lauantai 29. lokakuuta 2011

I miss You.

Kuva by: Ashleigh Mättö

Mummo nukkui pois perjantaina. Hän oli 89-vuotias. Hassua kuinka tällä viikolla itseasiassa pohdin, että jos ensi vuosi tulee, niin järjestän elokuussa suuret juhlat. 

Paljon ois aihetta lapsella kiittää.
Jumalan lahjoja kaikille riittää.
Päivä jo yksikin aamusta varhain
iltahan ehditty lahja on parhain.


Kauniina nauhana vuosien päivät
helmenä jokainen muistoksi jäivät.
Elämän päivien ketju on kallis.
Isä ei yhden ees kadota sallis.



Lapsonen siis kätehes yhtehen liitä
kaikista päivistä Jeesusta kiitä.
Aina se muistaos tänään on juuri
varattu Sinulle siunaus suuri.

torstai 27. lokakuuta 2011

Old Chinese Poem.

Go to the people,
live among them. 
Learn from them, 
love them.
Start with what they know,
build on what they have.
But of the best leaders,
when their task is accomplished,
their work is done,
the people will remark,
'We have done it ourselves.'

- - Olen kirjoittanut tämän vuoden kalenteriin jokaiselle viikolle jonkun ajatuksen, mietelmän tai viisauden, joka haastaa kasvuun tavalla tai toisella. Tämä oli viime viikolla. Se resonoi ajatuksissani yhä.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Surusipuli.

Unimaailma on siitä jännä, että siinä voi mennä sekaisin mennyt, nykyhetki ja kaikki mahdollinen. Yhdessä hetkessä jotain ja toisessa aivan jotain muuta. 

Aamulla heräsin siihen, että näin unta äidistä. Itse unessa ei nyt ollut kertomisen vertaa tolkkua, mutta sen se aiheutti, että painoin parikin kertaa herätyskellon torkkua ihan vaan re-loadatakseni itseni ennen heräämistä edes hieman vähemmän melankolisella startilla päivään. 

Suihkussa tosin huomasin, kuinka mun ajatusmaailma eli jo aivan omaa elämäänsä liittyen suruun ja hautajaisiin. Jostakin päähäni oli pälkähtänyt muistikuva tilanteesta, jota en pysty mitenkään muistamaan, missä ja milloin ja kuka. Enkä edes tarkaa sitaattia. Mutta ytimenä oli tunne, joka oli syntynyt, kun joku vuodatti kokemustaan hautajaisista, joissa lähiomainen oli ollut vielä ihan murtunut, vaikka poisnukkumisestakin oli jo pari viikkoa... kuinka tämä murtunut ei vielä oikein osannut koota itseään. Ikäänkuin heti kuoleman jälkeen alkaisi voimakas suru ja itku vaan tulisi voimalla... niin että parissa viikossa hautajaisiin mennessä itku olisi jo pehmentynyt ja hetken kuluttua jo normaali arki voisi jatkua siitä mihin se jäi ennen tätä ikävää väliepisodia. 

- - Ja tätä siis kelasin unenpöpperöisenä suihkussa (Välihuomautus teille jotka ette vielä tiedä tätä: Mun aivot vaan saattaa alkaa aamulla prosessoimaan juttuja ja joskus jopa asioita loksahtelee paikoilleen. Joskus. Mutta aina ei edes tapahdu prosessointia. Mutta silloin kun tapahtuu, saattaa aamukahviseuralainen kuulla pitkiäkin sepustuksia mistä tahansa aiheesta, riippuen siitä mihin pohdinnat ja ahaa-elämykset ovat liittyneet.)

Oletteko koskaan huomanneet itsellänne tämänkaltaisia tunne-muistikuvia? - Ne on aika voimakkaita ja ei-kovin-selitettäviä. Uskon oikeastaan, että ne voi paljastaa jotakin meistä ja avata uusia asioita, kun niitä jää pohtimaan.

Niin, pohdin siis hautajaisia ja niiden kulttuurisidonnaisuutta. Mietin, kuinka suomalaiset hautajaiset (monien muiden juhlien tavoin) on hiljaiset. Ja mitään mielettömiä tunteenilmaisuja ei odoteta. Kukaan ei edes välttämättä itke ihan kyyneliin asti. Toisinkin on ollut: Itämerensuomalaisten ja slaavilaisten kansojen keskuudessa (= Karjala) on aina 1900-luvun alkuun asti ollut tapa, että naiset esittävät esimerkiksi hautajaisissa itkuvirsiä. Itkijän kautta purkaantui sekä itkijän oma että myös yhteisön suru. Myös raamatunaikaan Lähi-Idässä oli tapana, että  hautajaisissa oli erillisiä itkijöitä ja valitusvirsien laulajia. Kovin tunnepitoista.

