sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Vielä kerran: Jhumpa Lahiri.

Kuva: www.randomhouse.com

Tämä kulunut syksy on muodostanut kirjallisuuden kannalta jokseenkin erikoisen yhtälön. Huomasin nimittäin alkusyksystä, että olin kesällä kääntynyt täysin dekkareiden maailmaan ja tv-sarjoistakin katselin vain salapoliisisarjoja. Syykin oli melko selkeä: niiden maailmaan uppoaa nopeasti ja ajatukset katkeavat... stressi unohtuu kun jännittävä tarina tempaa mukaansa.

Lokakuussa kuitenkin totesin, että kenties sieluni tarvitsee muutakin kuin murhamysteerejä. Ostin Intiasta jo-tutuksi-tulleen Jhumpa Lahirin kirjoja. Jhumpa on amerikkalainen, jolla on intialaiset juuret. Hän kirjoittaa bengaleiden tarinoita siirtolaisuudesta Englantiin ja Amerikkaan, sopeutumisesta ja sukupolvien välisistä jännitteistä uuteen maahan integroituessa. Vuorovaikutuksesta vanhan ja uuden maailman välillä. Ihmisyydestä ja oman identiteetin muotoutumisesta eri elämänvaiheissa uudessa maassa. Yhtä monta tarinaa ja tapaa elää kuin on muuttajaakin.

Minusta on kiehtovaa lukea tarinoita, joissa ihmisen elämänkaareen punoutuvat eri kulttuurit. Jhumpan tarinoissa kudos eri kerroksineen tulee mielenkiintoisella tavalla esiin. Olemme ihmisinä niin samanlaisia taustasta huolimatta ja uskomattoman sopeutumiskykyisiä uuteen kulttuuriin ja uusiin tapoihin. Ja samanaikaisesti lapsuuden kulttuuri ja tausta painaa sisimpäämme elämänmittaiset muotit, arvot ja maailmankuvan, joiden kanssa käymme vuoropuhelua vanhuuteen asti, läpi elämänkaaren. Usein tämä puoli jää meiltä pimentoon ja se onkin vaikea sanoittaa: Miten sanoittaa sisäistä mielenmaailmaasi henkilölle, joka ei ole koskaan joutunut läpikäymään kahden kulttuurin välistä vuoropuhelua? Enkä tarkoita tässä turistimatkoja ja ah-niin-kaunista-ja-selkeää-postikorttimaisemakulttuuria.

Kirjoissa nousee selkeästi esiin toiseen maahan muuttaneen henkilön uuden identiteetin ja kansalaisuuden muotoutuminen - sama asia, mikä näyttää puhututtavan suomalaisia tänä syksynä ja erityisesti itsenäisyyspäivänä. Minusta on hämmentävää lukea suomalaista keskustelua ja huomata, että moni laittaa sellaiset kriteerit sille, kuka voi olla oikea suomalainen, että en rehellisesti uskoisi edes karjalaisten päässeen seulasta läpi, jos viime sodanaikainen siirtolaisuus tapahtuisi uudelleen. Kansalaisuus on ollut ja näyttää olevan pitkälle tahdon päätös aikoina, kun ihmiset ja kansat liikkuvat. Myös silloin, kun suomalaiset ovat liikkuneet toisiin maihin - mitä tapahtuu jatkuvasti, joillain vuosikymmenillä jopa massaliikkeinä.

 Myös minä olen käynyt kuluneen syksyn aikana jatkuvaa sisäistä (ja joskus äänekästäkin) vuoropuhelua  kulttuureihin liittyen. Bangkokiin muuttaminen takaisin oli kohtuullisen helppoa - koen olevani suhteellisen tasapainossa thailaisen kulttuurin kanssa. Ei niin että olisin siinä mestari, mutta tunnistan mitä ymmärrän ja missä ymmärrykseni loppuu... ja mikä tärkeintä: osaan suurimmaksi osaksi asettaa itseni ja toimintani sen mukaan. Siis oma sisimpäni on tasapainossa tilanteen suhteen. Mutta... olen tunnistanut itsessäni selvästi kulttuuristressin piirteitä suhteessa Etelä-Aasialaiseen kulttuuriin. Kaakkois-Aasialaisessa kulttuurissa on ominaista tietynlainen pehmeys ja suoran konfortaation välttäminen, jonka koen puuttuvan Etelä-Aasiasta. Huomaan, etten osaa varautua ihmisten toimintatapoihin ja joudun työstämään valtavasti sitä, mitä merkityksiä annan millekin keskustelulle tai tapahtumalle.

Jhumpa Lahirin kirjat eivät ole olleet mitenkään lääke kulttuuristressiini eikä hänen tarinoidensa maailma edes kohtaa edes sen maailman kanssa, minkä kohtaamista ja tapoja joudun tällä hetkellä työstämään itseni kanssa. Yhtymäkohta ilman yhtymäkohtaa? Tyypillistä elämää, missä tarinat ja pohdinnat punoutuvat sikinsokin erilaisina punoksina omina kudoksinaan, kunnes ne yhtäkkiä yllätyksellisesti saattavat kohdata ja luoda uuden merkityksen. Tiedätkö mitä tarkoitan? Onko sinulle koskaan käynyt mitään vastaavaa?

