Meriruuan ystäville alkupalaksi kampasimpukkaa.

Koska marraskuu on yhtä kuin juhlasesonki (olihan Henryllä viime viikolla syntymäpäivät) niin  julkaisen teille voittamattoman ohjeeni alkupalasta merelliselle aterialle.  Helppo, nopea, juhlava - mitä muita adjektiivejä tarvitaan?

Mitäkö muuta kuuluu? Tulimme juuri syyslomalta. Minulle se oli uppoutumista tarinoiden maailmaan... ensin sikhitaustaisten singaporelaisten ja sitten japaninkorealaisten elämään. Uh. Mitä tarinoita. Suosittelen molempia kirjoja kulttuurisukelluksia janoaville - et voi laskea kädestä: 

Balli Kaur Jaswal: SUGARBREAD

Min Jin Lee: PACHINKO

KAMPASIMPUKKAA VOI-YRTTIKASTIKKEELLA

Tarvitset:

oliiviöljyä

kampasimpukoita (varaa alkupalaksi kullekin 1-3 riippuen muusta tarjoilusta)

50 g suolatonta voita

4 valkosipulinkynttä hienonnettuna

0,5 dl silputtua persiljaa (italialaista, sileälehtistä)

suolaa, pippuria

sitruunaa 

Tee näin:

1- Kuumenna noin yksi ruokalusikallinen öljyä kuumalla lämmöllä (Huom! Jos sinulla on paljon kampasimpukoita, on parempi käyttää useaa pannua mielummin kuin latoa simpukoita liian tiheästi). Kun öljy jo miltein sauhuaa, paista kampasimpukoita 60-90 sekuntia molemmilta puolilta niin, että niistä tulee kullanruskeita. (Voit testata kypsyyttä kevyesti painamalla niitä: niiden tulisi olla kiinteitä, mutta edelleen antaa periksi. Varo kypsentämästä niitä liikaa ettei niistä tule kumisia.) Siirrä paistetut kampasimpukat sivuun lautaselle.

2- Puhdista pannu pyyhkimällä öljy talouspaperilla pannusta ja nosta pannu uudelleen liedelle, tällä kertaa miedolle lämpötilalle. Lisää pannulle voi ja heti kun voi on sulanut ja vaahtoaa, lisää valkosipuli ja persilja. Sekoita 30 sekuntia niin, että seos on kauttaaltaan lämmennyt.Ota sitten pannu pois liedeltä.

3- Lisää kampasimpukat uudelleen pannulle voiseokseen ja mausta suolalla, pippurilla ja sitruunanmehulla. 

4- Asettele kampasimpukat tarjoilulautasille, pirskottele päälle voi-yrttikastiketta ja tarjoile sitruunanlohkojen kanssa. 

Appelsiinillä maustettu kookosriisipuuro.

 Juuri syksyssä on mielestäni hienointa myrskyn ja tyynen vaihtelu. Ja vaikkei vuodenaikana varsinaista syksyä täällä tropiikissa olekaan, on täällä sadeaika. Bangkokissa sadeaika on edennyt vaiheeseen, missä aamuisin on tyynen seesteistä ja jopa aurinkoista, mutta päivän mittaan pilvet saapuvat ja taivas käy raskaaksi, kunnes iltapäivällä se on valmis räjähtämään ukkoseen ja sateeseen. Näinä päivinä riisipuuro on pehmeä, lämmin ja ystävällinen ruoka. En tarkoita nyt tavallista riisipuuroa, sillä riisipuuron voi tehdä hyvinkin monella eri tavalla. Tässä tämänhetkinen inspiraationi: 

APPELSIINILLÄ MAUSTETTU KOOKOSRIISIPUURO

Tarvitset:

2dl vettä

2dl riisipuuroriisiä

8 dl kookosmaitoa

0,5 tl suolaa

1 appelsiinin kuori raastettuna

5 rkl vaahterasiirappia

1- Keitä riisi. Jos sinulla on riisikeitin, tämä koko urakka sujuu laittamalla riisit ja nesteet kattilaan ja valitsemalla puuroriisin keittämisen... mutta muutenhan riisin voi keittää kuten tavallinen riisipuuro keitetään: kiehauta vesi kattilassa. Lisää riisi ja ripaus suolaa ja sekoita. Anna kiehua, kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Lisää kookosmaito ja raastettu appelsiininkuori, kiehauta ja alenna lämpötilaa, kunnes puuro porisee hiljalleen. Anna puuron porista kannen alla noin 45 min välillä varmistaen, ettei se pala pohjaan.

