Paras nokilohi.

Parhaat reseptit on niitä, jotka on saatu joltakin ja kiertäneet niin kauan, ettei reseptin alkuperää enää muisteta. Tämä nuotiolla paistettava lohi on juuri sellainen. Bongasin sen Glorian Ruoka & Viini -lehdestä   eräästä henkilöhaastattelusta, mutta hän oli bongannut sen jostakin ja oli myös antanut sitä lukemattomia kertoja eteenpäin. Lohi on simppeli ja ihana kesäinen grilliruoka ja siinä on sopiva mausteseos antamaan potkua ja erilaisuutta verrattuna muihin lohiresepteihini. Olen jopa tehnyt suuremman annoksen mausteosta lasipurkkiin, jotta voin tehdä lohen näppärästi milloin vaan. Suosittelen testaamaan tänä kesänä! 

NOKILOHI

(5-6 annosta)

1 kg nahallista lohifileetä

1 dl voisulaa

MUSTESEOS:

2 rkl paprikajauhetta

2 tl mustapippuria myllystä

2 tl kuivattua timjamia

2 tl kuivattua oreganoa

2 tl curryjauhetta

2 tl sokeria

1 tl cayannepippuria

2-3 tl suolaa

1 - Sekoita mausteseos valmiiksi.

2 - Viipaloi lohi nahkoineen annospaloiksi. Sulata voi. Kasta kalat lämpimään voisulaan, mausta ne mausteseoksella ja nosta kuumalle muurinpohjapannulle tai grillille nahlapuoli ylöspäin. Anna hiillostua tummaksi. Käännä ja paista toinen puoli samaan tapaan. 

Kun Singapore tarkoittaa kahvikuppia.

 

Paras löytö nettikirppikseltä tänä keväänä oli Arabian Singapore-kahvikupit. Sain 40-syntymäpäivälahjaksi niitä sinivalkoisina, ihastuin niihin ja ajattelin, että voisin keräillä niitä eri värisinä. Ja tähän kahvikuppien keräilyyn kilpistyy koko tämä kevät: Ajatukseni on ollut Aasiassa, mutta jalat tiukasti Pirkanmaalla. Ei ole siis aamukampoja eikä muuta kuin puoliksi pakattuja matkalaukkuja, koska korona pitää vielä tiukasti Japanin rajat kiinni ja ollaan tehty etätöitä kotoa käsin. 

Mutta arjessa on myös paljon pientä ja kaunista.

Ja jokaisesta päivästä voi iloita. 

Nyt alkoi kesä ja kahden viikon kuluttua pidän kesäloman. Katsotaan sitten uudestaan, mitä tapahtuu muuton suhteen. Nyt mietin eniten sitä, miten siirrän itseni mentaalisesti Kesätalo-elämään, vaikka täällä vietettiin koko viime talvi. Tarvitsen siis riittejä arjesta lomalle siirtymiseen ja keskusteltiin ystävien kanssa, että joskus vaikka huonekalujen tai päivärutiinien muuttaminen voi tuoda lomafiiliksen.... joten nyt tilasin uudet verhot, multakuorman ja siirrän aamiaiset Vilpolaan. Ja näitäkin vielä tärkeämpää minulle näyttää olevan se, että kesätalo-elämän yksi kantavia periaatteita on se, että suunnitelmat saa muuttua ja asiat saa tehdä epäjärjestyksessä. Keskeneräisyys on sallittua. Tärkeintä on inspiraatio ja että on kivaa. 

Toivottavasti sinäkin löydät juuri tämän hetkisestä elämäntilanteestasi pieniä ilonsäteitä!

Mitä kesätalossa tapahtuikaan viime vuonna?

Viime kesä oli kesätalossa vauhdikas. Ensimmäisenä kesänä purimme alkuperäisiä pintoja näkyviin ja mietimme erilaisia pintaratkaisuja. Toisena kesänä keskityimme edelleenkin pohjatöihin ja raivasimme tilaa uudelle. Uudet vesiputket, pihapuiden kaataminen ja juurien kaivaminen eivät ehkä näy ulospäin talon historiaa tuntemattomille, mutta uusi pönttöuuni, keittiön valkoinen hirsiseinä sekä olohuoneen uudet sähköt tulevat muistuttamaan pizzantuoksuisesta kesästä 2018:

Kesätalossa: Montako naulaa voi yhdestä hirrestä löytyä?

Vastaus on satoja, mikäli kyseessä on melkein kahdeksankymmenvuotias talovanhus, joka on elänyt nuoruudessaan pinkopahvien kulta-aikaa. 

