lauantai 20. joulukuuta 2014

Päivän inspiraatio: Klaus Haapaniemi.


Olen jo jonkin aikaa ollut lumoutunut Klaus Haapaniemen lavastuksesta oopperaan Ovela Kettu. Siis koko oopperaahan ei ole vielä esitetty, mutta olenhan jo nähnyt mainoksia... ja ostanut toki liputkin helmikuulle. Eläinhahmojen koristeellisuudessa ja elekielessä on jotakin, joka vangitsee minut täysin. Täten ei olekaan yllätys, että odotan innolla tammikuussa Iittalan lanseeraamaa uutta Tanssi-astiastoa.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Club for Five.


Club for Five palautti minulle suomalaiset joululaulut näiden vuosien jälkeen, kun ne alkoivat tuntumaan liian melankolisilta, totisilta ja hartailta. Iso kiitos!

lauantai 13. joulukuuta 2014

Pähkinänsärkijä ja hiirikuningas.


Kuva täältä.
Meille on muodostunut joulukuiseksi perinteeksi "Pähkinänsärkijä ja hiirikuningas". Siksi olikin niin riemastuttavaa, että tuo E.T.A. Hoffmannin satua mukaileva, Toer van Schaykin ja Wayne Eaglingin baletti tuli tänä vuonna kansallisbaletin ohjelmistoon. Vietimme siis kulttuuri-iltaman Helsingissä.

Tunnelma oli sykähdyttävä, kun orkesteri alkoi soittaa Pjotr Tsaikovskin musiikkia ja esirippu aukesi. Aivan mieletön lavastus: talvinen kaupunki, talo jäätyneen kanavan vieressä... kuutamossa luistelijoita ja joulupakettien viejiä. Ja lunta satoi hiljalleen taivaalta. 

Tarina oli erilainen kuin mihin olin tottunut. Se oli oikeastaan boonusta, sillä jännitys pysyi yllä, kun ei voinut tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Hienoa oli myös se, että baletti oli toteutettu yhdessä lasten kanssa - lapsien osuus oli mielestäni onnistunut hyvin.

Lumihiutaleiden valssi oli sykähdyttävä ja pääparin suuri grand pas de deux oli elegantisti tanssittu. Sykähdyttävä.

Taianomainen tunnelma säilyi vielä kauan sen jälkeen, kun esitys oli päättynyt.  

Kiitos kansallisooppera ihanasta jouluisesta baletista!

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Maailman paras bataattimuusi.



Pipsa kehuu tätä bataattimuusia maailman parhaaksi keittokirjassaan "Pipsan keittiössä" (Tammi 2012). Eikä siinä ole lainkaan liioittelun makua. Sehän vie kielen mennessään. 

Valmistin bataattimuusia suvun pikkujouluihin. Päätin siis testata uusia reseptejä silläkin uhalla, että ne-eniten-perinteisiin-kangistuneet olisivat jääneet nälkäisinä ihmettelemään, minne perinteiset laatikot oikein katosivat. Tulos: tämä muusi nähdään meillä myös joulupöydässä. Ja varmasti monta kertaa sen jälkeenkin. 

BATAATTIMUUSI
(ohje neljälle)

4 isoa bataattia
2 dl kermaa
50g pehmeää voita
3 rkl vaahterasiirappia
suolaa
mustapippuria

1- Lämmitä uusi 200 asteeseen.

2- Pese bataatit ja pistele niihin reikiä haarukalla. Laita bataatit kokonaisina uuniin ritilän päälle ja laita ritilän alle leivinpaperilla peitetty pelti, jottei bataateista valuva siirappi ala savuta uunin pohjalla. Paista bataatteja noin tunnin verran ja kokeile kypsyyttä veitsellä. Kun bataatit ovat pehmeitä sisältä asti, ota ne pois uunista ja anna jäähtyä.

