Kompuroiden.

Tuntuu, että tämä viikko on ollut yhtä kompuroimista. Väsyttää, tuhat ja sata asiaa jumittaa päässä, aivastuttaa, aikataulut muuttuvat jatkuvasti, ja vaikka mitä. Nyt on kuitenkin jo perjantai. Jippii!!! 

Mun käly (Voi että oli pakko kirjoittaa toi sana ääneen. En yhtään ymmärrä näitä suomalaisia sukulaisuustermejä.. tuokin on sanana aika ruma, vaikka suhdehan on positiivinen) eli miehen sisko tulee vierailemaan meille Kanadasta ;)Ihana piristys tähän arkeen!

Toinen iloinen asia tässä päivässä on se, että meidän tilaamat mappikaapit pitäisi olla tänään valmiit. Palautimme ne siis jo kertaalleen, koska ne tuli liian pieninä. Kuka haluaa mappikaapin, johon ei mahdu mapit? No, juttu menee niin, että ikuisena optimistina mieheni yritti ensin punkea mappeja siihen liian pieneen kaappiin vinoittain ja poikittainkin, kunnes hänkin jo luovutti. (Onneksi.) Sitten palautimme kaapit. Ja olemme tässä odottaneet kolmisen viikkoa. Ei siinä mitään muuta, kuin että olin jo raahannut kaikki mapit kaikista kätköistä esiin olohuoneeseen ja siinä ne ovat sitten olleet sulavassa sotkussa ja tässä tulee todella sellainen olo, että toivoisi, että edes yksi asia elämässä ei olisi jatkuvassa kaaoksessa. Olkoon se sitten vaikka ne mapit. (Tällä tahdilla ensi vuoden tavoite voisi olla vaikka valokuvat kehyksiin ja seinälle. HAHA)

Joten: viikonloppuna on luvassa mappien järjestelyä. Kun saan vähän järjestystä aikaiseksi, lupaan laittaa kuvankin meidän uusista mööpeleistä ;)

R a u h a l l i n e n sunnuntai.

Meillä sairastellaan. Mies nimittäin heräsi aamulla päänsärkyyn ja kuumeeseen. Kun on yli viikon elänyt ihmistäyteisesti eli tavannut eri ihmisiä aamusta iltaan, korostuu hiljaisuus normaalia enemmän, koska sairastelupäivä sattui samalle päivälle kun viimeinen vieras lähti aikaisin aamulla. (No, ei kait sitä kaksi aikuista muutenkaan niin suurta melua saa aikaiseksi?)

Hyvää tässä kaikessa on se, että olen saanut tehtyä sellaisia pieniä "näpertelyhommia" kuten: kirjoiteltua kortteja ja kudottua tyttöjen sukat loppuun. Kudoin siis tällä kertaa kaksi paria sukkia ja tyytyväisin olin kolmanteen sukkaan... tämä kaikki lähinnä tarkoittaa sitä, että harjoitusta tarvitaan ja heti kun tässä ennätän, aion kutoa uudet sukat ihan vaan siksi, että haluan kehittyä...

Jokin aika sitten bongasin Annikan blogista tämän:

ja olen sitä pohtinut sittemmin. Siinä on tiivistettynä monta viisautta. Jostakin se voi kuulostaa jopa liian kliseiseltä, mutta ei kannata takertua siihen. Siinä on sanoma! Jos ei tykkää elämästään (tai jostakin osa-alueesta siinä, kuten työstä, asunnosta, harrastuksista...), niin parasta on ehkä lopettaa valittaminen ja tehdä asialle jotakin. Täydellistä saippuakupla-elämää ei ehkä voi saavuttaa, eikä kaikkea voi muuttaa hetkessä, mutta jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä. Ja kuten kirjoitin viimeksi, asenne ratkaisee paljon. Ei huolta, en nyt aio kirjoittaa mitään pitkää vuodatusta tästä aiheesta, enemmänkin olen kiitollinen siitä, että tällä viikolla minulla oli kylässä ystävä ja saatiin puhua mielin määrin ja pohdiskella elämää, erilaisia rooleja naisina jne. Turha ei ole sanonta 

"Ystävyys on elämän suola".