Halusimme kesätalossa hirsipintaa näkyviin ja aloitimme urakan repimällä seitsemän kerrosta tapetteja ja pinkopahvia pois. Paljaan hirsipinnan esiinkaivamisessa oli se hyvä puoli, että pääsimme näkemään, onko rakenteissa vaurioita. Tähän asti olemme onneksi välttyneet ikäviltä yllätyksiltä. Sen sijaan seinät kertoivat meille talon historiaa: Hirret eivät olleet ensimmäistä kertaa seinissä tässä talossa vaan ne on aikoinaan purettu ja siirretty jostakin savupirtistä. Talo oli myös saanut olla mukana kahdeksankymmentäluvun modernisaation innovaatioissa, missä vanhat pönttöuunit purettiin ja korvattiin sähkölämmityksellä sekä samalla lisättiin ilmankiertoa huoneiden välille tekemällä hirteen aukkoja ovien yläpuolelle räppänöitä varten. Räppänät eivät tosin tainneet olla pysyvä ratkaisu, koska ne oli myöhemmin peitetty. Myös ikkunat oli päätetty modernisoida, joten vanhat ruutuikkunat olivat saaneet poistua kolminkertaisen lasien tullessa tilalle. Sitä seinät eivät tosin kertoneet, miksei remontoija korvannut ikkunoita uusilla samankorkuisilla, vaan madalsi ikkunoita vaihdon yhteydessä ja täytti puuttuvan seinähirren laudoilla ja eristevillalla. Varmaankin lukija jo aavistaa, että näitä seinäpintoja ei päätetty jättää hirrelle?

Kuuntelin heinäkuussa kymmeniä tunteja talon tarinoita samalla kun poistin nupinnauloja, leikkasin likaisia tilkkeitä hirsien väleistä ja hioin seinäpintaa puhtaaksi. Hiljalleen aloin hahmottamaan, mikä talossa on mahdollista ja mikä ei. Haluamme nimittäin, että eletty historia näkyy ja talon tarinat saavat kuulua, mutta emme ole silti siirtymässä ajassa sataa vuotta taaksepäin. Talo saa uuden elämänvaiheen, jossa näkyy nykyajan tapaa elää arkea ja juhlaa. 

Tavoitteemme oli, että tänä kesänä saisimme alakerran seinien, lattioiden ja kattojen pinnat esikäsiteltyä siihen pisteeseen, että ensi kesänä voisimme aloittaa suoraan uusien sähköjohtojen vedoista, seinäpintojen asennuksesta ja maalaamisesta. Ja pääsimmekin tavoitteeseen, kunnes keksin näin jälkikäteen vielä yhden seinän, joka kannattaisi testata, voisiko se ajan patinoistaan huolimatta toimia maalattuna hirsiseinänä. Seinä on keittiössä ja sille seinälle tulisi alakaapit ja avohyllyjä. Todennäköisesti.

Muuten keittiösuunnitelmat ovatkin täysin levällään ja vinkkejä otetaan auliisti vastaan. Nyt pää on täynnä kysymyksiä, kuten:

Onko kenelläkään kokemusta uunin tilaamisesta Italiasta, Englannista tai Ranskasta?

Mitä eroa on marmori- ja kivitasolla käytössä?

Mistä saa vanhoja sormipaneeleja?

Jos talossa on painovoimainen ilmanvaihto niin mitä tehdään liesituulettimen kanssa? 

Minkälainen keittiön saareke olisi ergonomisin malli työskennellä, mutta silti joku voisi istua pöydän päässä?

Mikä valkoisen sävy on paras pintoihin, kun emme tavoittele kylmää modernia tunnelmaa? 

Ja kannattaako sävy olla sama katossa, seinissä, listoissa, ovissa ja lattioissa?

Ja niin edelleen. 

Onneksi tässä on pitkä talvi aikaa harkita.

Juhlavuonna 7/40.

Uusi seikkailu: Kesätalo maalla.

Viime kesänä meille molemmille vahvistui tunne, että olemme tulleet elämänvaiheeseen, missä tarvitsemme uuden polun, jota astella. Käytännössä olemme eläneet reilut kymmenen vuotta elämää, jossa kolme mannerta vuorottelevat ja ainoa pysyvä asia on matkalaukku. 

Matkalaukkuun ei mahdu paljoa. 