3- Kuori bataatit (Kuoret irtoavat todella helposti). Laita bataatit kulhoon yhdessä kerman, voin ja vaahterasiirapin kera. Muussaa nuijalla tai sauvasekoittimella. 

4- Mausta suolalla ja pippurilla.

PS: Suosittelen muutenkin Pipsan kirjaa kaikille. Se on inspiroiva.


maanantai 1. joulukuuta 2014

Omenalla ja kanelilla maustettu kurpitsakeitto.


"Hesarin tilauksesta näyttää olevan meille hyötyä - ainakin keittiössä" totesi meidän perheen mies lusikoidessaan suuhunsa Hesarin Laura Kaaprolta lainaamallani idealla valmistaa lounaaksi kurpitsakeittoa, joka on maustettu hieman jouluisesti omenalla ja kanelilla. Pienimuotoinen raatimme arvioi keiton loistavaksi ja se pääsi listallamme jatkoon.
Keittolounaat on ihan MUST juuri nyt, kun alkoi adventtikausi ja illanistujaiset. Notkuvien herkkupöytien ja viileiden säiden vastapainoksi erilaiset kasviskeitot ovat mitä parhaimpia!
Omenalla ja kanelilla maustettu kurpitsakeitto
1 hokkaidokurpitsa (eli 1 kg kurpistapaloja siemenosa ja kuoret poistettuna)
rypsiöljyä

3 (luomu)omenaa (300 g)

2 isoa porkkanaa (200 g)

1 sipuli

½ dl rypsiöljyä

1,2 l vettä

3 rkl kanafondia (tai kasvisfondia)

2 pientä, ohutta kanelitankoa (tai 1 iso)

½ tl mustapippuria

2 ½ dl kookoskermaa

1–1 ½ tl suolaa
1- Halkaise hokkaidokurpitsa ja leikkaa lohkoiksi. Koverra lusikalla pois haituvainen siemenosa. Kuori lohkot ja paloittele ne. 
Laita palat leivinpaperilla vuoratulla uunipellille. Pirskottele paloille rypsiöljyä.
Paahda kurpitsapaloja 250-asteisessa uunissa 40–45 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet paahtunutta väriä.

2- Halkaise omenat ja poista siemenkota. Jos käytät luomuomenoita, kuoria ei tarvitse poistaa. Paloittele omenat kuutioiksi.
 
3- Kuori ja pilko porkkanat. 
4- Kuori ja hienonna sipuli.

5- Kuumenna öljy kattilassa. Kuullota sipulia ja porkkanaa muutama minuutti.
Lisää omenakuutiot, paahdetut kurpitsakuutiot, vesi ja kanafondi (tai kasvisfondi), kanelitangot ja pippuri. Kuumenna kiehuvaksi. 
6- Anna keiton poreilla hiljalleen kannen alla 20–25 minuuttia.
 Poista kanelitangot.
 Soseuta sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa.
 Lisää kookoskerma. Kuumenna ja maista. Mausta suolalla tarpeen mukaan.
 

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

On aika koristella kotia...



Hyasintit saivat valkoisen kääreen ja kranssia koristaa tänä vuonna musta nauha.

Meidän joulukoristeet on Thaimaassa varastossa. Tämä "Suomi-joulu" syntyy siis jostakin muusta kuin viimevuosien traditioista. Tavoite on pysyä kaukana markkinahumusta tai tohina-suorituksesta, mutta nauttia alkavasta kaudesta ja sen suomista mahdollisuuksista nauttia yhdessäolosta rakkaiden kanssa.



maanantai 17. marraskuuta 2014

Lukukokemus: Punainen morsian.

"Hän saapuu eräänä syyskuun aamuna, kuivana kautena, jolloin sateet viipyvät. Hän on pukeutunut punaiseen. Punaiseen kuin veri. Kuin ihmisuhri, joka on annettu jumalille sateen toivossa. Kuin morsian."

