keskiviikko 31. elokuuta 2011

Rannalle.

Hei,

tulin vain kertomaan, että lähden kymmeneksi päiväksi Phukettiin. Siis rannalle.
Oikeasti se on työmatka, mutta sinne mahtuu hieman vapaa-aikaakin - -ehkä peräti kaksi vapaapäivää ;)
Unelmoin siis turkoosinvärisestä merestä, vaaleasta hiekasta ja raikkaasta merituulesta...

Paikanvaihto hetkeksi tuo ihanaa vaihtelua myös sille, että naapuritontillemme rakennetaan suurta hotelli-toimisto-kompleksia ja juuri nyt on viimeinen kuukausi ennen avajaista menossa ja työtä tehdään hullun lailla... kaipaan siis hiljaisuutta myös!

Ihanaa viikkoa teille kaikille!

Ruut

maanantai 29. elokuuta 2011

Päivän inspiraatio: Paperihelmet.


Change the World by doing one random act of kindness at a time.

Tänään tuntui siltä, että helmiä piti saada kaulaan antamaan väriä ja piristämään päivää. Etsin siis käsiini lahjaksi saamani paperihelmet. Ihanat! Kauneuden lisäksi nämä helmet tekevät myös hyvää: Caring Cands on vapaaehtoistyövoimin toimiva järjestö, joka auttaa Ugandan naisia. Oli ihana tutustua Milla Happoseen elokuussa ja kuulla, kuinka kaikki alkoi pienestä halusta auttaa naisia katkaisemaan köyhyyden kierre ja tarjota uutta toivoa ja mahdollisuuksia haastavissa olosuhteissa. Klikkaa lisätietoa tästä.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

Ruut


sunnuntai 28. elokuuta 2011

Olohuoneen uudistus: sohvapöytä.


Niin siinä käy, kun alkaa ihailemaan industrial-tyylisiä huonekaluja. Henry tuunasi meille vanhasta lastauslavasta uuden sohvapöydän. Toteutus oli lopulta aika fiilispohjalta, koska sattumalta ajoimme ennen kesää yhden hallin ohi, mistä saimme ostettua halvalla nostolavan. Foto ei ehkä ole maailman paras, mutta me itse olemme mielettömän tyytyväisiä lopputulokseen... tämä sopii meille paljon paremmin kuin se edellinen ;)

ps. Jos vielä voisi remontoida itselleen kunnon loft:in vanhaan tehtaaseen, niin voisiko olla parempaa city-asumista?  

lauantai 27. elokuuta 2011

Päivän inspiraatio: Vanhat tarjottimet.



Jostakin syystä olen ihastunut näihin vanhoihin emalitarjottimiin. Ihanat värit ja ihanat linnut! Toinen on uunin takana pystyssä ja toisella kantelen esimerkiksi laseja ja vesikannua olohuoneeseen...


keskiviikko 24. elokuuta 2011

Nimikysely & arvonta.


Ihan kesäloman loppumetreillä aloitin vielä pikkuruisten vauvansukkien kutomisen ihan sen takia, että mummo olisi voinut antaa takuuvarmoja neuvoja täydellisiin kantapäihin. No, sellaisia neuvoja en kyllä saanut, koska mummo oli sillä tuulella, että kaikki lapsenlapsen aikaansaannokset ovat ihan hyviä... harjoittelu siis jatkuu. Onneksi vauvat eivät ole vielä kovin kranttuja vaatteidensa yksityiskohdista ;)
Tänään viimeistellessäni sukkia sitten päätin piristää niitä vielä virkaamalla vaaleanpunaiset kukkaset nilkkoihin. Minusta ne piristivät kivasti muuten valkoisia perussukkia!


Sitten itse bloggauksen otsikkoon: NIMIKYSELY & ARVONTA. Olen päättänyt teettää sellaisia pieniä logo-merkkejä itseväkerreltyihin juttuihini (kuten neuleet ja ompelukset) kiinnitettäväksi. Ihan vain itseni iloksi. Mutta mutta mutta. En minä keksi mitään logoa. Hyvä logo olisi tietysti naseva, kuvaisi minua eikä olisi kovinkaan pitkä, koska mitään megapitkiä merkkejä en halua. Joten: Julistan nimikisan
Kilpailuun osallistuminen ei ole kovin vakavahenkistä, enkä myöskään lupaa valita mitään ehdotettua nimeä. Osallistua saa niin monella ehdotuksella kuin haluaa. Aikaa on 10.9. lauantai-iltaan asti. Ja osallistuminen tapahtuu vastaamalla tähän bloggaukseen (kliksauta tekstin alapuolelta kommentit-osiota). 
Kaikkien vastanneiden kesken suoritetaan arvonta 11.9. ja arvonnan palkintona on minun kutomani Homing-säärystinsukat:
  

Iloista loppuviikkoa kaikille!


lauantai 20. elokuuta 2011

Keittiössä.

