Hyvää huomenta, Kioto.

 

Heräsin aamulla auringonvalon viekoittelevaan hyväilyyn kasvoillani. En avannut silmiäni vaan kuuntelin ulkoa kuuluvaa lintujen laulua ja ajattelin, että olen perillä. 

En koskaan askarrellut itselleni aamukampaa (klik) ja jossakin vaiheessa tuli myös ne päivät, etten enää halunnut sanoa ääneen, miltä meidän lähtösuunnitelmat Japaniin vaikuttavat. Joka päivä kuitenkin vastasin kysyville. Lopultakin siinä kului noin puolitoista vuotta, jonka odotimme Suomessa Japanin rajojen avautumista ja viisumin myöntämistä. Tämä odotus ja välitilassa oleminen jää minulle varmasti päällimmäiseksi mieleen tästä maailmaa riepoitelleesta Covid-19 -pandemiasta. 

Saavuimme Kiotoon sateisena torstai-iltana kuusi viikkoa sitten ja eilen muutimme tähän asuntoon. Olemme tehneet tähän kahden vuoden vuokrasopimuksen ja näin ollen tästä tulee se asunto, missä

tulemme asumaan pidempään kuin missään asunnossa Bangkokista muuttamisen jälkeen. Tästä asunnosta syntyy hiljalleen koti elettyjen päivien myötä. Tämä on se paikka, mistä lähden ja minne palaan. Toivon tämän kodin muistojen sisältävän paljon naurua, iloa ja ystävyyttä... mutta myös pohdintaa, uusiutumista sekä elämän suurten kysymysten totuudellista kohtaamista.  

Kun Singapore tarkoittaa kahvikuppia.

 

Paras löytö nettikirppikseltä tänä keväänä oli Arabian Singapore-kahvikupit. Sain 40-syntymäpäivälahjaksi niitä sinivalkoisina, ihastuin niihin ja ajattelin, että voisin keräillä niitä eri värisinä. Ja tähän kahvikuppien keräilyyn kilpistyy koko tämä kevät: Ajatukseni on ollut Aasiassa, mutta jalat tiukasti Pirkanmaalla. Ei ole siis aamukampoja eikä muuta kuin puoliksi pakattuja matkalaukkuja, koska korona pitää vielä tiukasti Japanin rajat kiinni ja ollaan tehty etätöitä kotoa käsin. 

Mutta arjessa on myös paljon pientä ja kaunista.

Ja jokaisesta päivästä voi iloita. 

Nyt alkoi kesä ja kahden viikon kuluttua pidän kesäloman. Katsotaan sitten uudestaan, mitä tapahtuu muuton suhteen. Nyt mietin eniten sitä, miten siirrän itseni mentaalisesti Kesätalo-elämään, vaikka täällä vietettiin koko viime talvi. Tarvitsen siis riittejä arjesta lomalle siirtymiseen ja keskusteltiin ystävien kanssa, että joskus vaikka huonekalujen tai päivärutiinien muuttaminen voi tuoda lomafiiliksen.... joten nyt tilasin uudet verhot, multakuorman ja siirrän aamiaiset Vilpolaan. Ja näitäkin vielä tärkeämpää minulle näyttää olevan se, että kesätalo-elämän yksi kantavia periaatteita on se, että suunnitelmat saa muuttua ja asiat saa tehdä epäjärjestyksessä. Keskeneräisyys on sallittua. Tärkeintä on inspiraatio ja että on kivaa. 

Toivottavasti sinäkin löydät juuri tämän hetkisestä elämäntilanteestasi pieniä ilonsäteitä!

Aamukampa ja lähtöpuuhat.

 

Jos minulla olisi lentoliput taskussa, askartelisin itselleni aamukamman. Mutta lentolippuja ei ole, koska työviisumia on vielä prosessissa. Suunta on kuitenkin selvä: muutamme Japaniin nyt alkuvuodesta heti kun käytännön lupa-asiat ratkeavat. 