2- Lisää lopuksi vaahterasiirappi ja tarkista maku. 

Tämä puuro on ihanan lempeä aamulla, mutta sopii myös iltaan ;)

Rosmariinin ja suppilovahveron täydellinen liitto.

Syksy on täydessä olemuksessaan uskollisesti niin auringonpaistetta kuin vesisadettakin. Mikä olisikaan parempi tapa viettää lauantai-iltapäivää kuin keittiössä huumaavia tuoksuja höyryävien kattiloiden keskellä? Makumaailmaltaan täyteläinen suppilovahverokeitto sopii hyvin syksyyn ja talveen. Sen voi tarjota alkuruokana esimerkiksi liharuuan seuratessa pääruokana. Tähän keittoon käy mainiosti kuivatut sienet.

ROSMARIINI-SUPPILOVAHVERO-CAPPUCCINOKEITTO

Tarvitset:

1,5dl kuivattuja suppilovahveroita

2 salottisipulia

2 valkosipulinkynttä

4 rkl oliiviöljyä

2 rkl sherryä

2,5 dl maitoa

2,5 dl kermaa

1 kasvisliemikuutio

1 rkl tuoretta rosmariinia plus lisää koristeeksi

0,5tl paprikajauhetta

Cappuccinoon: 2dl maitoa

1- Laita sienet likoamaan runsaaseen veteen 15 minuutiksi.

2- Hienonna sipulit ja valkosipulit. Kuumenna 2rkl öljyä kattilassa ja paista sieniä niin, että nesteet irtoavat. Siirrä sienet sivuun kulhoon.

3- Lisää kattilaan 2rkl öljyä ja sipulit. Paista pari minuuttia, lisää sienet joukkoon ja loraura sekaan 2rkl sherryä. Anna kiehahtaa.

4- Lisää joukkoon maito, kerma, liemikuutio, hienonnetut rosmariinit ja paprikajauhe. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hiljalleen 10 minuuttia koko ajan sekoitellen.

5- Soseuta keitto kuohkeaksi sauvasekoittimella.

6- Valmista maitovaahto normaaliin tapaan.

7- Valmista annokset: Laita kulhoihin keittoa ja lusikoi annosten päälle maitovaahtoa. Koristele lopuksi rosmariinin oksalla. Tarjoile.

Juuri nyt: Sata tarinaa Aasiasta.

Yöpöydälläni on kesken Mohandas Karamchand Gandhin omaelämänkerrallinen opus "The Story of My Experiments with Truth - An Autobiography". Se sopii teemaan hyvin, sillä olen ottanut uudeksi tavoitteekseni lukea 100 kirjaa Aasiasta aasialaisten kirjoittamana. 

Miksi?

Olen elänyt Aasiassa reilut kaksitoista vuotta. Jos jotakin olen tänä aikana oppinut, olen oppinut kuuntelemaan, kuinka aasialaiset itse kertovat tarinoitaan. Ne eivät ole samanlaisia kuin länsimaalaisten tarinat. Eivät edes samasta tapahtumasta olevat kertomukset ole samanlaisia. Jokaisessa kertomuksessa on osa kertojan sisintä, hänen sielunmaisemaansa. Tapa katsoa ja lähestyä asioita ja antaa niille merkityksiä yhdistyy henkilön maailmankuvaan, joka taas juurtaa syvälle kasvatukseen ja kulttuuriin. Se mistä ei puhuta kertoo yhtä paljon kuin se, miten asioista kerrotaan ja missä järjestyksessä.

Toinen projektini on 50 elokuvaa Aasiasta. Muistan, kuinka ensimmäisen kerran katselin aasialaisia elokuvia. Oli se sitten kung-fu-elokuva tai anime, juonessa oli aina jotakin haastavaa, mikä teki oloni hieman epämukavaksi. En osannut aavistaa juonen kulkua. Ja usein elokuvan loppu ei ollutkaan positiivinen - käsittämätöntä! Saati sitten, että moraalisiin kysymyksiin olisi rakennettu musta-valkoista asetelmaa tai paha olisi saanut lopussa palkkansa. Hyvin aasialaista, sanoisin tänä päivänä. 