Heti kun ehdin, tulen kirjoittamaan tänne ihanan kana-reseptin... nyt täytyy kuitenkin mennä pilkkomaan keittiöön tomaatteja salsaa varten, koska tällä hetkellä salsa ja nachot maistuisivat potlilaalle...

Leppoisaa Sunnuntaita kaikille,

Ruut

      

Päivän inspiraatio.

Tuntuu, että koko ajan sataa. No siis tietenkin tämä on liioiteltua, mutta kaipa sitä saanee hieman huokaista, kun taivas on koko ajan harmaa ja oli sitten aamu tai ilta niin ulkoa kuuluu useimmiten sateen ropina. Missä olikaan ne ihanat, piristävät auringonsäteet? Ja lintujen laulu?

Olen tainnut jo tunnustaa, etten ole mitenkään monsuunisateiden ystävä? Tässä vielä kertaalleen: 

Varsinkin lokakuussa, jolloin sadekausi ottaa varsinaisen loppukirinsä, minua alkaa viimeistään ahdistamaan. Lähinnä pelkään joka paikassa salamannopeasti kasvavaa hometta ja ahdistun jatkuvista allergia-oireistani...

No, valitus sikseen. Koska olen 

viime aikoina pohtinut paljon sitä, että 

onnellisuus on myös paljolti asennekysymys,

 voinen todeta, että aivastelen mielummin allergiasta kuin influenssasta 
(sillä sitäkin on täällä liikkeellä).

Samoin olen iloinen köynnöskasveista (joiden nimeä en todellakaan tiedä), jotka päätin ostaa joitakin viikkoja sitten torilta kylpyhuonettani koristamaan... 
Niitä taisi saada 

eurolla kaksi ja helppohoitoisuuden lisäksi 

ne ovat minusta varsin ihastuttavia!! 

Tähän loppuun kysymys: Onko sinulla kokemusta joulukukkien (sipulien) kasvattamisesta lasissa ilman multaa? Jos on, niin olisin kiitollinen vinkeistä: 

Kuinka kauan kesti kasvattaa kukkavana ja miten hoidit?

Ajankohtaisia pohdintoja.

Huomaan pohtineeni tällä viikolla mitä erilaisempia (vaikeita ainakin minulle) aiheita, jotka laittavat mietityttämään, joihin ei aina löydy helppoja vastauksia ja jotka saattavat herättää ihmisissä vahvoja tuntemuksia... Tai voipi olla, että ne ei herätäkään kenessäkään muussa minkäänlaisia tuntemuksia. Tässä nyt kuitenkin kaksi:


(1) Rintasyöpä ja naistentaudit. Perinteisesti lokakuu on aiheen valistuskuukausi ja vähintääkin valppaan shoppailijan olisi tullut huomata se kauppojen vaalenapunaisista teema-tuotteista... erityisesti tänään vietetään Suomessa rintojen terveyspäivää. Koska en ole mikään terveysalan asiantuntija, senkaltaisia kommentteja halutessaan voi lukaista vaikka lääkäri Räsäsen bloggauksen aiheesta täältä. Mitä minä sitten pohdin aiheesta? Yllättävästi parin vuoden sisällä yhtäkkiä kolme läheistä ihmistä ovat sairastuneet rintasyöpään ja kun tajuan, että tilastojen mukaan joka kymmenes suomalaisnainen sairastuu jossakin vaiheessa elämäänsä tähän sairauteen, mietin miksi en ole aikaisemmin törmännyt tähän? Onko se ikä vai onko aiheesta puhuminen muuttunut? Vai onko minulla ollut vaan säkää tähän asti?