Matkalaukku myös muistuttaa pakkaamisesta ja siitä, että tämä kaikki on väliaikaista. Nyt tarkkana - älä käsitä väärin. Nautimme arjestamme Aasiassa ja suurkaupungissa. Koemme olevamme juuri oikeassa paikassa ja elävämme elämää, mitä halusimme. 

Kyse oli enemmänkin elämän vastapainoista. 

Tänä keväänä sitten ostimme kesätalon. Se on vuonna 1939 rakennettu hirsirunkoinen talo. Suomessa. Heinäkuussa asetuimme taloon ja aloitimme tutustumisen... kesä meni vauhdikkaasti ja nyt vasta ehdimme pysähtymään ja keskustelemaan siitä, mitä oikeastaan tapahtui... Tänä aamuna, kun olimme ensin nukkuneet pitkään ja syöneet lauantain kunniaksi brunssin, istuimme alas, puhuimme kesän tapahtumista sekä kävimme läpi taloon liittyviä piirrustuksia ja suunnitelmia. 

Olemme vieläkin innoissamme. 

Ja kyllä meitä jännitti! 

Mutta tämä riski kannatti ottaa.  Tässä blogissa tulee varmasti olemaan juttua uudesta elämäntyylistämme #kesätalo. 

Juhlavuonna 5/40 Bangkokissa. 

Mansikka-ricotta-bruschettat.

Kesään kuuluu ehdottomasti mansikat ja jos pitäisi valita yksi kesäinen bruchetta, valitsisin tämän:

MANSIKKA-RICOTTA-BRUSHETAT

patonki

ricottajuustoa

mansikoita

basilikaa

balsamicoa

1- Leikkaa patonki vinosti noin 1cm levyisiksi paloiksi (vino siksi että saat suurempia paloja pinta-alalta, mikä helpottaa tottakai päällisten kanssa).

2- Paahda leivät uunissa 200 asteessa leivinpellillä 5-10 minuuttia, kunnes ne ovat rapeat, mutta ei ruskeat.

3- Levitä jokaiselle leivänpalalle ricotta-juustoa, asettele päälle mansikoita siivutettuina, koristele basilikan lehdillä ja pirskottele lopuksi balsamicoa päälle. 

Kanadan päivänä: Punainen hummus.

Kanadan itsenäisyyspäivässä mukavinta on rento tunnelma. Ihmiset eivät pönötä ja usein rento grillaaminen läheisten kanssa juhlistaa päivää. Puna-valkoinen on päivän väri, joten veimme juhliin punaista hummusta sekä mansikka-ricotta-bruchettoja (resepti seuraavassa blokkauksessa). Punajuurihummuksen reseptin löysimme uusimmasta Glorian Ruoka & Viini -lehdestä ja sovelsimme sitä hieman.  Suosittelen!

PUNAJUURIHUMMUS 

1 punajuuri

1 valkosipulinkynsi

 1 tlk (285/175g) käyttövalmiita kik-herneitä

1/2 dl oliiviöljyä

4 rkl punajuurimehua (keitinliemestä)

2 rkl tahinia

puolikas sitruunanmehu

suolaa

pippuria

1- Keitä punajuuri kypsäksi.

2- Kuori ja pilko punajuuri ja valkosipuli. Valuta ja huuhtele viileällä vedellä kik-herneet.

3- Soseuta (monitoimikoneella tai sauvasekoittimella) punajuuri, valkosipulinkynsi, kik-herneet, oliiviöljy, punajuurimehu, tahini ja sitruunanmehu tahnaksi. 

4- Mausta hummus makusi mukaan suolalla ja pippurilla.

Tarjoile esimerkiksi tortillachipsien tai pilkottujen kasvisten kera ;)

Viikon mietesana: puhdasmielisyys.

Mieli viipyilee vielä maaseudulla, missä vietimme aikaa heinäkuussa. Vuokrasimme mökin ja kokoonnuimme rentoutumaan yhdessä perheen kanssa. Välillä paistoi aurinko ja välillä satoi vettä. Sää kuin sää niin luonto ei petä - sen keskellä sydän rauhoittuu ja mieli virkistyy (varsinkin kun pääsee välillä saunaan lämmittelemään). Tämä oli hyvä kesä. Oli kiva palata arkeen hyvän loman jälkeen. Kaupungin syke ja syksyn haasteet ovatkin sitten ihan oma juttunsa ja niihin orientoituminen on elokuun päähaaste. Paljoa tässä ei ehdi haikailemaan: muuttoon on kahdeksan yötä ja pakattavaa riittää. 

