Uusi seikkailu: Kesätalo maalla.

Viime kesänä meille molemmille vahvistui tunne, että olemme tulleet elämänvaiheeseen, missä tarvitsemme uuden polun, jota astella. Käytännössä olemme eläneet reilut kymmenen vuotta elämää, jossa kolme mannerta vuorottelevat ja ainoa pysyvä asia on matkalaukku. 

Matkalaukkuun ei mahdu paljoa. 

Matkalaukku myös muistuttaa pakkaamisesta ja siitä, että tämä kaikki on väliaikaista. Nyt tarkkana - älä käsitä väärin. Nautimme arjestamme Aasiassa ja suurkaupungissa. Koemme olevamme juuri oikeassa paikassa ja elävämme elämää, mitä halusimme. 

Kyse oli enemmänkin elämän vastapainoista. 

Tänä keväänä sitten ostimme kesätalon. Se on vuonna 1939 rakennettu hirsirunkoinen talo. Suomessa. Heinäkuussa asetuimme taloon ja aloitimme tutustumisen... kesä meni vauhdikkaasti ja nyt vasta ehdimme pysähtymään ja keskustelemaan siitä, mitä oikeastaan tapahtui... Tänä aamuna, kun olimme ensin nukkuneet pitkään ja syöneet lauantain kunniaksi brunssin, istuimme alas, puhuimme kesän tapahtumista sekä kävimme läpi taloon liittyviä piirrustuksia ja suunnitelmia. 

Olemme vieläkin innoissamme. 

Ja kyllä meitä jännitti! 

Mutta tämä riski kannatti ottaa.  Tässä blogissa tulee varmasti olemaan juttua uudesta elämäntyylistämme #kesätalo. 

Juhlavuonna 5/40 Bangkokissa. 

Täydellistä avioliittoa etsimässä.

Tänä aamuna luin pari amerikkalaista artikkelia liittyen avioliittoon (Scott ja Neff). Molemmat kirjoittajat pohtivat omista näkökulmistaan sitä, mitä tapahtui länsimaalaiselle perinteiselle avioliittomallille, ja mistä avioliitossa on oikeastaan kysymys. 

Minulla ei ole tänään tarvetta ottaa kantaa mihinkään suuriin yhteiskunnallisiin kysymyksiin tai muutenkaan moniin artikkeleissa esitettyihin väitteisiin. Enemmänkin pysähdyin peilaamaan omaa avioliittoani ja arkea, jonka keskellä me kaikki elämme, mitä valintoja sitten ikinä olemmekaan tehneet. Kolme asiaa jäi mietintämyssyyn:

1. Halee Gray Scott siteeraa psykologi Dr. Meg Jayn näkemystä siitä, mitä tapahtuu silloin, kun avioliittoseremonia ohitetaan ja pari muuttaa yhteen ilman sormustenvaihtoa:

"couples tend to "slide" into cohabitation. "Moving from dating to sleeping over a lot to cohabitation can be a gradual slope," she writes, "one not marked by rings or ceremonies or sometimes even a conversation. Couples bypass talking about why they want to live together and what it will mean."

Ettei maailmasta tulisi liian mustavalkoista, voinen heti todeta, että en todellakaan usko kaikkien sormustenvaihtajien ja hääjuhlia suunnittelevien parien käyvän perusteellisia keskusteluja siitä, miksi he muuttavat yhteen ja mitä se tarkoittaa. "Liukumista" tapahtuu niin monella eri tavalla elämässä. Meille pidettiin ennen hääjuhlia "avioliittoa edeltävä sielunhoito", jossa joutui prosessoimaan parisuhteen arkea. Suosittelisin sitä kaikille ja toivoisin oikeastaan sen olevan pakollinen. Mutta ei sekään ole kaikki. Elämä ei ole stabiili tila, joka kerran saavutettiin ja siinä sitten pysytään. Se ei ole sitä yksilötasolla eikä parisuhdetasolla. Siksi tänään pohdinkin Jayn liukumia yleisemmin. Arjen soljuessa keskustelu ja kunnon kohtaaminen voi jäädä taka-alalle. Ja rehellisesti: Joskus sen halutaan jäävän taka-alalle. Sillä silloin kun puolisolla tai itsellä ei olekaan niitä ruusunpunaisia haaveita tarjottavana, vaan enemmänkin sotkuista likapyykkiä ja hämmennystä, niin eikö ole vaan helpompi keskittyä siihen kauppalistaan?

