Sanoin jo jokin aika sitten kirjoittavani jotakin aiheesta 'My Voice'. Näyttää siltä, että vaikka aihe pyöriikin päässäni usein, on vaikeaa pukea sitä sanoiksi. Tuntuu, etten osaa vielä sanoin ilmaista, mitä ajattelen. Aloitan kuitenkin keskustelun ja uskon, että jos te olette pohtineet jotakin vastaavaa, tästä voi syntyä mielenkiintoinen keskustelu.
Olen matkalla löytämässä 'omaa ääntäni'. Minusta tuntuu, että olen jo alkanut aavistaa, millainen se on.
Jane Stephensin mukaan oman äänen löytäminen on ensimmäinen askel sillä tiellä, että voi muuttaa jotakin itsessään. Saati sitten että haluaisi tehdä vaikutuksen maailmaan.
Stephensin artikkeli 'Voice' on jäänyt mieleeni muhimaan ja olen jäänyt erityisesti pohtimaan hänen näkemystään siitä, kuinka meidän pitää opetella luottamaan omiin sisäisiin vaistoihimme, uskaltautua olla olemaan läsnä ja jopa avata itsemme niin, että tulemme hieman haavoittuviksi läsnäolevassa tilanteessa:
'Voice goes two ways. It's about learning to get in touch, listen to and trust your own instincts; it's about threading instinct and experience into the fulcrum of sharp, clear expression. Born at the intersection of tentativity and certainty, it requires bit vulnerability and presence. It is productive first ingredient for individuality and for collaboration, essential not only for changing the world, but for changing oneself.
--To have a voice is to be fully present, to feel counted in, and counted on, to have something to say, and to be heard.'
Oman äänensä voi oppia tunnistamaan esimerkiksi sen kautta, että huomioi ne hetket, joissa itsekin yllättyy, kuinka vahvasti puhuu. Tiedäthän ne hetket, joissa sydän on mukana kun puhuu. Ne hetket, kun oma sisin resonoi.
'Find the soul.
Be true to your core values.
Emotion is differentiating. Understand the set of values and emotions people want to tap into.
Be authentic.'
Autenttisuus. Moni tavoittelee sitä. Huomaan, että olen jo niinkin vanha, että huvitun katselemalla maailmaan tutustuvien nuorien 'autenttisuutta' massatuotannon ja turismin kautta. Harva aloittaa sillä, että pohtii omat arvonsa ja sitoutuu elämään niiden mukaan. Kuitenkin juuri niistä juurista syntyy pitkällä välillä erilaiset vivahteet, autenttisuus.
Autenttisuus ei synny puristamalla ja pinnistämällä. Se syntyy levosta käsin silloin kun uskaltaa kuulla omaa sisintään ja olla sille uskollinen. Silloin kun uskaltaa astua maaperälle, jota kaikki muut eivät ole edeltäkäsin tallanneet.
Tänäkin keväänä olen yllättynyt monesti, kun olen huomannut oman sisimpäni resonoivan eri vahvuuksilla. Se ei tapahdu joka päivä. Eikä se tapahdu kiireessä. Arkeen mahtuu niin monenlaista, että olisi mahdotonta sanoa kaiken sen tuottavan resonaatiota sisimmässäni... mutta en siltikään sano sitä, etteikö sillä kaikella olisi merkitystä. Se kaikki kuuluu tähän kokonaisuuteen. Itseasiassa koko tämä kevät on edustanut minulle muutosprosessia jälleen kerran. Tällä kertaa vain uuden työtehtävän myötä. Ja siihen, mihin luulin kestävän kuukauden, menikin neljä. Siihen, että löysin rytmiäni uudelleen ja selvisin jossakin määrin muutoksen vääjäämättömästä päällekkäisyydestä elämän eri osa-alueilla, meni koko kevät. Tämän kaiken keskellä olen kuitenkin positiivisesti yllättynyt niistä hetkistä, kun istun keskellä palaveria ja huomaan sisimpäni inspiroituvan... tai kun olen ollut Bangkokin ruuhka-ajan skytrainissa ja ajatukseni ovat pulpunneet uutta. Sisimmälläni on ääni. Sisimpäni resonoi kohdatessaan sävyisiä sointuja.
Näen muutoksen valtavana mahdollisuutena. Voin tarkistaa uudelleen kurssiani ja valita uudella tavalla. Moni asia saa myös uuden perpektiivin silloin, kun on pakko liikkua ulos totutusta.
Mutta vaatii rohkeutta olla aito. Vaatii rohkeutta laittaa itsensä likoon. Tarvitaan myös viisautta olla hiljaa silloin, kun oma sisin on hiljaa. Ja ennenkaikkea tarvitaan kykyä aidosti kuunnella myös toisten ääniä -- eikä tulkita niitä heppoisesti omien ennakko-odotusten kautta. On muitakin merkityksellisiä ääniä. Tässä maailmassa ei pitäisi olla erilaisten äänten kilpailua, vaan pikemminkin pitäisi etsiä erilaisten äänten yhteensointuvuutta.
Uskoa omiin arvoihin ja näkemyksiin tarvitaan silloin, kun asettaa Status Quo -tilan kyseenalaiseksi. Ja läheiset ihmiset ovat kullanarvoisia silloin, kun kaikki eivät vielä näe. Sillon tarvitaan niitä, jotka seisovat rinnalla.
Olisi mielenkiintoista kuulla, oletko tunnistanut oman äänesi tai edes pohtinut asiaa?
PS. Loppuun en malta olla vielä lisäämättä Carrie Hondmarsh:in näkemyksiä samasta aiheesta. Hän on liike-elämässä menestynyt nainen... tykkään hänen 'jalat-maassa-maalaisjärki-asenteestaan' (kokonaisuudessaan artikkeli löytyy täältä):
'I’ve learned that trying to be like someone else, because of a perceived advantage, doesn’t work in any part of life, least of all in business. There is no room for imposters in any part of a successful enterprise.
Women should be celebrating their different skills, their unique view and using their different life experiences to enhance their contribution in business.
Women aren’t a homogenous, one-size-fits-all group with a single voice. We are all different and valued whatever our gender. This ethos stretches across everything — we demand diversity in approach and thinking and a forum where all views are heard.
It’s not tokenistic or politically correct; in fact, it’s much more prosaic – different people, with opposing views, working to a common goal, to produce the best, most tested, challenged and robust work.'