Jhumpa Lahirin tuotantoa:
Interpreter of Maledives
The Namesake
Unaccustomed Earth
The Lowland




perjantai 4. joulukuuta 2015

Oletko kuunnellut trooppisen metsän ääntä?


Haavan lehti värisee, havupuut humisevat... mutta kun menet trooppiseen sademetsään ja tuuli huojuttaa bambupuita, syntyy kolinaa ja kuminaa. Uusi maailma, ainutlaatuinen tunnelma. 

Joen päällä kelluvassa lauttamajassa ei ollut sähköjä. Iltaisin, kun aurinko laski, sytytettiin öljylamput. Tähdet tuikkivat taivaalla. Ohuen seinän läpi kuuluivat trooppisen yön äänet. 



PS. Suosittelemme: River Kwai Jungle Rafts. Sadeajalla saattaisi olla hieman nihkeä (touko-lokakuu), mutta juuri nyt täydellinen irtiotto kaupungin melskeestä!

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Omenaglögiä ja biscotteja.



Päivän musiikkivalinta: Diana Krallin joululevy. 

Keittiössä tuoksuvat jouluiset mausteet: Tein ensimmäisen adventin kunniaksi itsetehtyä omenaista glögiä ja biscotteja (resepti aiemmin julkaistuna täällä). 

OMENAINEN GLÖGI
(kymmenelle)

2 l omenatuoremehua
1 peukalalonkokoinen inkivääri, kuorittuna ja viipaloituna
2 kypsää päärynää, viipaloituna
2 kanelitankoa (plus lisää tarjoiluun)
4 kokonaista kardemummaa
3 rkl ruskeaa sokeria
4 limen mehu ja 2 limestä raastettu kuori
(5 dl tummaa rommia)

1 - Ota esiin suuri kattila (vähintään 5l) ja laita sinne kaikki aineet: mehu, inkivääriviipaleet, päärynänviipaleet, kanelit, kardemummat, sokeri, limemehu ja limenkuori. Anna seoksen kiehua hiljalleen kunnes sokeri on sulanut. 

2 - Siivilöi glögi tarjoilumukeihin, koristele kanelilla ja tarjoile (rommin kera) lämpimänä juomana.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Joen juhla.


Thaimaassa Loi Kratong on yksi tärkeimmistä vuoden juhlapäivistä - juhla joen jumalille. Jokeen lasketaan kellumaan pieniä kratongeja, kelluvia veneitä banaaninlehdistä tehtyinä. 

Tässä täydenkuun aikaan Intiassa juhlittiin juuri Divalia, valon juhlaa. Ja jostakin taisinkin lukea, että tämäkin juhla on alunperin brahminilaista alkuperää, adoptoitu kunnioittamaan Buddhaa.

Niin se vaan näyttää menevän, kun vähänkään lukee historiaa: juhlapäiviä on muokattu, adoptoitu, vaihdeltu jne. eri aikakausina. Pysyvää näyttää olevan se, että ihmiset tarvitsevat arjen vastapainoksi juhlia. Juhlien merkitykset punovat yhteen perheitä ja kansoja pukien sanoiksi syvempiä elämänarvoja.

Me nautimme ilotulituksista!

lauantai 21. marraskuuta 2015

Haarahaukkojen kaupungissa.


On kaupunkeja, jotka kuuluisi nimetä lintujen mukaan. Mumbai olisi ehdottomasti haarahakkojen kaupunki. Haukkoja liitelee kaikkialla kaupungin yllä. Niiden kiljahdukset herättelevät ensimmäisten auringonsäteiden kanssa ja kun aurinko illalla laskee, kaartelevat kymmenet haukat merenrannassa punertuvaa taivasta vasten. 

Intia ja Mumbai jäävät sydämeen - kerta toisensa jälkeen. Harmoniaa ja hiljaisuutta sieltä ei kannata lähteä etsimään, mutta sitäkin enemmän yltäkylläistä fanfaaria kaikille aisteille!


 


sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Hetki aikaa itselle.



Kuppi teetä, päiväkirja ja novellikokoelma. Näiden kolmen avulla onnistun luomaan itselleni tärkeän lepohetken nyt kun lokakuu jäi taakse. Jhumpa Lahiria olen lukenut ennenkin (klik) ja lyhyet kertomukset eivät olleet pettymys. Hänen tarinankerrontansa lumoaa ja läpileikkaa ihmisyyttä ja kulttuurien kohdatessa. 

Tänään alkoi marraskuu. Ehkä tämä on se kuukausi kun saan loput pahvilaatikot purettua muuton jäljiltä?

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Bangkok Inspiraatio: Jim Thompson.






Jim Thompson on yksi Thaimaan kuuluisimmista silkkikaupoista. Nimi juontuu amerikkalaisesta perustajasta, Jim Thompsonista, joka muutti Thaimaahan toisen maailmansodan jälkeen ja nosti thaisilkin tunnetuksi maailmalla. Varsinainen legenda hänestä tuli mysteerisen katoamisensa jälkeen.