Edelleen, yli yhdentoista avioliittovuoden jälkeen, tarvitsen perustavanlaatuisia keskusteluja yhdessäolon perusteista ja sen toteutumistavoista. Ja toisin kuin seurusteluaikana, jolloin aikaa tuntui olevan ties-vaikka-kuinka-paljon, nyt näille keskusteluille täytyy raivata tilaa. 

2. Artikkeleissa tuli esiin sana liitto. Sana pohjautuu Raamatun liittosuhteille, joiden perustana on Jumalan tekemät liitot. Liittoihin sisältyy ajatus pysyvyydestä, uskollisuudesta, sopimuksista eri osapuolten rooleista. Avioliitto on liittosuhteissa haastava, koska sille annetaan tavoitteeksi elinikäisyys. Eli ei "toistaiseksi voimassaoleva" tai "projektiluontoinen", kuten nykyisin niin moni asia meidän yhteiskunnassa. 

Huomaan, että näkemykseni liitosta heijastuu suoraa arkipäivän valintoihini. Jos en suhtaudu liittoon elämänpituisena projektina, avaan oven sille, että kun näitä keskusteluja yhdessäolon perusteista ja toteutumistavoissa arjen keskellä syntyy, voi lopputulos olla mikä hyvänsä. Ja jos kaikki ovet ovat auki, ei suhteeseen pääse syntymään senkaltaista luottamusta, joka antaisi mahdollisuuden olla heikko, haavoittuva ja tarvitseva. Parisuhteesta on vaarana syntyä hyvänpäivänsuhde, joka toimii silloin, kun toisesta on minulle hyötyä ja iloa.

3. David Neffin artikkelissa oli vielä seuraava siteeraus: 

"Marriage isn't choosing a future; it's choosing a partner with whom to face the future. And to varying degrees, that always involves living with limits as "helpers suitable for each other."

Jos jonakin päivänä voisin olla kärpänen katossa, ulkopuolelta seuraamassa elämääni, ehkä ymmärtäisin paremmin sen, millaisia apuja itsekulloinkin tarvitsen elämässäni. Sitä kun voi niin helposti katsella elämää liian kapeasti ja omasta näkövinkkelistä huomaamatta niitä sudenkuoppia, jotka vältettiin juuri toisten ihmisten läsnäolon takia - ei oman erinomaisuuden vuoksi. 

Avioliitto on matkallaoloa, jossa matkan tekemisen laatu on usein oleellisempaa kuin päämäärä. Ei paras tapa niille, jotka haluavat taivaltaa ylpeästi, itsenäisesti ja nopeasti. Parisuhde ei ole kilpailu ja vertailu puolisoiden välillä, mutta ei myöskään toisten pariskuntien kanssa. Ja jos on tänä päivänä onnistunut säilyttämään parisuhteensa ehjänä, se on mielestäni juhlan arvoinen. 

Olisi kiva kuulla, oletteko te pohtineet parisuhdetta viime aikoina ja mikä teitä on puhutellut?

Miehen synttäriresepti.

Mistä on hyvät syntymäpäivät tehty?

Siihen on varmaan olemassa monta reseptiä. Tarkoitan siis että niin monta reseptiä kuin on ihmistä tai mielialaa...

Aihe on meilläpäin edelleen ajankohtainen, sillä Henry täytti 32-vee viime perjantaina (Hiphei Hurraa! töttöröröö!!!) No, totuus on se, että viime viikon kuulluin lause meidän huushollissa on ollut tämä:

 "On niin kiva olla Bangkokissa. Onneksi voi vaan olla. 

Onneksi nyt on aikaa olla kotona ja tehdä Bangkok-juttuja kiireettä."

Eli todellisuudessa meidän viimekuukautiset matkustelut sinne-ja-tänne-ja-vielä-tuonne ovat päättyneet ja olemme yrittäneet kokoilla itsellemme sitä kuuluisaa arkea. Ja sekin on vielä hieman hakusessa. Puhumattakaan siitä, että töissä on valtavia projekteja meneillään. Suomeksi sanottuna tämä kaikki tarkoittaa sitä, että päivät venyy ja olo on kuin jonglöörillä, joka yrittää taitavasti pitää monta palloa ilmassa niin, että nappaa juuri putoamaisillaan olevan pallon vasta juuri ennen lattiaa ja heittää takaisin kierrokselle vain huomatakseen, että takaisinhan se sieltä tulee - ja jopa melko pian. Mieli on kyllä virkeä ja melkein sitä suunnittelisi ja lupaisi yhtä-sun-toista, mutta sitten ei vuorokausi riitäkään...

