perjantai 30. joulukuuta 2011

Jääkarpalopavlova.

Tiedättehän klassikkoleivoksen, Pavlovan? Marenkipohjaisen kakun, joka on suosittu Autsraliassa ja Uudessa Seelannissa erityisesti joulunaikaan ja muinakin juhlapäivinä. Tarina juontaa juurensa aina 1920-luvulle ja sen mukaan austraalialainen leipuri oli niin ihastunut venäläiseen balettitanssija Anna Pavlovaan, että kehitti kakun hänen kunniakseen. Joka tapauksessa kakku syntyi (tai sai nimensä) hänen kiertueensa aikoihin. Pavlovasta on monenlaisia versioita. Yksi suosikeistani sisältää kookoshiutaleita ja trooppisia hedelmiä. Kakun perusrakenne on simppeli: marenkipohja, jonka päälle laitetaan kermavaahtoa ja muut kakun elementit (yleensä hedelmiä tai marjoja). Mielestäni Pavlova on loistava jälkiruoka juhlavan ja täyteläisen aterian jälkeen. Se on kuohkea ja kevyt, mutta samalla mielettömän makea niin että pienikin pala tyydyttää makeannälän. Loistava kruunaus juhla-aterialle.

Joulunaikaan tarjosin viimevuotisesta Gloria-lehdestä nappaamaani jääkarpalopavlovaa (vähensin siinä vain kinuskikastikkeen määrää täytteessä 1 1/2 desistä 1/2 desiin). Siinä yhdistyivät makuina hapan karpalo makeaan marenkiin ja kinuskiseen kermavaahtoon. Loistava makuyhdistelmä! Resepti on suuri, joten valmista kakku ja kutsu paljon ystäviä kylään! Kakku on parasta juuri täytettynä ja se kannattaa syödä kerralla. Ja muista tehdä marenkipohja mieluiten edellisenä iltana, sillä yksinkertaisuudestaan huolimatta se vaatii monta tuntia...

JÄÄKARPALOPAVLOVA

Marenkipohja:
6 munanvalkuaista
hyppysellinen suolaa
2 dl erityisen hienoa valkoista sokeria
2 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl valkoviinietikkaa
2 tl maissitärkkelystä (maizenaa)

Täyte:
3 dl kuohukermaa
1/2 dl valmista kinuskikastiketta
1 tl vaniljasokeria
2-5 dl karpaloita

Lisäksi valmista kinuskikastiketta pinnalle.

1- Valmista marenkipohja hyvissä ajoin etukäteen: Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää vaahtoon sokerit erissä vatkaten. Lisää lopuksi vaniljasokeri, valkoviinietikka ja maizena. 

2- Levitä marenkivaahto leivinpaperilla peitetylle pellille halkaisijaltaan noin 30 cm kokoiseksi levyksi. (Huom! Tämä tarkoittaa myös sitä, että sinulla pitäisi olla samankokoinen tarjoiluastia.) Painele marenkivaahtoa lusikalla keskeltä hieman matalammaksi, jotta saat siihen enemmän täytettä. 

3- Kypsennä marenkia 125 C uunissa puoli tuntia. Laske sitten lämpö 100 asteeseen ja kypsennä edelleen 1 1/2 tuntia. Sammuta uuni ja anna pohjan jäähtyä uunin jälkilämmössä.

4- Täytä Pavlova vasta juuri ennen tarjoilua: Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita kermavaahdon joukkoon kinuskikastike lisäten kinuskikastiketta pikkuhiljaa, maun mukaan. Lusikoi kinuskikermavaahto kakun keskelle ja koristele pinta karpaloilla ja kinuskikastikeraidoilla. 





torstai 29. joulukuuta 2011

Päivän inspiraatio: Taika.