Keskellä ruuhkaisinta Bangkokia on Jim Thompsonin talo & museo. Se on kuin portti aikakauteen, jota ei enää ole. Ihana esteettinen hengähdystauko kesken hektisen kaupunkielämän. Herra Thompson keräili kaakkoisaasialaista taidetta ja hän myös perusti kauniin puutarhan. Ennenkaikkea ihailin hänen arkkitehtuurista silmäänsä, mikä näkyy siinä, kuinka hän onnistui yhdistämään talonsa kuudesta eri puolilta Thaimaata tuodusta vanhasta tiikkitalosta. Lopputulos on tradiotionaalinen, mutta kuitenkin länsimaalaisella twistillä. Sellaiseen taloon muuttaisin heti. Nyt vaan voin toisinaan käväistä siellä kävelemässä ja juomassa kupillisen teetä, kuvitellen menneiden aikojen juhlia. 


tiistai 25. elokuuta 2015

Lukukokemuksena Tove Janssonin elämänkerta.


Tuula Karjalaisen kirjoittamaa elämänkertaa Tove Janssonista on pakko kehua. Kirja on tehty vahvalla taidehistorioitsijan ammattitaidolla ja Karjalainen on osannut hienosti sekä Toven personaa että perhettä kunnoittaen nivoa hänen tärkeimmät työnsä osaksi hänen elämänvaiheitaan ja Suomen mullistuksellista 1900-lukua. Hän ei myöskään lankea siihen ansaan, että tulkitsisi liikaa ja analysoisi erilaisia viestejä sinne missä niitä ei ole (kuten yllättävän usein tehdään). Suosittelenkin kirjaa myös niille, jotka eivät niin muumeista piittaa, sillä se avaa mielenkiintoisen näkökulman yhden henkilön ja hänen lähipiirinsä kautta Suomen ja Euroopan historiallisiin tapahtumiin, kuten maailmansotiin. Minä ainakin huomasin kirjaa lukiessani miettiväni, miten minun isovanhempani ja sukuni elivät samoina vuosikymmeninä ja kokivat erilaiset yhteiskunnalliset tilanteet. Samoin löysin Tovesta uusia puolia tutustuessani nykyisin vähemmälle huomiolle jääneisiin, 1930-1940-lukujen lehtien kansikuvituksiin, joiden sanoma on todella rohkeasti pasifismin puolesta kantaa ottava tiukkana sensuurin aikakautena. 

Viime vuonna Tove Janssonin syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta ja Ateneumissa oli Tuula Karjalaisen kuratoima juhlanäyttely. Mikäli satuit näkemään sen, tuo kirjan lukeminen lisää syvyyttä näyttelyn antiin. Ja vaikka et olisikaan nähnyt näyttelyä, on itse kirja täynnä kuvia ja sitaatteja Toven tuotannosta eri aikakausilta mitä erilaisimmista aihepiireistä - ja kirja jopa itsessään on mielestäni esteettinen kokemus (kiitos ulkoasusta ja taitosta Timo Nummiselle). 

Moni tuntee Tove Janssonin (1914-2001) muumeista, mutta tämä monilahjakkuus oli paljon muutakin - kuvataiteilija, kirjailija, kuvittaja, käsikirjoittaja, laulujen sanoittaja jne. Hänen elämänmottonsa oli "Tee työtä ja rakasta" - siinä järjestyksessä. Aikakausina, jolloin taiteen haluttiin sisältävän opetuksellisista ja poliittisista agendaa, hän halusi tehdä taidetta taiteen vuoksi. Eikä hän erotellut tuotantoaan vahvasti vain-aikuisille-tai-vain lapsille- akselilla. Hän etsi ja eli oman luovuutensa ehdoilla, etsi hohtoa, jota ilman ei ollut mitään. Uskon, että tämä on ollut hänen työnsä menestyksen pääsalaisuus - syy, miksi niin monet ovat rakastuneet hänen töihinsä. Ne ovat aitoja. Ja ne ovat syntyneet aidoista tunteista ja tilanteista käsitellen myöskin elämän pelottavia ja kipeitä asioita, kuitenkin taiteen luovan vapauden keinoin. Esimerkiksi toisen maailmansodan loputonta kuolemanpelkoa ja dramaattisia tuhoja vasten (kuten atomipommi ja maailmanlopun mahdollisuuden konkretisoituminen) ei ole lainkaan kummallista, miksi noista kokemuksista on syntynyt muumikirjoja, joissa on suurtuhoja. Ne olivat siihen aikaan monen ihmisen jakamia tunnetiloja.  

Kuitenkin hienointa taiteessa on mielestäni sen monikerroksisuus. Taiteilijalla itsellään voi olla erilaisia syntylähteitä aiheille ja hänellä on vapaus sekoittaa faktat ja illuusio suloiseksi sekamelskaksi ja luoda oma tuotoksensa... mutta samassa hetkessä kun taiteilija luovuttaa teoksensa "yleisölle", hän menettää otteensa siihen. Jokaisella on oikeus lähestyä taideteosta (oli se sitten kirja, musiikkia tai kuvataidetta) omista lähtökohdistaan ja antaa sille omia merkityksiään. Yhtä oikeaa tarinaa, merkitystä ta tulkintaa ei ole. Tärkeintä on vapaus. Vapaudesta käsin voimme taiteen avulla käsitellä myös siitä tunteita ja kokemuksia, joille ei löydy sanoja. Eläköön siis vapaus ja luovuus!


maanantai 10. elokuuta 2015

Ihana aurinkoinen kesäpäivä!



