tiistai 25. maaliskuuta 2014

Lukukokemus: Juhani Aho.


Ateneumissa on parhaillaan näyttely FOKUS: Nykytaidetta 125 vuotta sitten. Siinä pääsevät esille Helene Schjerbeckin Toipilas, Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen, Ellen Thesleff ja Väinö Blomstedt. Nykyisin teokset ovat klassikoita, aikanaan ne edustivat nykytaidetta ja saivat myös senmukaista kritiikkiä. 

Kävellessäni Ateneumin saleissa ja katsellessani Taistelevia metsoja tai Kullervon kirousta miltein kuulin päässäni Sibeliuksen Finlandia-hymnin. Huomaan palaavani ajatuksissani aikaan sata vuotta sitten, Suomen kansalliseen heräämiseen ja kaikkeen siihen voimakkaaseen ilmaisukieleen, jonka avulla senaikaiset taiteilijat loivat suomalaista kulttuuria ja kansallisidentiteettiä. 

Tosin minun täytyy myöntää, että hieman minua huvittaa senaikainen ei-suomenkielisten suomalaiskulttuurin nostatusvimma... ja kuinka nämä taitelijat halusivat toisinaan matkustaa Itä- ja Pohjois-Suomeen "katsomaan niitä oikeita suomalaisia ja näkemään, miten ne elävät." Me ja ne. Olivatko suomalaiset missä määrin maisemaa ja taiteen inspiraation kohde senaikaiselle yläluokalle? Ja miten paljon tätä samaa näkyykään tänä päivänä - kohde vaan muuttuu. 

Oli miten oli, joka tapauksessa siihen aikakauteen kuuluu myös kirjailija Juhani Aho. Ja koska mielikuvani hänestä pelkistyi kokemukseeni Rautatie-elokuvasta, oli aika antaa uusi mahdollisuuus. Luin siis teoksen Juha. Ja täytyy sanoa, että se yllätti minut täysin verrattuna aikaisempiin vastaavanlaisiin lukukokemuksiini. Kolmiodraama on taitavasti rakennettu ja pitää nykylukijankin otteessaan. Itä-Suomeen sijoittuva tarina dramaattinen ja mielenkiintoinen ihmiskuvaus. Suomalais-klassikoillekin kannattaa siis antaa mahdollisuus. 



sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kaksi kaunotarta.


Mattokokoelmani karttui kahdella helmellä viime kuussa käydessäni Intiassa. Sinipohjainen minulle, punapohjainen miehelle. Onneksi meitä on kaksi ja matot olivat pieniä, sillä en olisi osannut tehdä valintaa. Niin kauniita molemmat olivat.





perjantai 21. maaliskuuta 2014

Lukukokemus: Vuosisadan rakkaustarina.

Sanot että koko maailma
tietää salaisuuteni
paitsi sinä
sinä et koskaan saa tietää
mitään

Mutta siksihän juuri
että sinä kuuntelisit
minä asetuin keskelle toria
missä koko maailma kulki ohi
ja huusin julki
salaisuuteni

- - -
Ainahan minä olen Märta Tikkasen nimen tiennyt. Mielessäni muistan jopa hänen kuvansa - viime vuosilta lehtiartikkelien kasvokuvat kauniista, jo-ryppyisestä-miltein 80-vuotiaasta suomenruotsalaisesta kirjailijasta. Olisin ehkä jopa osannut kysyttäessä kertoa, että hän on kirjoittanut teoksen 'Vuosisadan rakkaustarina' (1978). 

Mutta en tiennyt mistä rakkaustarinassa oli kyse.
Enkä tiennyt sen olevan 
runosarja.

Enkä tiennyt muutenkaan, että hänen kirjallisen tuotantonsa päälähteitä on ollut hänen henkilökohtainen elämänsä. 

Alkoholismin mukanaan tuoma väkivalta, pelko, rakkaus, kapina ja mustasukkaisuus. Ne ja monet tunteet heijastuvat runokokoelmassa, jonka Märta kirjoitti vastarepliikkinä kirjailijapuolisonsa Henrik Tikkasen teokselle Mariankatu 26. 

Luin kirjan yhdeltä istumalta. Se on loistava. 

- - -

Sinä puristit minut koteloon
mihin en lainkaan kuulunut
asetit kasvoilleni naamion
jolla oli ne ilmeet joita tarvitset
vastauksiksi itsellesi

mutta minun ilmeitäni ne eivät olleet
naamion takana en ollut minä

Kun sanasi rummuttivat naamiota
ripustin sen tuoliin
sinun eteesi
ja menin laulaen tieheni
piilouduin sanoiltasi
ja ne kimposivat mykkinä
lempeästä hymystä
joka riippui tuolin selkänojassa

Milloin sinä huomaat
että tuolini
on tyhjä?

- - -

Kaikkialta 
etsin sinua
joka minun maailmassani
kaikkialla olit

Yritin muuttaa 
oman maailmani
sinulle kelpaavaksi
etsin sinua kaikkialta

mutta loppujen lopuksi
se mitä löysin
olin minä itse

- - - 

Kuinka käsitellään 
vihaa
jota ei saa olla olemassa?