Minusta taisi tulla jouluastiaston kerääjä. Ainakin merkit viittaavat siihen, sillä joululahjapaketeista kääriytyi esiin kaksi Iittalan punaista Taika-lautasta (22 cm) sekä kaksi saman sarjan punaista, suurta mukia. Nämä liittyvät siis jo aikaisemmin esittelemieni Pöllö-espressokuppien joukkoon. 
Ehkäpä tulevaisuudessa saatte nähdä jouluruuan alkupalat näillä lautasilla....

Taika on loistava nimi tälle astiasarjalle. Kuvitus ja värit herättävät voimakkaan tunteen, astiat kutsuvat tarinan ja taianomaisuuden tunnelmaan.

Gigi.


Okei, sanotaan vaikka niin että jos olet nähnyt legendaariset 'Pink Panther' elokuvat ja miettinyt, mistä tulee laulu 'Thank heavens for little girls...' niin tämä elokuva antaa sinulle vastauksen. Gigi.


Mutta mitä muuta voisin sanoa tästä Oscar-sarjan vuonna 1958 valmistuneesta elokuvasta? Ehkä että 1950-luvun Broadway musikaalit ovat oma luku sinänsä eli ne edustavat minulle tänä päivänä todellisia aikamatkoja ja kulttuurikokemuksia. Uh. Vaikka elokuvan tarina on rakkauden voitto kyynisyydestä, niin ehkä mielestäni on vaan kornia katsella, kuinka loputtomasta suhdepelistä ja rakastajattarista lauletaan hymyssäsuin. Ja vieläpä kun niinkin vakavamielinen olen, jäin miettimään sitä, että missä kulkee raja: milloin sama asia on hienostunutta taidetta ja ylevää kulttuuria (lue: osa rikkaiden statussymbolia), ja milloin se muuttuu toisen ihmisarvon alentamiseksi ja äärimmillään ihmiskaupaksi. 

Hoh. Mitään tämänkaltaisia ajatuksia tämän leffan ei varmaankaan pitänyt herättää, mutta ei se mitään. 



keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Christmas Salad.


Sain muutama vuosi sitten Henryn siskolta Annikalta pari peri-amerikkalaista keittokirjaa, jotka ovat aivan loistavia... ihan niinkuin niiden nimikin jo kertoo: 'The Best of The Best and more'. (From The Best of Bridge Series). Volume 1:stä löytyvä Christmas Salad on lunastanut hiljalleen paikkansa meidän jokavuotisessa joulupöydässämme, joten ajattelin jakaa reseptin teidän kanssanne. Varsinkin, kun tämä ei ole mikään tunkkainen ja raskas talvisalaatti, vaan loistava lisuke mihin vuodenaikaan tahansa!

JOULUSALAATTI
(6 henkilölle)

2 litraa tuoreita pinaatinlehtiä
1 avokado, ohuesti siivutettuna
0,6 dl / yksi punasipuli ohueksi siivutettuna
0,6 dl kuivattuja karpaloita TAI 2,5 dl granaattiomenan siemeniä 

Revi pinaatinlehdet syötävänkokoisiksi palasiksi suureen salaattikulhoon ja lisää avokadot ja punasipulit päälle. Pirskottele salaatinkastiketta salaatin päälle juuri ennen tarjoilua, lisää karpalot/granaattiomenan siemenet salaattiin, sekoita varovasti ja tarjoile.
  
SALAATINKASTIKE

60 ml vahvaa karpalomehua
60 ml valkoviinietikkaa
1 1/2 rkl Dijon sinappia
1/4 rkl mustapippuria myllystä
125 ml kasvisöljyä

Yhdistä salaatinkastikkeen aineet tiiviiskantisessa pullossa ja sekoita hyvin. Ravistele vielä hyvin ennen käyttöä. Voit säilyttää valmista salaatinkastiketta viikkoja jääkaapissa (koska kerralla kaikki ei varmasti mene). 