Aikaisemmin olen tullut huomaamaan, kuinka vaihdevuosien aikana/jälkeen yllättävän monelta naiselta poistetaan kohtu, kun sen kanssa alkaa tulemaan terveydellisiä haasteita. Itseasiassa tälläisiä "naiseuteen tiiviisti liittyviä" sairauksia on olemassa yllättävän monenlaisia ja ne ovat yleisiä. Ja niistä puhutaan edelleenkin todella vähän. Älkää käsittäkö väärin: minä en ole mikään sairaanhoitaja enkä halua keskustella kaikesta kahvipöydästä. Silti on järkyttävää tajuta, kuinka monet sairauksia, hormonaaliset häiriöt yms. on itseasiassa mielettömän yleisiä ja ne vaikuttavat vahvasti naiseuteen ja elämään yleensäkin, mutta niistä vaietaan ja jokainen sairastava kärsii enemmän tai vähemmän hiljaa yksin. Ne nostavat monia tuntemuksia pintaan ja aiheuttavat varsinkin pelkoa ja huolta koko lähipiirissä, saati sitten sairastuneessa.


Tänään ajatukseni on niiden kanssa, jotka sairastavat ja kärsivät. Lisäksi olen asettanut itselleni haasteen tälle kuukaudelle, että keksin jonkun pienen konkreettisen eleen, jolla voin osoittaa heille, että välitän heistä ja tuen heitä heidän pitkässä kamppailussaan... elämä voittaa, vaikka ehkä se ei enää palaakaan entiseen ja samaan muotoon!


(2) Koti, uskonto ja isänmaa. Näin MuTu-tuntumalla nämä kolme ovat olleet perinteisiä suomalaisia arvoja. Pohdin tänään lähinnä kahta ensimmäistä. Olen tässä alkanut miettimään, mihin ne oikein nyky-yhteiskunnassa perustuvat ja tarrautuvat kiinnekohtina? Yksi näkökulma: Minun mummoni sukupolvi (ennen sotaa syntyneet) syntyivät ja kasvoivat elämänsä alkuvuodet varsin homogeenisessa suomalaisessa maaseutuyhteiskunnassa. Sodan jälkeen muutospyörät pyörähtivät kuitenkin vähän rivakammin käyntiin myös Pohjolan perukoilla ja parissa vuosikymmenessä Suomi muuttui maaseutuyhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnaksi ja siitä edelleen informaatioyhteiskunnaksi. Tässä kaikessa käsitys myös kodista ja perheestä on muokkautunut: siinä missä maaseutuyhteiskunnassa samassa talossa asui koko suku, muuttoliike maalta kaupunkiin ja uudenlaiset kaupunkiasunnot rajoittivat jo kokonsakin puolesta perheen ydinperheyksiköksi. Naiset meni töihin ja lapset päätettiin hoitaa lastentarhoissa, samoin vanhukset vanhustentaloissa. Näin karrikoiden. Saati sitten että tänä päivänä näyttää yleisempää olevan avo- kuin avioliitto, uusperheet lisääntyvät ja on varsin normaalia, että perhettä asuu monien kattojen alla ja osa-aikaisesti toistensa kanssa... Mikä on siis koti suomalaisena arvona? Siis oikeasti? Mikä on ihanne? Mikä sen määrittää?


Ja mihin perustuu uskonto? Katselin nimittäin tässä keväällä netistä Pressiklubia, jossa haastateltavana oli uusi piispa. Oli mielenkiintoista seurata, kuinka selkeästikin ei-uskonnolliset toimittajat latelivat piispalle, mikä kirkon opetuksen ja roolin tulisi olla yhteiskunnassa. Saati sitten, että tällä viikolla Suomea on puhututtanut Ajankohtaisen kakkosen ohjelman ansiosta homojen halu tulla vihityksi parisuhteeseen kirkossa. Aiheesta varsin mielenkiintoinen Jari Tervon kolumni löytyy täältä. Tässä en aijo ottaa sinänsä kantaa itse asiaan, vaikka jonkinverran ironiseltahan se kuulostaa, että vöyhötetään ihmisistä, jotka eivät halua edes itse vihkiä itseänsä kirkossa saati sitten että kävisivät kuuntelemassa pappien saarnoja sunnuntaisin, kuinka he eroavat kirkosta protestina sille, että kirkko ei pidä kirkkohäitä homopareille. Eikö se ole kenestäkään muusta hassua? Siinä missä Tervo kutsuu konservatiivisia kristittyjä ihmisvihaajiksi ja penää homojen ihmisoikeuksia, niin minä haluaisin tänään kysyä, eikö ihmisoikeudet kuulu myös konservatiivisille kristityille: eikö heille kuulu sananvapaus ja uskonnonvapaus, oikeus uskoa ja elää niinkuin he näkevät parhaaksi? Yhteiskunnassa lait määritellään demokratian keinoin, ja enemmistö voittaa, mutta yleensä demokratiaa ja median mielipidekampanjointia ei ole liitetty uskontoon ja sen sisäisiin ohjeistuksiin. Siinä kun sellainen "suvaitsevainen" ilmapiiri Suomessa kasvaa, jossa kaikkea muuta pitää kunnioittaa paitsi kristillistä näkemystä, ollaan kaukana toisen aidosta kunnioittamisesta ja oikeasta ihmisoikeuksien ajamisesta. 


