tiistai 25. elokuuta 2015

Lukukokemuksena Tove Janssonin elämänkerta.


Tuula Karjalaisen kirjoittamaa elämänkertaa Tove Janssonista on pakko kehua. Kirja on tehty vahvalla taidehistorioitsijan ammattitaidolla ja Karjalainen on osannut hienosti sekä Toven personaa että perhettä kunnoittaen nivoa hänen tärkeimmät työnsä osaksi hänen elämänvaiheitaan ja Suomen mullistuksellista 1900-lukua. Hän ei myöskään lankea siihen ansaan, että tulkitsisi liikaa ja analysoisi erilaisia viestejä sinne missä niitä ei ole (kuten yllättävän usein tehdään). Suosittelenkin kirjaa myös niille, jotka eivät niin muumeista piittaa, sillä se avaa mielenkiintoisen näkökulman yhden henkilön ja hänen lähipiirinsä kautta Suomen ja Euroopan historiallisiin tapahtumiin, kuten maailmansotiin. Minä ainakin huomasin kirjaa lukiessani miettiväni, miten minun isovanhempani ja sukuni elivät samoina vuosikymmeninä ja kokivat erilaiset yhteiskunnalliset tilanteet. Samoin löysin Tovesta uusia puolia tutustuessani nykyisin vähemmälle huomiolle jääneisiin, 1930-1940-lukujen lehtien kansikuvituksiin, joiden sanoma on todella rohkeasti pasifismin puolesta kantaa ottava tiukkana sensuurin aikakautena. 

Viime vuonna Tove Janssonin syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta ja Ateneumissa oli Tuula Karjalaisen kuratoima juhlanäyttely. Mikäli satuit näkemään sen, tuo kirjan lukeminen lisää syvyyttä näyttelyn antiin. Ja vaikka et olisikaan nähnyt näyttelyä, on itse kirja täynnä kuvia ja sitaatteja Toven tuotannosta eri aikakausilta mitä erilaisimmista aihepiireistä - ja kirja jopa itsessään on mielestäni esteettinen kokemus (kiitos ulkoasusta ja taitosta Timo Nummiselle). 

Moni tuntee Tove Janssonin (1914-2001) muumeista, mutta tämä monilahjakkuus oli paljon muutakin - kuvataiteilija, kirjailija, kuvittaja, käsikirjoittaja, laulujen sanoittaja jne. Hänen elämänmottonsa oli "Tee työtä ja rakasta" - siinä järjestyksessä. Aikakausina, jolloin taiteen haluttiin sisältävän opetuksellisista ja poliittisista agendaa, hän halusi tehdä taidetta taiteen vuoksi. Eikä hän erotellut tuotantoaan vahvasti vain-aikuisille-tai-vain lapsille- akselilla. Hän etsi ja eli oman luovuutensa ehdoilla, etsi hohtoa, jota ilman ei ollut mitään. Uskon, että tämä on ollut hänen työnsä menestyksen pääsalaisuus - syy, miksi niin monet ovat rakastuneet hänen töihinsä. Ne ovat aitoja. Ja ne ovat syntyneet aidoista tunteista ja tilanteista käsitellen myöskin elämän pelottavia ja kipeitä asioita, kuitenkin taiteen luovan vapauden keinoin. Esimerkiksi toisen maailmansodan loputonta kuolemanpelkoa ja dramaattisia tuhoja vasten (kuten atomipommi ja maailmanlopun mahdollisuuden konkretisoituminen) ei ole lainkaan kummallista, miksi noista kokemuksista on syntynyt muumikirjoja, joissa on suurtuhoja. Ne olivat siihen aikaan monen ihmisen jakamia tunnetiloja.  

Kuitenkin hienointa taiteessa on mielestäni sen monikerroksisuus. Taiteilijalla itsellään voi olla erilaisia syntylähteitä aiheille ja hänellä on vapaus sekoittaa faktat ja illuusio suloiseksi sekamelskaksi ja luoda oma tuotoksensa... mutta samassa hetkessä kun taiteilija luovuttaa teoksensa "yleisölle", hän menettää otteensa siihen. Jokaisella on oikeus lähestyä taideteosta (oli se sitten kirja, musiikkia tai kuvataidetta) omista lähtökohdistaan ja antaa sille omia merkityksiään. Yhtä oikeaa tarinaa, merkitystä ta tulkintaa ei ole. Tärkeintä on vapaus. Vapaudesta käsin voimme taiteen avulla käsitellä myös siitä tunteita ja kokemuksia, joille ei löydy sanoja. Eläköön siis vapaus ja luovuus!


maanantai 10. elokuuta 2015

Ihana aurinkoinen kesäpäivä!



