Tämä kirja oli yöpöydälläni jokseenkin kauan. Tarkemmin sanottuna vuoden ja kolme kuukautta. Ehkä se kertoo jotakin siitä, löysinkö itsestäni runonlukijan vaiko enkö.
En siis ole ollut vannoutunut runojen ystävä. Ja täytyy tunnustaa, että asia on toisinaan vaivannut minua... varsinkin, kun runoja ylistetään kielikuvista, sivistyksestä ja ties mistä. Tottakai haluaisin lukeutua siihen arvoisaan joukkoon, joka lasketaan sivistyneeksi kermaksi. (HAHA)
Joten pelasin varman päälle: Päätin aloittaa runosuoneni esiinkaivamisen Tomas Tranströmerin runokokoelmalla "KOOTUT TEOKSET 1954-2004" (Suomentajana Caj Westerberg). Hänhän sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 2011. Palkinnon perustelujen mukaan ”hänen tiiviisti pakatut, läpikuultavat kuvansa avaavat tuoreen näkymän todellisuuteen.” Hänen tuotantoaan on käännetty yli 60 kielelle eli enemmän kuin yhdenkään toisen eurooppalaisen nykyrunoilijan.
Runojen kermaa siis.
Mutta... mutta.... mutta.... en kokenut uppoutuvani mihinkään maailmaan. En unohtanut ympäröivää maailmaa. Minulle ei avautunut kielikuvien todellisuusverkosto, johon olisin tuntikausiksi jäänyt miestiskelemään ja maiskuttelemaan sanoja ja ilmaisuja. Ja jotakin tämänkaltaista odotin. Väärin tai sitten ei? Miten runoja oikeaoppisesti pitäisi lukea? Yksi päivässä? Ääneen lausuen? Silmäillen ja etsien otollista sykettä?
Niin, miksi minulla ylipäänsä on vajaamittainen olo runoja lukiessa ---ikäänkuin en onnistuisi tekemään sitä oikealla tavalla?
Mutta oli siellä mielenkiintoisiakin runoja. Ja erityisen mielenkiintoisena koin Tranströmerin lapsuus- ja nuoruusmuistelman "Muistot näkevät minut."
Tässä pari runoa tunnelman vuoksi ennenkuin siirryn Aung San Suu Kyin kirjeiden pariin...
ESPRESSO
Musta kahvi terassilla, tuolit ja pöydät
värikkäät kuin hyönteiset.
Kallisarvoisia pyydystettyjä pisaroita
täynnä samaa voimaa kuin Kyllä ja Ei.
Sitä kannetaan kahviloitten hämärästä,
se katsoo rävähtämättä suoraa aurinkoon.
Päivänvalossa piste hyväätekevää mustaa,
joka nopeasti leviää kalpeaan asiakkaaseen.
Se muistuttaa mustan syvällisyyden pisaroita,
joita sielu toisinaan sieppaa haltuunsa,
joista lähtee hyväätekevä isku: Käy!
Innoite silmien avaamiseen.
-------
Meri on muuri.
Kuulen lokkien huudot -
ne vilkuttavat.
-------
MUSTIA MAISEMAKORTTEJA
I
Kalenteri täyteen kirjoitettu, tulevaisuus tuntematon.
Kaapeli hymisee kansanlaulua, jolla ei ole kotimaata.
Sataa lunta lyijynjähmeään mereen. Varjot
painivat laiturilla.
II
Kesken elämän kuolema käy
ottamassa ihmisestä mitat. Vierailu
unohtuu, ja elämä jatkuu. Mutta puku
ommellaan hiljaisuudessa.
_____
SCHUBERTIANA
I
Illan pimeydessä New Yorkin ulkopuolella, näköpisteessä, jossa yhteen
katseeseen mahtuvat kahdeksan miljoonan ihmisen kodit.
Etäällä näkyvä jättikaupunki on pitkä värehtivä hanki, sivulta nähty
kierteisgalaksi.