Niin, mihin perustuu suomalaisten usko ja uskonto? Perustuuko se yhteiskunnallisiin mittareihin ja trendeihin? Onko uskonnolla ääni, jonka mukaan ihmiset kulkevat, vai onko se ihmisten ääni, jonka mukaan uskonnon tulee tämän päivän Suomessa mukautua?

Sunnuntain tunnelmaa.

 Huh, kuinka sitä joinakin päivinä tajuaakaan vuosien vierähtävän nopeasti. Tänään tajusin se, kun aloin muistelemaan, 

koska olen viimeksi kutonut villasukkia. Siitä on yli kymmenen vuotta! Siitä ei ole kyse, ettenkö tykkäisi kutomisesta. Tykkään yllättävän paljonkin. Meillä vaan mummo on joka vuosi kutonut jokaiselle vähintään yhdet sukat. Niitä on siis ollut paljon. Kunnes sitten yhtäkkiä viime jouluna tajusin, että nyt mummon kunto on heikentynyt niin paljon, ettei hän enää jaksakaan kutoa... kunto on siis heikentynyt todella paljon. (88 vuotta on kyllä jo melkomoinen ikä.) Kesällä asiaa pohdittuani totesin, että se voisi olla jokin asia, mitä osaisin ja tykkäisin. Siis en todellakaan missään laajassa mittakaavassa, mutta aina joskus, silloin tällöin. Ihan vaan koska itsetehdyt 

villasukat ovat parhaat ;) 

Ostin siis Nallen kukkaketo-lankaa ja päätin kutoa 

pikku-pirpanoille (=mummon antama nimitys vanhimman veljeni kahdelle pikkutytölle, joka ovat kohta 3- ja 5- vuotiaat)joulukalenteriin saapassukat - jos vaikka Suomeen tulisi yhtä kova pakkastalvi kuin viime vuonna. En ole kyllä ihan varma koosta enkä paljoa muustakaan, mutta jos en tee liian pieniä sukkia, niin kyllä ne jossakin vaiheessa jalkaan sujahtaa. Se on siis uusi täti-juttuni. Koska en todellakaan muista kantapäiden yksityiskohtia tmv., on ollut helpottavaa huomata, että vaikka mummo tai äiti ei olekaan vieressä opastamassa, niin nykyisin internetistä löytyy ohjeita kaikkeen:Novitan sukkaohjeita Ehkä ensi kesänä siis ostan muitakin lankoja ja kokeilen vaikka palmikkosukkien tekoa... 

 Muutenkin olen tänään asennoitunut syksyiseen tunnelmaan polttelemalla viime jouluna joululahjaksi saamaani 

Apple Cinnamon -tuoksukynttilää... 

sitä poltellessa voi hetkeksi unohtaa että täällä luonto ei olekaan menossa lepo-kaudelle vaan itseasiassa heräämässä täyteen vehreyteen sadekauden loppuhuipennukseksi. 

Ja koska en saa täältä Starbuckista Pumpkin Spice -lattea, ajattelin lohduttautua leipomalla lokakuussa erilaisia 

pumpkin-leivoksia (kurpitsa). Niiden ihana piparkakkumainen tuoksu on mitä paras! Kokeilin siis netistä löytämääni Pumpkin muffins -reseptiä, ja kauniita ne ovatkin, mutta mielestäni maku kaipaa vielä jotakin. Siksi olisinkin kysynyt, 

onko teillä jollakin joku loistava pumpkin-resepti, jonka haluaisitte jakaa?