Näihin aikoihin kaksi vuotta sitten pakkasin tavaroita Bangkokissa ja mietin, mitä tapahtuu seuraavaksi. Sen jälkeen onkin tapahtunut paljon ja irtioton jälkeen teimme päätöksen, että jatkamme työtä Aasiassa, mutta vaihdamme asuinmaata. Olemme käyneet Japanissa useaan otteeseen, mutta asuinmaana se on meille uusi. Tässä vaiheessa elämää tiedostan liiankin hyvin sen loputtoman listan niistä asioista, mitkä ovat uusia ja mitä en vielä hallitse. Opittavaa on paljon. Kunpa kaikki olisikin yhtä helppoa kuin yhden blogipostauksen päivitys, raportin kirjoittaminen tai lentolippujen järjestely. Hitainta maasta toiseen muutossa on kuitenkin sielun asettuminen. Se tapahtuu vaiheittain ja elämällä aidosti läsnä - kohtaamisten kautta. 

Tämä elämäntilanne on myös kutkuttava. Rakastan uusia alkuja. 

Kuluneena viikonloppuna olen lukenut ystävältäni lainaamaa kirjaa 'Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin' ja ihastellut Mia Kankimäen taitoa kirjoittaa Japanissa 794-1185 vallinneesta kulttuuria ja estetiikkaa korostavasta Heian-aikakaudesta. Jopa minä nykyisellä lyhytkestoisella keskittymiskyvylläni olen sukeltanut sekä historian että tämänhetkisen kulttuurin syövereihin ja kirjoittanut itselleni listoja, mihin tutustua seuraavaksi ja missä vierailla. Olen innoissani. Ihastelen. Pohdiskelen. Pulputan Henrylle oivalluksiani kävelylenkeillä. Esimerkiksi kuinka inspiroivaa onkaan se, että maailman vanhin kaunokirjallinen teos on japanilaisen naisen kirjoittama 1000-luvulla? Oletko koskaan kuullut Murasaki Shikibusta ja hänen kirjastaan 'The Tale of Genji'? 

Hoitaessani muuttoon liittyviä käytännön asioita minulla oli joulukuussa keskustelu, missä tuli puheeksi tuleva työni Japanissa. Aasian alueellisen työn lisäksi työni tulee liittymään seurakuntatyöhön. Kristittyjen määrä Japanissa on pieni ja minulta kysyttiin, miten japanilaiset suhtautuvat kristinuskoon. Vastasin, että en tiedä. Aasiassa eläessäni olen alkanut välttämään yleistyksiä. Niinkuin ei kaikilla suomalaisillakaan ole eri uskonnoista samanlaista käsitystä, ei kaikilla aasialaisillakaan ole. Enemmänkin näkisin haasteena sen, että suurin osa aasialaisista ei aídosti tunne yhtään kristittyä eikä heillä ole näinollen myöskään mahdollisuutta muodostaa asiasta omakohtaista näkemystä. Yhä enemmän ja enemmän huomaan kaipaavani sitä, että eri elämän osa-alueilla eri uskontojen välillä olisi aitoa dialogia. Aitoja kohtaamisia erilaisuudesta huolimatta. Kuuntelemista ja jakamista. Siihen syntyy mahdollisuus silloin, kun tuntee itsensä ja tietää millä perustalla seisoo ja sitten pyrkii pelotta kohtaamaan toisen rakentaen omaa ymmärrystään antalla toisen kuvata omaa maailmankuvaansa ja perustaansa. Liian usein emme ole valmiita luopumaan omista valmiista käsityksistämme, vaikka emme edes tiedä, mistä ne ovat saaneet syntynsä. Yritämme selittää kaiken niillä. Sovittelemme ja selittelemme. Emme kuuntele vaan tuputamme vastausta kuuntelematta kysymystä. Ja liian usein kohtelemme ihmisiä  postikorttimaisemakuvina, jonka me määrittelemme meidän lähtökohdistamme käsin. Mutta me emme ole koskaan eläneet sitä elämää niissä olosuhteissa, joissa he olivat ja heidän tarinansa syntyi. Tällä hetkellä minulla on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Ja sydämessä kasvava uteliaisuus sen suhteen, että voisin kuunnella kun japanilainen japaniksi kertoo minulle elämästään omin sanoin. Siihen lasken päiviä. 

Mitä kesätalossa tapahtuikaan viime vuonna?