Minä olen viime päivinä mietiskellyt paljon puhdasmielisyyttä. Tiedän, ettei se ole millään tavoin trendikäs sana, mutta ehkä juuri siksi se puhutteleekin minua. Puhdasmielisyyden käsitettähän voi lähestyä erilaisista näkökulmista.  Teologisena terminä kristittyinä puhumme syntien anteeksisaamisesta ja puhtaudesta Jumalan edessä. Uskon kautta voimme ottaa vastaan puhtaan mielen ja rauhan sydämeen. Mutta kristittynä uskoni ei voi koskaan olla vain vertikaalista, yksilön henkilökohtaista ja kahdenkeskistä suhdetta Jumalaan, vaan se sisältää automaattisesti horisentaalisen akselin - ihmisen suhteen toiseen ihmiseen. Ja juuri ihmissuhteissa puhdasmielisyys punnitaan: meidän kokemuksemme, ennakko-odotuksemme, spekulaatiomme, tulkintamme, loukkaantumiset ja katkeruudet nakertavat usein mielen ja sydämen sopukoissa niin että reaktiot erilaisia tilanteita kohdatessa sekä taustamotiivit omien tekojen takana saattavat olla arvoituksia henkilölle itselleenkin, ellei ole kohdannut ja myöntänyt erilaisia tunteitaan. Joku joogaa ja etsii sillä mielenrauhaa tyhjentämällä päätään. Minä hiljennyn ja aktiivisesti kuuntelen sisintäni - ja kun erilaisia asioita nousee pinnalle, en työnnä niitä pois, vaan tuon ne Jumalalle yksinkertaisin rukouksin - ja luotan siihen, että Jeesus kantoi ristillä myös ne tunteet ja kysymykset. Haluaisin olla sellainen ihminen, joka ei jatka eteenpäin negatiivisia kierteitä vaan toivoisin, että voisin pitää mieleni puhtaana ja avoimena kaikissa ihmissuhteissa ja elämäntilanteissa. Nyt ja huomennakin. Se on matka, jolla olen ihmisenä kasvamisessa. 

Olisi kiva kuulla, mikä on sinun mietteesi ja tavoitteesi ihmisyyden polulla tämän syksyn startatessa?

PS. Testaa kuvan nuotioherkkua vaahtokarkeista: 

Tarvitset: digestivekeksejä, vaahtokarkkeja ja suklaata. 

Tee näin: lämmitä vaahtokarkki tikun päässä, lisää digestivekeksin päälle pala suklaata, kuuma vaahtis ja päälle vielä yksi keksi. Suklaa alkaa sulaan vaahtokarkin lämmöstä ja herkku on valmis nautittavaksi niin pienille kuin suuremmillekin herkkusuille ;)

ILOISTA VIIKONLOPPUA!

Nuotiolla: Halstrattu kala.

Pari viikkoa sitten avasimme mökkikesän varsin tyypillisissä keväisissä sääolosuhteissa - vuoroin paistoi aurinko, vuoroin satoi rakeita tai vettä. Me laitoimme pari linnunpönttöä puihin, mukauduimme sääolosuhteisiin ja otimme rennosti. Onneksi olin varautunut tavanomaiseen katiskatuuriini (katiskaani näyttävät uivan enimmäkseen särjet) ja ostanut kalat jo kalatiskiltä mukaan. Savustimme lohta savustuslaatikossa ja halstrasimme nieriää nuotiolla. Halstraaminen on mukava ja helppo tapa valmistaa kalaa nuotiolla. Suosittelen! Yksinkertaisimmillaan riittää hieman suolaa ja lopputulos on taattu. Tai sitten voi hieman fiilistellä ja maustaa esimerkiksi rosmariinilla:

HALSTRATTU KALA

kala (joka sopii halsteriisi)

oliiviöljyä

suolaa

mustapippuria

rosmariininoksia

sitruunaa

1- Poista kalasta sisälmykset. Huuhtele ja kuivaa kala hyvin. 

2- Kaada kalan vatsaan loraus öljyä, ripottele suolaa ja mustapippuria. Työnnä rosmariininoksat ja sitruunanviipaleet kalan vatsaan. Leikkaa kalan molemmille puolille kolme pystyviiltoa.

3- Laita kala halsteriin ja grillaa sitä noin 10 minuuttia molemmilta puolilta.

Ihanaa kalakesää!

Maakuntakierroksella Pirkanmaalla.

