tiistai 20. marraskuuta 2012

Teologisia törmäyskursseja arjessa.

Peruskoulussa kaikki oli yksinkertaista. Matemaattiset kaavat opeteltiin ulkoa, eikä kertotaulukko taatusti sisältänyt poikkeuksia. Rehellisesti sanottuna poikkeuksia ei tullut vastaan paljon muissakaan aineissa. Maailma oli tietyllä tavalla mustavalkoinen, asiat simppeleitä ja kaiken pystyi tiivistämään muutamaan ydintotuuteen. Aiheesta kuin aiheesta. Näin myös uskontojen suhteen.

Olen sitä mieltä, että fakta-tasolla kuuleminen ja jopa asioiden ulkoa toistaminen ovat täysin eri asia kuin ymmärtäminen ja asioiden sisäistäminen. Vaikka tunnenkin monia, joille on ydinarvo purkittaa asiat kuin asiat selkeisiin kategorioihin ja totuus näyttäytyy mustavalkoisena ja melkeinpä aina kysymykseen kuin kysymykseen löytyy selkeä ja varmanoloinen vastaus, niin huomaan sittenkin kuuluvani pohdiskelijoihin. Sitä taitaa kuvata tämän blogin nimikin, Festina lente. Minä olen matkalla, elämä on prosessi ja erilaiset näkökulmat ovat parhaillaan keskustelun alla taikka mietintämyssyssä muotoutumassa. Myös teologiset kysymykset.

Ja nyt en tarkoita mitään nippelitietoista kirjastoissa päiväkaudet viettävien teologien salatiedettä, vaan ihan sitä teologiaa, joka ohjaa kristityn arjen käytäntöjä. Juuri sitä teologiaa, jota ei edes usein pueta sanoiksi. Varsin samaan tapaan, kun Aasiaan muuttaessani huomasin, ettei koulukirjojen buddhalaisella filosofialla ole mitään tekemistä näissä maissa arjessa harjoitettavan kansanuskonnon kanssa, olen huomannut, että ehkä meillä kristityilläkin on toisinaan syytä pysähtyä hieman keskustelemaan arjen käytäntöjen teologisista lähtökohdista.

Ja tästä syystä päätin pitkän harkinnan jälkeen lisätä uuden tunnisteen blogini aiheisiin: 'arkiteologia'. Ilman mitään lupauksia totean, että sen otsikon alle saatan tulla jatkossa bloggaamaan mistä vaan, mitä mieleen juolahtaa tässä matkan varrella. Olet tervetullut liittymään mukaan keskusteluun!

Ajatus tästä arkiteologiasta on veivannut edestakaisin päässäni jo jonkin aikaa, mutta tähän asti olen aina  ajatellut, että ehkä ei ole sen aika... kunnes eilen asia tuli jälleen mieleeni kuunnellessani erään Thaimaan kristillisen johtajan puhetta siitä, kuinka käytännönteologia ei ole staattisessa tilassa vaan elää jatkuvaa prosessia. Hän kertoi, kuinka esimerkiksi muutama vuosikymmen sitten Thaimaan seurakunnissa oli vahvasti vallalla painotus opetuksessa, että maallisista asioista ei tule välittää vaan kaikki energia tulee suunnata evankeliumin julistamiseen. Syykin tähän oli selvä: Jeesuksen pikaisen paluun odotus. Eikä vain se, vaan kylmän sodan luoma jännite ja pelko kommunismin valtaantulosta... silloinhan esimerkiksi kaikki kiinteistöihin sijoitettu raha olisi heitetty kankkulan kaivoon jos ja kun kommunistit takavarikoisivat kaiken yhteisomaisuudeksi. Tässä oli siis yhtä aikaa vaikuttamassa arjen ratkaisuihin sekä poliittinen tilanne että eskatologiset näkemykset. No, aika on muuttunut ja harva enää pelkää kommunisteja samalla tavalla ja painopisteet monien seurakuntien opetuksissakin ovat siirtyneet enemmän holistiseen suuntaan. 

