Kulunut päivä on ollut kaikkea sitä rentoa-ja-mukavaa, uutta-ja-vanhaa, suolaista-ja-makeaa ...sitä mitä syntymäpäivän kuuluukin olla. Rauhallinen aamu ja brunssi Vancouverin yhdessä suosituimmista aamiaisravintoloista, Yolk'sissa. Kahvia ja kaupungista nautiskelua. Illalla vielä Bufalaan pizzalle. Simppeliä, kursailematonta ja silti suussa maistuu rakkaus ja kunnioitus hyvään ruokaan ja puhtaisiin raaka-aineisiin. Niin, siitä taidan tykätä juuri nyt: pois turha pönötys ja elämän esitys. Oleellista on olla tässä hetkessä ja nauttia juuri tästä päivästä sellaisena kuin se on.
Syntymäpäivänä aina kysytään, "miltä nyt tuntuu?" Huomasin, että kysymys on varsin kinkkinen ja saattaa varomattoman kriittisen elämäntarkastelijan helposti loukkuun: Sitä alkaa mitata itseään, miettiä omia saavutuksiaan ja (epä)onnistumisiaan. Mutta vaikka syntymäpäivä onkin yksi merkkipaaluista elämänkaaressa, niin sen tarkoitus ei kuitenkaan pitäisi olla mittauspaikka siinä mielessä, että silloin mitattaisiin elämässä onnistumisia ja arvioitaisiin tuloksia... vaan pikemminkin mittari ja merkkipaalu asettaen kiinnepisteen siihen kohtaan niin että siitä voi tarkastella elettyä elämää taaksepäin ja sitä mihin on tultu. Usein elämä vie arvaamattomia teitä ja maisemat ja kulku ihmetyttävät kulkijaa. Sitä suunnittelee monenlaista ja suunnitelmat muuttuvat matkan varrella monestakin syystä. Ajattelin tänään, että syntymäpäivän pitäisi olla kaikista päivistä juuri se päivä, jolloin iloitaan ja juhlitaan elämän lahjaa. Se riittää. Elämä on itsessään äärettömän arvokas.
Kuluneen viikon aikana olen kyllä muuten elänyt ajatusmaailmassani varsin syvissä vesissä (positiivisessa mielessä). Se tapahtui sattumalta. Olimme lähdössä maalle vuoristoon ja näin kirjahyllyssä erään elämänkerran, josta olen nähnyt aiemmin mainoksia ja ajatellut, että se olisi jossakin vaiheessa mielenkiintoista lukea. Kirja oli Eric Metaxasin "BONHOEFFER. PASTOR, MARTYR, PROPHET, SPY". Wow. Mitä siihen voi sanoa, kun yhtäkkiä tajuaa lukevansa elämänkertaa henkilöstä, joka teloitettin natsien toimesta 39-vuotiaana? Minun iässäni. Väistämättäkin siitä tulee referenssipiste omaan elämään, vaikka en tietenkään kuvittele, että minulla olisi mitään yhtenevää vertailukohtaa henkilöön, joka edustaa eri sukupuolta (mies), eri kansallisuutta (saksalainen), eri aikakautta (1900-luvun alku) ja eri yhteiskuntaluokkaa (Dietrich kuului Keski-Euroopan eliittiperheisiin). Vaikea kuvitella, kuinka epätodellista oli elää natsien valtaannousun jälkeen Saksassa ja yrittää ymmärtää, mitä on tapahtumassa ja miten elää kaiken sen kanssa mitä joutuu kokemaan. Bonhoeffer taisteli teologina ja pastorina ennenkaikkea uskonvapauden ja ihmisarvon puolesta. Ne teemat haastavat edelleenkin. Ja niistä syntyy vertailupisteet. Ja se laittaa miettimään omaa elämää. Sitä toivoisi omaavansa edes hitusen viisautta, jotta osaisi arvioida oikein historiallisen tilanteen... ja rohkea, jotta uskaltaisi toimia sen puolesta, minkä kokee omantuntonsa ja Jumalansa edessä oikeaksi. Monisatasivuisesta kirjasta voisi olla sanottavaa paljonkin, mutta päätin jakaa teille siteerauksen Niemöllerin kuuluisista sanoista (hän vietti kahdeksan vuotta vankilassa sodan aikana Hitlerin henkilökohtaisena vankina):
"First they came for the Socialists, and I did not speak out -
because I was not a Socialist.
Then they came for the Trade Unionists, and I did not speak out -
because I was not a Trade Unionists.
Then they came for the Jews, and I did not speak out -
because I was not a Jew.
And then they came for me -
and there was no one left to speak for me."
Niemöllerin sanat puhuttelevat, koska usein älähdämme vasta sitten, kun joku astuu meidän varpaillemme. Juuri sorretut ovat meille usein näkymättömiä, koska emme jaa heidän arkeaan. Festinalente kuvaa minulle hidasta kiirehtimistä ja elämän kohtaamista aidosti ja pelottomasti. Siihen kuuluu itseoikeutetusti ilo ja elämän hyvistä asioista nauttiminen, mutta toivoisin, että oman nautinnon varmistaminen ei olisi minun elämäni punainen lanka. Toivoisin tämän merkkipaalun kohdalla, että vielä rohkeammin uskaltaisin kohdata ihmiset aidosti, kuulla heidän tarinansa ja avata mahdollisuuden heidän äänelleen tulla kuulluksi aitoina ja kauniina, todellisina.