Omassa maakunnassa kannattaa tehdä ainakin silloin tällöin retkipäivä ja tutustua elämään, joka eroaa omasta arjesta. Meidän seurue päätti pitää maaseutupäivän aurinkoisen hellepäivän kunniaksi. Päivä oli loistava ja sen takasivat hyvä seura ja hyvin valitut kohteet (Huomaa tämä: ei mitään lapsuuden toisintoja tuntikaupalla mutkaisella hiekkatiellä ajoa yrityksenä nähdä kaikki. Se ei toimi.)

Tässä teillekin Pirkanmaalta kaksi tärppiä:

1. Ylöjärvellä 65-tien varressa sijaitsee Kalakartano. Sieltä saa ostettua mukaan savustettua kalaa ja se on myös hyvä paikka pysähtyä lounaalle. Ainakin savulohivohveli oli hyvää!

2. Ylöjärvellä sijaitsee myös suklaatila, missä valmistetaan käsityönä belgialaisella tekniikalla suklaakonvehteja. Makuina esimerkiksi suomalaiset marjat. Myymälässä voi juoda kahvit ja maistella erilaisia makuja. Mukaan voi myös ostaa sekä suklaata että erilaisia lähiruokatuotteita. Hyvä vinkki myös tulevaisuuden juhlien järjestäjille: Voit tilata lahjapakettiisi tai juhliisi ainutlaatuiset suklaat suklaatilalta. Toimii taatusti vaativimmillekin ihmisille. Itse ihastuin täytemakuihin raparperi, omena ja terva. 

Ja sitten meillä oli toki muutakin puuhaa. Tutustuimme lähemmin lampaisiin ja niiden kasvattamiseen. Ja vielä läheisemmin lehmiin, sillä osallistuimme iltalypsylle. Päivän päätteeksi oli ihana grillata ja saunoa. Kuinka rentouttavaa onkaan istua rantaterassilla ja katsella vihreää niittyä ja järveä, jolla yksinäinen soutaja kalastaa. Ainoina ääninä pääskysten viserrys ja lehmien rouskutus nurmella. 

Tämän kesän loistava letturesepti.

Tämän kesän parhaat muurinpohjalätyt ovat syntyneet Valion reseptillä "mummin letut". Jos et jaksa klikata sivuille, resepti löytyy myös tästä (omin sanoin):

IHANAT LETUT

(16x iso lettu)

4 munaa

1 l kevytmaitoa

5 dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

1 rkl sokeria

1 dl sulatettua voita

1- Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää maito ja sen jälkeen kuivat aineet sekä lopuksi sula voi. Ainna turvota 30 min.

2- Paista haluamasi kokosia lettuja paistinpannulla tai muurinpohjapannulla.

PS. Mikäli haluaisitkin tehdä pannukakun uunissa, lisää taikinaan 0,5dl jauhoja. Paista 250 asteessa uunin keskiosassa ensin 15 min, alenna sitten lämpöä 225 asteeseen ja paista vielä noin 13 min tai kunnes pannarin pinta ja pohja ovat saaneet kauniin värin. 

Vihtametsässä.

Minun lapsuusmuistoihini kuuluu mummon kanssa vihtametsässä käyminen. En ehkä ole ihan PRO, mutta osaan ainakin löytää rauduskoivun sekä sitoa sellaisen vihdan, jolla kelpaa löylytellä kesäiset löylyt. Mikään ei voita tuoreen vihdan tuoksua saunassa. Ihana on myös tunne, kun saunakaveri auttaa vihtomaan selkää ja myös lopuksi hankaa selän vihdalla. Lisää näitä päiviä, kiitos ;)

Päivän Boheemit.

Rakkaus joutenoloon on ollut kuluneen viikon teema. Silloin kun on lupa olla jouten, voi vaikka neuloa, lukea kirjaa, tiskata kesäkeittiössä käsin, pilkkoa halkoja, lämmittää padassa vettä, soutaa, kuunnella luonnon ääniä ja vaikka vain istua ja katsella järvenselkää. Juuri silloin kun huvittaa. Ihan parasta lomatunnelmaa. 

Tänään ajoimme hetkiseksi kaupunkiin ja poikkesimme matkalla  SUVIMARJA Lifestyle-myymälässä (Padasjoen ABC:ltä 10km Hämeenlinnaan). Mukaan tarttui Bohemian ihanat nahkaiset kotitohvelit sekä tarjotin. Vieläpä pysähdyimme Tuuloksessa ostamassa tuoretta rievää ja sitä pitäisikin nyt mennä maistamaan...

Ihanaa uutta viikkoa Teillekin!

Telttailemassa.