Viime kesä oli kesätalossa vauhdikas. Ensimmäisenä kesänä purimme alkuperäisiä pintoja näkyviin ja mietimme erilaisia pintaratkaisuja. Toisena kesänä keskityimme edelleenkin pohjatöihin ja raivasimme tilaa uudelle. Uudet vesiputket, pihapuiden kaataminen ja juurien kaivaminen eivät ehkä näy ulospäin talon historiaa tuntemattomille, mutta uusi pönttöuuni, keittiön valkoinen hirsiseinä sekä olohuoneen uudet sähköt tulevat muistuttamaan pizzantuoksuisesta kesästä 2018:

Aasialaisen kerronnan lumoissa.

"Are all of us the same, I wonder, navigating our lives by interpreting the silences between words spoken, analyzing the returning echoes of our memory in order to chart the terrain, in order to make sense of the world around us?"

- The Garden of Evening Mists - 

Tänä keväänä Aasia vaihtui Eurooppaan, Bangkok Tampereeseen. Onneksi olen elänyt näitä muutoksia ennenkin ja osasin varautua siihen, että tämä matka kestää kauemmin kuin kymmennen tuntia lentokoneessa. Vaikka oman elementtinsä arkeen tuovat tällä hetkellä muuttolaatikot ja varastojen penkomiset, on suurin matka silti sisäinen ja sosiaalinen. Olen päättänyt nauttia matkanteosta ja siitä, että vielä ei tarvitse olla perillä - itse matkanteko on jo päämäärä itsessään.

Samalla olen nauttinut tavoitteestani sata-tarinaa-aasiasta-aasialaisten kertomina, sillä löysin malesialaisen Tan Twan Engin kaksi kirjaa, joiden tarinoissa sukelletaan Malesiaan toisen maailmansodan aikana, jolloin japanilaiset miehittivät alueen. Päähenkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa yllättävillä tavoilla ja suureen kipuun yhdistyy myös suurta rakkautta. Niikuin usein elämässä tapahtuu. Suosittelen lämpimästi molempia:

#12/100: 'The Garden of Evening Mists'

#13/100: 'The Gift of Rain'

  

Juuri nyt: Sata tarinaa Aasiasta.

Yöpöydälläni on kesken Mohandas Karamchand Gandhin omaelämänkerrallinen opus "The Story of My Experiments with Truth - An Autobiography". Se sopii teemaan hyvin, sillä olen ottanut uudeksi tavoitteekseni lukea 100 kirjaa Aasiasta aasialaisten kirjoittamana. 

Miksi?

Olen elänyt Aasiassa reilut kaksitoista vuotta. Jos jotakin olen tänä aikana oppinut, olen oppinut kuuntelemaan, kuinka aasialaiset itse kertovat tarinoitaan. Ne eivät ole samanlaisia kuin länsimaalaisten tarinat. Eivät edes samasta tapahtumasta olevat kertomukset ole samanlaisia. Jokaisessa kertomuksessa on osa kertojan sisintä, hänen sielunmaisemaansa. Tapa katsoa ja lähestyä asioita ja antaa niille merkityksiä yhdistyy henkilön maailmankuvaan, joka taas juurtaa syvälle kasvatukseen ja kulttuuriin. Se mistä ei puhuta kertoo yhtä paljon kuin se, miten asioista kerrotaan ja missä järjestyksessä.

Toinen projektini on 50 elokuvaa Aasiasta. Muistan, kuinka ensimmäisen kerran katselin aasialaisia elokuvia. Oli se sitten kung-fu-elokuva tai anime, juonessa oli aina jotakin haastavaa, mikä teki oloni hieman epämukavaksi. En osannut aavistaa juonen kulkua. Ja usein elokuvan loppu ei ollutkaan positiivinen - käsittämätöntä! Saati sitten, että moraalisiin kysymyksiin olisi rakennettu musta-valkoista asetelmaa tai paha olisi saanut lopussa palkkansa. Hyvin aasialaista, sanoisin tänä päivänä. 