Tästä tulee varmasti ruokasyksy. Kaikki enteet viittaavat siihen. Toivon myös hyviä kirjoja ja syvällisiä keskusteluja. 

Tänään olen viettänyt kotipäivää: Järjestelen astioita ja liinoja kiinakaappiini. Siinä onkin tekemistä ihan kiitettävästi, koska olen ohimennen varastoinut kaappiin kaiken tilpehöörän. Jotain järjestystä tänne pitäisi kuitenkin saada, eikä kukaan muukaan näytä tulevan sitä tekemään, joten tässä sitä ollaan ;) ...Sitten, kun joskus saan tästä kaikesta jotakin tolkkua, voin laittaa kuviakin. Ehkä.
En malta olla vielä kertomatta, että Henry kaivoi eilen Italiasta ostamamme pastakoneen esille ja astuimme tuorepastan maailmaan... Henry siis vastasi raviolista ja minulle jäi alku- ja jälkiruuat. Illan menu:

Jättitiikeriravut vartaissa
--
Ravioli
--
Tiramisu


Ihana ilta. Mukava tehdä leppoisasti yhdessä juttuja. Pasta on ehdottomasti Henryn juttuja, mutta minä olen puolestani ihan fiiliksissäni siitä, että alan vihdoinkin saamaan itsevarmuutta katkarapujen kuorimisessa ja laitossa... Samoin eilinen marinadi ja kastike -combo ravuille oli aivan täydellinen! Jos haluatte testata, kirjoitan reseptin tuohon alle. Tiramisun maku oli aivan perfekto, mutta muuten se levisi kuin jokisen eväät... joten testailu jatkuu tulevaisuudessa. Jos jollakulla teistä on kokemusta hyvästä tiramisu-reseptistä, otan mielelläni vinkkejä vastaan!



MARINADI KATKARAVUILLE

20 pientä tai 12 suurta katkarapua

3 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
1 sitruunan mehu
1 tl tuoreesti raastettua inkivääriä
1 valkosipulinkynsi puristettuna
1 punainen chili, siemenet poistettuna ja hienoksi pilkottuna

Sekoita aineet yhteen kulhossa ja marinoi katkarapuja 10 minuuttia.


Itse katkaravut gillataan nopsasti. Ja jos haluat tehdä kuven kuvassa, varaa myös hieman salaatinlehtiä tarjoiltuun. Puisia vartaita tulisi myös liottaa vähintään 1/2h ennen käyttöä vedessä.





KASTIKE KATKARAVUILLE

Katkaravut viimeistelee ennen tarjoilua niiden päälle valelleltava lämmin kastike:

3 rkl oliiviöljyä
1 sitruunan mehu
1 punainen chili, siemenet poistettuna ja hienoksi pilkottuna
2 oksaa tuoretta rosmariinia

(salaatinlehtiä, 2 luumutomaattia kuorittuna, siemenet poistettuna ja pilkottuna sekä persiljanlehtiä)

Laita kaikki kastikkeen aineet pieneen kattilaan, lämmitä hellästi noin kaksi minuuttia ja lisää kastikkeen lientä lusikalla katkarapuvartaiden päälle juuri ennen tarjoilua. Ripottele sen jälkeen halutessasi päälle vielä tomaattikuutioita ja persiljanlehtisilppua.



perjantai 19. elokuuta 2011

Vielä kerran kesästä...

Vielä kerran kesästä...

On mieletöntä pitää sylissään pientä ihmisen alkua ja miettiä, kuka hän onkaan, millaisia persoonallisia piirteitä hän kantaa, millaisia valintoja hän tulee tekemään ja millaiseksi meidän suhteemme tulee muodostumaan. Tykkään olla täti. Ja olen niin onnellinen siitä, että sain olla Suomessa tänä kesänä monissa perhetapahtumissa: häissä, synttäreillä ja pikku-Rebecan siunaustilaisuudessa. Tätä kaikkea arvostaa ihan eri tavalla kun asuu kaukana perheestä. 