Ei sanota rumia sanoja
Ei kirota
Ei lyödä
Ei huudeta
Ei ainakaan paukutella ovia
Ei osoiteta ilmeillä tunteita
Ei tietenkään heitellä 
esineitä
Yritetään olla oikein herttaisia
kun vihataan

Viha nielaistaan 
se syödään
sitä ei näytetä
sitä ei tunnusteta koskaan

Minun ei ollut helppoa
vihata
mutta kohtalokasta
oli olla vihaamatta

- - -

Kyllä sinä olet voimakas
sanovat ihmiset joskus
minulle
Ja minä ajattelen
kaikkea mitä on tapahtunut
- ehkä
minä olenkin voimakas

Niin, kai se sitten niin on
minä kai sitten olen voimaks

Voimakkat eivät taivu
He katkeavat

ja murtuvat

- - -

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Minna Canth ja tasa-arvon päivä.

Tänään liputetaan 1800-luvulla eläneelle Minna Canthille, suomalaisnaiselle, joka vaikutti vahvasti kirjallisuuden kautta köyhälistön, työväen ja naisten asemaan Suomessa.

Yle Areenalla on mielenkiintoinen pikkukatsaus Minna Canthin elämästä ja työstä (klik). Siellä puhuu muun muassa ohjaaja Mikko Roiha. Löyhästi häntä siteeraten: "Hän ei epäröinyt sanoa poliittista kannanottoaan tilanteessa, jossa se oli eäsuotuisaa. Hullu rohkeus puhua asian niin kuin sen kokee. Perustuu Canthin alkukantaiseen kristillisyyteen: Totuuden saa sanoa vaikka kirkossa. Ei siksi että totuus tulisi Jumalalta, mutta se vääryys mikä täällä maan päällä on, on sanottava ääneen. Siitä ei voi vaieta." 

Hänen keskeisiä teoksiaan ovat:
Työmiehen vaimo (1885, näytelmä)
 Köyhää kansaa (1886, näytelmä)
Kovan onnen lapsia (1888, näytelmä)
 Kauppa-Lopo (1889)
 Sylvi (1893)
Papin perhe (1891, näytelmä)
 Anna Liisa (1895, näytelmä)

Taisin tehdä ylä-asteella äidinkielen esitelmän Minna Canthin töistä, mutta siihen aikaan en ymmärtänyt kovinkaan syvällisesti niiden vahvaa kieltä ja vaikutusta omana aikanaan. Vanha kieli ja maailma hämmensi. Nyt olisi varmasti aika lukea hänen teoksiaan uudelleen. Voisin aloittaa Kovan onnen lapsista

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Viikon kala: Kurkulla höystetty uunilohi.

Onko nyt jo viikonloppu? - Aika hurahtaa, kun on monenlaista. Helsingin Sanomien Ruokatorstai ei pettänyt. Paksu ja painava, mutta täynnä monia yllätyksellisä reseptejä... kuten tämä kurkulla höystetty uunilohi, jota ehdin jo moneen kertaan epäilemään, mutta onneksi vaan toteutin reseptin. Se oli loistavaa ja pääsee taatusti vakioreseptien repertuaariin!


KURKULLA HÖYSTETTY UUNILOHI

600 g lohifileetä
suolaa
mustapippuria
11/2-2 dl ranskankermaa
2 tl hunajaa
1-2 mauste- tai suolakurkkua
1 nippu tilliä

1- Sirottele fileen pintoihin kevyesti suolaa ja pippuria. Aseta filee sopivan kokoiselle uunivadille. Hienonna tilli.

2- Sekoita hunaja ja osa tillisilpusta ranskankermaan. Levitä ranskankerma kalafileelle. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia.

3- Kuutioi kalan kypsyessä kurkku. Levitä kypsän kalan päälle kurkkukuutiot ja loppu tillisilppu. Tarjoa lisänä keitettyjä perunoita. (Paitsi minä tarjosin höyrytettyjä kasviksia, jotka toimivat myöskin hyvin.)

Huomenna on tavoitteena tehdä kanakeittoa. Innostuin niin viime viikonloppuna ystäväni kanakeitosta, joka aloitettiin liemen valmistamisella....

Iloista lauantaita!

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Viikonloppuna lähellä merta.






Viikonloppu vierähti Helsingissä. Ilma oli aurinkoinen ja ulkona oli ihana kävellä! Merituuli ja mäntymetsä ovat ehdottomia suosikkejani. Kevät on todellakin tulossa!

Myöhästyimme Blini-viikoista (joita perinteisesti vietetään ennen laskiaista), mutta se ei meitä haitannut: nautimme blineistä smetanan, punasipulin, kirjolohenmädin ja muikunmädin kerä. Mädit maistuivat myös ruisnappien kera.

...tänään sitten käytiinkin kirjastossa ja lainasin itselleni vinon pinon kirjoja. Enimmäkseen novelleja, mutta mukaan mahtui myös Helsingin Sanomien Ruokatorstai. Reseptitestailut ovat jo käynnissä....

Ihanaa alkanutta viikkoa Sinulle!




perjantai 7. maaliskuuta 2014

Päivän Inspiraaatio: Kotitekoinen leipä.


Iloa arkeen toi tällä viikolla se, että mieheni leipoi leipää.

Siis aivan loistavaa-sellaista.

Muutoinkin monet arkiset palaset ovat löytäneet paikkansa... vielä vähän hakee, mutta maasta-toiseen-muuttokaaos on rauhoittumaan päin. Ja mikäs tässä on ollessa kun tänään alkoi viikonloppu. Pari vapaapäivää, jotka aiomme käyttää vierailemalla ystäviemme luona.

Ihana viikonloppua myös teille!