En kylläkään ole mikään hautajais-asiantuntija. Jos sellaisia onkaan. Mutta omat kokemukset kertovat ainakin jotakin minulle itselleni. Päätin siis myös reflektoida omat hautajaiskokemukseni ja onnistuin kaivamaan niitä muistini lokeroista tasan kuusi. Eikä niissäkään kaikissa järinsuurta surua ole (kunnes se kolahtaa kunnolla):
1 - Ala-asteen opettaja pyysi meidän luokan kuorolaisia laulamaan jonkun hautajaisiin, joissa hän oli kanttorina. Muistan viileän päivän ja seisomisen kirkossa ylhäällä urkujen vieressä. 

2 - Isän äiti eli 'Viinikan mummo' kuoli kun olin ala-asteen viimeisillä luokilla. Äiti ompeli meille lapsille mustat paidat. Selkeä muistikuva on myös muistotilaisuuden voileipäkakuista ja täytekakuista, jotka olivat erityisen hyviä ja ne oli isän serkunpojan tekemiä. Ei siis varsinaista muistikuvaa varsinaisesta mummon suremisesta. 

3 - Ukki (äidinisä) kuoli kun olin 16. Ukkia surin itkemälläkin ja niissä hautajaisissa soitetusta Albininin säveltämästä Adagiosta (click) tuli minulle symboli surumusiikista. Hautajaisissa taisin olla myös hieman huolissaan siitä, etteivät pojat (serkukset) käyttäytyisi liian hilpeästi tilanteeseen nähden...

5 - Isän hautajaiset. En ollut mitenkään varautunut isän poismenoon, mutta siitä huolimatta vielä pari päivää ennen hautajaisia ajattelin voivani puhua-ja-vaikka-mitä hautajaisissa ilman mitään ongelmia. Toisin kävi. Olin sanaton ja itkin tai koitin hillitä itkuani. Kirjaimellisesti.

6 - Äidin hautajaiset. En tällä hetkellä edes muista yritinkö enää sanoa arkulla mitään kun se ei kerran onnistunut niin mainittavasti isänkään hautajaissa. Kyyneleet vain valuivat noroina pitkin poskia.

Mihin siis päädyin kaikella tällä pohdinnalla? - En oikein tiedä. Olen tänään miettinyt, kuinka ihmisen elämä on pyhä ja ainutkertainen. Niin syntymä kuin kuolemakin ovat merkityksellisiä, yhteisöllisiä tapahtumia. Ne eivät ole pieniä ohitsekiitäviä tapahtumia kalenterissa, vaan niihin liittyy jotakin paljon syvällisempää. Jokainen ihminen jättää meihin jäljen. Omassa sisimmässäni on surun sipuli, joka toisinaan muistuttaa itsestään aavistuksella haikeutta keskellä iloista hetkeä, toisinaan se kääriytyy esiin vahvemmin itkuna ja kaipauksena. Enää se ei ole niin kitkerä vaikkakin yhtä todellinen. 

Vuosi sitten kesällä istuin parvekkeella ja kirjoitin päiväkirjaani runon siitä surusta, joka sisälsi vielä niin paljon luopumisentuskaa, ettei se löytänyt toivon säkeitä. Luopuminen on joskus vaikeaa. Samoin kuin kipeiden asioiden kohtaaminen on vääjäämättä raskasta. Mutta ilman tummeja värejä ei synny kontrastia kirkkaille väreille. 

Harmaus ei ole se, millä haluan värittää elämäni.       

Päivän inspiraatio: ferm-living.

Kun nyt kerran aloitin keittiöpyyhkeistä jaarittelemaan, niin ajattelin kysyä, että mitäs pitätte tästä? Sain tämän Apple -keittiöpyyhkeen ystävältäni taannoin lahjaksi... ja sitä ja muita ferm-livingin tuotteita voi vaikka selata netistä täältä.

Minusta tää on aivan loistava! Ihana kuosi! Ja mikä parasta: pyyhe on 100% orgaanista puuvillaa ja täyttää globaalit orgaanisten tekstiilien standardit ('Global Organic Textile Standard -sivusto löytyy klikkaamalla tästä). Ja pyyhe oli myös pakattu 100% kierrätetylle paperille... monelta näkökulmalta ajateltu juttu. 