Kaiken suunnittelun (siis oliko sitä?) jälkeen päätimme sitten ottaa viikonlopun rennosti (lukuunottamatta töitä). Vaikka välillä meinasi jo iskeä epäilys, että saako näin kiireiset mitään kohokohtaa aikaiseksi, niin löytyihän siihen synttäriin resepti sittenkin:

MIEHEN SYNTYMÄPÄIVÄRESEPTI a'la 2012:

*

Italialainen illallinen Limencellossa

*

Shoppailukierros ja uusien housujen osto (x2)

*

Uusi Hajuvesi: Burberry Weekend

*

Sunnuntain kahvihetki Dean & Delucassa

* 

Leffassa uusin Bondi: SKYFALL 

*

Bali.

Rasperry Soufflè. Uskomattoman hyvää!

Joskus loistavinta on se, että on varannut itselleen hyvissä ajoin etukäteen lomamatkan, jota ei voi perua. Niin meille kävi viime viikolla. Kuka sitä nyt muuten helposti lähtisi lomalle kesken tulvahässäkän (jos siis on mukana avustustoimenpiteissä) hyvällä omallatunnolla? 

Olin siis jo keväällä varannut meille miniloman Balille, Indoneesiaan. Olimme säästäneet yhden lomaviikon juhlistamaan Henryn synttäreitä ja mikäpäs muukaan oli synttärisankarin toivelistalla kuin Bali ja surffaus. Ajankohta oli mitä loistavin: Saimme koverrettua hetken tauon arjesta. Henry rentoutui surffaten ja minä sain muuten vaan olla itseni kanssa, muistella mummoa ja prosessoida muitakin suuria elämänasioita. 

Lisäksi nautimme hyvästä ruuasta ja lauantaina läksimme vielä retkelle, joka sisälsi mm. raftingia, kahviviljelmiin tutustumista ja kylpylää...

Rafting oli minun toiveeni. Liippaa siis lähelle haavettani kajakista ja melontaretkistä. No, tämä oli vain parin tunnin turistikoskenlasku, mutta kiva kokemus silti - hetki luonnon keskellä. Me istuimme vierekkäin edessä ja jo alussa huomasimme, että ihan automaattisesti emme rytmittäneet toimintaamme samalla tavalla. Siitä kehkeytyi sitten keskustelu, joka muistutti taannoista keskusteluamme siitä, miten parhaiten kokoamme yhdessä 1000 palan palapelia. Pian onneksi totesimme, että kyllä me voimme edelleen harkita ja suunnitella tulevaisuuteen yhteistä melontaretkeä, sillä osaamme kyllä tehdä yhteistyötä, mutta se näyttää siltä, että jokaisessa uudessa elementissä yhteinen rytmi ja yhteistyön pelisäännöt pitää löytää uudestaan. Jos otaksuu täydellisen yhteistyön sujuvan aina uusissakin tilanteissa automaationa, lyö kyllä helposti kirveensä kiveen...

PS. Kuvitelmat autenttisesta ja koskemattomasta Balista on puppua. Paikkaa voi hyvin kuvata 'Austraalialaisten Kanariansaariksi' ja muutenkin suurin tulonlähde on turismi ja sen kyllä huomaa. Eli jos kykenee sen faktan kanssa elämään, niin sitten paikka on jees.  

Täällä ollaan.

Hei,

kuva kertoo siitä, että toimiva ja pitkäkään parisuhde ei välttämättä (todennäköisesti) tarkoita samaa vuorokausirytmiä. Minä kuulun keskipäivävirkkuihin, Henry iltavirkkuihin. 

Silmälaput ovat siis monesti tarpeen, kun toinen haluaa vielä sängyssä lukea kirjaa...

Muuten tulin vaan lyhyesti ilmoittamaan, että elämä täyttyy tällä hetkellä tulvasta. (Jos kaipaat vaihtelevuutta elämään, muuta Aasiaan!) Tulvavesihän lähestyy Bangkokia joka päivä valtavalla vyöryllä. Meidän asunto on kerrostalon kolmannessa kerroksessa, eikä muutenkaan pahimmalla riskialueella, joten sen puolesta tässä ei ole mitään hätää. Mutta... meillä on jo tiedossa ystäviä Bangkokin pohjois-osista, jotka ovat joutuneet lähtemään kotoaan, koska koko alakerta on tulvan peitossa.

