemme RAVENLADYn oistereita. 

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Aamiaiskeksit & "kesä on täällä -mentaliteetti".



Sain Annikalta pääsiäisen aikaan lahjaksi kirjan "bread and wine" ja viime viikolla totesin, että tuo kirja on paras tapa orientoitua alkavaan kesälomaan... kirjoittaahan Shauna Niequest nimenomaan yhteisen pöydän ääreen asettumisesta ja yhdessäolosta perheen ja ystävien kanssa. Leipä ja viini kuvaavat Shaunalle kristilliseen tapaan kahta asiaa, sekä uskoa Jeesukseen että konkreettista ruokaa. Kirja on täynnä blogimaiseen tapaan kirjoitettuja tarinoita elämästä ja aina välillä Shauna jakaa jonkun resepteistään. Ja kuluneen viikon aikana olen ehtinyt testaamaan niistä jo neljä: Green Well Salad, Blueberry Crisp, Watermelon Feta Salad & Breakfast Cookies. Tästä voi siis jo päätellä, että pidin kirjasta ;)

Ajattelin jakaa teille aamiaiskeksireseptin (jotka ovat terveelliset-keksit-kategoriassa suositeltavia) lisäksi kaksi siteerausta kirjasta, jotka puhuttelivat minua omalla tavallaan. Ensimmäinen niistä on C.S. LEWIS:ilta kirjasta Mere Christianity ja siinä on mielestäni todella hyvin sanoitettu se, kuinka Jumala on läsnä meidän materiaalisessa elämässämme, hän loi luomakunnan ja halusi meidän nauttivan siitä:

"God never meant man to be a purely spiritual creature. That is why He uses material things like bread and wine to put the new life into us. We may think this rather crude and unspiritual. God does not: He invented eating. He likes matter. He invented it."

...ja toinen siteeraus on suoraan Shaunalta itseltään. Hän puhuu matkustamisesta ja tunteesta, kuinka hän oli lopulta yksinäinen kaikille. En tiedä oletko koskaan kokenut vastaavaa tunnetta (siihen voi olla eri syitä), mutta minä tunnistin tunteen ja olin iloinen, että joku osasi pukea sen sanoiksi:

"This is what I knew: I was tired and lonely in ways I couldn't recover from. I wasn't home enough between trips to get un-tired and un-lonely. I wasn't seeing my friends and family enough, and although I met wonderful people everywhere I went, I said good-bye to them at the airport. At a certain point, I was lonely for everyone"

Loman alkamiseen on kolme yötä ja "Kesä on täällä" -mentaliteetti on astunut talon ovista sisään. Täällä tropiikissahan on kesä koko ajan eli auringonpaiste ja vehreys eivät automaattisesti luo lomatunnelmaa, vaan tarvitaan muuta. Luulen, että veljeni perheen tulo kylään on auttanut roimasti tässä asiassa. On rentouttavaa viettää aikaa ihmisten kanssa, jotka tuntevat sinut pitkältä ajalta ja ymmärtävät tunteesi ilman pitkiä selityksiä. Nämä ovat niitä hetkiä, joita tarvitsen kaiken työn vastapainoksi, niin mielenkiintoista kuin se onkaan. Näitä hetkiä sekä omaa aikaa introvertille puolelleni.

Tässä aamiaiskeksiresepti, joka on äärettömän helppo ja nopea. Keksit voi käytännössä tehdä puolinukuksissa ja piristää tavallista arkiaamua tarjoamalla niitä kahvin kera. Kekseistä voi myös tehdä sovelluksia, kuten korvata saksanpähkinät ja suklaat lisäämällä 80ml mantelihiutaleita ja 60ml kuivattuja kirsikoita. Tai mitä tahansa vastaavaa...

AAMIAISKEKSIT
- 12 keksiä

3 suurta kypsää banaania
60 ml kookosöljyä (lämmintä niin että on juoksevaa)
1 tl vaniljasokeria
500 ml kaurahiutaleita
160 ml mantelijauhoa
 1/2 tl merisuolaa
1 tl leivinjauhetta
160 ml kookoshiutaleita
80 ml pilkottuja saksanpähkinöitä
60 ml sulkaasipsejä (tai murusia)

1- Laita uuni kuumenemaan 190 C.

2- Ota esiin suuri kulho: murskaa banaanit haarukalla hyvin ja lisää kookosöljy sekä vanilja.

3- Lisää seokseen kaurahiutaleet, mantelijauho, suola ja leivinjauhe. Sekoita hyvin. Lisää sitten vielä kookoshiutaleet, pähkinät ja suklaasipsit. Ja sekoita. 

4- Muotoile käsilläsi taikinasta 12 suurta palloa ja laita ne leivinpaperille. Litistä palloja hieman ja paista 190 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.  

Nauti. 



sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Päivän Inspiraatio: Keväiset juhlat.

Juuri nyt olisi hyvä aika suunnitella keväisiä kukka-juhlia... löysin sopivan inspiroivia kuvia Designsponge-sivuilta ja päätin alkaa pläräämään kalenteria, milloin voisin kutsua ystäviä kylään. 

Tulettehan? 

Tosiasiassa tänä keväänä olen viettänyt enemmän aikaa työmatkoilla kuin kotona. Olen silti itseeni melko tyytyväinen, sillä löysin tässä taannoin itsestäni energiaa käydä läpi kaikki kirjahyllyn kirjat, jonka jälkeen olen siirtynyt työhuoneen epämääräisiin pinoihin, jotka sisältävät monilta vuosilta kaappien piiloihin kätkettyjä "arkistoimattomia" dokumentteja... tuntuu hyvältä nähdä käden jälki ja lukaista erilaisia muistiinpanopapereita vuosien takaa - huomata ajan lisäksi asioiden ja elämän menneen eteenpäin. Ja sitten heittää kaikki turha roskiin. Tulee puhdas olo. Piste menneisyydelle. Tilaa tulevaisuuden haasteille ja mahdollisuuksille. Täytyy myöntää, että olen innoissani katsomassa eteenpäin elämässä!

Tänään lennämme Japaniin. Toivottavasti ehtisin laittaa jotakin inspiroivia kuvia sieltä ;)

Iloista työväenjuhlaa teille kaikille!




Kaikki kuvat ja täydelliset ohjeet: http://www.designsponge.com