Silloin kun ihminen kohtaa itselleen jotakin uutta ja vierasta, on useita vaihtoehtoisia tapoja reagoida. Niihin sisältyy myös kieltäminen, jolloin asioiden olemassaoloa ei tunnusteta ja näkyvä muuttuu näkymättömäksi. Toinen, hyvin samanlaiseen lopputulokseen päätyvä tapa on kaiken vieraan romantisointi. Meille ihmisille on tärkeää jäsentää todellisuutta ymmärrettävään muotoon, ja kun se on meille syystä tai toisesta haastavaa, maalaamme siitä mieleemme "postikorttimaiseman", mihin sijoittelemme asioita ja kohtaamiamme asioita. Oleellista postikorttimaisemassa on se, että me määrittelemme, mitä mikin tarkoittaa. Mutta kun tarinan päähenkilö saakin itse puheenvuoron elämänsä suhteen, muuttuu kuva ja kerronta. Se muuttuu moniulotteiseksi ja hallitsemattomaksi - eli käytännössä eläväksi. Opitut teoriat ja määritelmät eivät pidä välttämättä lainkaan paikkaansa tarinassa, mutta eiväthän ne lopulta pidä myös meidänkään elämäntarinoidemme suhteen. Vai kuinka moni meistä menisi täydellisesti stereotypiaan suomalaisesta henkilöstä? 

Kysymys siis kuuluu, kuinka hyvin osaan kuunnella ja tulkita kuulemaani aasialaista tarinaa. 

Näiden tarinaprojektieni tavoitteena on ennenkaikkea viestiä itselleni, että olen edelleen matkalla aasialaisen kulttuurin ja elämäntavan suhteen. Harjoittelu tekee mestarin. Haluan oppia lisää jopa silloinkin, kun arki haastaa ja kiire kuiskuttaa korvaan, että on olemassa oikotie. Todellisuudessa oikotietä ei ole. Aasiassa "syödään riisiä" tai "juodaan teetä". Ilman taitoa kuunnella ei voi kohdata toista ihmistä. Matka on elämänpituinen tai ulottuu jopa sukupolvesta toiseen. 

Minä olen vasta matkani alussa.  

Juuri nyt.

Juuri nyt viimeinen uunipellillinen pikkuleipiä on uunissa ja minä voin istahtaa tähän hetkiseksi. Tai ehkä ei sittenkään pitäisi, koska olen viime päivinä kuullut paljon lähipiiriltäni palautetta siitä, kuinka saatan uppoutua omiin ajatuksiini enkä kuule mitään. Ympäröivä todellisuus siis hämärtyy keskittyessäni. Sikäli tämä on positiivinen löytö: voimavara, jonka avulla selviän jatkuvasti tuntien odottamista ja matkustamista, välitilassa olemista matkalla määränpäähän. Mutta niinkuin kaikilla vahvuuksilla, on tälläkin kolikon toinen puolensa ja siksi taidankin käväistä nyt tarkistamassa uunin...

Elämään kuuluu tällä hetkellä niin paljon sekä töissä että vapaa-ajalla, että huomaan toisinaan vaikeutta hiljentyä henkisesti ja olla läsnä juuri nyt. Tällä viikolla olen ollut kiitollinen huomatessani, että minulla on tässäkin elämäntilanteessa ihmisiä, jotka voivat lempeästi mutta suoraan kysyä: 

”Mitä kuuluu?” 

”Kuinka voit itse?” 

”Onko sinulla ollut tarpeeksi aikaa itsellesi?”

Tärkeitä kysymyksiä, joita soisin kysyttävän itse kultakin meistä säännöllisesti. Ei syyllistäen eikä painostaen, vaan lempeästi rakkaudella.

Keskustelimme kerran thailaisten ystävieni kanssa käsitöiden teosta ja siinä puhuessamme toinen heistä määritteli sanoi, kuinka hänen mielestään Ruut ei tee käsitöitä stressistä tai suorituspaineesta, vaan hänestä huokuu ilo ja rauha puuhastellessa. Olin silloin yllättynyt näistä sanoista, mutta ne jäivät mieleeni ja myöhemmin olen huomannut hänen olleen oikeassa. Viime viikkoina olen nipistänyt päivistäni hetkiä leipoa ja tehdä käsitöitä koska ne tuottavat minulle iloa ja koen rentoutuvani, kun saan tehdä jotakin hyvää tai kaunista käsilläni. 