Tämä pyyhe tuo siis hyvän mielen monestakin syystä.

PS. Jos vielä muistatte, alkuvuodesta bloggasin jotain ekologisuustavoitteitani... hetkeen en ole kyllä mitään kirjoittanut aiheesta, mutta jos joku luuli aiheen jo unohtuneen, niin väärin luuli. Kesälläkin testailin mitä loistavampia lähiruoka- ja luomuruokajuttuja Suomessa, en vaan ole ehtinyt kirjoittelemaan tänne. Ehkä joku päivä...

PPS. Mitä muuten ajattelette orgaanisesta puuvillasta? Onko se teistä ihan humpuukia vai mitä suositte/suosisitte mieluiten?

maanantai 24. lokakuuta 2011

Lisää haaveilua...

Näytän olevan edelleen ajatusbreikin tarpeessa. Miksi en siis haaveilisi vaikkapa siitä, että jos ikinä eli juuri nyt suunnittelisin itselleni mukavaa asuntoa, mikä voisi olla mikä-vaan-missä-vaan-ilman-mitään-realistisia-suuunnitelmia, niin se voisi sisältää vaikka näitä elementtejä (tai sitten ihan jotain muuta):

Ensinnäkin kaikkein parasta olisi, jos asuisin asuntoveneessä (boathouse/houseboat)... siis en kylläkään ihan veneessä, vaan kunnon kelluvassa talossa. Jos en siinä, niin sitten vanhaan tehtaaseen rakennetussa loftissa. Mutta pysytään nyt veden äärellä. Tunnelmaa saadakseni nappasin Vancouverista esimerkkejä:



(kuvat täältä  ja täältä

Lattiat saisivat olla maalattua lautaa tai sitten sementtiä. Vaikka kuten viime viikolla esittelemässäni NY-asunnossa (ja tottakai minulla olisi kiikarikin):


Keittiöön voisi tulla piristysruiskeeksi keltainen uuni:



(kuva täältä)

Jollei tuoleja koottaisi eripareista, voisivat TOLIX A tai Eames käydä mainiosti:


Kuva potterybarnilta.

Tämä taas tällä kertaa täältä


Mitäs vielä?
... tietysti ottaisin mukaan edes yhden kiinalaistyylisen kaapin tai sivutason:




Ja vielä paljon muuta. Ehkä mun sittenkin vaan pitäisi ostaa uudet keittiöpyyhkeet?

Kyllä-ei-mitä jos sittenkin...

Meille tulee työvieraita Suomesta viikonlopuksi. Huomaan tässä käyväni kaiken sekamelskan keskellä sellaista loputonta sisäistä väittelyä kyllä- ei- mitä jos sittenkin... sen suhteen, että hullaantuisinko tilailemaan kaikkea mahdollista Suomesta matkalaisten mukana... (eli tuhlaamaan vähäisetkin pennoseni). Tällä hetkellä fiksu ei-ääni on voittamassa, mutta mitäs sanotte, eikö näissä olekin sitä jotain... (ja samalla paljastan tämän hetkisen tunneskaalani värimaailman ja kuosien suhteen):

Joulukalenteri... 


Pikkuisia tarjottimia, joilla voisi kantaa aamukahvin pöytään  - - taikka vettä. Mietin vaan, eikö Kulkue-tai Karkuteillä -tarjotinta olisi? (Jostakin syystä juuri nyt voisin iloita Kulkueesta ja Karkuteillä -teemasta vaikka kuinka paljon, vaikkei mulla ole sitä aikaisemmin ollutkaan!!!)






Ja leikkaamiseen iloa: 



... kuten myös astioiden iänikuiseen kuivaamiseen, täällä kun ei ole kuivauskaappia eikä meillä sitä astianpesukonettakaan :/




Entäs sitten jos vaikka ompelisi isoja tyynyjä Kivet-kankaasta?




Näitä pohdin täällä tulvan keskellä. Haaveilen siis.

lauantai 22. lokakuuta 2011

Brownies.

Tiedättekö, kun joskus juo hedelmämehua, joka parhaimmankin mielikuvituksellisen pinnistyksen jälkeen edelleen vaan maistuu esanssille ja jos ei lukisi purkin kylkeä, ei tietäisi, mistä hedelmästä on kyse? Tai kun syö suklaakakkua, jossa maku on niin hailakkaa, että sitä alkaa pohtimaan, millä tempulla leipuri sai kakun värin loihdittua ruskeaksi?

