keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Pähkinänsärkijä.



Ensimmäinen jouluaiheinen elokuvailta on pidetty. Illan elokuvan teemana oli klassinen joulusatu, joka on  E.T.A. Hoffmanin käsialaa: The Nutcracker Prince. Musiikkina animaatiossa mikäpä muukaan kuin Tchaikovskyn kuuluisa sävellys. (Tunnelmaan pääsee klikkaamalla tästä ja katsomalla YouTuben pätkän.) 

Tarjoilu perustui lähinnä fiilikseen ja helppouteen, koska kenelläkään tässä taloudessa ei taida tällä hetkellä olla liikaa energiaa touhuta keittiössä:

nachot ja salsa
vaahtokarkkidippi omenoiden, banaanin ja mansikoiden kera
Fazerin suklaakonvehteja
karkkia


Koska viime Suomi-reissulla näin K-ketjun kaupoissa amerikkalaisia tuotteita sisältävällä hyllyllä Marshmallow Dip -purkin (yllä olevassa kuvassa), voinen jakaa tässä yhden helpon reseptin. Eli tätä vaahtokarkkidippiä voi tarjota makeana dippinä esimerkiksi pilkottujen hedelmänpalojen kanssa. Loistavaa!  

VAAHTOKARKKIDIPPI

2,5 dl Marshmallow Creme
2,5 dl tuorejuustoa

Sekoita tehosekottimella Marshmallow Creme ja tuorejuusto yhteen. Voit säädellä suhdetta makusi mukaan - meillä Henry laittaa vähemmän tuorejuustoa, jolloin dipistä tulee makeampi. Tarjoa dippi hedelmänlohkojen kera. Esimerkiksi omena, banaani, mansikat, viinirypäleet, ananas ja appelsiinit käyvät mainiosi!

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Lukukokemus: The Friday Night Knitting Club.


Yöpöydällä kesken oleva Dostojevski saa olla paikoillaan vielä jonkin aikaa, sillä tämänhetkiseen mielentilaan ei tunnu mahtuvan ylitsepursuava venäläinen tunneskaala (jos tiedätte mitä tarkoitan). Minulla oli siis tarve lukea vaihteeksi jotakin kevyttä, helppoa ja pehmeää... Ja ikäänkuin tilauksesta saapui pari viikkoa sitten postissa ihana yllätyskirjapaketti (Kiitos vielä A!), josta kuoriutui ulos muun muassa Kate Jacobsin menestysnovelli The Friday Night Knitting Club.

Lankakauppa on tarinan keskus ja mielelläni näkisin itsenikin siellä ;) Mutta vaikka tarinankudonnassa käytetäänkin erilaisia lankoja ja tekniikoita, ei kyseessä tietenkään ole mikään käsityöopas vaan pikemminkin naisten elämää kaikkine iloineen-suruineen-pelkoineen-ja-onnistumisineen. Rakkautta unohtamatta. Kaikenkaikkiaan hyväntuulinen kirja.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Suomalainen ruoka.

 Lihapullat, perunamuusi ja puolukkahillo pelastivat päivän. Ulkomailla usein kysytään, mikä on suomalaisten perusruokaa. Vaikka siihen tyypillisin vastaus onkin peruna, taitaa se todellisuudessa olla nykyisin leipä. Meillä syödään lapsuudesta tuttuja suomalaisia perusruokia jopa niinkin harvoin, että jopa niillä voi loihtia itselleen hieman jouluista tunnelmaa... varsinkin tällä viikolla, kun olo on ollut jotensakin nuutunut, eikä yhtään joulukoristetta ole otettu vielä esiin. 

Hieman juhlallisemminkin voi suomalaista ruokaa tarjota. Alla oleva kuva on napattu viime keskiviikkoiselta Bangkokin suurlähettilään itsenäisyyspäivän vastaanotolta. Esimerkiksi lusikallinen sillisalaattia oli mielettömän hyvää!...tekiskin mieli suunnitella ja pitää coktail-tyylinen tilaisuus, jossa tarjolla olisi paljon pienenpientä naposteltavaa... ehkä ensi vuonna?   

torstai 24. marraskuuta 2011

Musiikki sen aloitti.

Helsingin lentokentällä havahduin siihen ensimmäisen kerran: hämärässä hohtavaan joulukuuseen. Pienoinen jouluntunne käväisi mielen portilla, mutta ei sittenkään astunut vielä sisään.