Leppoisaa Sunnuntaita kaikille!

Ruut

Päivän inspiraatio.

Tämän päivän inspiraation lähde on taatusti kahvi. Palasimme myöhään eilen illalla viikon pituiselta, intensiiviseltä työreissulta, ja tämän viikonlopun aion todellakin ottaa rennosti. Päivä alkoi nukkumalla pitkään ja herättyäni ensimmäinen asia, joka inspiroi, oli cafe latte ja joululahjojen paketoiminen... ja jollen ole vielä maininnut aiemmin niin TOP 10- esineisiin meidän kodissa kuuluu ehdottomasti Francis Francis! - espressokeitin:

Balsamietikalla maustetut mansikat.

Tiedän, ettei Suomessa ole mansikka-aika, mutta täälläpäin saa austraalialaisia tuoreita mansikoita, joten eilen kaupassa ratkesi illan jälkiruoka. Lähinnä koska se on niin hyvää, mutta valmistuu melkeimpä itsestään. Resepti kahdelle.

BALSAMIETIKALLA MAUSTETUT MANSIKAT

1/2 litraa mansikoita

2-3 rkl sokeria

1 rkl balsamietikkaa

kermavaahtoa

1. Puhdista mansikat. Halkaise pienet mansikat ja leikkaa suuret 

paksuiksi siivuiksi kannasta alkaen. 

2. Pane viipaloidut marjat kulhoon ja sekoita joukkoon varovasti sokeri. 

Anna mansikoiden seistä huoneenlämmössä noin puoli tuntia. 

Välillä voit sekoitella varovasti. Huomaat, kuinka sokerista 

alkaa muodostumaan paksua, punaista siirappia.

3. Kun sokeri on kokonaan siirappisoitunut, lisää balsamietikka.

4. Annostele marjat siirapin kera jälkiruokamaljoihin ja 

koristele kermavaahdolla. Tarjoa heti.

the loft living.

Mieheni kesällä ostama LOFT-kirja.

Asuntoveneiden lisäksi olen ollut viime aikoina loputtoman hullaantunut (Voiko noin edes sanoa?) LOFT-asumiseen. Siis ilman, että tiesin jonkun Suomen sisustusohjelmankin brändänneen sitä. Siinä tilojen avaruudessa on vaan sitä jotakin. Onneksi nykyinen asuntomme on korkeakattoinen ja avara... ja onneksi sitä voi aina istua sohvalla, juoda kahvia ja katsella ihania kuvia kirjoista. Inspiraatio ja hyvä olo syntyy niin pienestä ;)


Tänään alkoi onneksi viikonloppu... aion hoitaa vain yhden työasian (= tapaaminen bageleita myyvässä kahvilassa) ja muuten väkerrän kotijuttuja... vielä on kesken keittiön maton virkkaaminen vanhoista T-paidoista. Samoin saimme vihdoin toimistohuonekalut, jotka teetimme yhteen suureen komeroomme, saamme vähän mappeja kuriin jne. Sitä toimistoa pitäisi siis järjestellä... Huomaan myös, että lähes joka päivä mun mieleen tulee jokin pieni puuhailu-väkertely-juttu, mutta ei ole kyllä ollut aikaa toteuttaa mitään. Harmillista. Tykkäisin niin sellaisesta "väkertely-elämästä". Viime keväänäkin haaveilin savityökurssista, kun näin täällä Bangkokissa sellaisen. Ne on kuitenkin sen verran erikoisia, että silloin ei ollut liiemmin rahaa, ja nyt ei ole aikaakaan. No, en nyt jaksa tässä alkaa kaivamaan itsesääliä, koska mulla on elämässä paljon kivoja juttuja ;) Meen keittään itselleni kahvit ja alan väkerteleen...

Iloista viikonloppua kaikille! 

Ain't No Sunshine.

(lähde: http://www.soultracks.com/bill_withers.htm)

Jossun inspiroimana.. kaikkien aikojen fiilis-biisi by Bill Withers (erityisesti rumpali on aivan paras;), eikä rehellisesti Lenny Kravitzkaan ole hullumpi.