Kiehtova, maaginen ja realistinen. Kaikkea samaan aikaan on Punainen morsian, Aninda Ibrahimin esikoisromaani, joka kertoo neljän sukupolven naisten kautta Albanian tarinaa. 

"Mummi katsoi korvakoruja haikeasti, siveli riippuvia kiviä kuin vakuuttuakseen että ne olivat samat kuin ennenkin, sitten hän ojensi kämmenensä minua kohti. En ollut uskoa, että hän todellakin halusi lahjoittaa ne minulle. 
"Ei mummi, en voi ottaa niitä. En voi", sanoin ohuella äänellä. 
"Sinun täytyy", hän vastasi. "Olen säilyttänyt niitä koko elämäni käyttämättä niitä kertaakaan. Minä en voinut, mutta sinä voit. Ne ovat hypänneet yhden sukupolven yli. Taiat, jotka pitivät ne kirstuun suljettuina, ovat nyt rauenneet, kaikki on päättynyt..."

Kirja on osittain omaelämänkerrallinen ja on melkeinpä riipaisevaa ajatella, kuinka paljon pienen albanialaiskylän elämä muuttui viimeisen vuosisadan aikana. Ikiaikaiset uskomukset taikauskoineen, sodat sekä alati vaihtuva maan liittoutuminen ja sulkeutuminen eri valtioiden kanssa, valtaapitävien uskonnonharjoittamisen kieltäminen oopiumina ja niin edelleen. Ja sitten kaikki jo-kerran-hajoitettu-ja-uudelleenrakennettu revitään jälleen alas ja yhteiskunnan rakentaminen alkaa alusta. Kaikkeen tähän sopii osuvasti se, että 70-luvulla syntynyt kirjailija asuu tällä hetkellä perheineen Roomassa ja kirjoittaa italiaksi, lastensa kielellä. Viime vuosikymmeninä tämä pieni idän ja lännen, muslimien ja kristittyjen, Euroopan ja Aasian, väliin jäänyt kansa onkin levittäytynyt pieninä puroina moniin maihin. Ehkä kaikki eivät aina jaksa hajoittaa ja rakentaa. He haluavat elää.

"Pelkästään miehesi sydämen avulla et olisi päässyt mihinkään. Miehet ovat talossa vain vieraita."

"Äiti ja tytär juovat kahvia. He eivät pyörittele kuppia ennustaakseen kahvinporoista. Tänään tulevaisuus ei kiinnosta heitä kumpaakaan."

Kirjassa on todella mielenkiintoisia henkilöhahmoja ja kertomus saa lukijasta otteen - ainakin niistä lukijoista, joita yhtään kiinnostaa eri kulttuurit ja naisten maailma.

"Kun sota syttyy, hän ajatteli, että sen keskellä on vain elettävä. Sitten sodan jälkeen yksi päätyy yhdelle ja toinen toiselle puolelle. Kenties aivan sattumalta tehtyjen valintojen vuoksi. Tai järkeilyjen, joilla oli arvoa vain sillä hetkellä. Mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi, mitään ei voi enää jälkeenpäin selitellä; se ei merkitse mitään, että valitsi tietyn puolen tehdäkseen samoin kuin isoveli tai lempiserkku. 
Saba ei ollut koskaan lukenut Pääomaa eikä edes tiennyt, mitä kommunismi tarkoitti." 

tiistai 4. marraskuuta 2014

Lukukokemus: Ulla-Lena Lundbergin "Jää"


Ulla-Lena Lundbergin teosta Jää lukiessani aloin automaattisesti miettimään, että kuka on Ulla-Lena Lundberg... niin aidon tuntuista ja sisältäpäin kumpuavaa kuvausta ulkosaariston elämästä toisen maailmansodan jälkeen ei luulisi mannermaalaisen pystyvän kirjoittamaan. Eikä ainakaan tässä tapauksessa kirjoittanutkaan, sillä Lundberg on syntyisin Kökarista. Hän voitti Finlandia-palkinnon 2012.