PS. Juuri näiden amerikkalaisten reseptien kautta olen oppinut arvostamaan itsetehtyjen salaatinkastikkeiden raikkautta ja keveyttä. Enää meiltä ei paljoa löydykään kaupan lisäainepumpattuja salaatinkastikkeita jääkaapista.

Jouluruokakollaasi.



Aattoillan menu mukaili paljolti viimevuotista:

Lohirullat
Mätileivät
*
Kalkkuna
Gravy
Joulusalaatti
Julian porkkanat
Imelletty perunasalaatti
*
Cafe Latte
Suklaakonvehdit

...tämän joulun oppikokemus oli se, että menua suunnitellessa pitäisi olla vähän tarkkaavaisempi uuniruokien suhteen. Eli jos omistaa vain yhden uunin, on hyvä tarkistaa, kuinka monta ruokalajia vaatii uunia ja riittääkö aika. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta jotenkin en aina jaksa keskittyä tämänkaltaisiin yksityiskohtiin... Aattona aika ei siis enää riittänyt jääkarpalopavlovalle, joten sen syöminen siirtyi eteenpäin. Tosin tämä ei ollut niin harmittavaa lainkaan, koska tilaa jäi enemmän Fazerin suklaakonvehdeille ;)

Aattoillan kruunasi skypettely veljien kanssa. Ja lahjoja... en tiedä mistä niitä kertyi, mutta niitä oli häkellyttävän paljon. Kaikki ihania. Kuulette niistä varmaankin vielä inspiraatio-osastolla...

Joulupäivän aamuna uhmasimme flunssaa ja menimme ystävällemme joulusaunaan. Hän myös keitti meille ihanaa riisipuuroa. Ja illalla menimme jälleen BSO:n puistokonserttiin. 

Joku jo kaipaili joulusta takaisin arkeen, mutta minä en kaipaa. Haluaisin vielä hetkisen käpertyä sohvan nurkkaan hyvän kirjan kanssa ja olla. Hyvä ruokakaan kiireettömästi nautittuna ei ole lainkaan hullumpi juttu.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Vielä muutama päivä...

Vielä muutama päivä jäljellä tätä vuotta ennenkuin on aika sanoa 'Näkemiin' ja avata ovi uuteen. Oven avaaminen on mielenkiintoinen ajatus sinänsä. Joskus sitä voi olla fyysisesti läsnä, mutta henkisesti ovi on tiukasti kiinni. Luulisin, että tiedätte mistä puhun, onhan Suomessa jauhettu jo vuosia muunmuassa l-a-a-t-u-a-j-a-s-t-a. 

Sitä tässä pohdin, että mistä lähtien ihmisille on täytynyt opettaa läsnäolosta?

Vauva osaa olla läsnä hetkessä - oikeastaan mitään muuta hetkeä kuin 'tässä ja nyt' ei pienelle lapselle olekaan. Milloin siis kyky olla aidosti mukana katoaa? Ja milloin meistä tuli niin kärsimättömiä, että mitään ei voi odottaa? Ja milloin meistä tuli niin tärkeitä, että meidän pitäisi olla kaikkien saatavilla 24/7/365?

Älkää ymmärtäkö väärin: en pura täällä kiukkuani tai turhautumaani mistään erityisesti. Meillä on vietetty leppoisaa joulunaikaa yhdessä minun nuoremman veljeni kanssa. Täällä on vaan flunssainen nainen, joka antoi itselleen juuri tänään luvan pohtia kulunutta vuotta. 

En malttanut olla selaamatta Blogi-arkistosta vuodentakaisia tunnelmia. Paljon intoa uuteen ja paljon tavoitteita, mutta toisaalta myös paljon surua. Kesällä, kun kävin Suomessa, katselin mummon kuihtunutta olemusta. Ajattelin hiljaa mielessäni, että en millään jaksaisi kohdata vielä uusia hautajaisia... ja että en millään jaksaisi uutta suruvuotta. Äkkipikaisesti ajateltuna paljon itsekkäämmin ei voisi ajatella, mutta oli siinä muutakin kuin minun tunteeni ja hautajaisvalmistelut: suvun traditiot ja roolit sekä rakkaasta ihmissuhteesta luopuminen. Mummon poisnukkuminen tarkoitti lopullisia jäähyväisiä yhdelle aikakaudelle. 