Taisin nukahtaa kesken pakkauspuuhien. Toisinaan unelle on vaan hyvä antaa periksi. Illemmalla kun heräsin, olin hyvällä mielellä ja päätin kokata: mikään ei voita risoton hämmentämistä. Tällä kertaa se oli sienirisotto, sillä sain sunnuntaina lahjaksi suppilovahveroita ja lisäsin niiden joukkoon loput torilta ostamani keltavahverot. Mielettömän hyvää - kruunasi tämän päivän ja sen myötä alkaneen viikon! Ehkä seuraavalla kerralla ehtisin olemaan Suomessa alkusyksyn ja nauttimaan sienimetsässä kävelemisestä?

Lähtöön on viisi yötä. Nämä on niitä päiviä, kun luovutan ja tunnustan ääneen, etten sittenkään ehtinyt kaikkea mitä halusin ja luulin vielä ehtiväni... Jotenkin viimeiset viikot ovat olleet sellaisia, että aikataulut ovat eläneet päivittäin. Sitten vaan yritän sniikkailla pieniä helmi-hetkiä keskellä tämä hullunmyllyä... Niinkuin tänäänkin: olimme Hesassa viisumireissulla ja tajusimme, että päivä oli mielettömän kaunis. Päätimme hetken mielijohteesta ajaa Aulangon lintulammelle ja nauttia siellä pienen eväshetken. Oletko huomannut, kuinka luonto on niin erilainen nyt kuin keväällä? Keväällä ja alkukesästä luonto on täynnä uuden elämän alkua, viserrystä ja puuhastelua. Nyt lehdet ovat tumman vihreät ja joidenkin puiden yksittäiset lehdet ovat jo vaihtuneet ruska-asuun. Osa linnuista on jo lähtenyt kohti etelää ja kokonaisuudessaan minulle tuli metsästä tyyni ja seesteinen tunne. Olisin voinut jäädä sinne vaikka kuinka pitkäksi aikaa istuskelemaan. Kaihoisasti katselin naista aamupäivän uintiretkellään keskellä Aulankojärven selkää ja mietin, millaisessa maisemassa minä kohta vietän arkeani...

perjantai 7. elokuuta 2015

Viikon mietesana: puhdasmielisyys.


Mieli viipyilee vielä maaseudulla, missä vietimme aikaa heinäkuussa. Vuokrasimme mökin ja kokoonnuimme rentoutumaan yhdessä perheen kanssa. Välillä paistoi aurinko ja välillä satoi vettä. Sää kuin sää niin luonto ei petä - sen keskellä sydän rauhoittuu ja mieli virkistyy (varsinkin kun pääsee välillä saunaan lämmittelemään). Tämä oli hyvä kesä. Oli kiva palata arkeen hyvän loman jälkeen. Kaupungin syke ja syksyn haasteet ovatkin sitten ihan oma juttunsa ja niihin orientoituminen on elokuun päähaaste. Paljoa tässä ei ehdi haikailemaan: muuttoon on kahdeksan yötä ja pakattavaa riittää. 

Minä olen viime päivinä mietiskellyt paljon puhdasmielisyyttä. Tiedän, ettei se ole millään tavoin trendikäs sana, mutta ehkä juuri siksi se puhutteleekin minua. Puhdasmielisyyden käsitettähän voi lähestyä erilaisista näkökulmista.  Teologisena terminä kristittyinä puhumme syntien anteeksisaamisesta ja puhtaudesta Jumalan edessä. Uskon kautta voimme ottaa vastaan puhtaan mielen ja rauhan sydämeen. Mutta kristittynä uskoni ei voi koskaan olla vain vertikaalista, yksilön henkilökohtaista ja kahdenkeskistä suhdetta Jumalaan, vaan se sisältää automaattisesti horisentaalisen akselin - ihmisen suhteen toiseen ihmiseen. Ja juuri ihmissuhteissa puhdasmielisyys punnitaan: meidän kokemuksemme, ennakko-odotuksemme, spekulaatiomme, tulkintamme, loukkaantumiset ja katkeruudet nakertavat usein mielen ja sydämen sopukoissa niin että reaktiot erilaisia tilanteita kohdatessa sekä taustamotiivit omien tekojen takana saattavat olla arvoituksia henkilölle itselleenkin, ellei ole kohdannut ja myöntänyt erilaisia tunteitaan. Joku joogaa ja etsii sillä mielenrauhaa tyhjentämällä päätään. Minä hiljennyn ja aktiivisesti kuuntelen sisintäni - ja kun erilaisia asioita nousee pinnalle, en työnnä niitä pois, vaan tuon ne Jumalalle yksinkertaisin rukouksin - ja luotan siihen, että Jeesus kantoi ristillä myös ne tunteet ja kysymykset. Haluaisin olla sellainen ihminen, joka ei jatka eteenpäin negatiivisia kierteitä vaan toivoisin, että voisin pitää mieleni puhtaana ja avoimena kaikissa ihmissuhteissa ja elämäntilanteissa. Nyt ja huomennakin. Se on matka, jolla olen ihmisenä kasvamisessa. 

Olisi kiva kuulla, mikä on sinun mietteesi ja tavoitteesi ihmisyyden polulla tämän syksyn startatessa?