Minulla on joitakin tällaisia kokemuksia. Ja jotkut niistä ovat lähiajoilta. Osittain siitä syystä otin yksi päivä esiin vanhan reseptivihkoni ja leivoin brownieseja sillä reseptillä, jolla aikoinani leivoin niitä jatkuvasti Tampereella. (Teistä ehkä jotkut ovat siis syöneet näitä.) Olen tässä pari vuotta säännöllisesti testaillut kaikkia uusia reseptejä niin että jo melkein unohdin, kuinka ylitsepursuavan rikas ja täyteläinen tämä suklaapaistos on. Siis todella. Huh. Alunperin reseptiin kuului myös päällinen, mutta se on jo kadonnut, koska meistä se olisi ollut jo aivan liikaa... Suosittelen tätä siis silloin, kun suklaahammasta todella kolottaa.

BROWNIES

(Koko: Lasagnevuoka)

3 munaa
1,5 tl vaniljasokeria
5 dl sokeria
250 g sulaa voita
3 dl jauhoja
2 dl vahvaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
(2,5 dl pilkottuja pähkinöitä)

1- Vatkaa munat ja vaniljasokeri vaahdoksi.

2- Sekoita toisessa kulhossa kaikki muut aineet yhteen.

3- Yhdistä seokset.

4- Paista 200 asteessa noin 35-40 minuuttia. Jos reunat alkavat tummumaan liikaa, laita pala leivinpaperia paistoksen päälle.


Ihanaa viikonloppua!




torstai 20. lokakuuta 2011

Päivän inspiraatio: Roman & Williams.

Jotain kaunista tälle päivälle: Luin SANCTUARY-nimistä blogia ja ihastelin kuvia tovin jos toisenkin. Erityisesti koukutuin bloggaukseen Roman and Williams ja kuviin heidän kotoaan!!! Ette arvaakaan, kuinka musta tuntuu, että sielu lepäisi asua tämännäköisessä kodissa (nappasin kuvat suoraa siitä blogista):







... ehkä jonakin päivänä. Siis edes joitakin elementtejä ja ideoita näistä huoneista toteutuu minunkin kotonani... joka tapauksessa: ihanat lattiat, ihanat ikkunat ja ihanaa vaikka mitä!

PS. Jos asuu sellaisessa maassa, johon kannattaa tilata heidän tuotteitaan, niin heillä on nettikauppa: click!

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Täällä ollaan.


Hei,

kuva kertoo siitä, että toimiva ja pitkäkään parisuhde ei välttämättä (todennäköisesti) tarkoita samaa vuorokausirytmiä. Minä kuulun keskipäivävirkkuihin, Henry iltavirkkuihin. 
Silmälaput ovat siis monesti tarpeen, kun toinen haluaa vielä sängyssä lukea kirjaa...

Muuten tulin vaan lyhyesti ilmoittamaan, että elämä täyttyy tällä hetkellä tulvasta. (Jos kaipaat vaihtelevuutta elämään, muuta Aasiaan!) Tulvavesihän lähestyy Bangkokia joka päivä valtavalla vyöryllä. Meidän asunto on kerrostalon kolmannessa kerroksessa, eikä muutenkaan pahimmalla riskialueella, joten sen puolesta tässä ei ole mitään hätää. Mutta... meillä on jo tiedossa ystäviä Bangkokin pohjois-osista, jotka ovat joutuneet lähtemään kotoaan, koska koko alakerta on tulvan peitossa.

Niin, töiden merkeissä aikataulumme on siis mennyt hieman uusiksi seuraavaksi pariksi kuukaudeksi, ja niin taitaa mennä vapaa-aikakin.  Toiveikkaasti jo aloitin viime perjantaina jouluiset askartelut, mutta ehkä niistä sitten joskus lisää...

Tässä varmaankin pitäisi ostaa saappaat ja vaikka mitä. Eihän mulla ole täällä edes sadetakkia! Millaisia varustuksia tässä oikein pitäisi olla?

Iloista viikkoa teillekin!

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Prinsessa-kämmekkäät.


Onnea on... haastaa itsensä uudella neuleohjeella ja onnistua. Näiden kämmekkäiden ohjeen bongasin täältä ja sitten vielä tajusin, että aina kun iskee epävarmuus neuleteknisten sanontojen kanssa, kuten vaikka lisäys edellisen kerroksen silmukkapohjasta kiertäen, niin netistä löytyy mainioita ohjeita videon kera esim. käspaikasta (Click).