Eikä minulta kysytty niihin jäähyväisiin lupaa.

Huomaan, että suru minussa on tällä hetkellä enemmän haikeutta. (Siis se osa mikä ei ole puhdasta ärsyyntyneisyyttä.) Se on haikeutta jonnekin. Ei välttämättä paikkaan, vaan ehkä johonkin muistoon ja tunnetilaan. Parhaista hetkistä ei ole valokuvia, ne ovat piirtyneitä syvälle sisämpään. Piirrontarkasti ja kokonaisvaltaisesti. Niihin eivät riitä sanat.

Niin, tästä tuli siis vielä yksi suruvuosi. Mutta oli paljon muutakin. Elämää. Kiitollisena sanon 'Näkemiin'. Mitä taasen tulee tulevan vuoden tavoitteisiin: jatkan siitä mihin jäin. Minulla on vielä sama päiväkirjakin, joten ehkä on luontevaa jatkaa samoilla tavoitteilla. Joka tapauksessa olin ylimitoittanut ne niin, ettei pääse ainakaan syntymään pelkoa, ettenkö haastaisi itseäni. Haastan kuin haastankin, mutta eniten haastan itseäni olemaan enemmän läsnä henkisesti. Ja vieläpä niin, että hyväksyisin kulloisenkin päivän juuri sellaisena kuin se tulee vastaan, riittävänä ja arvokkaana. Lahjana.  

PS. Meillä soi vielä joulumusiikki. Nyt tunnelma on muuttunut hieman klassisempaan. Klikkaa: ANDREA BOCELLI.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Kotona tuoksuu pipari...



... jos vain hajuaisti toimisi. Ei kyllä tällä flunssalla. Sain kyllä silti tsempattua ja leivottua pari pellillistä pipareita. 

Onneksi näitä pipareita ei tarvitse koristella, sillä ajattelin tarjota niitä juustovadin kanssa... piparit ja sinihomejuusto ovat voittamaton yhdistelmä!

Piparireseptejä on varmaan niin montaa sorttia kuin on emäntiäkin. Minun piparini ovat melkoisen mausteisia ja rapeita. Koska tykkään mausteisista pipareista, olen aikoinani muokannut reseptiä makuuni. Vastaavasti, jos on mieltynyt pehmeämpiin makuihin, voi mausteita vähentää...

RUUTIN PIPARIT

250 g voita
2 dl sokeria
1 1/2 dl siirappia
3 tl kanelia
2 tl kardemummaa
2-3 tl neilikkaa
2-3 tl inkivääriä
3 tl pomeranssinkuorta
2 munaa
1 tl suolaa
2 tl ruokasoodaa
noin 9 dl jauhoja

1- Kiehauta kattilassa voi, sokeri, siirappi ja mausteet (=kaneli, kardemumma, neilikka, inkivääri ja pomeranssinkuori.)

2- Jäähdytä.

3- Lisää munat seokseen ja vatkaa hyvin.

4- Lisää seokseen jauhoseos (=jauhot, joihin on sekoitettu sooda ja suola).

5- Anna taikinan maustua viileässä yön yli.

6- Kauli jauhojen avulla ja ota muoteilla taikinalevystä haluamasi näköisiä pipareita. Paista piparit 200 asteessa noin 6 minuuttia.

(Täällä Aasiassa, kun on niin lämmin, kaulin taikinan suoraa leivinpaperin päällä ja sitten vaan nostelen välit pois. Muuten olisi hankala saada piparit pysymään mallissaan.)

Ihanaa joulua kaikille!