PS. Testaa kuvan nuotioherkkua vaahtokarkeista: 
Tarvitset: digestivekeksejä, vaahtokarkkeja ja suklaata. 
Tee näin: lämmitä vaahtokarkki tikun päässä, lisää digestivekeksin päälle pala suklaata, kuuma vaahtis ja päälle vielä yksi keksi. Suklaa alkaa sulaan vaahtokarkin lämmöstä ja herkku on valmis nautittavaksi niin pienille kuin suuremmillekin herkkusuille ;)

ILOISTA VIIKONLOPPUA!

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Lintuja & ristipistoja.

Aloitin uuden käsityöprojektin. Erilaisia lintuja ristipistoilla. Juuri sopivan kesäinen. 
Kangas: pellava.
Lanka: Anchor 132 ranskansininen (kaksisäikeisesti) 

torstai 23. heinäkuuta 2015

Vapriikissa: Suomalaisten pyhiinvaellukset keskiajalla.


Kuva VAPRIIKIN sivuilta.
Tampereen Museokeskus Vapriikissa on vielä 18.10.2015 asti näyttely "Suomalaisten pyhiinvaellukset keskiajalla". Suosittelen, mikäli historia ja uskonnollinen elämä lainkaan kiinnostaa. 

Minusta on mielenkiintoista pohtia, kuinka keskiaikainen Suomi olikin itseasiassa osa Ruotsin valtakuntaa (1300-luvulla syntyi käsite Österland eli Itämaa) ja osa katolista kirkkoa lukuunottamatta aivan itäisintä aluetta. Varsin erilainen maailma. Varsinkin kun tähän vielä lisää kartan asutuksesta... ei taidettu puhua "koko Suomen asuttamisesta" ihan samaan tapaan kuin tänään....


Kartta lainattu wikipediasta täältä ja se kuvaa Suomen suuriryhtinaskuntaa 1600-luvulla.
Pyhiinvaellukset olivat keskiajalla suosittuja ja lähes jokainen kynnelle kykenevä osallistui ainakin kerran elämässään pyhiinvaellukselle - vaikka edes naapuripitäjään. Etelä-Suomessa onkin lukuisia keskiaikaisia kirkkoja. Syitä lähteä matkaan olivat mm. kirkon opetukset, aneet tai syntien anteeksi anominen sekä kunnioitus, avunpyyntö tai kiitollisuus tiettyä pyhimystä kohtaan.

Jäin pohtimaan, kuinka pyhimyksen kuvat ja tarinat, erilaiset uskonnolliset rituaalit, tuoksuvat kynttilät ja kuvat kirkkojen seinillä saattavat tuntua nykyiselle lukutaitoiselle länsimaalaiselle vieraalta ja mystiseltä. Etenkin mikäli on tottunut reformaation jälkeiseen riisuttuun jumalanpalvelustraditioon. Joskus niihin liitetään myös negatiivisia merkityksiä. Asiaan saa uudenlaisen näkökulman pohtimalla maailmaa, jossa suurin osa ihmisistä ei osannut lukea. Oraalinen (suullinen perinne) kulttuuri nimenomaan perustuu kuville, myyteille, lauluille ja tarinoille. 
Minusta on surullista, että kirjallisen kulttuurin kehityksen myötä länsimaissa on tietyllä tapaa alettu väheksyä muiden aistien merkitystä kokemusmaailman ja muistin kannalta. Ihminen on kokonaisuus, mutta monesti jätämme huomioimatta muiden aistien merkityksen tai pidämme niitä vähemmän tärkeinä. "Taiteet ovat extraa" ja ei-kirjallista ei osata tulkita. 

Näyttelyssä tuotiin esille myös näkökulma nykyaikaisiin pyhiinvaelluksiin. Jossakin vaiheessahan pyhiinvaellukset kiellettiin, niiden kulta-aika hiipui, mutta ne ovat jatkuneet aina jossakin muodossa. Nykyisin pyhiinvaellukset ovat taas yleistyneet ja yksi suosituimmista ja kuuluisimmista reiteistä on Pohjois-Espanjan satoja kilometrejä pitkä Camino de Santiago. Näyttelyssä oli esimerkki nykyaikaisesta suomalaisesta pyhiinvaeltajasta, joka oli vaeltanut yli kolmesataa kilometria kihlattunsa kanssa. Tarinassa korostettiin, kuinka matkan motiivi ei ollut kristillinen, sillä he eivät olleet kristittyjä. Enemmänkin matka edusti kahdenkeskistä saavutusta ja hiljentymistä. Huomasin olevani aiheesta eri mieltä. Maailma on pullollaan vaellusreitteja ja yleensä pitkiä matkoja kulkemista kutsutaan vaellukseksi, joten ei kai se muutu pyhiinvaellukseksi jos sattuu tekemään sen reitillä, jota ovat perinteisesti käyttäneet uskonnollisella matkalla olevat? Enemmän kuin sauvan ja huopahatun hankkiminen pyhiinvaellukseen kuuluu tavoite kohdata pyhä. Eikö? Ja mikäli muuten haluaa vierailla kuuluisissa kohteissa, joihin lukeutuvat myös pyhiinvaellukselle omistetut kirkot, niin eikö sitä yleensä kutsuta turismiksi? Eläessäni Aasiassa muiden suurien uskontojen keskellä olen huomannut, kuinka niissä kaikissa - Islam, hindulaisuus ja buddhalaisuus - on erilaisia traditioita ja yhä käytössä olevia pyhiinvaelluksia osana uskonnon harjoittamista. Tavat ja muodot muuttuvat, mutta pyhiinvaellus on selkeästi osa maailmanlaajuista uskonnollista elämäntapaa monissa erilaisissa uskonnoissa. Vai onko niin, että tässä Euroopan kulttuurimurroksessa, kun valtaosa väestöstä ei enää tunnusta kristinuskoa omakseen, ei uudella uskonnolla ole vielä nimeä?