En tiedä, näetkö saman kuvan kuin minä siitä, että teologia ja sen arkiset käytännön sovellutukset ovat tietyllä tavalla oman aikansa tuotteita. Haaste tässä on mielestäni sekä tunnistaa aikakauden trendit, että välttää liian jyrkkää heiluriliikettä, jossa toisesta ääripäästä mennään toiseen.

Niin, mitä ovat ajan trendit? Tai mitä ne eivät ainakaan ole? Ja saako käytännönteologia muotoutua ajan hampaissa?   


sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Ajatuksia perheestä.


Tämän viikon osalta päänsärkypäiväkirjaan voisi kirjata ylös kaikenkattavan yhteenvedon: joka päivä aamusta alkaen. Joskus elämä on. Täällä myös yhä sataa, vaikka sateiden pitäisi jo oikeasti alkaa olla ohi. Mutta jos ajattelee arjen positiivisia puolia, niin tällä hetkellä iltoihin tuo inspiraatiota keskeneräiset käsityöprokkikset, joita en kyllä valitettavasti voi julkaista, koska ne on menossa joulupaketteihin... ehkä sitten joulun jälkeen kokoan kollaasin. Joten tässä ei auta muu kuin julkaista ajatuksia perheestä. 

Olen nimittäin miettinyt perhe-käsityksiä kesästä alkaen. Oikeastaan siitä lähtien, kun törmäsin pitkäaikaiseen ystävääni ja kävimme pienimuotoisen kuulumistenvaihto-keskustelun. Tiivistetysti keskustelu meni niin, että kysyin, mitä heille kuuluu. Tähän ystäväni vastasi, että heille kuuluu hyvää... ja että heitä on nykyisin neljä, kun heille tuli pitkäaikaisia sijaislapsia. Hän myös jakoi kokemuksensa, kun eräs iloinen ihminen oli onnitellut heitä tässä taannoin tyyliin: "kiva kun tekin olette vihdoinkin perhe." ...johon ystäväni oli vastannut: "Olemmehan me olleet perhe aiemminkin, nyt meitä on vaan enemmän."

--Tässä keskustelussa taisi kohdata kaksi hieman erilaista perhekäsitystä. Eikä toisen onnittelutoivotus tainnut mennä ihan putkeen sekään.

Niin. Mikä tekee ihmisen perheelliseksi?

Silloin kun synnymme, on meillä kaikilla perhe ja me olemme osa jotakin perhettä. Olen siis pohtinut sitä, että onko tällä perheellä jokin "parasta ennen -päiväys", milloin sitä ei enää ole tai siihen liittyvät suhteet eivät enää velvoita?

Silloin kun ihminen avioituu ja elää parisuhteessa, niin onko se perhe? Vai tarvitaanko perheeseen lapset? Vielä tarkentava kysymys: Jos lapset ovat perheen ehto, onko lapsilla myös "parasta ennen -päiväys" vai onko lapsi aina lapsi ja osa vanhempiensa perhettä kuuskymppisenäkin? Vai eikö enää puhuta perheestä jonkun tietyn rajapyykin jälkeen? Entä onko perhesuhteissa sisaruus yhtä määrittelevä suhde kuin vanhemmuus?

Länsimaalainen maailmansotien jälkeinen ydinperhemalli taitaa olla se kompaktein yksikkö. Vai mitä luulee tämän blogin lukijakunta: Mikä määrittelee perheen? Kuka kuuluu sinun perheeseesi? 



sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Jos kerran paketoi...


Jos kerran paketoi joululahjoja, voi samantien kuunnella joulumusiikkia. Niin kaikki on paljon mukavampaa. Joulunodotusta leppoisasti. Antamisen iloa. Läheisten muistamista. 

maanantai 5. marraskuuta 2012

Miehen synttäriresepti.

Mistä on hyvät syntymäpäivät tehty?

Siihen on varmaan olemassa monta reseptiä. Tarkoitan siis että niin monta reseptiä kuin on ihmistä tai mielialaa...

Aihe on meilläpäin edelleen ajankohtainen, sillä Henry täytti 32-vee viime perjantaina (Hiphei Hurraa! töttöröröö!!!) No, totuus on se, että viime viikon kuulluin lause meidän huushollissa on ollut tämä:

 "On niin kiva olla Bangkokissa. Onneksi voi vaan olla. 
Onneksi nyt on aikaa olla kotona ja tehdä Bangkok-juttuja kiireettä."