Galaksin sisällä kahvikuppeja sysätään myyntipöytien yli, näyteikkunat
kerjäävät ohikulkijoilta, jälkiä jättämättömien kenkien vilinä.
Kiipeilevät paloportaat, kiinni liukuvat hissinovet, varmuuslukkojen
takana jatkuva äänten pauhu.
Maanalaisen rientävissä katakombeissa itseensä vajonneet ruumiit
nuokkuvat puoliunessa.
Tiedän myös - tilastoihin kajoamatta - että juuri nyt tuolla soitetaan
Schubertia jossakin huoneessa, ja että jollekin ne sävelet ovat
todempaa kuin mikään muu.
-------
KESKENERÄINEN TAIVAS
Toivottomuus keskeyttää kulkunsa.
Ahdistus keskeyttää kulkunsa.
Korppikotka keskeyttää lentonsa.
Innokas valo virtaa esiin,
kummituksetkin ottavat kulauksen.
Meidän maalauksemme astuvat päivänvaloon,
jääkausiateljeittemme punaiset eläimet.
Kaikki alkaa katsoa ympärilleen.
Me kuljemme auringossa satapäin.
Jokainen ihminen on puoliavoin ovi,
joka vie huoneeseen, joka kuuluu kaikille.
Allamme ääretön maa.
Vesi loistaa puitten välistä.
Järvi on ikkuna maahan.
_____
Mulla riippuu ihan runoilijasta, että mitkä runot uppoaa ja mitkä ei, joten älä vielä luovuta!
VastaaPoistaKatsoin nopeasti läpi Nobel- kirjailijalistan. Aika paljon siellä on sittenkin tuntemattomia suuruuksia, joiltakin olen jotakin lukenut. Ei kannata stressaantua; joku juuri totesi, ettemme voi opetella kaikkia kieliä. Lisäisin, ettemme voi lukea kaikkia maailman kirjoja. Runoja voi lukea rauhassa uudelleenkin, selailla ja fiilistellä.
VastaaPoistaIhana Learaija! Niin, ei tarvitse opetella kaikkia maailman kieliä eikä lukea kaikkia maailman kirjoja --- saati sitten tuntea kaikkia maailman kirjailijoita ja ymmärtää heidän ääntään. Ehkä se fiilistely ja selailu olisi se avainsana runoissa. Ja tärkeintä kirjallisuuden kanssa säilyttää vapaus suorituspaineista ;)
VastaaPoistaMä taas oon joskus ajatellut, että oikeasti varmaan vain tosi pieni prosentti ihmisistä oikeasti hurmioituneesti nauttii runoudesta ja suurempi prosentti teeskentelee sitä, sillä runojen lukeminen on kyllä sellainen ihmiskunnan kermaa edustavan ihmisen käyntikortti ;)
VastaaPoistaMut jos mun olis suositeltava jotain runoilijaa, niin kokeile seuraavaksi Eino Leinoa. Eino tosin on melko kliseinen ehdotus, mutta ehkä juuri siksi sen runot kyllä uppoaa mulle niin, että uppoudun.
Eino Leino.... mun täytyy myöntää, että olen todella yllättynyt näistä Eino Leino -suosituksista sekä täällä että FB:ssä.. jotenkin en ajatellut, että sitä luetaan niin innolla nykypäivänä. Siis että se iskee nykysuomalaisiin. Mutta tämähän on vaan sen merkki, että mulla oli taas uutta opittavaa ;)
PoistaEn ole lukenut Tranströmeriä ruotsiksi (kuin ihan muutaman hassun runon sen enempää perehtymättä), mutta täytyy sanoa, että käännös ei taida tehdä ihan hyvää hänen kielikuvilleen. Esim. Espresson viimeiset säkeet kuulostavat todella hassuilta suomeksi. Ruotsiksi vuorostaan asian voi ilmaista tuolla tavalla ilman, että se tuntuu väkinäiseltä
VastaaPoistaKiitos Riina, ehkä kieli todella tuo enemmänkin sisältöön... onhan se koko ajatusmaailma...
Poista