Taisin nukahtaa kesken pakkauspuuhien. Toisinaan unelle on vaan hyvä antaa periksi. Illemmalla kun heräsin, olin hyvällä mielellä ja päätin kokata: mikään ei voita risoton hämmentämistä. Tällä kertaa se oli sienirisotto, sillä sain sunnuntaina lahjaksi suppilovahveroita ja lisäsin niiden joukkoon loput torilta ostamani keltavahverot. Mielettömän hyvää - kruunasi tämän päivän ja sen myötä alkaneen viikon! Ehkä seuraavalla kerralla ehtisin olemaan Suomessa alkusyksyn ja nauttimaan sienimetsässä kävelemisestä?

Lähtöön on viisi yötä. Nämä on niitä päiviä, kun luovutan ja tunnustan ääneen, etten sittenkään ehtinyt kaikkea mitä halusin ja luulin vielä ehtiväni... Jotenkin viimeiset viikot ovat olleet sellaisia, että aikataulut ovat eläneet päivittäin. Sitten vaan yritän sniikkailla pieniä helmi-hetkiä keskellä tämä hullunmyllyä... Niinkuin tänäänkin: olimme Hesassa viisumireissulla ja tajusimme, että päivä oli mielettömän kaunis. Päätimme hetken mielijohteesta ajaa Aulangon lintulammelle ja nauttia siellä pienen eväshetken. Oletko huomannut, kuinka luonto on niin erilainen nyt kuin keväällä? Keväällä ja alkukesästä luonto on täynnä uuden elämän alkua, viserrystä ja puuhastelua. Nyt lehdet ovat tumman vihreät ja joidenkin puiden yksittäiset lehdet ovat jo vaihtuneet ruska-asuun. Osa linnuista on jo lähtenyt kohti etelää ja kokonaisuudessaan minulle tuli metsästä tyyni ja seesteinen tunne. Olisin voinut jäädä sinne vaikka kuinka pitkäksi aikaa istuskelemaan. Kaihoisasti katselin naista aamupäivän uintiretkellään keskellä Aulankojärven selkää ja mietin, millaisessa maisemassa minä kohta vietän arkeani...

perjantai 7. elokuuta 2015

Viikon mietesana: puhdasmielisyys.


Mieli viipyilee vielä maaseudulla, missä vietimme aikaa heinäkuussa. Vuokrasimme mökin ja kokoonnuimme rentoutumaan yhdessä perheen kanssa. Välillä paistoi aurinko ja välillä satoi vettä. Sää kuin sää niin luonto ei petä - sen keskellä sydän rauhoittuu ja mieli virkistyy (varsinkin kun pääsee välillä saunaan lämmittelemään). Tämä oli hyvä kesä. Oli kiva palata arkeen hyvän loman jälkeen. Kaupungin syke ja syksyn haasteet ovatkin sitten ihan oma juttunsa ja niihin orientoituminen on elokuun päähaaste. Paljoa tässä ei ehdi haikailemaan: muuttoon on kahdeksan yötä ja pakattavaa riittää. 

Minä olen viime päivinä mietiskellyt paljon puhdasmielisyyttä. Tiedän, ettei se ole millään tavoin trendikäs sana, mutta ehkä juuri siksi se puhutteleekin minua. Puhdasmielisyyden käsitettähän voi lähestyä erilaisista näkökulmista.  Teologisena terminä kristittyinä puhumme syntien anteeksisaamisesta ja puhtaudesta Jumalan edessä. Uskon kautta voimme ottaa vastaan puhtaan mielen ja rauhan sydämeen. Mutta kristittynä uskoni ei voi koskaan olla vain vertikaalista, yksilön henkilökohtaista ja kahdenkeskistä suhdetta Jumalaan, vaan se sisältää automaattisesti horisentaalisen akselin - ihmisen suhteen toiseen ihmiseen. Ja juuri ihmissuhteissa puhdasmielisyys punnitaan: meidän kokemuksemme, ennakko-odotuksemme, spekulaatiomme, tulkintamme, loukkaantumiset ja katkeruudet nakertavat usein mielen ja sydämen sopukoissa niin että reaktiot erilaisia tilanteita kohdatessa sekä taustamotiivit omien tekojen takana saattavat olla arvoituksia henkilölle itselleenkin, ellei ole kohdannut ja myöntänyt erilaisia tunteitaan. Joku joogaa ja etsii sillä mielenrauhaa tyhjentämällä päätään. Minä hiljennyn ja aktiivisesti kuuntelen sisintäni - ja kun erilaisia asioita nousee pinnalle, en työnnä niitä pois, vaan tuon ne Jumalalle yksinkertaisin rukouksin - ja luotan siihen, että Jeesus kantoi ristillä myös ne tunteet ja kysymykset. Haluaisin olla sellainen ihminen, joka ei jatka eteenpäin negatiivisia kierteitä vaan toivoisin, että voisin pitää mieleni puhtaana ja avoimena kaikissa ihmissuhteissa ja elämäntilanteissa. Nyt ja huomennakin. Se on matka, jolla olen ihmisenä kasvamisessa. 