Eli todellisuudessa meidän viimekuukautiset matkustelut sinne-ja-tänne-ja-vielä-tuonne ovat päättyneet ja olemme yrittäneet kokoilla itsellemme sitä kuuluisaa arkea. Ja sekin on vielä hieman hakusessa. Puhumattakaan siitä, että töissä on valtavia projekteja meneillään. Suomeksi sanottuna tämä kaikki tarkoittaa sitä, että päivät venyy ja olo on kuin jonglöörillä, joka yrittää taitavasti pitää monta palloa ilmassa niin, että nappaa juuri putoamaisillaan olevan pallon vasta juuri ennen lattiaa ja heittää takaisin kierrokselle vain huomatakseen, että takaisinhan se sieltä tulee - ja jopa melko pian. Mieli on kyllä virkeä ja melkein sitä suunnittelisi ja lupaisi yhtä-sun-toista, mutta sitten ei vuorokausi riitäkään...

Kaiken suunnittelun (siis oliko sitä?) jälkeen päätimme sitten ottaa viikonlopun rennosti (lukuunottamatta töitä). Vaikka välillä meinasi jo iskeä epäilys, että saako näin kiireiset mitään kohokohtaa aikaiseksi, niin löytyihän siihen synttäriin resepti sittenkin:

MIEHEN SYNTYMÄPÄIVÄRESEPTI a'la 2012:

*
Italialainen illallinen Limencellossa
*
Shoppailukierros ja uusien housujen osto (x2)
*
Uusi Hajuvesi: Burberry Weekend
*
Sunnuntain kahvihetki Dean & Delucassa
Leffassa uusin Bondi: SKYFALL 
*

lauantai 3. marraskuuta 2012

Lisää käsitöitä: kotelo iPadille.


Toinen käsityö, joka valmistui viime kuussa lahjaksi, oli kudottu iPad-kotelo. Otin hieman mallia haramisdesigns-mallista ja sovelsin. Olin ostanut kesällä Debbie Bliss : Bella -lankaa tamperelaisesta lankakauppa Kerästä ja harjoittelin pyöröpuikkojen käyttöä (toki puoliskot voi tehdä tavallisillakin puikoilla, silloin vaan tulee enemmän saumojen ompelua).

TARVIKKEET:
Lankaa (esim. Debbie Bless 11/2 kerää)
no. 4 pyöröpuikot
nappi
virkkuukoukku nappilenksun tekoon
neula viimeistelyyn

TEIN NÄIN:
1- loin 80 silmukkaa.

2- Yhden puolen kuvio:  3xOikein, 1xNurin, 4xO (=eka palmikko), 1xN, 4xO (=toka palmikko), 2xN, 1xO, 2xN, 4xO (=keskipalmikko), 2xN, 1xO, 2xN, 4xO (=neljäs palmikko), 1xN, 4xO (=vika palmikko), 1xN ja 3xO

Palmikon kiepsautus tehdään joka 4. kerros.

Kudoin 16 palmikkoa, jonka jälkeen resoria noin 3 cm niin että keskipalmikon kohdalle tuli tasainen paikka napille:
2xO, 6x (1xN, 1xO), 1xN, 2xO, 2xN, 4xO, 2xN, 2xO, 1xN, 6x(1xO, 1xN), 2xO

3- Viimeistelyt: sauman ompelu, napin paikalleen neulominen sekä napinlenksun virkkaaminen.

Mallista tulee venyvä. Silmukkamäärää on helppo testailla ja mukauttaa mieleisekseen esim. reunasilmukoita lisäämällä sovittelemalla iPadiin (jos talossa sattuu olemaan sellainen). 

Täällä jo pikkasen tullut sellainen tunne, että joulukuu ja joulu lähestyy... päässä pyörii paljon ideoita, mutta en tiedä mikä on fiksua toteuttaa ja mihin on aikaa. Katsotaan. Onko sinulla jokin suosikkikäsityö  joulunaikaan? Tai oletko saanut joskus omatekoisen joululahjan, joka oli ihana?