Tänä aamuna luin pari amerikkalaista artikkelia liittyen avioliittoon (Scott ja Neff). Molemmat kirjoittajat pohtivat omista näkökulmistaan sitä, mitä tapahtui länsimaalaiselle perinteiselle avioliittomallille, ja mistä avioliitossa on oikeastaan kysymys.
Minulla ei ole tänään tarvetta ottaa kantaa mihinkään suuriin yhteiskunnallisiin kysymyksiin tai muutenkaan moniin artikkeleissa esitettyihin väitteisiin. Enemmänkin pysähdyin peilaamaan omaa avioliittoani ja arkea, jonka keskellä me kaikki elämme, mitä valintoja sitten ikinä olemmekaan tehneet. Kolme asiaa jäi mietintämyssyyn:
1. Halee Gray Scott siteeraa psykologi Dr. Meg Jayn näkemystä siitä, mitä tapahtuu silloin, kun avioliittoseremonia ohitetaan ja pari muuttaa yhteen ilman sormustenvaihtoa:
"couples tend to "slide" into cohabitation. "Moving from dating to sleeping over a lot to cohabitation can be a gradual slope," she writes, "one not marked by rings or ceremonies or sometimes even a conversation. Couples bypass talking about why they want to live together and what it will mean."
Ettei maailmasta tulisi liian mustavalkoista, voinen heti todeta, että en todellakaan usko kaikkien sormustenvaihtajien ja hääjuhlia suunnittelevien parien käyvän perusteellisia keskusteluja siitä, miksi he muuttavat yhteen ja mitä se tarkoittaa. "Liukumista" tapahtuu niin monella eri tavalla elämässä. Meille pidettiin ennen hääjuhlia "avioliittoa edeltävä sielunhoito", jossa joutui prosessoimaan parisuhteen arkea. Suosittelisin sitä kaikille ja toivoisin oikeastaan sen olevan pakollinen. Mutta ei sekään ole kaikki. Elämä ei ole stabiili tila, joka kerran saavutettiin ja siinä sitten pysytään. Se ei ole sitä yksilötasolla eikä parisuhdetasolla. Siksi tänään pohdinkin Jayn liukumia yleisemmin. Arjen soljuessa keskustelu ja kunnon kohtaaminen voi jäädä taka-alalle. Ja rehellisesti: Joskus sen halutaan jäävän taka-alalle. Sillä silloin kun puolisolla tai itsellä ei olekaan niitä ruusunpunaisia haaveita tarjottavana, vaan enemmänkin sotkuista likapyykkiä ja hämmennystä, niin eikö ole vaan helpompi keskittyä siihen kauppalistaan?
Edelleen, yli yhdentoista avioliittovuoden jälkeen, tarvitsen perustavanlaatuisia keskusteluja yhdessäolon perusteista ja sen toteutumistavoista. Ja toisin kuin seurusteluaikana, jolloin aikaa tuntui olevan ties-vaikka-kuinka-paljon, nyt näille keskusteluille täytyy raivata tilaa.
2. Artikkeleissa tuli esiin sana liitto. Sana pohjautuu Raamatun liittosuhteille, joiden perustana on Jumalan tekemät liitot. Liittoihin sisältyy ajatus pysyvyydestä, uskollisuudesta, sopimuksista eri osapuolten rooleista. Avioliitto on liittosuhteissa haastava, koska sille annetaan tavoitteeksi elinikäisyys. Eli ei "toistaiseksi voimassaoleva" tai "projektiluontoinen", kuten nykyisin niin moni asia meidän yhteiskunnassa.
Huomaan, että näkemykseni liitosta heijastuu suoraa arkipäivän valintoihini. Jos en suhtaudu liittoon elämänpituisena projektina, avaan oven sille, että kun näitä keskusteluja yhdessäolon perusteista ja toteutumistavoissa arjen keskellä syntyy, voi lopputulos olla mikä hyvänsä. Ja jos kaikki ovet ovat auki, ei suhteeseen pääse syntymään senkaltaista luottamusta, joka antaisi mahdollisuuden olla heikko, haavoittuva ja tarvitseva. Parisuhteesta on vaarana syntyä hyvänpäivänsuhde, joka toimii silloin, kun toisesta on minulle hyötyä ja iloa.
3. David Neffin artikkelissa oli vielä seuraava siteeraus:
"Marriage isn't choosing a future; it's choosing a partner with whom to face the future. And to varying degrees, that always involves living with limits as "helpers suitable for each other."
Jos jonakin päivänä voisin olla kärpänen katossa, ulkopuolelta seuraamassa elämääni, ehkä ymmärtäisin paremmin sen, millaisia apuja itsekulloinkin tarvitsen elämässäni. Sitä kun voi niin helposti katsella elämää liian kapeasti ja omasta näkövinkkelistä huomaamatta niitä sudenkuoppia, jotka vältettiin juuri toisten ihmisten läsnäolon takia - ei oman erinomaisuuden vuoksi.
Avioliitto on matkallaoloa, jossa matkan tekemisen laatu on usein oleellisempaa kuin päämäärä. Ei paras tapa niille, jotka haluavat taivaltaa ylpeästi, itsenäisesti ja nopeasti. Parisuhde ei ole kilpailu ja vertailu puolisoiden välillä, mutta ei myöskään toisten pariskuntien kanssa. Ja jos on tänä päivänä onnistunut säilyttämään parisuhteensa ehjänä, se on mielestäni juhlan arvoinen.
Olisi kiva kuulla, oletteko te pohtineet parisuhdetta viime aikoina ja mikä teitä on puhutellut?