Kirja on kertomus Suomen ulkosaaristoon muuttavasta papista ja saaristokunnan ihmisistä. Monenlaisia tarinoita. Luonnon rytmien muokkaama elämäntapa. Luontouskontoa, kirkollisia traditioita ja kahden kylän jännitteitä. Myös postinkuljettaja, jolla on kyky nähdä tulevaa. 

Tarina etenee verkkaiseen tapaan. Kuvailu on kaunista ja lukija kykenee hyvin eläytymään saaristolaiseen elämäntapaan ja eri henkilöiden mielenliikkeisiin. Ehkä tarina on toisinaan jopa liiankin verkkainen... tai ainakaan siitä ei kannata odottaa toimintapläjäystä. Mutta kaikkia, joita ulkosaaristolaiselämä yhtään kiehtoo, suosittelen kirjan lukemista. Se sopii myös niille, jotka psykologisoivat ja filosofisoivat erilaisia ihmisiä ja pienryhmiä... 

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Sumuinen viikonloppu Italiassa.


Vietimme lokakuisen pikkuloman Pohjois-Italiassa. Ilma oli sumuinen, Alpit raskaiden pilvien peitossa. Me olimme kaksi syysflunssaista, mutta se ei haitannut lainkaan. Nautimme hyvästä ruuasta ja inspiroiduimme kaikesta kauniista.... kun majoittuu vuoren rinteellä 1600-luvulla rakennetussa talossa, ei voi muuta kuin olla tyytyväinen oloonsa. 

Aloitin jo suunnittelemaan ensi vuoden lomia. Tällä hetkellä vahva vaihtoehto on vuokrata talo Italiasta. Onko suosituksia/kokemuksia?














maanantai 20. lokakuuta 2014

Päivän Inspiraatio: "Luomu-Leo".


Pakko kehaista: Tampereen kauppahallissa on mutkaton pieni ravintolanurkkaus, josta saa aamiaista ja lounasta. Luomua. Täältä pääsette nettisivuille, joista voi lukea muun muassa siitä, kuinka Ravintola Leo on saanut Suomen luomuravintolapalkinnon. Itse kävin siis Leossa aamiaisella ystävän kanssa ja täytyy sanoa, että syksyn viimaisesta säästä oli ihana astua sisään kauppahallin tunnelmaan...

Luomusta, lähiruuasta, kotimaisesta yms. puheenollen: olen löytänyt itselleni tällä hetkellä toimivan mallin. Siinä pyrin siihen, että jokaisella kauppareissulla ostoskorissa aina joku tuote voi olla lähiruokaa tai luomua (tämä siis siksi, etten ihan tolkuttomasti jaksa/ehdi tutkia koko kaupan valikoimia)... ja kotimaiseen vaihtoehtoon pyrin aina kun mahdollista. 

Muita ideoita tai suosituksia laadukkaista lähiruoka- luomuvaihtoehdoista?

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Tänään...



Tänään 
harmaa taivas 
tuo seesteisyyden 
syksyn väriloiston keskelle.
Keltaiset ja punaiset
lehdet valtoiminaan 
puissa
maassa 
ilmassa
juhlistavat syksyä
ja 
toitottavat fanfaaria 
pian laskeutuvalle hiljaisuudelle.

Luonto 
kuuluttaa muutosta,
kutsuu sielun 
mukaan 
vaellukselle.

Minä päätin juhlistaa syksyä uudella teemukilla. KÄRLEK, rakkaus, on hyvä teema mille päivälle hyvänsä. Mun täytyy tässä ihan todeta, että olen niin nauttinut tästä syksystä ja ruskasta. Ihanaa ja kaunista! Kirpeitä aamuja ja värikkäitä päiviä! Ja sitten pieniä ilonasioita ovat myös itsetehdyt keitot, kuten tämän viikon linssikeitto: punaisia linssejä, keltaista ja punaista paprikaa, punainen chili, kesäkurpitsa, porkkanaa, kasvislientä....