Kolmas asia mitä jäin pohtimaan näyttelyn jälkeen oli se, että mistä johtuu, että puhuttaessa kristillisestä traditiosta ja pyhiinvaelluksista, en ole vielä kertaakaan kuullut puhuttavan esimerkiksi karismaattisten suuntausten parissa tapahtuvasta pyhiinvaelluksesta. Onko se niin nuorta että sitä ei ole vielä tutkittu? Vai onko se ulkoisesti niin eri näköistä, että sitä ei ole osattu tunnistaa? Minusta sitä on. Ja yllättävän paljon. 



Oletko käynyt näyttelyssä ja mitä ajattelit? 

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Saanen esitellä uusimman mattoni.


Elämäni ensimmäistä kertaa huusin jotain. Siis tein sen netissä, mutta kuitenkin. Meidän mattokokoelmamme kasvoi yhdellä isolla käsinsolmitulla matolla (160x265) klassisen sinipunaisesti. Olen(mme) varsin tyytyväisiä, mutta pieni fibaus mulle kuitenkin kävi: Ajattelin kantavani maton kevyesti Thaimaahan jollakin syksyn reissuista Suomeen. Siis taiteltuna neliöksi ja siitä sitten pakettiin.  Käsinsolmitut matothan ovat siitä niin käteviä - siis ohuet sellaiset. Mutta tämä taitaa olla 15mm paksu. Paketti ei ollut mikään pieni kun noudimme sen Matkahuollosta tänään. Joten siitä tulee "Suomi-matto" ja se jää tänne odottamaan....



maanantai 20. heinäkuuta 2015

Blogi-inspiraatio: nettisurffailua.


Kuvat/Pictures: http://brooklyntowest.blogspot.fi/2013/02/projects-at-home.html

Oi tätä maanantain hurmaa... nythän on maanantai, eikö? Vaikka loma on periaatteessa ohi, on viikonpäivät vielä hieman hakusessa. Tämä on se tunne jonka toivoisin kestävän vielä jonkin aikaa... autuas huolettomuus ;) Kun padassa porisee keitto valkoisilla pavuilla runsaan chilitujauksen kera, on paras antaa herkun porista pitkään ja hartaasti. Sillä välin voi vaikka surffailla netissä.

Minä tykkään blogeista, joissa on jokin juju, jotakin twistiä ja vinkkejä siitä, mitä voisi tehdä itse. Niinkuin vaikka TÄMÄ Tarja Kankaanpää-Salosen blogi BE CREATIVE AND DO IT. Viime viikolla löysin sieltä vinkin ja linkin tähänkin ihanaan projektiin, missä REMODELISTA uudistaa nojatuolin. Ja klikkailemalla lisää löytyy tuolin oikea tekijä, eli BROOKLYNTOWEST. Tämän projektin haluaisin toteuttaa heti vaan kun saisin käsieni ulottuville tuolin, jota tuunata... ehkä tässä on kuitenkin edessä ensin muutto jälleen Aasiaan ennen suuritöisiä projekteja... aamukampa näyttää 26 aamua ;)

Iloista viikkoa sinulle!

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Päivän Inspiraatio: Yumiko Higuchi.

Kuva http://yumikohiguchi.com/gallery2

Yumiko Higuchi on japanilainen tekstiilitaiteilija, jolla on ihan mielettömiä kirjontatöitä. Oh. Kannattaa tutustua hänen töihinsä joko täällä hänen blogissaan tai Pinterestissä.

Minäkin olen aloittanut uuden käsityöprojektin. Se liittyy lintuihin, ristipistoihin ja kirjontaan. Siitä lisää myöhemmin.

Iloista sunnuntaita Sinulle!

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Foodie Italiassa ja maailmalla... päivän vinkit.






"Kaikki täällä kasvattavat itse oman oliiviöljynsä," totesi Sonia yhtä luontevasti kuin olisimme puhuneet lähikaupassa käymisestä. Olimme Piemontessa ja aloin ymmärtää uudella tavalla italialaisten suhtautumista ruokaan. Huomasin myös ihailevani Sonian tapaa kertoa omasta maakunnastaan, mikä siellä erityisesti on parasta ja minne kannattaa mennä... silmiin syttyi valo ja hymy kasvoi hitusen leveämmäksi. Eikä se ollut näytönhalua tai ylpeyttä - ehei, se oli puhdasta iloa. Iloa hyvästä ruuasta ja kauniista ympäristöstä. 

