torstai 23. heinäkuuta 2015

Vapriikissa: Suomalaisten pyhiinvaellukset keskiajalla.


Kuva VAPRIIKIN sivuilta.
Tampereen Museokeskus Vapriikissa on vielä 18.10.2015 asti näyttely "Suomalaisten pyhiinvaellukset keskiajalla". Suosittelen, mikäli historia ja uskonnollinen elämä lainkaan kiinnostaa. 

Minusta on mielenkiintoista pohtia, kuinka keskiaikainen Suomi olikin itseasiassa osa Ruotsin valtakuntaa (1300-luvulla syntyi käsite Österland eli Itämaa) ja osa katolista kirkkoa lukuunottamatta aivan itäisintä aluetta. Varsin erilainen maailma. Varsinkin kun tähän vielä lisää kartan asutuksesta... ei taidettu puhua "koko Suomen asuttamisesta" ihan samaan tapaan kuin tänään....


Kartta lainattu wikipediasta täältä ja se kuvaa Suomen suuriryhtinaskuntaa 1600-luvulla.
Pyhiinvaellukset olivat keskiajalla suosittuja ja lähes jokainen kynnelle kykenevä osallistui ainakin kerran elämässään pyhiinvaellukselle - vaikka edes naapuripitäjään. Etelä-Suomessa onkin lukuisia keskiaikaisia kirkkoja. Syitä lähteä matkaan olivat mm. kirkon opetukset, aneet tai syntien anteeksi anominen sekä kunnioitus, avunpyyntö tai kiitollisuus tiettyä pyhimystä kohtaan.

Jäin pohtimaan, kuinka pyhimyksen kuvat ja tarinat, erilaiset uskonnolliset rituaalit, tuoksuvat kynttilät ja kuvat kirkkojen seinillä saattavat tuntua nykyiselle lukutaitoiselle länsimaalaiselle vieraalta ja mystiseltä. Etenkin mikäli on tottunut reformaation jälkeiseen riisuttuun jumalanpalvelustraditioon. Joskus niihin liitetään myös negatiivisia merkityksiä. Asiaan saa uudenlaisen näkökulman pohtimalla maailmaa, jossa suurin osa ihmisistä ei osannut lukea. Oraalinen (suullinen perinne) kulttuuri nimenomaan perustuu kuville, myyteille, lauluille ja tarinoille. 
Minusta on surullista, että kirjallisen kulttuurin kehityksen myötä länsimaissa on tietyllä tapaa alettu väheksyä muiden aistien merkitystä kokemusmaailman ja muistin kannalta. Ihminen on kokonaisuus, mutta monesti jätämme huomioimatta muiden aistien merkityksen tai pidämme niitä vähemmän tärkeinä. "Taiteet ovat extraa" ja ei-kirjallista ei osata tulkita. 

Näyttelyssä tuotiin esille myös näkökulma nykyaikaisiin pyhiinvaelluksiin. Jossakin vaiheessahan pyhiinvaellukset kiellettiin, niiden kulta-aika hiipui, mutta ne ovat jatkuneet aina jossakin muodossa. Nykyisin pyhiinvaellukset ovat taas yleistyneet ja yksi suosituimmista ja kuuluisimmista reiteistä on Pohjois-Espanjan satoja kilometrejä pitkä Camino de Santiago. Näyttelyssä oli esimerkki nykyaikaisesta suomalaisesta pyhiinvaeltajasta, joka oli vaeltanut yli kolmesataa kilometria kihlattunsa kanssa. Tarinassa korostettiin, kuinka matkan motiivi ei ollut kristillinen, sillä he eivät olleet kristittyjä. Enemmänkin matka edusti kahdenkeskistä saavutusta ja hiljentymistä. Huomasin olevani aiheesta eri mieltä. Maailma on pullollaan vaellusreitteja ja yleensä pitkiä matkoja kulkemista kutsutaan vaellukseksi, joten ei kai se muutu pyhiinvaellukseksi jos sattuu tekemään sen reitillä, jota ovat perinteisesti käyttäneet uskonnollisella matkalla olevat? Enemmän kuin sauvan ja huopahatun hankkiminen pyhiinvaellukseen kuuluu tavoite kohdata pyhä. Eikö? Ja mikäli muuten haluaa vierailla kuuluisissa kohteissa, joihin lukeutuvat myös pyhiinvaellukselle omistetut kirkot, niin eikö sitä yleensä kutsuta turismiksi? Eläessäni Aasiassa muiden suurien uskontojen keskellä olen huomannut, kuinka niissä kaikissa - Islam, hindulaisuus ja buddhalaisuus - on erilaisia traditioita ja yhä käytössä olevia pyhiinvaelluksia osana uskonnon harjoittamista. Tavat ja muodot muuttuvat, mutta pyhiinvaellus on selkeästi osa maailmanlaajuista uskonnollista elämäntapaa monissa erilaisissa uskonnoissa. Vai onko niin, että tässä Euroopan kulttuurimurroksessa, kun valtaosa väestöstä ei enää tunnusta kristinuskoa omakseen, ei uudella uskonnolla ole vielä nimeä?


Kolmas asia mitä jäin pohtimaan näyttelyn jälkeen oli se, että mistä johtuu, että puhuttaessa kristillisestä traditiosta ja pyhiinvaelluksista, en ole vielä kertaakaan kuullut puhuttavan esimerkiksi karismaattisten suuntausten parissa tapahtuvasta pyhiinvaelluksesta. Onko se niin nuorta että sitä ei ole vielä tutkittu? Vai onko se ulkoisesti niin eri näköistä, että sitä ei ole osattu tunnistaa? Minusta sitä on. Ja yllättävän paljon. 



Oletko käynyt näyttelyssä ja mitä ajattelit? 

1 kommentti:

  1. Mielenkiintoista pohdintaa...KIITOS, kun jaat ajatuksiasi ja kokemuksiasi täällä.

    Susku

    VastaaPoista