Perheeseen ja ystävyyteen liittyy monia kerrostumia ja tietynlaista elämänjatkumoa. Monet asiat katsovat tulevaisuuteen toivoen, avoimesti, kuin kurottautuen kohti mahdollisuuksia. Jotkut kaaret ovat puolestaan ovat sulkeutumassa. Minun mummoni täytti viime maanantaina 89-vuotta, ja tällä hetkellä jokainen kohtaaminen voi olla viimeinen. Inhoan hyvästejä, enkä yleensä lainkaan pyri miettimään tunteitani tai eroa ja seuraavaa kohtaamista, mutta mummon kohdalla en vaan enää kyennyt siirtämään tunteitani sivuun. Ja kun lähdimme sunnuntaina mummon luota, itkin. Toivottavasti vielä tapaamme. Se on niin jännä, kuinka lapsesta saakka olen tottunut kolmen sukupolven naisten jatkumoon: mummo, äiti ja minä. Nyt ei ole äitiä, mutta vielä hetken on mummo. Ja sitten on uusi sukupolvi veljien tyttöjä. Uutta rakentuu, uusia kohtaamisia ja perinteitä. Nähtäväksi jää, miten hyvin osaan rakentaa eteenpäin osaltani.


Jokainen tarvitsee irtiottoja jaksaakseen eteenpäin. Vielä parempi, jos irtiotot tuovat uudenlaista perspektiiviä elämään. Tämän kesän matka Roomaan oli sellainen. 2000 vuoden historia. Rooma ja Paavi. Kaikki tiet vievät Roomaan. Aikoinaan Rooma oli koko maailman pääkaupunki, eikä se ole tietyssä mielessä mitenkään vähäinen tänäkään päivänä vaikutusvallaltaan. Rooma on ollut 1300-luvulta lähtien katolisen kirkon koti ja yhden mielenkiintoisen perspektiivin moniin asioihin antaa Pirkko Peltonen Rognoni kommentoimalla Vatikaania näin (kirjasta: Italia vuonna nolla. WSOY 2005):

Suurin piirtein 1400-luvulta lähtien Rooman hallitsija oli kiistattomasti paavi. Jokainen uusi paavi loi siis ympärilleen oman sukuklaaninsa ja rakensi valtansa ja siis myös vallan symbolit oman nimensä ympärille. Sana nepotismi periytyy näiltä ajoin. Arvoasemat, rikkaudet ja läänitykset jaettiin paavin, siis kirkkoruhtinaan omaisille. 

Ei siis mikään ihme, että renesanssin kuuluisista taiteilijoista sekä Rafael että Michel Angelon työskentelivät vuosikausia juuri Roomassa... 


Tampere. Sana pitää sisällään enemmän kuin kaupungin. Kaupunkihan on ihmiset ja tunnelma. Ikävöin jo sinne. Viiletimme koko kesän niin vauhdikkaasti ja silti oli jatkuvasti tunne, että aika on liian lyhyt. Tämän kait voi ottaa kohteliasuutena ne kenelle se kuuluu ;) (Eikä siis ehditty edes toisiin kaupunkeihin.)Hassua kaiken jälkeen olla taas kotona Bangkokissa kaksin.


Ps. Tässä kuvassa ehkä pienin-ikinä-kioski keskellä kiviaitaa Tammelassa. Jos viettäisimme pitkän kesän Tampereella, voisi olla jopa hauskaa vaihtelua pitää kesä pikkuriikkistä kahvilaa aidassa!

Inspiraationa Jamie Oliver.

Tässä muutava vuosi sitten oli menossa oikea Jamie Oliver -buumi. En tiedä onko enää, mutta suosittelen edelleen hänen kirjojensa esiinkaivamista ja reseptien testailua. Meillä oli ainakin tässä elokuun alussa yksi loistava ilta ystäviemme kanssa, kun teimme viiden ruokalajin aterian Jamien kirjasta Alaston kokki.

Suosittelen!