Nämä kämmekkäät postitetaan Keski-Suomeen ja osallistun näillä FB:n alkuvuoden käsityöhaasteeseen. Vielä pari juttua ja sitten tekisi mieli väsätä jotakin jouluksi...

tiistai 11. lokakuuta 2011

Thanksgiving.

Kanadassa vietetään kiitospäivää eli Thanksgiving:iä (Jour de l'Action de grâcelokakuun toisena maanantaina. Eli eilen. Koska olo on ollut viime aikoina hieman hutera, päätimme olla järjestämättä mitään suuria pippaloita. Eli ei mitään kalkkunaa ja vieraita.

Mutta... pohdiskelin itsekseni, että vaikka en maanviljelijä olekaan, on kaunista pysäyttää arki ja järjestää juhlat kiitollisuuden kunniaksi. Meilläkin on niin monia syitä kiitollisuuteen. Päätin siis valmistaa juhla-aterian meille kahdelle. Ja koska kyseessä ei ollut perinteinen Thanksgiving-ateria, päätin testata Julia Childin keittokirjaani ja kokata ranskalaisteemalla (jälkiruokaa lukuunottamatta... siihen ei vaan enää riittänyt aika). Illan menu:

Soupe A`L'oignon
(Onion Soup)
-
Supremes De Volaille A`Blanc
(Breast of Chicken with Cream)

Pointes D'Asperges Au Beurre
(Buttered Asparagus Tips)

Risotto-Pilaf-Pilau
(Risotto - Braised Rice)
-
Karpalopaistos

Mitä luulette: eikö ruoka kuulostakin heti juhlallisemmalta, kun nimi on ranskaksi? Hahaha. Juhlallista tai ei, olen päättänyt opetella paremmaksi kokiksi - - tosin en ole asettanut itselleni deadlinea kuten leffan Julie.

Pahoitteluni: ei yhtään kuvaa. Johtuu ihan siitä, että kun illalla viiden jälkeen aloitin keittiössä uurastamisen ja uusiin resepteihin tutustumisen, siinä vierähti tovi jos toinenkin ja käytännössä ajantajun mukana unohtui kamera. Mutta ruoka oli hyvää. Odotan siis jo seuraavaa kertaa, jolloin aion kokeilla Childin ranskalaista keittiötä...

PS. Onnistuin ranskalaisen sipulikeiton maussa aivan loistavasti, mutta vaikka ruskistin ja ruskistin, niin sipulien väri ei muuttunut syvän kullankeltaiseksi, vaan jäi pikemminkin auringonkeltaiseksi. Onko kenelläkään tähän FOOLPROOF vinkkejä: Miten sipulit saa varmasti kauniin vaaleanruskeaksi? 

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Reseptien testailua.



Eilinen päivä kului keittiössä. Jännitystä ja iloa tuotti uusien reseptien testailu. Testasimme siis Pastanjauhantaa-blogin reseptejä. Resepti vuohenjuustoisista sieniravioleista näytti niin houkuttelevalta, että oli pakko testata. Sen resepti löytyy täältä ja tottakai testasimme myös sen kanssa suositeltua (intialaistyylistä) katrarapukastiketta täältä. Molemmat reseptit kerrassaan loistavia! Suosittelemme!

Kaikenkaikkia päivän menu oli seuraavanlainen:

*
Parma-basilika-brushetta
*
Sieniraviolit katkarapukastikkeella

Salaattia
Sitruunainen valkosuklaamousse 
*

Muistatteko vielä lapsuudesta tutun pienen taikinapyörän? Ihmettelen aina välillä sitä faktaa, että minulla ei ole sellaista, vaikka kaikkea muuta mahdollista kaapeista näyttää löytyvän... enkä edes yleensä taida nähdä taikinapyöriä kaupoissa. Ilmiselvästi en ole siis aikaisemmin sellaista järin tarvinnut. Nyt vaan huomasimme, että italiasta ostamamme ravioli-muotti on niin pieni, että täytettä saa ahdettua sisään vain pikkuisen. Jos siis haluaisi tehdä vähän suurempia ravioleja, pitäisi joko löytää suurempi muotti tai taikinapyörä, jolla taikinaa saisi leikattua miten-vain-ikinä-haluaisi-mutta-kauniilla-reunoilla. Siis estetiikka ennen kaikkea.