Olisi kiva kuulla, mikä on sinun mietteesi ja tavoitteesi ihmisyyden polulla tämän syksyn startatessa?

PS. Testaa kuvan nuotioherkkua vaahtokarkeista: 
Tarvitset: digestivekeksejä, vaahtokarkkeja ja suklaata. 
Tee näin: lämmitä vaahtokarkki tikun päässä, lisää digestivekeksin päälle pala suklaata, kuuma vaahtis ja päälle vielä yksi keksi. Suklaa alkaa sulaan vaahtokarkin lämmöstä ja herkku on valmis nautittavaksi niin pienille kuin suuremmillekin herkkusuille ;)

ILOISTA VIIKONLOPPUA!

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Lintuja & ristipistoja.

Aloitin uuden käsityöprojektin. Erilaisia lintuja ristipistoilla. Juuri sopivan kesäinen. 
Kangas: pellava.
Lanka: Anchor 132 ranskansininen (kaksisäikeisesti) 

torstai 23. heinäkuuta 2015

Vapriikissa: Suomalaisten pyhiinvaellukset keskiajalla.


Kuva VAPRIIKIN sivuilta.
Tampereen Museokeskus Vapriikissa on vielä 18.10.2015 asti näyttely "Suomalaisten pyhiinvaellukset keskiajalla". Suosittelen, mikäli historia ja uskonnollinen elämä lainkaan kiinnostaa. 

Minusta on mielenkiintoista pohtia, kuinka keskiaikainen Suomi olikin itseasiassa osa Ruotsin valtakuntaa (1300-luvulla syntyi käsite Österland eli Itämaa) ja osa katolista kirkkoa lukuunottamatta aivan itäisintä aluetta. Varsin erilainen maailma. Varsinkin kun tähän vielä lisää kartan asutuksesta... ei taidettu puhua "koko Suomen asuttamisesta" ihan samaan tapaan kuin tänään....


Kartta lainattu wikipediasta täältä ja se kuvaa Suomen suuriryhtinaskuntaa 1600-luvulla.
Pyhiinvaellukset olivat keskiajalla suosittuja ja lähes jokainen kynnelle kykenevä osallistui ainakin kerran elämässään pyhiinvaellukselle - vaikka edes naapuripitäjään. Etelä-Suomessa onkin lukuisia keskiaikaisia kirkkoja. Syitä lähteä matkaan olivat mm. kirkon opetukset, aneet tai syntien anteeksi anominen sekä kunnioitus, avunpyyntö tai kiitollisuus tiettyä pyhimystä kohtaan.

Jäin pohtimaan, kuinka pyhimyksen kuvat ja tarinat, erilaiset uskonnolliset rituaalit, tuoksuvat kynttilät ja kuvat kirkkojen seinillä saattavat tuntua nykyiselle lukutaitoiselle länsimaalaiselle vieraalta ja mystiseltä. Etenkin mikäli on tottunut reformaation jälkeiseen riisuttuun jumalanpalvelustraditioon. Joskus niihin liitetään myös negatiivisia merkityksiä. Asiaan saa uudenlaisen näkökulman pohtimalla maailmaa, jossa suurin osa ihmisistä ei osannut lukea. Oraalinen (suullinen perinne) kulttuuri nimenomaan perustuu kuville, myyteille, lauluille ja tarinoille. 
Minusta on surullista, että kirjallisen kulttuurin kehityksen myötä länsimaissa on tietyllä tapaa alettu väheksyä muiden aistien merkitystä kokemusmaailman ja muistin kannalta. Ihminen on kokonaisuus, mutta monesti jätämme huomioimatta muiden aistien merkityksen tai pidämme niitä vähemmän tärkeinä. "Taiteet ovat extraa" ja ei-kirjallista ei osata tulkita. 

