perjantai 7. elokuuta 2015

Viikon mietesana: puhdasmielisyys.


Mieli viipyilee vielä maaseudulla, missä vietimme aikaa heinäkuussa. Vuokrasimme mökin ja kokoonnuimme rentoutumaan yhdessä perheen kanssa. Välillä paistoi aurinko ja välillä satoi vettä. Sää kuin sää niin luonto ei petä - sen keskellä sydän rauhoittuu ja mieli virkistyy (varsinkin kun pääsee välillä saunaan lämmittelemään). Tämä oli hyvä kesä. Oli kiva palata arkeen hyvän loman jälkeen. Kaupungin syke ja syksyn haasteet ovatkin sitten ihan oma juttunsa ja niihin orientoituminen on elokuun päähaaste. Paljoa tässä ei ehdi haikailemaan: muuttoon on kahdeksan yötä ja pakattavaa riittää. 

Minä olen viime päivinä mietiskellyt paljon puhdasmielisyyttä. Tiedän, ettei se ole millään tavoin trendikäs sana, mutta ehkä juuri siksi se puhutteleekin minua. Puhdasmielisyyden käsitettähän voi lähestyä erilaisista näkökulmista.  Teologisena terminä kristittyinä puhumme syntien anteeksisaamisesta ja puhtaudesta Jumalan edessä. Uskon kautta voimme ottaa vastaan puhtaan mielen ja rauhan sydämeen. Mutta kristittynä uskoni ei voi koskaan olla vain vertikaalista, yksilön henkilökohtaista ja kahdenkeskistä suhdetta Jumalaan, vaan se sisältää automaattisesti horisentaalisen akselin - ihmisen suhteen toiseen ihmiseen. Ja juuri ihmissuhteissa puhdasmielisyys punnitaan: meidän kokemuksemme, ennakko-odotuksemme, spekulaatiomme, tulkintamme, loukkaantumiset ja katkeruudet nakertavat usein mielen ja sydämen sopukoissa niin että reaktiot erilaisia tilanteita kohdatessa sekä taustamotiivit omien tekojen takana saattavat olla arvoituksia henkilölle itselleenkin, ellei ole kohdannut ja myöntänyt erilaisia tunteitaan. Joku joogaa ja etsii sillä mielenrauhaa tyhjentämällä päätään. Minä hiljennyn ja aktiivisesti kuuntelen sisintäni - ja kun erilaisia asioita nousee pinnalle, en työnnä niitä pois, vaan tuon ne Jumalalle yksinkertaisin rukouksin - ja luotan siihen, että Jeesus kantoi ristillä myös ne tunteet ja kysymykset. Haluaisin olla sellainen ihminen, joka ei jatka eteenpäin negatiivisia kierteitä vaan toivoisin, että voisin pitää mieleni puhtaana ja avoimena kaikissa ihmissuhteissa ja elämäntilanteissa. Nyt ja huomennakin. Se on matka, jolla olen ihmisenä kasvamisessa. 

Olisi kiva kuulla, mikä on sinun mietteesi ja tavoitteesi ihmisyyden polulla tämän syksyn startatessa?

PS. Testaa kuvan nuotioherkkua vaahtokarkeista: 
Tarvitset: digestivekeksejä, vaahtokarkkeja ja suklaata. 
Tee näin: lämmitä vaahtokarkki tikun päässä, lisää digestivekeksin päälle pala suklaata, kuuma vaahtis ja päälle vielä yksi keksi. Suklaa alkaa sulaan vaahtokarkin lämmöstä ja herkku on valmis nautittavaksi niin pienille kuin suuremmillekin herkkusuille ;)

ILOISTA VIIKONLOPPUA!

1 kommentti:

  1. 😍 samoja mietteitä ollut viime aikoina. Siunausta teille uuteen kauteen! Terkkuja meiltä kaikilta! 😊

    VastaaPoista