Sade ropisee teltan kattoon. Ulkona välkkyvät salamat. 

Juuri ja juuri ehdimme suojaan rannalta, kun mereltä nousi myräkkä.

Makuupussin lämmössä silmät alkavat lurpsahtelemaan kiinni. 

Kesäyö saaressa.

Kuinka kauan siitä onkaan, kun olen viimeksi yöpynyt teltassa? Ehkä jopa 17 vuotta. Iäisyys. Miten olinkaan unohtanut sen, kuinka ihana on illalla käpertyä lämpimään makuupussiin, nukkua raikkaassa kesäyön viileydessä ja herätä aamulla suloiseen lintujen lauluun? Kuin askeleen lähempänä luontoa. - Tai ehkä juuri sitä.

Vuorten juurella.

Aurinko tuli viimein esiin ja saimme kesän. Yksitoista kuvaa täältä:

1. Bialetti pelastaa päivän silloin kun oma kahvinkeitin on tuhansien kilometrien päässä.

2. Coolein postilaatikko ikinä. Vielä hauskempaa on se, että pihassa on muitakin juttuja samaa teemaa. On aina hauska nähdä, kun jotkut "sisustaa" persoonallisesti...

3. & 4. Viikonlopun kokkaukset sujuivat Jamie Oliverin resepteillä. Miten siinä tulikaan sellainen olo, että Jamie tykkää kalan ja kinkun yhdistelmästä... kuten: 

turskaa ja pancettaa

kampasimpukoita ja prosciuttoa

lohta ja prosciuttoa

5. Kroketti kuuluu aurinkoiseen päivään.

6. Oranssi lanka, jonka löysin kirpputorilta 50 centillä, riitti juuri ja juuri virkkuutyöhöni. Näette sitten syksyllä työn valmiina...

7. Summer Road. Voisiko olla parempaa nimeä?

8. Vaahtokarkit nuotiolla.

9. Karhuvaara.

10. Vuoret ja lumihuiput.

11. White house = ihana viikonloppu.

 

Täällä ollaan - Siis lomalla.

Kuluneella viikolla olen viettänyt aikaa ainakin 25 tuntia lentokoneessa (jossakin vaiheessa menin laskuissa sekaisin), vertaillut hiljaa mielessäni neljän maan palvelukulttuuria lentokentillä, lukenut kasapäin lehtiä, piipahtanut Suomessa kolme yötä ja asettunut lopulta Vancouveriin, Kanadan länsirannikolle. 

Tänään on kesäloman kolmas päivä. Täällä on epätavallisen viileä kesäkuu... (toisin kuin Suomessa, missä perinteeksi näyttää muodostuneen sateinen juhannus). Olen silti nauttinut mielettömästi raikkaasta ilmasta, ikkuna auki nukkumisesta, perheestä ja ystävistä, metsästä kävelemisestä jne. 

Ajattelin eilen, että olen onnellinen. Juuri tässä ja nyt.   


PS. Hei Vesa! Ajattelin teitä erityisesti Chicagossa: Harmi ettei meillä ollut aikaa piipahtaa tapaamassa teitä! Nauttikaa rentouttavasta lomasta!!!!

Päivän inspiraatio: Termari.

Kesäpäivien piknikeistä haaveillessani hankin itselleni termarin.

Vielä kerran kesästä...

Vielä kerran kesästä...

On mieletöntä pitää sylissään pientä ihmisen alkua ja miettiä, kuka hän onkaan, millaisia persoonallisia piirteitä hän kantaa, millaisia valintoja hän tulee tekemään ja millaiseksi meidän suhteemme tulee muodostumaan. Tykkään olla täti. Ja olen niin onnellinen siitä, että sain olla Suomessa tänä kesänä monissa perhetapahtumissa: häissä, synttäreillä ja pikku-Rebecan siunaustilaisuudessa. Tätä kaikkea arvostaa ihan eri tavalla kun asuu kaukana perheestä. 