Bangkokissa arki käveli vastaan yhtä nopeasti kuin astelin ulos lentokoneesta passintarkastuksen läpi napaten matkalaukkuni laiturilta. Eli ennätysajassa. Keskiviikkoiltana vietimme kuitenkin leppoista koti-iltaa, joten Henry ehti viimein esittelemään minulle levyjä, joita oli ostanut matkani aikana. Toinen levyistä oli joululevy.

Tony Bennettin Snowfall on klassikko vuodelta 1968. Myöhempinä vuosikymmeninä sitä on äänitetty uudelleen ja meidän versiomme sisältää myös tunnetun biisin 'I'll be Home for Christmas', joka löytyy nykyisin ties kenen kaikkien nauhoittamana...

Joulutunnelma on siis saapunut meille. Se soljui sisään musiikin tahdittamana. Pehmeästi ja ilman suurta hässäkkää. Mieli virittäytyy tunnelmaan hiljalleen. Viikon levylistaa napsauttamalla saat mielikuvan tunnelmasta:

1. Snowfall - The Tony Bennett Christmas Album. (click)
2. Hallmark Presents Christmas with Tony Bennett and the London Symphony Orchestra.
3. Boney James: Boney's Funky Christmas. (click)
4. Making Spirit Bright: A Smooth Jazz Christmas. (click) 


PS. Kiitos kaikille teille, jotka tapasin Suomessa. Koin itseni etuoikeutetuksi saadessani viettää aikaa teidän kanssanne!

lauantai 19. marraskuuta 2011

Säärystimet vauvalle.


En oikeastaan löytänyt vauvojen säärystimiin minkäänlaisia ohjeita, joten päätin keksiä oman ohjeen. Ihanat pikkuisten jalkojen lämmittimet syntyivät nopeasti!

Lanka: Nalle.
Puikot: 3 sukkapuikot. 

  • Luo yhteensä 40 silmukkaa, jaa 10 jokaiselle puikolle.
  • Neulo säärystimien suihin (= alkuun ja loppuun) 2 kerrosta joustinneuletta 1 oikein 1 nurin.
  • Jokaisella puikolla toistuu sama kuvio:
prinsessapalmikko (3 silmukkaa) - 2 nurin - 3 oikein - 2 nurin 
  
Toista kuvio esimerkiksi yhdeksän kertaa, tai säätele säärystimien pituutta vähentämällä tai lisäämällä kuviokerroksia. 

Prinsessa-kuvion olen napannut alunperin täältä. Kopioin sieltä ohjekaavionkin, mutta sillä eroituksella, että toisin kuin kaaviossa, joka aloittaa nurjalla 'reunasilmukalla' ja päättää myös nurjaan, niin minä aloitin jokaisen puikon suoraan palmikkokuviolla, joten toistin vain kolmea keskimmäistä silmukkaa:

torstai 17. marraskuuta 2011

Tämänpäiväisiä mietteitä.

I was regretting the past,
and fearing the future.
Suddenly God was speaking:
"MY NAME IS 'I AM.'"
I waited, God continued:
"When you live in the past,
with its mistakes and regrets,
it is hard. I am not there.
MY NAME IS NOT 'I WAS.'
When you live in the future,
with its problems and fears,
it is hard. I am not there.
MY NAME IS NOT 'I WILL BE.'
When you live in this moment,
it is not hard. I am here.
MY NAME IS 'I AM.'."
- St. Benedict's Monastery

Ei niin että olisin tällä viikolla katsellut menneisyyteen katuen. Pikemminkin kiitollisena. Ei myöskään niin ettenkö uskoisi, että Jumala ei ole aikaan sidottu. Hän on rajattomasti läsnä ja voi kohdata kaikki menneisyytemme asiat yhdessä meidän kanssamme, eheyttää ja uudistaa. Menneisyyden voi kohdata, mutta siihen ei tarvitse jäädä vellomaan. 

Mutta... jos olen rehellinen, tunnistan itsessäni toisinaan pienen huolestuneisuuden huokauksen, kun huomaan, että elämä ei kulje kauniisti soljuvan, harmonisen käsikirjoituksen mukaisesti. Ei ainakaan niin, että minä tietäisin ennalta seuraavan kohtauksen ja siihen sopivat vuorosanat. 

Elämää ei harjoitella, se tapahtuu. 

Pieniä ja suuria valintoja tulee vastaan jatkuvasti. Itse kuulun myös niihin, jotka mielummin tekevät aloitteita kuin vain passiivisesti ottavat vastaan sen, mitä eteen tulee. Ja kuitenkin suunnitelmat muuttuvat. Käsikirjoitus revitään auki ja kirjoitetaan uudestaan jonkun muun toimesta. Tulva pyyhkii viikkojen suunnitelmat kalenterista. Eikä edes ne elämän suurimmat tapahtumat, kuten läheisen poismeno, kysy hetkeä ja ennalta suunniteltua paikkaa kalenterissa. 