Silloin kun ihminen kohtaa itselleen jotakin uutta ja vierasta, on useita vaihtoehtoisia tapoja reagoida. Niihin sisältyy myös kieltäminen, jolloin asioiden olemassaoloa ei tunnusteta ja näkyvä muuttuu näkymättömäksi. Toinen, hyvin samanlaiseen lopputulokseen päätyvä tapa on kaiken vieraan romantisointi. Meille ihmisille on tärkeää jäsentää todellisuutta ymmärrettävään muotoon, ja kun se on meille syystä tai toisesta haastavaa, maalaamme siitä mieleemme "postikorttimaiseman", mihin sijoittelemme asioita ja kohtaamiamme asioita. Oleellista postikorttimaisemassa on se, että me määrittelemme, mitä mikin tarkoittaa. Mutta kun tarinan päähenkilö saakin itse puheenvuoron elämänsä suhteen, muuttuu kuva ja kerronta. Se muuttuu moniulotteiseksi ja hallitsemattomaksi - eli käytännössä eläväksi. Opitut teoriat ja määritelmät eivät pidä välttämättä lainkaan paikkaansa tarinassa, mutta eiväthän ne lopulta pidä myös meidänkään elämäntarinoidemme suhteen. Vai kuinka moni meistä menisi täydellisesti stereotypiaan suomalaisesta henkilöstä? 

Kysymys siis kuuluu, kuinka hyvin osaan kuunnella ja tulkita kuulemaani aasialaista tarinaa. 

Näiden tarinaprojektieni tavoitteena on ennenkaikkea viestiä itselleni, että olen edelleen matkalla aasialaisen kulttuurin ja elämäntavan suhteen. Harjoittelu tekee mestarin. Haluan oppia lisää jopa silloinkin, kun arki haastaa ja kiire kuiskuttaa korvaan, että on olemassa oikotie. Todellisuudessa oikotietä ei ole. Aasiassa "syödään riisiä" tai "juodaan teetä". Ilman taitoa kuunnella ei voi kohdata toista ihmistä. Matka on elämänpituinen tai ulottuu jopa sukupolvesta toiseen. 

Minä olen vasta matkani alussa.  

Uusi seikkailu: Kesätalo maalla.

Viime kesänä meille molemmille vahvistui tunne, että olemme tulleet elämänvaiheeseen, missä tarvitsemme uuden polun, jota astella. Käytännössä olemme eläneet reilut kymmenen vuotta elämää, jossa kolme mannerta vuorottelevat ja ainoa pysyvä asia on matkalaukku. 

Matkalaukkuun ei mahdu paljoa. 

Matkalaukku myös muistuttaa pakkaamisesta ja siitä, että tämä kaikki on väliaikaista. Nyt tarkkana - älä käsitä väärin. Nautimme arjestamme Aasiassa ja suurkaupungissa. Koemme olevamme juuri oikeassa paikassa ja elävämme elämää, mitä halusimme. 

Kyse oli enemmänkin elämän vastapainoista. 

Tänä keväänä sitten ostimme kesätalon. Se on vuonna 1939 rakennettu hirsirunkoinen talo. Suomessa. Heinäkuussa asetuimme taloon ja aloitimme tutustumisen... kesä meni vauhdikkaasti ja nyt vasta ehdimme pysähtymään ja keskustelemaan siitä, mitä oikeastaan tapahtui... Tänä aamuna, kun olimme ensin nukkuneet pitkään ja syöneet lauantain kunniaksi brunssin, istuimme alas, puhuimme kesän tapahtumista sekä kävimme läpi taloon liittyviä piirrustuksia ja suunnitelmia. 

Olemme vieläkin innoissamme. 

Ja kyllä meitä jännitti! 

Mutta tämä riski kannatti ottaa.  Tässä blogissa tulee varmasti olemaan juttua uudesta elämäntyylistämme #kesätalo. 

Juhlavuonna 5/40 Bangkokissa. 

Löytöjä takakujilta.

Täällä ei näy valkoisia kasvoja. Ei sillä, että edes kiinnittäisin siihen huomiota. Kaikkien näiden vuosien jälkeen Aasiassa olen tottunut siihen, että olen paikalla olevista ainoa sinisilmäinen ja vaaleahiuksinen. 

"Tulkaa, seuratkaa minua. Minulla on tuolla takana varasto, missä on enemmän valikoimaa." Olemme Mumbaissa vanhojen huonekalujen torilla ja seuraamme paikallista muslimimiestä pitkin kapenevaa kujaa kauppakadun taakse. Kiipeämme tikkaita pitkin vintille ja ihastelen vanhoja huonekaluja kolonialistiselta ajalta. Huonekalut vaatisivat asiantuntijan käsittelyä ja ilmassa leijuva pöly saa minut aivastelemaan lakkaamatta, mutta minulla ei ole mihinkään kiire. Tämä on juuri sitä mistä nautin: yllätyksistä arjen keskellä... silmänräpäyksessä olen toisessa maailmassa ja vain mielikuvitus on rajana pohtiessani, mitä kaikkea huonekaluilla voisi tehdä ja mihin ne sopisivat... 