Perheeseen ja ystävyyteen liittyy monia kerrostumia ja tietynlaista elämänjatkumoa. Monet asiat katsovat tulevaisuuteen toivoen, avoimesti, kuin kurottautuen kohti mahdollisuuksia. Jotkut kaaret ovat puolestaan ovat sulkeutumassa. Minun mummoni täytti viime maanantaina 89-vuotta, ja tällä hetkellä jokainen kohtaaminen voi olla viimeinen. Inhoan hyvästejä, enkä yleensä lainkaan pyri miettimään tunteitani tai eroa ja seuraavaa kohtaamista, mutta mummon kohdalla en vaan enää kyennyt siirtämään tunteitani sivuun. Ja kun lähdimme sunnuntaina mummon luota, itkin. Toivottavasti vielä tapaamme. Se on niin jännä, kuinka lapsesta saakka olen tottunut kolmen sukupolven naisten jatkumoon: mummo, äiti ja minä. Nyt ei ole äitiä, mutta vielä hetken on mummo. Ja sitten on uusi sukupolvi veljien tyttöjä. Uutta rakentuu, uusia kohtaamisia ja perinteitä. Nähtäväksi jää, miten hyvin osaan rakentaa eteenpäin osaltani.

Jokainen tarvitsee irtiottoja jaksaakseen eteenpäin. Vielä parempi, jos irtiotot tuovat uudenlaista perspektiiviä elämään. Tämän kesän matka Roomaan oli sellainen. 2000 vuoden historia. Rooma ja Paavi. Kaikki tiet vievät Roomaan. Aikoinaan Rooma oli koko maailman pääkaupunki, eikä se ole tietyssä mielessä mitenkään vähäinen tänäkään päivänä vaikutusvallaltaan. Rooma on ollut 1300-luvulta lähtien katolisen kirkon koti ja yhden mielenkiintoisen perspektiivin moniin asioihin antaa Pirkko Peltonen Rognoni kommentoimalla Vatikaania näin (kirjasta: Italia vuonna nolla. WSOY 2005):

Suurin piirtein 1400-luvulta lähtien Rooman hallitsija oli kiistattomasti paavi. Jokainen uusi paavi loi siis ympärilleen oman sukuklaaninsa ja rakensi valtansa ja siis myös vallan symbolit oman nimensä ympärille. Sana nepotismi periytyy näiltä ajoin. Arvoasemat, rikkaudet ja läänitykset jaettiin paavin, siis kirkkoruhtinaan omaisille. 

Ei siis mikään ihme, että renesanssin kuuluisista taiteilijoista sekä Rafael että Michel Angelon työskentelivät vuosikausia juuri Roomassa... 

Tampere. Sana pitää sisällään enemmän kuin kaupungin. Kaupunkihan on ihmiset ja tunnelma. Ikävöin jo sinne. Viiletimme koko kesän niin vauhdikkaasti ja silti oli jatkuvasti tunne, että aika on liian lyhyt. Tämän kait voi ottaa kohteliasuutena ne kenelle se kuuluu ;) (Eikä siis ehditty edes toisiin kaupunkeihin.)Hassua kaiken jälkeen olla taas kotona Bangkokissa kaksin.

Ps. Tässä kuvassa ehkä pienin-ikinä-kioski keskellä kiviaitaa Tammelassa. Jos viettäisimme pitkän kesän Tampereella, voisi olla jopa hauskaa vaihtelua pitää kesä pikkuriikkistä kahvilaa aidassa!

Suomi = luonto.

Suomessa parasta on luonto. Jos minulta kysyttäisiin, miksi Suomeen kannattaisi matkustaa, vastaisin, että metsät ja järvet. Luonnolla on oma rytminsä, johon kaupungin sykkeeseen tottuneen voi olla joskus vaikea asettautua... mutta ainakin minä huomasin jälleen tänä kesänä, kuinka virkistävää oli kävellä metsässä ja uida järvessä. 

Hiljaisuus, tuulen humina ja eläinten äänet. Ikävöin jo niitä.

Kesän lukukokemuksia.

Saavuimme eilen takaisin Bangkokiin. Aika Suomessa meni kuin vilisten, enkä tännekään ehtinyt kirjoittaa kaikkea mitä ajattelin... siitäkin huolimatta, että en paljoa ajatellutkaan. Pääasiahan oli ulkona oleminen, perhe ja ystävät. Paljosta olen kiitollinen!

Suomessa ollessani ehdin lukea kaksi suomalaista romaania "klassikkokirjalistaltani". Molemmat niistä sukelsivat 1900-luvun alkupuoliskon Suomeen. Ja molemmat olivat mielestäni melko raskaslukuisia... alkaa tässä pikkuhiljaa muovautumaan käsitys, että päästäkseen suomalaiseksi klassikoksi, kirjan täytyy olla raskas. 