Näyttelyssä tuotiin esille myös näkökulma nykyaikaisiin pyhiinvaelluksiin. Jossakin vaiheessahan pyhiinvaellukset kiellettiin, niiden kulta-aika hiipui, mutta ne ovat jatkuneet aina jossakin muodossa. Nykyisin pyhiinvaellukset ovat taas yleistyneet ja yksi suosituimmista ja kuuluisimmista reiteistä on Pohjois-Espanjan satoja kilometrejä pitkä Camino de Santiago. Näyttelyssä oli esimerkki nykyaikaisesta suomalaisesta pyhiinvaeltajasta, joka oli vaeltanut yli kolmesataa kilometria kihlattunsa kanssa. Tarinassa korostettiin, kuinka matkan motiivi ei ollut kristillinen, sillä he eivät olleet kristittyjä. Enemmänkin matka edusti kahdenkeskistä saavutusta ja hiljentymistä. Huomasin olevani aiheesta eri mieltä. Maailma on pullollaan vaellusreitteja ja yleensä pitkiä matkoja kulkemista kutsutaan vaellukseksi, joten ei kai se muutu pyhiinvaellukseksi jos sattuu tekemään sen reitillä, jota ovat perinteisesti käyttäneet uskonnollisella matkalla olevat? Enemmän kuin sauvan ja huopahatun hankkiminen pyhiinvaellukseen kuuluu tavoite kohdata pyhä. Eikö? Ja mikäli muuten haluaa vierailla kuuluisissa kohteissa, joihin lukeutuvat myös pyhiinvaellukselle omistetut kirkot, niin eikö sitä yleensä kutsuta turismiksi? Eläessäni Aasiassa muiden suurien uskontojen keskellä olen huomannut, kuinka niissä kaikissa - Islam, hindulaisuus ja buddhalaisuus - on erilaisia traditioita ja yhä käytössä olevia pyhiinvaelluksia osana uskonnon harjoittamista. Tavat ja muodot muuttuvat, mutta pyhiinvaellus on selkeästi osa maailmanlaajuista uskonnollista elämäntapaa monissa erilaisissa uskonnoissa. Vai onko niin, että tässä Euroopan kulttuurimurroksessa, kun valtaosa väestöstä ei enää tunnusta kristinuskoa omakseen, ei uudella uskonnolla ole vielä nimeä?


Kolmas asia mitä jäin pohtimaan näyttelyn jälkeen oli se, että mistä johtuu, että puhuttaessa kristillisestä traditiosta ja pyhiinvaelluksista, en ole vielä kertaakaan kuullut puhuttavan esimerkiksi karismaattisten suuntausten parissa tapahtuvasta pyhiinvaelluksesta. Onko se niin nuorta että sitä ei ole vielä tutkittu? Vai onko se ulkoisesti niin eri näköistä, että sitä ei ole osattu tunnistaa? Minusta sitä on. Ja yllättävän paljon. 



Oletko käynyt näyttelyssä ja mitä ajattelit? 

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Saanen esitellä uusimman mattoni.


Elämäni ensimmäistä kertaa huusin jotain. Siis tein sen netissä, mutta kuitenkin. Meidän mattokokoelmamme kasvoi yhdellä isolla käsinsolmitulla matolla (160x265) klassisen sinipunaisesti. Olen(mme) varsin tyytyväisiä, mutta pieni fibaus mulle kuitenkin kävi: Ajattelin kantavani maton kevyesti Thaimaahan jollakin syksyn reissuista Suomeen. Siis taiteltuna neliöksi ja siitä sitten pakettiin.  Käsinsolmitut matothan ovat siitä niin käteviä - siis ohuet sellaiset. Mutta tämä taitaa olla 15mm paksu. Paketti ei ollut mikään pieni kun noudimme sen Matkahuollosta tänään. Joten siitä tulee "Suomi-matto" ja se jää tänne odottamaan....



maanantai 20. heinäkuuta 2015

Blogi-inspiraatio: nettisurffailua.


Kuvat/Pictures: http://brooklyntowest.blogspot.fi/2013/02/projects-at-home.html

Oi tätä maanantain hurmaa... nythän on maanantai, eikö? Vaikka loma on periaatteessa ohi, on viikonpäivät vielä hieman hakusessa. Tämä on se tunne jonka toivoisin kestävän vielä jonkin aikaa... autuas huolettomuus ;) Kun padassa porisee keitto valkoisilla pavuilla runsaan chilitujauksen kera, on paras antaa herkun porista pitkään ja hartaasti. Sillä välin voi vaikka surffailla netissä.

Minä tykkään blogeista, joissa on jokin juju, jotakin twistiä ja vinkkejä siitä, mitä voisi tehdä itse. Niinkuin vaikka TÄMÄ Tarja Kankaanpää-Salosen blogi BE CREATIVE AND DO IT. Viime viikolla löysin sieltä vinkin ja linkin tähänkin ihanaan projektiin, missä REMODELISTA uudistaa nojatuolin. Ja klikkailemalla lisää löytyy tuolin oikea tekijä, eli BROOKLYNTOWEST. Tämän projektin haluaisin toteuttaa heti vaan kun saisin käsieni ulottuville tuolin, jota tuunata... ehkä tässä on kuitenkin edessä ensin muutto jälleen Aasiaan ennen suuritöisiä projekteja... aamukampa näyttää 26 aamua ;)

Iloista viikkoa sinulle!