Meillä on monta foodie-ystävää. Toiset heistä suunnittelevat lomamatkansa tarkoin etukäteen etsimällä suositukset ravintoloista ja varaamalla paikat. Toiset taas toivovat löytävänsä hyviä makuelämyksiä matkan varrelta. Me itse taidamme kuulua jälkimmäisiin ja ainakin tähän asti olemme nauttineet makumatkoistamme. En voi millään tapaa sanoa olevani italialaisen keittiön asiantuntija, mutta koska tulimme vastikään sieltä ruokamatkalta, ja niin moni näyttää pettyvän Italiassa ruokakokemuksiinsa (???), ajattelin antaa pari vinkkiä, joiden pitäisi helpottaa onnistuneita makuelämyksiä:

#1: Älä valitse kalleinta ravintolaa. Äläkä sitä, mikä on turistinähtävyyden vieressä tai missä on "turistimenu". Katso missä on paljon paikallisia. Seuraile myös minkälaisia annoksia he syövät... 

#2: Käy kauppahallissa. Tai torilla. Kauppahalleista ja toreilta löytyvät yleensä ruuan rakastajat ja vaalijat. Ympäristöä ei ole hiottu salonkikelposeksi, mutta paikallinen gastronomia on parhaimmillaan. Jotakin taitaa kertoa myös se, että me nautimme tämänkertaisen reissun parhaan cappuccinomme Firenzen kauppahallissa. 

#3: Pitäydy paikallisessa. Yleensä ravintolalla on "Päivän Menu" tai suositukset. Ota niitä. Yksi klassinen virhe on se, että ajattelee koko maan edustavan automaattisesti samaa ruokaperinnettä. Se ei aina mene niin. Esimerkiksi Italiassa maakunnat eroavat melko paljonkin toisistaan ja siinä kun Pohjois-Italiassa syödään risottoa ja se näkyy aina ruokalistassa, ei se muualla maassa ole enää niin yleinen ja arkipäiväinen. Joten ei välttämättä onnistunut tilauskaan. 

#4: Mikäli mahdollista, yövy ainakin yksi yö matkasi aikana Bed & Breakfast -majoituksessa. Pääset hitusen lähemmäksi paikallisia ja todennäköisesti pääset syömään paikalliseen tyyliin aamiaista. Kannattaa myös harkita majoitusta maatiloilla: Meidän yksi parhaista kokemuksistamme oli yöpyminen Toscanassa viinitilalla (Agriturismo Il Piastrino), missä oli mahdollisuus syödä myös päivällinen talon tapaan... taatusti hyvätasoista italialaista ruokaa, uusia makuelämyksiä ja lämmin ilmapiiri!

#5: Osallistu kokkikurssille tai maisteluun tai ruokakierrokselle. Ainakin Italiassa niitä järjestetään turisteille vaikka millä mitalla erilaisia. Ja jos ei halua järjestetylle kierrokselle, löytyy netistä googlaamalla vinkkejä kävelyreiteistä, jotka opastavat kuuluisiin ruokakauppoihin tai kahviloihin. Turistikurssien pituus vaihtelee puolesta päivästä useampaan päivään. Meistä oli hauska viettää yksi ilta firenzeläisessä pizzeriassa opetellen täydellisen pizzataikinan valmistamista ja gelaton alkeita... aina oppii jotakin uutta ja ainakin tapaa mielenkiintoisia ihmisiä :)

#6: Ole utelias ja heittäydy. Maistele ennakkoluulottomasti uutta ja ole myös jo etukäteen valmistautunut siihen, että Suomessa syömäsi "italialiainen" tai "kiinalainen" tai "thailainen" on todennäkoisesti täysin eri juttu kuin paikanpäällä.  

Näillä sanoilla toivotan teille hyviä makuelämyksiä!



tiistai 14. heinäkuuta 2015

Kesän parhaat mansikkamuffinit.


Auringonsäde varastaa jostakin rakosesta pääsynsä huoneeseen ja osuu kasvoilleni. Käännän kylkeä. Ihanan raukea ja tyytyväinen olo. Lintujen sirkutus kuuluu ulkoa. On kesä. 

Rauhallisiin aamuihin kuuluu tietenkin täydellinen kuppi kahvia ja muffinit sesongin marjoista. Tänään mansikoista. Hieman jauhoja ja muita joka-keittiön-perustarvikkeita ja aamun hetki on kruunattu:

KESÄN PARHAAT MANSIKKAMUFFINIT

2dl jauhoja
1 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
hyppysellinen suolaa
sitruunan/limen kuori raastettuna
1 1/4 dl maustamatonta jugurttia
100 g sulatettua voita
1 muna
200 g tuoreita mansikoita

Tämä onnistuu myös "mökkikeittiössä", koska tarvitset vain kulhoja ja puuhaarukan. 

1 - Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

2- Sekoita yhteen kuivat aineet suuressa kulhossa: jauhot, sokeri, leivinjauhe, suola ja raastettu sitkuunankuori.

3- Valmista nesteseos: Riko pienempään kulhoon kananmuna, vatkaa se rikki ja sekoita joukkoon sulatettu voi ja jugurtti. 

4- Sekoita nestesos kuiviin aineisiin rauhallisesti käännellen kunnes syntyy tasainen taikina. Älä sekoittele liikaa. Lopuksi kääntele varovasti joukkoon pilkotut mansikat.