Niin, töiden merkeissä aikataulumme on siis mennyt hieman uusiksi seuraavaksi pariksi kuukaudeksi, ja niin taitaa mennä vapaa-aikakin.  Toiveikkaasti jo aloitin viime perjantaina jouluiset askartelut, mutta ehkä niistä sitten joskus lisää...

Tässä varmaankin pitäisi ostaa saappaat ja vaikka mitä. Eihän mulla ole täällä edes sadetakkia! Millaisia varustuksia tässä oikein pitäisi olla?

Iloista viikkoa teillekin!

Lukukokemus: Kahden kauppa.

Pakko tunnustaa, etten ole varsinainen avioliittokirjojen fanittaja. Liian usein törmään siihen, että huomaan sisälläni ärsytyksen vain kasvavan, kun miehiä ja naisia purkitetaan vahvasti sukupuolen perusteella milloin missäkin asiassa. Tottakai ymmärrän ja hyväksyn sen, että on olemassa erilaisia tarpeita, joita voidaan yleistää naisten ja miesten tarpeiksi... usein vaan tähän kaikkeen halutaan sanoa ehkä-jo-vähän-liikaakin ja kaikella sanomisella itseasiassa tuputetaan tietyn kulttuurin hyväksymiä rooleja ja perinteitä. - - - Kaipaisin siis enemmän puhtaampaa puhetta eri persoonallisuustyyppien erilaisuudesta, yleisesti kommunikaatiotaidoista sekä suvun, kasvuympäristön ja historian vaikutuksesta omaan itseen ja parisuhteeseen.

No, kesällä sain Saara Kinnusen kirjan 'Kahden kauppa. Kestävää parisuhdetta rakentamassa.' Saara Kinnunen on kirkon sosiaalipsykologi ja perheterapeutti, ja on julkaissut useita kirjoja liittyen lastenkasvatukseen. En ollut aikaisemmin lukenut hänen kirjojaan, mutta kuullut paljon kehuja kyllä. Ja näyttää siltä, ettei häntä ole turhaa kehuttu. Ainakin minä tykkäsin hänen tyylistään. 

Kirja oli selkeä ja se oli reaaliaikainen... siis tarkoitan sitä, että se ei langennut siirappiunelmiin eikä myöskään tuonut 50-luvun Suomen parisuhdetta malliksi, vaan otti reilusti kantaa tämän päivän Suomen perhe-elämään. Kirjasta sai myös monia käytännönvinkkejä, joilla voi harjoitella olemaan parempi puoliso... 

Jos jotakin kirjasta lainaisin tähän, niin se olisi sivulta 48 eläytyvästä kuuntelusta - siitä taidosta olisi hyötyä monessa:

Eläytyvä kuuntelija osaa asettua toisen asemaan. Puolisoitten välisessä keskustelussa hän panee omat näkemyksensä sivuun ja pyrkii ymmärtämään, miltä puolisosta tuntuu tai miksi tämä ajattelee niin kuin ajattelee. Puolison ymmärtäminen ei edellytä samaa mieltä olemista. 

Taitava kuuntelija on opetellut kuulemaan viestiin sisältyviä tunteita. Puolison tunteiden ymmärtäminen on edellytys kohtaamiselle ja yhteyden lujittamiselle.

"Pyri ensin ymmärtämään, sitten tulemaan ymmärretyksi" on hyvä kultainen sääntö puolisoiden väliseen kommunikaatioon. Puhumisen ja kuuntelemisen taito ovat tärkeimpiä työkaluja avioliitossa. Niitä tarvitaan jokapäiväisessä elämässä yhteyden ylläpitämiseen ja erityisen tarpeen ne ovat yhteisten ongelmien ja ristiriitojen ratkomisessa.

Kuunteluharjoitukset voi aloittaa heti. Kolmen K:n periaatteella pääsee jo pitkälle: Keskity. Kysy. Kertaa.

Avioliitosta & kommunikoinnista.

Tänään luin koskettavan artikkelin täältä. Becky Zerbe suosittelee aviopareille yhteistä päiväkirjaa kommunikoinnin rikastuttamiseksi ja helpottamiseksi. Hän kertoo omasta kokemuksestaan, kuinka vastarakastuneita he miehensä kanssa lähettelivät toisilleen pieniä kirjeitä, ja sitten myöhemmin avioliitossaan huomasivat, että esimerkiksi riidoista ei tullut mitään, koska se verbaalisesti lahjakkaampi löysi koko ajan uutta sanottavaa ennenkuin toinen ehti edes miettiä, miten parhaiten löytäisi sanoja kuvaamaan tunteitaan ja ajatuksiaan. 