Ensin luin vuonna 1909 julkaistun Ilmari Kiannon Punainen viiva. Teos otti kantaa 1906 lakiuudistukseen, joka antoi kaikille vähintään 24-vuotialle äänioikeuden. Teos kuvaakin Kajaanin korvessa asuvien ajatuksia ja unelmia ennen vuoden 1907 eduskuntavaaleja. Koska näistä vaaleista on kulunut jo yli sata vuotta ja Suomi muuttunut aika lailla niistä ajoista, niin kirja oli kieltämättä mielenkiintoinen kuvaus köyhästä Suomesta, jossa sanomalehti oli harvinaisuus, lukutaitoa ei aina tarvittu arkisin, ja kylän suuriin herroihin kuului pappi. 

Juhani Aho on sanonut kirjasta näin (HS 5.12.1909):

”Hänen pieni kertomuksensa on mitä sattuvin alkulehti suomalaisen köyhälistön valtiollisen heräämisen historiaan, oikeampi ja todempi kuin mikään tähän asti vielä kirjoitettu.”

Ennen eduskuntavaaleja maakunnissa kiertelevät agitaattorit saivat koolle köyhänkin kansan ja "soli-sali-ratin" lupaukset paremmasta huomisesta syntyivät. Onhan siinä tarinaa kerrassaan, kun maaseudulla leivästään kamppailevat ihmiset alkavat luottamaan punaisen äänestysviivan ihmeitätekevään voimaan, joka muuttaa kaiken kertaheitolla... ja sitten käytäntö paljastuu toisenlaiseksi. 

Yllättävästi raskaaksi kirjan lukemisen teki se, kuinka se tuli lähelle. Täällä Thaimaan poliittisessa turbulenssissa elävä ei voi olla huomaamatta jakoa kaupungin keskiluokan ja maaseutujen köyhien välillä: Kyse on kuilusta monenlaisissa asioissa, jotka heijastuvat poliittisesti ja eri osapuolilla on melko erilaiset mielipiteet siitä, kenellä pitäisi olla oikeus päättää ja miten pitäisi toimia. Niin, ja kun tarkemmin ajattelee, niin kyllähän monet Suomessakin kritisoivat viime eduskuntavaalien tuloksia ja uuden suuren puolueen esiinmarssia. Näyttää siltä, että on helpompi kritisoida ja tyrmätä, kun ottaa vastaan demokratia ja kuunnella ja yrittää ymmärtää, miksi jotkut suomalaiset äänestivät mieluiten juuri Perussuomalaisia. Mielestäni yleistä äänioikeutta pelottavampaa on se, ettei ole oikeasti halua käydä dialogia eri tavoin ajattelevien kesken. Ja oikeaan dialogiin kuuluu aina toisen osapuolen kuunteleminen.

Toinen kirja oli Maria Jotunin Huojuva talo, joka julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen 1963, mutta oli kirjoitettu jo 1930-luvulla ja kuvasikin 20-30-lukujen sivistyneistön elämää... Tai tarkemmin lähinnä yhden perheen, Lean ja Markun, avioliittohelvettiä. Sillä dramatiikkaa ei kirjasta ainakaan puutu: ensin Lealla on alkoholisti-isä, sitten narsistisen itsekeskeinen puoliso perheväkivaltoineen ja muine julmuuksineen... ja kaikessa näissä elämänvaiheissa Lea kuvataan niin klassisesti suomalaisena uljaana, kaiken uhraavana ja anteeksiantavana naishahmona. Ja kaiken tämän kuorruttaa prinsessasatumainen kaikki hyvin -loppu.

En pitänyt siitä ylimitoitetusta vastakohtaisuudesta kirjan päähenkilöiden välillä. Sitä en sano, etteikö se voisi olla uskottavaa, mutta jotenkin vaan huomasin väsyväni niinkin pitkiin toistuviin sepostuksiin (miltein 600 sivua) perheen sisäisestä henkisestä ja fyysisestä väkivallasta. Tai ehkä vaan haluan sanoa, että kirjaa olisi voinut tiivistää. Mutta sen sanon, että mikäli joku haluaa lukea kuvauksen huonostivoivasta perheestä, missä yhden ihmisen addiktio tai mielenhäiriöt valtaavat tilan ja muille perheenjäsenille nousee lopulta pääasiaksi siitä päivästä selviäminen, niin suosittelen kirjaa. Kuva loukkuunjäävästä, hyväntahtoisesta naisesta on niin totta, että on pelottavaa miettiä, kuinka monen elämässä se ei olekaan fiktiota vaan karua arkirealiteettia.  

Kiinnostaisikin tietää, onko kukaan muu lukenut näitä kirjoja ja mitä ajatuksia ne herättivät.