Tänään haluaisin toivottaa teille kaikille sellaista adventtiaikaa, jolloin voitte myös kuunnella itseänne ja tehdä voimauttavia asioita samaan aikaan kun arkikiireet painavat päälle (ne mielenkiintoisetkin kalenterintäytteet) ja jouluvalmistelut muistamisineen kasvattavat listaa. Joulun tunteeseen ei aina tarvita massiivisia operaatioita vaan joskus vähän on paljon. Meillä on täällä tropiikin keskellä nautittu mausteisten piparikeksien tuoksusta. Tämä on nopea resepti, mikä ei vaadi vatkaimia eikä piparimuotteja!

PIPARIKEKSIT

180 ml voita

100 ml ruskeaa sokeria

150 ml valkoista sokeria

50 ml siirappia

1 muna

420 ml jauhoja

1/2 tl neilikkaa 

1/2 tl inkivääriä

1 tl kanelia

1/2 tl suolaa

1/2 tl ruokasoodaa

1- Laita uuni lämpenemään 180C.

2- Sulata voi ja sekoita voisulaan sokerit sekä siirappi. Sekoita tasaiseksi (suuri lusikkakin toimii tässä taikinassa).

3- Vatkaa munan rakenne rikki ja sekoita muna voi-sokeriseokseen. Sekoita niin että ainesosat tasoittuvat.

4- Yhdistä jauhot ja mausteet jauhoseokseksi ja lisää taikinaan vähitellen sihtaamalla. Taikinasta kuuluu jäädä löysä.

5- Laita pellille folio. Ota taikinasta ruokalusikallisia ja tipauta ne pellille (testaa ensin 6 keksiä per pelti, jotta näet, kuinka paljon keksisi leviävät). 

6- Paista keksejä noin 10 minuuttia, kunnes ne alkavat saada kaunista väriä. Ota kuitenkin keksit pois uunista silloin kun ne ovat vielä pehmeitä. Anna jäähtyä folion päällä. 

Iloista viikkoa!

Juhlavuonna Bangkokissa 8/40.

Kesätalossa: Montako naulaa voi yhdestä hirrestä löytyä?

Vastaus on satoja, mikäli kyseessä on melkein kahdeksankymmenvuotias talovanhus, joka on elänyt nuoruudessaan pinkopahvien kulta-aikaa. 

Halusimme kesätalossa hirsipintaa näkyviin ja aloitimme urakan repimällä seitsemän kerrosta tapetteja ja pinkopahvia pois. Paljaan hirsipinnan esiinkaivamisessa oli se hyvä puoli, että pääsimme näkemään, onko rakenteissa vaurioita. Tähän asti olemme onneksi välttyneet ikäviltä yllätyksiltä. Sen sijaan seinät kertoivat meille talon historiaa: Hirret eivät olleet ensimmäistä kertaa seinissä tässä talossa vaan ne on aikoinaan purettu ja siirretty jostakin savupirtistä. Talo oli myös saanut olla mukana kahdeksankymmentäluvun modernisaation innovaatioissa, missä vanhat pönttöuunit purettiin ja korvattiin sähkölämmityksellä sekä samalla lisättiin ilmankiertoa huoneiden välille tekemällä hirteen aukkoja ovien yläpuolelle räppänöitä varten. Räppänät eivät tosin tainneet olla pysyvä ratkaisu, koska ne oli myöhemmin peitetty. Myös ikkunat oli päätetty modernisoida, joten vanhat ruutuikkunat olivat saaneet poistua kolminkertaisen lasien tullessa tilalle. Sitä seinät eivät tosin kertoneet, miksei remontoija korvannut ikkunoita uusilla samankorkuisilla, vaan madalsi ikkunoita vaihdon yhteydessä ja täytti puuttuvan seinähirren laudoilla ja eristevillalla. Varmaankin lukija jo aavistaa, että näitä seinäpintoja ei päätetty jättää hirrelle?