Hetken kuluttua nautimme chait paikallisessa kuppilassa ja keskustelemme siitä, kuinka monet kasvot Intialla on. 

Päivän löydöt, jotka mahtuivat matkalaukkuun: 

Kameli, puuta (Intia)

Elefantti, puuta (Intia)

Juhlavuonna 2/40 Bangkokissa.

Juhlavuosi & kulttuurit.

Täytän tänä vuonna neljäkymmentä ja se jos mikä on syy pysähtyä paalupaikalle ja juhlia. Olenkin nimennyt tämän vuoden kokonaisuudessaan juhlavuodeksi. Neljäkymmentä elettyä vuotta antaa paljon aihetta tarkastella ja nostaa esiin juuri minun elämäni palapelin merkityksellisiä kohtaamisia, muistoja, kokemuksia ja päätöksiä.

Yhden merkittävimmistä teemoista elämässäni muodostavat eri kulttuurit. Vaikka synnyin Hämeessä tavalliseen suomalaiseen perheeseen, on sisälläni ollut jo nuoresta asti tietoisuus siitä, että minun elämäni suurin tehtävä liittyy toisten kulttuurien parissa toimimiseen. Myöhemmin olen huomannut kuuluvani niihin, joille sanonta "kutsumus kantaa" sisältää merkityksen. Koen kutsumukseni kantaneen niinäkin hetkinä, kun ulkoisesti katsottuna missään ei ole näyttänyt olevan mitään järkeä. Se on myös ankkuroinut minut paikoilleen niinä vuosina, jolloin tuntui siltä, että suuret surun aallot vyöryvät ylitseni kerta toisensa jälkeen, eikä tyyntä näkynyt horisontissa. 

Elämästäni viimeiset 11 vuotta ovat kuluneet valtaosin Aasiassa. Aasia on minulle samanaikaisesti joka päivä kotoinen ja vieras. Tuttuus ja erilaisuus muodostavat jokaisen päivän aikana suolaisen ja makean lailla liiton, josta on tullut arjen tunnuspiirre.

Tämä vuosi alkoi matkalla Nepaliin. Uskomattoman kaunis maa vuoristoineen ja ihmisineen. Valokuvaan voi vangita pinnan, mutta syvemmälle ei pääse näkemään kuin ajan kanssa. Siksi rakastan kulttuurien tulkkeja sekä tarinoita, jotka avaavat kulttuuria, maailmankuvaa ja arjen tapoja syvemmältä. Sen lisäksi, että voin matkojeni aikana kohdata monia henkilöitä ja kuulla heidän tarinoita,  nautin lukemisesta. Tämän matkan aikana luin Seattlesta kotoisin ja nepalin kanssa naimisissa olevan antropologin muistelmia 80-90-luvuilta Nepalin maaseudulta. Amerikkalaisen sopeutuminen brahmin-perheeseen hinduismin uskomusten ja kastijärjestelmän keskelle ei ollut mutkatonta. Globalisaatiosta huolimatta Aasia ja Eurooppa eroavat toisistaan huimasti monella tapaa. Juuri nyt minuun näyttää kolahtavan lännen ja idän eroavaisuus yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden rajanvedossa. Kuinka se vaikuttaakin kaikkeen ja kuinka pienen pintaraapaisun siitä vasta ymmärrän!

Mietin tänään, että jos minun pitäisi nimetä yksi Raamatun lupaus, johon turvaan lapsenomaisesti ja jonka mukaan elän, se olisi Matteus 6:33 "Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin." (Tämäkin = ruoka, juoma, vaatteet, koti jne. Kaikki elämiseen liittyvä.) En liikaa murehdi huomista vaan luotan, että minusta pidetään huolta.  En pitele kaikkia elämäni lankoja omissa hyppysissäni enkä ainoastaan luota omaan järkeilyyni ja suunnitteluuni. Useaan kertaan olen huomannut, että parhaistakaan yrityksistä huolimatta en nähnyt kaikkea, mitä oli tulossa. 

