Päivän ilo: Tomaatti-Mozzarella-salaatti

Alkuruuan ei tarvitse olla sähläystä. Parhaat alkuruuat ovat nimittäin yksinkertaisia. Juuri niinkuin tämä tomaatti-mozzarella-salaatti: Lautaselle ladotaan vuorotellen tomaatinviipaleita, mozzarellajuustoa ja basilikanlehtiä. Päälle myllystä ripaus mustapippuria sekä loraus balsamicoa. Tärkeintä on laadukkaat aineet. 

Yhteisestä ateriasta muodostuu hetkessä juhlava. 

Ihanaa Viikonloppua Kaikille! Muistakaa nauttia ;)

Once upon a time...

Hektisen suurkaupungin keskeltä voi löytää keitaita. Aika pysähtyy, sielu matkaa vuosikymmenten taakse aikaan, joka joskus oli. Suosittelen: Baan Pra Nond Bed & Breakfast. KLIK

Pizza-ilta.

Täällä maailmalla kun elää, saa usein vastata kysymykseen: Minkälaista ruokaa suomalaiset syövät?

Niin, siihen kun osaisi vastata. Ehkäpä 30 vuotta sitten olisin osannut helpon vastauksen: perunaa erilaisissa muodoissa (perunamuusia, perunakeittoa, keitettyjä perunoita, perunalaatikkoa jne.), hernekeittoa ja makaronilaatikkoa. Nykyisin suurin osa ystävistäni syö arkisin enimmäkseen kaikkea muuta kuin mitä perinteisesti on lueteltu suomalaiseksi perusruuaksi. Usein kuulen myös jouluaterioista, jotka eivät vahingossakaan sisällä mitään perinteistä juures-possu-einessarjaa. Minä yleensä vastaankin, että leipä on suomalaisten perusruoka. Siinä missä aasialainen kaipaa jatkuvasti päivittäistä riisiannostaan, näyttävät suomalaiset kaipaavan erilaisia leipiä. 

Lapsuuteni ruokamuistoihin liittyy vahvasti pizzan tulo. Meidän lapsiperhe-arjessa pizza edusti luksusta, vaikka sen perusainekset loppujenlopuksi olivatkin niitä aika tavanomaisia: jauhelihaa ja ananasta. 

Pizza oli "helppoa ruokaa" ja jossakin vaiheessa muistin ulkoa kaikki siihen liittyvät vaiheet. Sittemmin aikaa on kulunut, enkä ole enää aikoihin tehnyt itse pizzaa kotona. Tänä syksynä minulla oli kuitenkin ilo istua ystäväni Pilkun illallispöytään ja nauttia lihattoman lokakuun kasvispizzasta (Parasta ikinä syömääni kasvispizzaa!!!) ja siitä inspiroituneena tein kotona Antipastopizzaa. Loistavaa.... voisin melkein aloittaa uuden tradition pizzailloille. 

Alla olevalla ohjeella voit valmistaa joko yhden ison tai neljä annospizzaa.

ANTIPASTOPIZZA

POHJA:

2,5 dl vettä

1/2 pakettia hiivaa

1/2 tl suolaa 

3rkl öljyä

6 dl vehnäjauhoja

TOMAATTIKASTIKE

2 valkosipulinkynttä

1 tlk (400g) kokonaisia, kuorittuja kirsikkatomaatteja

1 tl sokeria

suolaa

mustapippuria

TÄYTE

200g artisokansydämiä

1 dl mustia kivettömiä oliiveja

4 paahdettua paprikaa viipaleina

(12 viipaletta salamia)

200g mozzarellaa

KORISTELUUN

Revittyjä rucolanlehtiä

1- Valmista pizzapohjan taikina, vaivaa se kimmoisaksi ja laita kohoamaan liinan alle suojaisaan paikkaan kunnes se on kaksinkertainen.

2- Valmista odotellessasi tomaattikastike: Keitä kastikeaineita 15 minuuttia ja jäähdytä.

