Parhaat reseptit on niitä, jotka on saatu joltakin ja kiertäneet niin kauan, ettei reseptin alkuperää enää muisteta. Tämä nuotiolla paistettava lohi on juuri sellainen. Bongasin sen Glorian Ruoka & Viini -lehdestä eräästä henkilöhaastattelusta, mutta hän oli bongannut sen jostakin ja oli myös antanut sitä lukemattomia kertoja eteenpäin. Lohi on simppeli ja ihana kesäinen grilliruoka ja siinä on sopiva mausteseos antamaan potkua ja erilaisuutta verrattuna muihin lohiresepteihini. Olen jopa tehnyt suuremman annoksen mausteosta lasipurkkiin, jotta voin tehdä lohen näppärästi milloin vaan. Suosittelen testaamaan tänä kesänä!
NOKILOHI
(5-6 annosta)
1 kg nahallista lohifileetä
1 dl voisulaa
MUSTESEOS:
2 rkl paprikajauhetta
2 tl mustapippuria myllystä
2 tl kuivattua timjamia
2 tl kuivattua oreganoa
2 tl curryjauhetta
2 tl sokeria
1 tl cayannepippuria
2-3 tl suolaa
1 - Sekoita mausteseos valmiiksi.
2 - Viipaloi lohi nahkoineen annospaloiksi. Sulata voi. Kasta kalat lämpimään voisulaan, mausta ne mausteseoksella ja nosta kuumalle muurinpohjapannulle tai grillille nahlapuoli ylöspäin. Anna hiillostua tummaksi. Käännä ja paista toinen puoli samaan tapaan.