Tänä juhlavuonna olen matkalla sekä fyysisesti että sisäisesti. Toivon osaavani matkustaa jokaisen päivän etappini niin, että kiirehtisin hitaasti ja  osaisin olla läsnä kulloinkin käsillä olevassa hetkessä. Haluan kasvaa aitoudessa, rohkeudessa, nöyryydessä ja kiitollisuudessa. Tänne blogiin tallennan tunnelmia ja mietteitä matkan varrelta. 

---

Lukukokemus: "While The Gods Were Sleeping. A Journey through Love and Rebellion in  Nepal" (Elizabeth Enslin)

Kuvat: Kathmandussa ja viereisellä vuorilla, Hattibanissa. 

Juhlavuonna 1/40 Bangkokissa.

Maailman toisella laidalla.

Ilmaa halkoo valkopäämerikotkan kimeä huuto. Aallot kuohuvat valkoisina ja minä kävelen kilometrejä hiekkarantaa pitkin. Maailman läntisellä laidalla, Tyynenmeren rannalla, ei ihminen tunnu kovin suurelta. Annan tuulen sekoittaa hiukseni, suljen silmäni ja nautin meren tuoksusta. 

Long Beachilla surffareille märkäpuku on ehdoton must, sillä merivesi on k-y-l-m-ä-ä. Muutenkin kannattaa varautua monipuolisesti pukeutumisen suhteen, sillä meren äärellä sää voi vaihdella paljonkin päivän aikana. 

PS. Meren äärellä kannattaa aina syödä meriruokaa. Mikäli satut matkustamaan Ucluelettiin, suosittelemme RAVENLADYn oistereita. 

Päivän Inspiraatio: Khao Kho.

Thaimaa tuo monille mieleen meren ja palmuiset rannat. Vaihtoehtoinen ratkaisu lomalle voisi olla lähteä Koillis-Thaimaahan, Khao kho -vuoristoon. Se on paikallisten suosima ja noususuhdanteessa oleva turistikohde. Tähän aikaan vuorilla voi poimia omia mansikoita, nauttia kirkkaan sinisestä taivaasta ja raikkaasta (eli kylmästä) vuoristoilmasta... 

Minä olen alkanut hiljalleen opettemaan Aasialaisten kasvien nimiä. Yllä oleva keltakukkainen puu on nimeltään thaiksi "Su-phan-ni-kaan". Se kukkii ilman lehtiä. Keltaiset kukat ovat massiiviset ja painavat... muistuttavat hieman paperikukkia kaukaa katsottuna. "Su-phan" tarkoittaa vanhalla kielellä kultaa. 

Khao Kholla on myös trendikkäitä uusia kahviloita, kuten Pino Latte Cafe & Resort. Paikalliset sanoivat, että jos vierailee syys-lokakuussa, voi ihailla sadeajan "PILVIMERTA".

Päivän Inspiraatio: Astier de Villatte

Käsintehtyä keramiikkaa, tuoksukynttilöitä, taidetta. Inspiroiva Astier de Villatte pääsi heti to-do-listalleni... paikkoihin, missä tulen käymään seuraavalla matkallani Pariisiin. 

Haarahaukkojen kaupungissa.

On kaupunkeja, jotka kuuluisi nimetä lintujen mukaan. Mumbai olisi ehdottomasti haarahakkojen kaupunki. Haukkoja liitelee kaikkialla kaupungin yllä. Niiden kiljahdukset herättelevät ensimmäisten auringonsäteiden kanssa ja kun aurinko illalla laskee, kaartelevat kymmenet haukat merenrannassa punertuvaa taivasta vasten. 

Intia ja Mumbai jäävät sydämeen - kerta toisensa jälkeen. Harmoniaa ja hiljaisuutta sieltä ei kannata lähteä etsimään, mutta sitäkin enemmän yltäkylläistä fanfaaria kaikille aisteille!

 

Foodie Italiassa ja maailmalla... päivän vinkit.