5- Lusikoi seos yhdeksään muffinivuokaan ja paista kuumassa uunissa noin 15-20 minuuttia, kunnes muffinit ovat nousseet ja ovat kauniin kullanruskeita.

- Tarjoile hymyillen! -




perjantai 3. heinäkuuta 2015

Päivä Vincissä.


Leonardo da Vinci oli Vincin poika. Pienestä kylästä keskeltä Toscanaa. Avioton lapsi, joka kasvoi isoisänsä kodissa ja lähti myöhemmin maailmalle ja loi oman uransa. Pieni maaseutukylä kätkeekin Leodardon museon ja synnyinkodin, mikä ei tässä tapauksessa tarkoita tylsää patsasta jossakin korvessa, vaan pikemminkin kurkistusikkunan 1400-1500 -lukujen renesanssiin... taiteiden, arkkitehtuurien, keksijöiden ja insinöörien maailmaan. Onhan lähellä myös Firenze, jonka hallitsijasuku Medici päätti rakentaa kaupunkiin palatseja ja kirkkoja ainakin seuraavaksi tuhanneksi vuodeksi. Kaupunki, jossa herkät sairastuvat kulttuurin paljoudesta...

Aika ennen kirjapainoa. Aika, jolloin yltäkylläisyys haluttiin näyttää ja taiteet olivat kunniassa taiteiden itsensä vuoksi. Ja aika, jolloin keksittiin ja kehitettiin. Tiesitkö esimerkiksi, että sukelluspuvun kehittäminen oli suhteellisen yleistä keskiajalla ja renesanssin aikana?  

Minä olen yllättynyt tällä matkalla. Julistin nimittäin viikko sitten, etten ole koskaan piitannut renesanssista. No, en ole mikään harrastaja vieläkään - varsinkaan 36 asteen helteissä. Mutta... olen nähnyt jotain, mikä on herättänyt uusia ajatuksia ja kysymyksiä. Näyttää olevan paljon asioita taidehistoriasta, jotka minua sittenkin kiinnostaisi. Ehkäpä tulen palaamaan vielä aiheeseen... otan myös vastaan vinkkejä aiheesta aloittelijalle ;)

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Päivän inspiraatio: Umberto Eco & äänikirjat.


Matkalla oleminen koostuu maisemista, mietteistä, tuoksuista ja makuelämyksistä. Nämä kaikki sulautuvat yhteen ja luovat uutta rakentaen vanhojen ajatelmien ja muistojen varaan. Näinollen ei ole merkityksetöntä, mitä nappaa matkalukemiseksi mukaansa. Siis matkalukemistahan täytyy olla. 

Viime syksynä aloitin Umberto Econ "Ruusun nimi" lukemisen, ihan vaan siksi että se oli listattu KLASSIKKOKIRJALISTAANI. No, syksy ei mennyt ihan putkeen ja kirja jäi jatkuvasti kesken kun matkustin tai olin liian väsynyt keskittyäkseni siihen. Keskeneräisyys jäi kuitenkin harmittamaan, koska olin päässyt jo puoliväliin ja siis täysin luonut mielikuvat kirjan tapahtumista pääni sisälle... kai ymmärrät mitä tarkoitan? Nyt onneksi tajusimme, että autolla matkustaessa on kätevää kuunnella äänikirjoja. Valitsimme siis Ruusun nimen saattelemaan meidät Ranskasta Italiaan. Teema sopi loistavasti alppimaisemiin. Keski-ajan italialaiseen luostariin sijoittuva jännäri piti taatusti mielen virkeänä, kun aivot raksuttivat mysteerin ratkaisua. 

Löysin siis samanaikaisesti sekä äänikirjojen "aikuistenmaailman" että uuden kirjailijan. Minusta tuli Umberto Econ fanittaja. Enkä yhtään ihmettele hänen suurta suosiotaan... pidetäänhän häntä yhtenä nykyajan merkittävimmistä ajattelijoista. 

Sellaista tänään. Ihana olla lomalla. 

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Siellä missä aurinko paistaa.


Olemme lomalla. Tällä kertaa loma kuluu matkalla, vaihtuvissa maisemissa, uusissa elämyksissä. Samanaikaisesti on todettava ääneen ennenkin niin tutuksi tullut fakta siitä, että ihminen ei muutu siirtyessään maasta toiseen. Eikä matkailu ole matkailua omasta itsestä pois. Pikemminkin voisi todeta, että kun lähtee oman arkensa hyörinästä toiseen ympäristöön, pysähtyy ulkoinen häly niin että oman sisimmän äänille jää enemmän tilaa tulla kuuluviin. Yön unet muistaa pitkillä, hiljaisilla aamiaisilla. Ja kun tuhannet vaatimukset eivät paina päivän mittaan mieltä, on aikaa työstää omia keskeneräisiä ajatuksiaan ja tuntemuksiaan. Näytän siis olevan myös matkalla omaan sisimpään - tosin päämäärä ei ole kovin selkeä, eikä valmista tarvitse tullakaan, sillä tarina on vielä kesken.

Olemme siis ajaneet läpi Ruotsin, Tanskan ja Saksan... päätyen Etelä-Ranskaan. I Love It!