Tomaatti-paprikakeitto basilika-oliivitahnan kera (s.28)
--
Keitettyä parsaa juuston kera (s.148)

Jamien täydellinen uunibroileri (s. 126)

Uunissa paistetut punasipulit timjamin ja voin kera (s. 159)
--
Semifreddo (s.208) 





Rooma.

Kesän yksi kohokohtia oli viikonloppureissu Roomaan. Mitä siitä voi muuta sanoa, kuin että se oli puhdasta kulinarismia ja fiilistelyä vanhassa kaupungissa. Vaikka olen aina ollut kiinnostunut historiasta, ei tämän reissun päätarkoituksena ollut systemaattinen sukellus historiaan, vaikka Pietarin kirkot ja Colosseumit Capitolium-kukkuloineen tulikin nähtyä. Olisi silkkaa hulluutta kuvitella pystyvänsä näkemään Rooma kolmessa päivässä!

Keskityimme siis ruokaan. Paras aamiaiseni oli cappuchino ja croissantit, joiden sisällä oli hieman hapanta appelsiinimarmelaadia. Varsinaisista ruuista kielen vei totaalisesti mennessään Campo dei Fiorin torin ravintolan Pinaatti-ricotta-canneloni. Jälkiruuista ihastuin sekä tiramisuun että jäätelöön, joka tuli jäädytetyssä sitruunassa.

Ruokamatkamme muistoksi ostimme pastakoneen ja tänä syksynä onkin tavoitteena kehittyä italialaisen ruuan saralla...


Italiaan haluaisin vielä mennä uudestaan!










  

Suomi = luonto.

Suomessa parasta on luonto. Jos minulta kysyttäisiin, miksi Suomeen kannattaisi matkustaa, vastaisin, että metsät ja järvet. Luonnolla on oma rytminsä, johon kaupungin sykkeeseen tottuneen voi olla joskus vaikea asettautua... mutta ainakin minä huomasin jälleen tänä kesänä, kuinka virkistävää oli kävellä metsässä ja uida järvessä. 

Hiljaisuus, tuulen humina ja eläinten äänet. Ikävöin jo niitä.




tiistai 16. elokuuta 2011

Kesän lukukokemuksia.

Saavuimme eilen takaisin Bangkokiin. Aika Suomessa meni kuin vilisten, enkä tännekään ehtinyt kirjoittaa kaikkea mitä ajattelin... siitäkin huolimatta, että en paljoa ajatellutkaan. Pääasiahan oli ulkona oleminen, perhe ja ystävät. Paljosta olen kiitollinen!

Suomessa ollessani ehdin lukea kaksi suomalaista romaania "klassikkokirjalistaltani". Molemmat niistä sukelsivat 1900-luvun alkupuoliskon Suomeen. Ja molemmat olivat mielestäni melko raskaslukuisia... alkaa tässä pikkuhiljaa muovautumaan käsitys, että päästäkseen suomalaiseksi klassikoksi, kirjan täytyy olla raskas. 

Ensin luin vuonna 1909 julkaistun Ilmari Kiannon Punainen viiva. Teos otti kantaa 1906 lakiuudistukseen, joka antoi kaikille vähintään 24-vuotialle äänioikeuden. Teos kuvaakin Kajaanin korvessa asuvien ajatuksia ja unelmia ennen vuoden 1907 eduskuntavaaleja. Koska näistä vaaleista on kulunut jo yli sata vuotta ja Suomi muuttunut aika lailla niistä ajoista, niin kirja oli kieltämättä mielenkiintoinen kuvaus köyhästä Suomesta, jossa sanomalehti oli harvinaisuus, lukutaitoa ei aina tarvittu arkisin, ja kylän suuriin herroihin kuului pappi. 

Juhani Aho on sanonut kirjasta näin (HS 5.12.1909):
”Hänen pieni kertomuksensa on mitä sattuvin alkulehti suomalaisen köyhälistön valtiollisen heräämisen historiaan, oikeampi ja todempi kuin mikään tähän asti vielä kirjoitettu.”

Ennen eduskuntavaaleja maakunnissa kiertelevät agitaattorit saivat koolle köyhänkin kansan ja "soli-sali-ratin" lupaukset paremmasta huomisesta syntyivät. Onhan siinä tarinaa kerrassaan, kun maaseudulla leivästään kamppailevat ihmiset alkavat luottamaan punaisen äänestysviivan ihmeitätekevään voimaan, joka muuttaa kaiken kertaheitolla... ja sitten käytäntö paljastuu toisenlaiseksi. 