"Kaikki täällä kasvattavat itse oman oliiviöljynsä," totesi Sonia yhtä luontevasti kuin olisimme puhuneet lähikaupassa käymisestä. Olimme Piemontessa ja aloin ymmärtää uudella tavalla italialaisten suhtautumista ruokaan. Huomasin myös ihailevani Sonian tapaa kertoa omasta maakunnastaan, mikä siellä erityisesti on parasta ja minne kannattaa mennä... silmiin syttyi valo ja hymy kasvoi hitusen leveämmäksi. Eikä se ollut näytönhalua tai ylpeyttä - ehei, se oli puhdasta iloa. Iloa hyvästä ruuasta ja kauniista ympäristöstä. 

Meillä on monta foodie-ystävää. Toiset heistä suunnittelevat lomamatkansa tarkoin etukäteen etsimällä suositukset ravintoloista ja varaamalla paikat. Toiset taas toivovat löytävänsä hyviä makuelämyksiä matkan varrelta. Me itse taidamme kuulua jälkimmäisiin ja ainakin tähän asti olemme nauttineet makumatkoistamme. En voi millään tapaa sanoa olevani italialaisen keittiön asiantuntija, mutta koska tulimme vastikään sieltä ruokamatkalta, ja niin moni näyttää pettyvän Italiassa ruokakokemuksiinsa (???), ajattelin antaa pari vinkkiä, joiden pitäisi helpottaa onnistuneita makuelämyksiä:

#1: Älä valitse kalleinta ravintolaa. Äläkä sitä, mikä on turistinähtävyyden vieressä tai missä on "turistimenu". Katso missä on paljon paikallisia. Seuraile myös minkälaisia annoksia he syövät... 

#2: Käy kauppahallissa. Tai torilla. Kauppahalleista ja toreilta löytyvät yleensä ruuan rakastajat ja vaalijat. Ympäristöä ei ole hiottu salonkikelposeksi, mutta paikallinen gastronomia on parhaimmillaan. Jotakin taitaa kertoa myös se, että me nautimme tämänkertaisen reissun parhaan cappuccinomme Firenzen kauppahallissa. 

#3: Pitäydy paikallisessa. Yleensä ravintolalla on "Päivän Menu" tai suositukset. Ota niitä. Yksi klassinen virhe on se, että ajattelee koko maan edustavan automaattisesti samaa ruokaperinnettä. Se ei aina mene niin. Esimerkiksi Italiassa maakunnat eroavat melko paljonkin toisistaan ja siinä kun Pohjois-Italiassa syödään risottoa ja se näkyy aina ruokalistassa, ei se muualla maassa ole enää niin yleinen ja arkipäiväinen. Joten ei välttämättä onnistunut tilauskaan. 

#4: Mikäli mahdollista, yövy ainakin yksi yö matkasi aikana Bed & Breakfast -majoituksessa. Pääset hitusen lähemmäksi paikallisia ja todennäköisesti pääset syömään paikalliseen tyyliin aamiaista. Kannattaa myös harkita majoitusta maatiloilla: Meidän yksi parhaista kokemuksistamme oli yöpyminen Toscanassa viinitilalla (Agriturismo Il Piastrino), missä oli mahdollisuus syödä myös päivällinen talon tapaan... taatusti hyvätasoista italialaista ruokaa, uusia makuelämyksiä ja lämmin ilmapiiri!

#5: Osallistu kokkikurssille tai maisteluun tai ruokakierrokselle. Ainakin Italiassa niitä järjestetään turisteille vaikka millä mitalla erilaisia. Ja jos ei halua järjestetylle kierrokselle, löytyy netistä googlaamalla vinkkejä kävelyreiteistä, jotka opastavat kuuluisiin ruokakauppoihin tai kahviloihin. Turistikurssien pituus vaihtelee puolesta päivästä useampaan päivään. Meistä oli hauska viettää yksi ilta firenzeläisessä pizzeriassa opetellen täydellisen pizzataikinan valmistamista ja gelaton alkeita... aina oppii jotakin uutta ja ainakin tapaa mielenkiintoisia ihmisiä :)

#6: Ole utelias ja heittäydy. Maistele ennakkoluulottomasti uutta ja ole myös jo etukäteen valmistautunut siihen, että Suomessa syömäsi "italialiainen" tai "kiinalainen" tai "thailainen" on todennäkoisesti täysin eri juttu kuin paikanpäällä.  

Näillä sanoilla toivotan teille hyviä makuelämyksiä!