Idylliset kalenterivuodet taitavat olla vain naisten sisustuslehtien ja kodinkuvalehtien haavemaailma, johon itse kukin kurottautuu oman arkensa keskeltä hengähtämään, nauttimaan seesteisyydestä, ja idyllisistä, viimeisen päälle harkituista ja hiotuista tilannekuvista.    

Ja kuitenkin juuri tämä päivä on mittaamattoman arvokas, ainutkertainen mahdollisuus. Tämä viikko jää muistoihini hetkinä, tunteina, kohtaamisina.

Olen siis tällä viikolla jälleen ollut valintojen edessä. Pohdin sitä, mihin asioihin voin vaikuttaa, mihin juuri minun kannattaa yrittää panostaa lahjoillani ja kyvyilläni, ja mitkä ovat realistisesti elämässäni niitä muuttuvia tekijöitä, joiden suhteen minun on vaan hyvä jo ennalta olla valmis sopeutumaan, jos ne muuttuvat. Enkä kaikessa tässä kolmikymppisen naisen elämänhamuamisessa halua kadottaa hiljaisia hetkiä tai läheisten läsnäoloa. Niitä asioita harvoin mitataan. Ja juuri ne ovat arvokkaita.

Huomaan siis, että klassinen Tyyneysrukous kuuluu usein päivittäisiin mietteisiini, suuntaviivoihini valintaviidakossa: 


God grant me
the serenity 
to accept the things I cannot change; 
courage 
to change the things I can; and 
wisdom 
to know the difference.

Jumala, anna minulle
tyyneyttä 
hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, 
rohkeutta 
muuttaa ne jotka voin ja 
viisautta 
erottaa nämä kaksi toisistaan.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Hautajaismatka.

Saavuin siis eilen Suomeen. Lentomatkan pelasti kirja ja iPod.

Nuorempana kuuntelin musiikkia lähes jatkuvasti, mutta nyt mulla on ollut joitakin vuosia 'hiljaisempi jakso'. Ehkä ympärillä on ollut niin paljon hälyä, että olen kaivannut hiljaisuutta. Tai sitten en ole jaksanut etsiä tarpeeksi tunnekielelleni sopivaa musiikkia. Sillä sitähän musiikki on minulle paljon ollut - kanava ilmaista tunteita. Voisin kirjoittaa aiheesta paljonkin, mutta hyvä yksinkertainen esimerkki on se, että esimerkiksi sen levyn biisit, joita kuuntelin yli kymmenen vuotta sitten lukiessani Sinuhe Egyptiläistä, nostaa automaattisesti esiin (missä vaan) tunteen, joka syntyi kirjaa lukiessa. Ja se tunne ei siis yhtään liity varsinaisiin lyrikoihin ja sanoihin. Sama efekti on yhdellä pirtsakalla pop-levyllä, jota satuin kuuntelemaan lukiessani kirjaa, jonka tarina sijoittui toisen maailmansodanaikaisen Prahan juutalaisyhteisöön. Tunne on siis haikea. Ristiriitaista, mutta ei sinänsä yllättävää. Meidän muistimme on niin kokonaisvaltainen ja taiteet - kuten musiikki ja kirjallisuus - vaikuttavat vahvasti kokemusmaailmaamme ja meidän muistiimme jää myös jälkiä tunnekokemuksista. Tai ennenkaikkea niistä.

Tämänhetkiseen tunteeseen sopii parhaiten Chill Cafe: Hiding Place. Tämä biisi tulee varmasti aina muistuttamaan minua syksystä, jolloin Bangkok kohtasi pahimman tulvan miesmuistiin ja  samaan aikaan mummo nukkui pois. 

Tuntui hyvältä tulla Suomeen, kun veli odotti kentällä. Minulla on vielä täällä perhettä. En tullut Suomeen tapaamaan mummoa, sillä hän on jo lähtenyt. Tulin kunnioittamaan hänen muistoaan ja kohtaamaan luopumisen yhdessä perheeni kanssa. Olen mielettömän kiitollinen kaikista näistä vuosista, jotka sain jakaa mummon kanssa. Tällä viikolla on aikaa miettiä ja muistella menneitä vuosia. Kuten joku veljistäni ilmaisi: Mummo oli todellinen suvun matriarkka, nainen, joka eli pitkän elämän ja jota suuresti kunnioitimme.