Kuuntelin heinäkuussa kymmeniä tunteja talon tarinoita samalla kun poistin nupinnauloja, leikkasin likaisia tilkkeitä hirsien väleistä ja hioin seinäpintaa puhtaaksi. Hiljalleen aloin hahmottamaan, mikä talossa on mahdollista ja mikä ei. Haluamme nimittäin, että eletty historia näkyy ja talon tarinat saavat kuulua, mutta emme ole silti siirtymässä ajassa sataa vuotta taaksepäin. Talo saa uuden elämänvaiheen, jossa näkyy nykyajan tapaa elää arkea ja juhlaa. 

Tavoitteemme oli, että tänä kesänä saisimme alakerran seinien, lattioiden ja kattojen pinnat esikäsiteltyä siihen pisteeseen, että ensi kesänä voisimme aloittaa suoraan uusien sähköjohtojen vedoista, seinäpintojen asennuksesta ja maalaamisesta. Ja pääsimmekin tavoitteeseen, kunnes keksin näin jälkikäteen vielä yhden seinän, joka kannattaisi testata, voisiko se ajan patinoistaan huolimatta toimia maalattuna hirsiseinänä. Seinä on keittiössä ja sille seinälle tulisi alakaapit ja avohyllyjä. Todennäköisesti.

Muuten keittiösuunnitelmat ovatkin täysin levällään ja vinkkejä otetaan auliisti vastaan. Nyt pää on täynnä kysymyksiä, kuten:

Onko kenelläkään kokemusta uunin tilaamisesta Italiasta, Englannista tai Ranskasta?

Mitä eroa on marmori- ja kivitasolla käytössä?

Mistä saa vanhoja sormipaneeleja?

Jos talossa on painovoimainen ilmanvaihto niin mitä tehdään liesituulettimen kanssa? 

Minkälainen keittiön saareke olisi ergonomisin malli työskennellä, mutta silti joku voisi istua pöydän päässä?

Mikä valkoisen sävy on paras pintoihin, kun emme tavoittele kylmää modernia tunnelmaa? 

Ja kannattaako sävy olla sama katossa, seinissä, listoissa, ovissa ja lattioissa?

Ja niin edelleen. 

Onneksi tässä on pitkä talvi aikaa harkita.

Juhlavuonna 7/40.

Kruunaa viikonloppusi suussasulavilla juustosarvilla!

En olekaan pitkään aikaan jakanut täällä suosikkireseptejäni, joten nyt viikonlopun kunniaksi ajattelin blogata teille herkullisten juustosarvien ohjeeni. Toivottavasti sinulle alkanut viikonloppu tuo myös lepoa ja virkistäytymistä!

Uunista lämpöisenä pöytään nostetut herkut ovat varma tapa nostaa viikonlopun aamiainen omaan kategoriaansa, tuoda juhlaa arjen keskelle. Nämä juustosarvet ovat helpot ja nopeat - kaikintavoin sopivat myös aamu-unisen repertuaariin... oleellisin seikka onnistumisen kannalta on maukas ja laadukas juusto. Minä käytin tällä kertaa pitkään kypsennettyjä cheddaria, mutta gruyere tai old amsterdam olisivat myös loistavia valintoja. Jos aikoo käyttää pehmeänmakuista edamia niin ehkä silloin tekisin suorilta tavallisia sämpylöitä ja säästäisin juuston päällisiin...

SUUSSASULAVAT JUUSTOSARVET (8kpl)

Taikina:

4dl jauhoja

2 dl juustoraastetta

2 tl leivinjauhetta

1/2 tl suolaa

50g voita

2 dl kermaviiliä

Täyte: 3dl juustoraastetta

Voiteluun: 1 muna

1- Tee taikina: Sekoita jauhot, juustoraaste, leivinjauhe ja suola. Nypi joukkoon pehmeä voi. Lisää kermaviili ja sekoita taikina tasaiseksi.

2- Leivo juustosarvet: Kauli taikina pyöreäksi levyksi (noin 25cm halkaisijaltaan) ja jaa ympyrä kolmioiksi (8 kolmiota). Laita kolmioiden keskelle juustotäyte ja rullaa kolmiot sarviksi (rullaa pehmeästi, älä yritä tiivistellä taikinaa, tarkoitus on antaa kuohkeuden säilyä).

3- Paista: Nosta sarvet uunipellille, voitele ne rikotulla munalla ja paista 225C noin 10-15 minuuttia, kunnes ne ovat väriltään kauniin kullankeltaisia.

Nauti!

Juhlavuonna 6/40 Bangkokissa.