Pitänee varmaan kirjoittaa taikinapyörä ostoslistalle, kun Ikea avataan Bangkokiin ensi kuussa...

torstai 6. lokakuuta 2011

Päivän inspiraatio: Kivinen grillipaikka.


Vointi ei ole tänään ollut mitenkään loistava, eli paraskaan aamiainen ei aina auta. Josko nukkuisin vielä yhden yön superhyvin ja jaksaisin huomenna tsempata palaverissa. Nähtäväksi jää - tai pikemminkin voisi sanoa, että vaihtoehtoja ei paljoa ole. Onneksi tässä puolikuntoisenakin aivot näyttävät raksuttevan omaa rataansa ja mieleen muistuu asioita, jotka inspiroivat. Kuten nämä kuvat kivisestä grillipaikasta veden äärellä. Oi kuinka jo näenkään itseni tuolla! - Paitsi että leveyttä saisi olla hieman lisää, sillä eihän neljän hengen pöytä riitä mihinkään...

Haaveilen siis täällä sadeajan keskellä ulkoilmaelämästä ja grillijuhlista. 

Mustikka-ricotta-hotcaket.



Eilinen päivä meni migreenin kourissa. Tai jossakin sellaisessa. Särky ainakin taisi olla lähtöisin silmistä, koska helposti huippasi eikä jaksanut tarkentaa katsetta. No, puolikuntoisena lepäsin ja pohdin, että jos tähän aamuun herään hiemankaan virkeämpänä, teen mustikka-ricotta-hotcakeja aamiaiseksi. (Olen napannut reseptin jostakin lehdestä jo viime vuonna ja haaveillut sen testaamista monet kerrat.) 

Ja niin teinkin.

Kaikkien viimeaikaisten keskinkertaisten reseptikokeilujen jälkeen täytyy sanoa, että tämä resepti on helmi! Se pääsi heti reseptivihkooni. Henry teki ihanaa kahvia ja minä tarjoilin hotcakeja vaahterasiirapin ja mintunlehtien kera. Vaikka tuntuu siltä, että silmissä vielä hieman viiraa, olen kuitenkin jo hieman toiveikkaampi tämän päivän suhteen: ehkä saisin tehtyä edes jotakin pientä (tai sitten vaan joudun tekemään koko viikonlopun töitä, kun kaikki deadlinet kolahtaa). 


MUSTIKKA-RICOTTA-HOTCAKET

250g ricottaa
1 dl maitoa
4 kananmunaa
2,5 dl vehnäjauhoja 
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
voita paistamiseen

Tarjoiluun: 
mustikoita, vaahterasiirappia ja mintunlehtiä

1- Sekoita ricotta, maito ja keltuaiset kulhossa.

2- Yhdistä seokseen jauhoseos (=vehnäjauho, leivinjauhe ja suola sekoitettuna yhteen).

3- Vatkaa valkuaiset vaahdoksi (sellaiseksi selkeän kiinteäksi, mutta ei ylikovaksi, koska se on jo liikaa...) ja kääntele valkuaisvaahto taikinaan varovasti.

4- Kuumenna paistinpannu ja siinä nokare voita. Tipauta paistinpannulle jättilusikalla lusikallinen taikinaa ja asettele päälle muutama mustikka. Paista keskilämmöllä, kunnes caket ovt kullankeltaisia. Käännä ja paista myös toinen puoli kauniinväriseksi.  


maanantai 3. lokakuuta 2011

Torilla.


Tänään olen järjestellyt paikkoja, kirjoitellut postikortteja ja laskenut budjettia ensi kesän Kanadan matkaa varten. Siis kaikkea sellaista, mikä helposti siirtyy aina seuraavaan päivään... mitä ei tule. Muuten meillä on jälleen palapelikausi menossa, sillä eilen aloitimme 1500 palan maailmankartan kokoamisen.

Viikonloppuna käytiin torilla ja nautittiin tunnelmasta... osittain se oli juuri ne torin loputtomat astia-yms-pinot, jotka saivat minut tänään järjestelemään kotia ja miettimään, mistä tykkään, mistä en ja mitä haluan lisätä ;)



...ja kyllä viikonloppunakin tarttui jotain mukaan. Kuvat eivät ehkä tee oikeutta, mutta ostimme siis Opening-kyltin keittiön oveen (ravintolathan ovat yleensä aukeamassa, kun kokki on saapumaisillaan paikalle...) ja kierrätyslaudasta tehdyn "pönttölampun". Sopivan rentoja tavaroita tuomaan särmää meidän kotiin!