keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Maailman toisella laidalla.






Ilmaa halkoo valkopäämerikotkan kimeä huuto. Aallot kuohuvat valkoisina ja minä kävelen kilometrejä hiekkarantaa pitkin. Maailman läntisellä laidalla, Tyynenmeren rannalla, ei ihminen tunnu kovin suurelta. Annan tuulen sekoittaa hiukseni, suljen silmäni ja nautin meren tuoksusta. 

Long Beachilla surffareille märkäpuku on ehdoton must, sillä merivesi on k-y-l-m-ä-ä. Muutenkin kannattaa varautua monipuolisesti pukeutumisen suhteen, sillä meren äärellä sää voi vaihdella paljonkin päivän aikana. 




PS. Meren äärellä kannattaa aina syödä meriruokaa. Mikäli satut matkustamaan Ucluelettiin, suosittelemme RAVENLADYn oistereita. 

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Aamiaiskeksit & "kesä on täällä -mentaliteetti".



Sain Annikalta pääsiäisen aikaan lahjaksi kirjan "bread and wine" ja viime viikolla totesin, että tuo kirja on paras tapa orientoitua alkavaan kesälomaan... kirjoittaahan Shauna Niequest nimenomaan yhteisen pöydän ääreen asettumisesta ja yhdessäolosta perheen ja ystävien kanssa. Leipä ja viini kuvaavat Shaunalle kristilliseen tapaan kahta asiaa, sekä uskoa Jeesukseen että konkreettista ruokaa. Kirja on täynnä blogimaiseen tapaan kirjoitettuja tarinoita elämästä ja aina välillä Shauna jakaa jonkun resepteistään. Ja kuluneen viikon aikana olen ehtinyt testaamaan niistä jo neljä: Green Well Salad, Blueberry Crisp, Watermelon Feta Salad & Breakfast Cookies. Tästä voi siis jo päätellä, että pidin kirjasta ;)

Ajattelin jakaa teille aamiaiskeksireseptin (jotka ovat terveelliset-keksit-kategoriassa suositeltavia) lisäksi kaksi siteerausta kirjasta, jotka puhuttelivat minua omalla tavallaan. Ensimmäinen niistä on C.S. LEWIS:ilta kirjasta Mere Christianity ja siinä on mielestäni todella hyvin sanoitettu se, kuinka Jumala on läsnä meidän materiaalisessa elämässämme, hän loi luomakunnan ja halusi meidän nauttivan siitä:

"God never meant man to be a purely spiritual creature. That is why He uses material things like bread and wine to put the new life into us. We may think this rather crude and unspiritual. God does not: He invented eating. He likes matter. He invented it."

...ja toinen siteeraus on suoraan Shaunalta itseltään. Hän puhuu matkustamisesta ja tunteesta, kuinka hän oli lopulta yksinäinen kaikille. En tiedä oletko koskaan kokenut vastaavaa tunnetta (siihen voi olla eri syitä), mutta minä tunnistin tunteen ja olin iloinen, että joku osasi pukea sen sanoiksi:

"This is what I knew: I was tired and lonely in ways I couldn't recover from. I wasn't home enough between trips to get un-tired and un-lonely. I wasn't seeing my friends and family enough, and although I met wonderful people everywhere I went, I said good-bye to them at the airport. At a certain point, I was lonely for everyone"

Loman alkamiseen on kolme yötä ja "Kesä on täällä" -mentaliteetti on astunut talon ovista sisään. Täällä tropiikissahan on kesä koko ajan eli auringonpaiste ja vehreys eivät automaattisesti luo lomatunnelmaa, vaan tarvitaan muuta. Luulen, että veljeni perheen tulo kylään on auttanut roimasti tässä asiassa. On rentouttavaa viettää aikaa ihmisten kanssa, jotka tuntevat sinut pitkältä ajalta ja ymmärtävät tunteesi ilman pitkiä selityksiä. Nämä ovat niitä hetkiä, joita tarvitsen kaiken työn vastapainoksi, niin mielenkiintoista kuin se onkaan. Näitä hetkiä sekä omaa aikaa introvertille puolelleni.

Tässä aamiaiskeksiresepti, joka on äärettömän helppo ja nopea. Keksit voi käytännössä tehdä puolinukuksissa ja piristää tavallista arkiaamua tarjoamalla niitä kahvin kera. Kekseistä voi myös tehdä sovelluksia, kuten korvata saksanpähkinät ja suklaat lisäämällä 80ml mantelihiutaleita ja 60ml kuivattuja kirsikoita. Tai mitä tahansa vastaavaa...

AAMIAISKEKSIT
- 12 keksiä

3 suurta kypsää banaania
60 ml kookosöljyä (lämmintä niin että on juoksevaa)
1 tl vaniljasokeria
500 ml kaurahiutaleita
160 ml mantelijauhoa
 1/2 tl merisuolaa
1 tl leivinjauhetta
160 ml kookoshiutaleita
80 ml pilkottuja saksanpähkinöitä
60 ml sulkaasipsejä (tai murusia)

1- Laita uuni kuumenemaan 190 C.

2- Ota esiin suuri kulho: murskaa banaanit haarukalla hyvin ja lisää kookosöljy sekä vanilja.

3- Lisää seokseen kaurahiutaleet, mantelijauho, suola ja leivinjauhe. Sekoita hyvin. Lisää sitten vielä kookoshiutaleet, pähkinät ja suklaasipsit. Ja sekoita. 

4- Muotoile käsilläsi taikinasta 12 suurta palloa ja laita ne leivinpaperille. Litistä palloja hieman ja paista 190 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.  

Nauti.