3- Lämmitä uuni 250 asteeseen.

4- Paahda paprikat uunissa: Suojaa uunipelti leivinpaperilla. Halkaise paprikat, poista siemenkodat ja pese puolikkaat puhtaiksi. Laita paprikanpuolikkaat uunipellille ja paahda niitä uunissa, kunnes niiden väri tummuu. Maku muuttuu näin ihanan makeaksi! Jäähdytä ja siivuta paprikat.

5- Kokoa pizza: Kun taikina on kohonnut, kauli siitä pizzapohja leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Levitä päälle tomaattikastike. Päällystä pizza artisokilla, oliiveilla, paprikoilla, salamilla ja juustolla. Anna täytetyn pizzan kohota vielä noin 10 minuuttia.

6- Paista uunin keskitasolla noin 10-15 minuuttia.

7- Juuri ennen tarjoilua: revi pizzan päälle rucolaa.

Kissanpäiviä Pariisissa, osa 2.

Tartarpihvi, oysterit valkoviinikastikkeessa, täytetyt crepesit, etanat, hitaasti haudutettu lampaanpotka... Melkein poikkeuksetta ensimmäinen asia, mikä Ranskasta tulee mieleen, on ruoka. Ja on vaikea keksiä parempaa paikkaa kulinaristisille nautinnoille kuin Pariisi. 

 Vaikka omassa keittiössäni on ollut poikkeuksellisen hiljaista tänä vuonna, en malttanut olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseni Pariisissa. Siis järkeilin näin:  jos tavoitteena on osata valmistaa loistavaa ruokaa, niin tottakai pitää olla ensin syönyt sellaista, jotta tietää, mitä tavoittelee. 

Hyvän ruuan lisäksi nautimme ravintoloiden mutkattomasta, rennosta ja ystävällisestä palvelusta. Koimme pariisilaisten hymyilevän meille ja ottavan meidät iloisesti vastaan.

PS. Uskaliain ateria oli varmasti tartarpihvi. Se ei kuulunut ennakkosuunnitelmiin. Sattumalta kävi niin, että monena päivänä näin ravintolassa naisen tilaavan tartarpihviä... josta päättelin, että joskus tulevaisuudessa minunkin pitää uskaltaa sitä maistaa. Siis oikeasti sitten joskus tulevaisuudessa. Raaka jauheliha arvelutti. Mutta sitten pari päivää kului ja halusin maistaa sitä heti. Menimme siis Seinen rannalla sijaitsevaan ravintolaan ja tilasimme puoliksi tartarpihvin. Tarjoilija (joka oli vanhempi mieshenkilö, mukava sellainen) vielä varmisti, että olemme tietoisia siitä mitä olemme tilaamassa... ja me nauroimme, että siksi juuri tilaamme vain yhden... lopuksi hän tuli kysymään, maistuiko ruoka, ja vastauksemme jälkeen ehdotti pilke silmäkulmassa, että ehkä meidän sitten kannattaisi tilata toinenkin ;)  

Päivän Inspiraatio: Turkoosi meri.

Siellä missä meri on turkoosi ja tuuli lempeä, siellä sielu lepää ja mieli virkistyy. 

Päivät ovat viime viikkoina menneet järjestäen niin, että missä ja mitä erilaisimmilla kulkuneuvoilla liikkuessani olen pohdiskellut ilmiöitä ja ihmisiä - ja suunnitellut kirjoittavani niitä mietteitä tänne. Mutta niin vauhdikasta ja ihmisrikasta elämä on ollut, että sitten kun se hiljainen hetki on viimein koittanut kotisohvalla, ovat kaikki ajatukset unohtuneet.... jää vaan inspiraatioita tavaroista ja maisemista. Ja ikäänkuin en haluaisi vaikuttaa niin pinnalliselta, että bloggailen vain niistä... hahha.