Tämä taitaa olla tuttua monessakin parisuhteessa?

Yhteiseen päiväkirjaan (joka melkein muistuttaa minua lapsuusaikojen kirjevihosta) voi kirjoittaa mitä tahansa: rakkausviestejä, päivän tunteita, riitoja... Becky ehdottaa kuutta perussääntöä yhteiseen päiväkirjaan:

1. Säilytä päiväkirjaa sännönmukaisessa paikassa.

2. Päivää jokainen kirjoitus.

2. Kirjoita kirjeen muodossa ja aloita tervehtimällä nimeltä sitä, kenelle kirjoitat. Allekirjoita myös viestisi.

3. Muista huomioida puolisosi tunteet kirjoittaessasi. Voit pitää esimerkiksi hänen kuvaansa näkyvillä, kun kirjoitat.

4. Lue jokainen saamasi kirje avoimin, rukoilevin mielin.

5. Huomioi puolisoasi siitä ajasta, rakkaudesta ja ajattelusta, mitä hän on laittanut kirjoittamiseen.

Mitäs luulette? Millaisia luovia kommunikointitapoja tiedätte?

Artikkelin lopussa kävi vielä ilmi, kuinka Beckyn mies sairastui alzheimerin tautiin. Minua pysähdyttää joka kerta se, kun kuulen ja näen jonkun sitoutuvan rakkauteen tahdon päätöksellä - ja läheisen sairastuminen on yksi niitä hetkiä, kun omaa sitoutumista koetellaan. Se on yllättävän yleistä, mutta harvemmin puhuttua.

Tietyssä mittakaavassa tämä pätee mielestäni moniin ihmissuhteisiin ja rakkauden osoittamiseen: Rakastanko vain silloin kun saan vastarakkautta? Loppuuko rakkaus jos tänään ei tunnu miltään? Annanko itsestäni vaikken saisikaan takaisin vastaavasti?

Ps. Kiitos kaikille viime bloggaukseen liittyvistä kommenteista FB:ssa... varsinkin ajatellen Suomen masentuneisuustilastoja on hyvä aina välillä pysähtyä miettimään, millaisia odotuksia on itselleen asettanut ja mitä elämässä ja arjessa on hyvää ja kaunista - - ja onko kenties jotain, jonka voisi tehdä toisin... Arkeen mahtuu monenlaisia päiviä ja usein asenne on se, mikä ratkaisee monta pientä tapahtumaketjua. 

Motivaatiotesti.

Viime viikonloppuna saimme mieheni kanssa hyvät naurut. Hän nimittäin laittoi minut tekemään motivaatiotestin. Testi määrittelee kahdeksan eri ihmistyyppiä ja kertoo, mikä kutakin auttaa motivoitumaan työhön/tavoitteeseen ja mikä puolestaan vähentää motivaatiota huomattavasti.... 


Suhtauduin testiin kyynisesti. Valitin jopa kesken testin kysymyksistä. Mutta sitten kun tulos paljastui, en voinut kuin myöntää testin osuneen nappiin: Minua motivoi vapaus suunnitella itse oma ajankäyttöni, selkeät rakenteet ja positiivinen palaute. Kaikista helpoiten motivaationi lössähtää, jos tavoitteet ovat epämääräiset, vastuuttomat työtoverit ja kyvyttömyys vaikuttaa omaan ajankäyttöön. Huh kuinka totta - heti pää alkoi surisemaan lukuisia muistoja....


Mutta sitten vasta nauru kirposi, kun mieheni kertoi hänen tuloksensa: Häntä motivoi ja työntää eteenpäin aito arvostus, mahdollisuus henkilökohtaiseen kasvuun, hauskat työtoverit, tiimityö ja uudet kokemukset. Motivaatio taas lössähtää eristäytyneisyydessä, jäykässä rutiinityössä, tiukoissa aikatauluissa, konfliktitilantessa ja ei-hyväksyvässä ilmapiirissä. Niin totta. Ja kuinka erilaisia olemmekaan! - Tällä taas selittyy moni juttu parisuhteen kiemuroissa ja arkikeskusteluihin saa enemmän ymmärrystä toista kohtaan ;)