Yllättävästi raskaaksi kirjan lukemisen teki se, kuinka se tuli lähelle. Täällä Thaimaan poliittisessa turbulenssissa elävä ei voi olla huomaamatta jakoa kaupungin keskiluokan ja maaseutujen köyhien välillä: Kyse on kuilusta monenlaisissa asioissa, jotka heijastuvat poliittisesti ja eri osapuolilla on melko erilaiset mielipiteet siitä, kenellä pitäisi olla oikeus päättää ja miten pitäisi toimia. Niin, ja kun tarkemmin ajattelee, niin kyllähän monet Suomessakin kritisoivat viime eduskuntavaalien tuloksia ja uuden suuren puolueen esiinmarssia. Näyttää siltä, että on helpompi kritisoida ja tyrmätä, kun ottaa vastaan demokratia ja kuunnella ja yrittää ymmärtää, miksi jotkut suomalaiset äänestivät mieluiten juuri Perussuomalaisia. Mielestäni yleistä äänioikeutta pelottavampaa on se, ettei ole oikeasti halua käydä dialogia eri tavoin ajattelevien kesken. Ja oikeaan dialogiin kuuluu aina toisen osapuolen kuunteleminen.

Toinen kirja oli Maria Jotunin Huojuva talo, joka julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen 1963, mutta oli kirjoitettu jo 1930-luvulla ja kuvasikin 20-30-lukujen sivistyneistön elämää... Tai tarkemmin lähinnä yhden perheen, Lean ja Markun, avioliittohelvettiä. Sillä dramatiikkaa ei kirjasta ainakaan puutu: ensin Lealla on alkoholisti-isä, sitten narsistisen itsekeskeinen puoliso perheväkivaltoineen ja muine julmuuksineen... ja kaikessa näissä elämänvaiheissa Lea kuvataan niin klassisesti suomalaisena uljaana, kaiken uhraavana ja anteeksiantavana naishahmona. Ja kaiken tämän kuorruttaa prinsessasatumainen kaikki hyvin -loppu.

En pitänyt siitä ylimitoitetusta vastakohtaisuudesta kirjan päähenkilöiden välillä. Sitä en sano, etteikö se voisi olla uskottavaa, mutta jotenkin vaan huomasin väsyväni niinkin pitkiin toistuviin sepostuksiin (miltein 600 sivua) perheen sisäisestä henkisestä ja fyysisestä väkivallasta. Tai ehkä vaan haluan sanoa, että kirjaa olisi voinut tiivistää. Mutta sen sanon, että mikäli joku haluaa lukea kuvauksen huonostivoivasta perheestä, missä yhden ihmisen addiktio tai mielenhäiriöt valtaavat tilan ja muille perheenjäsenille nousee lopulta pääasiaksi siitä päivästä selviäminen, niin suosittelen kirjaa. Kuva loukkuunjäävästä, hyväntahtoisesta naisesta on niin totta, että on pelottavaa miettiä, kuinka monen elämässä se ei olekaan fiktiota vaan karua arkirealiteettia.  

Kiinnostaisikin tietää, onko kukaan muu lukenut näitä kirjoja ja mitä ajatuksia ne herättivät.




tiistai 9. elokuuta 2011

Pispalan näkötorni.



Tunnistatko paikan?

Yksi ehdottomia lempipaikkojani Tampereella on Pispala: harjun molempia rinteitä peittävät sokkeloiset kadut täynnä värikkäitä taloja, järvimaisemat ja näkötornin munkkikahvit. Tulimpa ja olimpa Tampereella sitten kesä- tai talviaikaan, kapuan Pispalan portaat ylös näkötornille ja pysähdyn näkötorniin munkkikahveille. Yksinkertaista ja nautinnollista!

PS. Nyt alkoi viimeinen viikko Suomessa tältä erää...hulinaa ja vilinää on riittänyt, ja taitaa riittää tämäkin viikko... tuntuu, että aika loppuu kesken. Onneksi kuitenkin eilen syntyi maailmaan ihana pikkuinen Baby-Mättö ja kunhan äiti ja lapsi pääsevät pois sairaalasta (mihin nykyisin ei saa mennä katsomaan kuin isä ja isovanhemmat), niin tätikin pääsee pitämään sylissään uutta perheenjäsentä ;)