Tänään saatte kuitenkin ispiroivia kuvia viime viikolta. Ja jos lähipäivinä saan muodostettua ajatusvyyhteni selkeiksi lauseiksi, haluaisin kirjoittaa jotakin aitoudesta, rooleista ja häpeästä....

Nyt katson perjantai-illan kunniaksi japanilaisen animen ja huomenna aion nukkua pitkään! Ihanaa viikonloppua Teille!

Päivän inspiraatio: Bhutanilaiset matot.

Bhutanilainen matto on paksu, lämmin villamatto. Siinä on maanläheiset värit ja geometriset, luontoaiheiset kuviot.

Tykkään niin matoistani, jotka Bhutanissa asunut ystäväni toi minulle viime vuonna. 

Sisustusmaku on niin jännä juttu. Joskus vielä Suomessa asuessa halusin päävärin kodissani olevan valkoinen. Sitä oli huonekaluissa, matoissa, sohvissa, verhoissa jne. Kun muutin Thaimaahan, alkoi valkoisen hallitsevuus väistyä, ihan jo käytännöllisistäkin syistä. Se ei kestä täällä. Mutta oli siinä muutakin: ihastelin kaikkea mahdollista thailaista... puuta, kaiverrusta, kiiltoa, voimakkaita värejä jne. Ja sitten iski  paluu skandinaaviseen: kaikki se mitä olin uutuudenviehätyksessäni ihastellut, ei enää tuottanutkaan lepoa silmälle eikä kiinnostanut. Mielummin olisin elänyt vaikka lastulevykodissa. 

Mutta siitäkin vaiheesta on onneksi päästy eteenpäin. Nyt silmäni on harjaantunut aasialaisessa tyylissä ja osaan arvostaa monia asioita. Itseasiassa pääni sisällä on salainen ostoslista asioille, joiden avulla loisin omanlaiseni aasialaishenkisen kodin. Niitä ei vaan löydy jokaiselta turistitorilta. Mutta ehkä paras sisustus syntyykin kerroksittain, vuosien varrella, punoutuen yhteen tapahtumien ja elämänkirjon kanssa.

Mikä on sinun sisustustarinasi juuri nyt?

"I had a farm in Africa..."

Olen jo aiemminkin maininnut, että Meryl Streep kuuluu lempinäyttelijöideni joukkoon. Tosin en ole mikään niin antautunut leffafriikki, että tuntisin kenenkään näyttelijän koko tuotantouraa tai mitään muutakaan... ja kuin todistuksena siitä katsoin vasta hetki sitten ensimmäisen kerran 1985-vuoden romanttisen draaman 'Out of Africa', joka on aikoinaan saanut monta palkintoa. 

Katsoin sen heti seuraavana iltana uudelleen.

Ja ajattelin katsoa sen vielä kerran.

Itkin. Ja Henry kysyi miksi. En tiedä. Ehkä sitä joskus itkee elokuvien voimakkaita tunnekokemuksia empaattisesti, tai sitten vaan itkee omia itkujaan, jotka eivät liity koko elokuvaan? 

Olen myös kuunnellut YOUTUBE:sta elokuvan soundrackia toistona ties kuinka monta kertaa (linkki alla). Koskettava sävelmä!

Elokuva perustuu Karen Blixtenin 1937 julkaisemaan samannimiseen kirjaan. Itseasiassa kirja julkaistiin kirjoittajanimellä Isak Dinesen. Kuvaavaa sille aikakaudelle: Karen julkaisi teoksensa miehen nimellä. Hän ei muutenkaan tainnut olla tavanomainen nainen siihen aikaan. Tarinalla on juurensa tositapahtumissa, Karenin omassa elämässä. Käsittämättömän voimakas tarina. Baronitar Blixtenillä oli kahviviljelmä Ngong Hillsin juurella. Hän oli myös naimisissa, mutta ei tyypillisesti - vai oliko juuri hänen tarinansa sittenkin sille ajalle tyypillinen?

Ihanat maisemat. Syntyy kaipuu päästä Afrikkaan safarille...

.