Onnellisten aatosten keskiviikkoa kaikille!




lauantai 4. lokakuuta 2014

Syksyn helmiin kuuluu sisarusviikonloppu.





Yksi valmisti omatekoisia 
raakamakkaroita.
Toinen halusi 
paistaa uunissa kanaa.

Kolme lähti kalaan ja kaksi melomaan.

Kaikki tahtoivat kävelylle 
metsään, missä mättäät 
olivat puolukoita täynnä 
ja suopurret tuoksuivat.

Pienimmät juoksivat ulkona kilpaa 
koirien kanssa 
ja keräsivät kasveja 
prässättäväksi.

Illalla lämpesi 
sauna 
ja sohvalla
oli kiva turinoida. 

Tämän syksyn helmiin kuuluu ehdottomasti viime viikonloppuna vietetty sisarusten mökkiviikonloppu Virroilla. Vuokrasimme nettimökin kautta mökin ja se oli aivan loistava. Aurinko paistoi ja luonto alkoi pukeutua syysloistoon. Linnuista jäljellä olivat enää varis, talitiainen ja kuikka. Jännä, miten lintujen esiintyminen eri vuodenaikoina nostaa erilaisia tunteita: talitiainen näyttäytyy seurallisena syksyisessä pihapiirissä, kun taas syysjärvellä yksinään huutava kuikka nostaa esiin haikeuden. 

Alkava ruska on kaunis ja luonnon rauhoittava hiljaisuus terapiaa kaupunkilaiselle. Ja kun on monta, tapahtuu myös paljon. 

Teatteri-ilta Helsingissä.


Helsingin kaupunginteatterin  (kuva sieltä) ohjelmistossa on tänä syksynä venäläinen klassikko Vanja-eno. Vietimme torstaisen teatteri-illan eli eläydyimme venäläiseen sielunmaisemaan ja tunnelmoimme tuhlatulla elämällä, tavoittamattomilla unelmilla ja uhrautumisella. Nautin.


Ennen teatteria piti kuitenkin syödä jotakin. Klassisia pulmia: kiireellä töistä seuraavaan paikkaan ja kaikki ravintolat, joita ajattelin, olivat liian kaukana. Joko aika olisi loppunut kesken ennen näytöstä tai jopa näytöksen jälkeen, koska keittiöt menevät niin aikaisin kiinni. Pulmallista kerrassaan. Onneksi keksimme lähistöltä pienen Bistron, nimittäin Ravintola Kolmosen. Emme olisi kyllä sinnekään enää mahtuneet sisään, koska kaikki pöydät olivat varattuja ennakkoon, mutta kerrankin meille oli hyötyä alkavasta näytöksestä: ennätimme syömään ennenkuin pöydän varanneet saapuivat paikalle... tuli melkein olo, kuin olisin ollut kuokkavieraissa. 

Mutta asiaan: minulla on pelkkää plussaa sanottavana Kolmosesta. Tunnelma oli mutkaton ja rento, asiakaspalvelu mielettömän ystävällistä, ei pönötystä ja suositukset asiakkaan huomioonottavia. Henry tilasi burgerin ja minä päivän kalan, joka oli L-O-I-S-T-A-V-A-A. Se sienimuhennos... Voisin syödä heti samanlaisen. 

Ihana ilta keskellä hektistä viikkoa. 








lauantai 20. syyskuuta 2014

Edelleen Julia Childin lumoissa.


Jo muutama vuosi sitten alkanut lumoni Julia Childin resepteihin ja ranskalaiseen ruokaan ei ole laantunut. Päinvastoin. Välillä vaan rima hurahti liian korkeaksi ja piti vähän tiputella sitä alas. Tällä viikolla sitten opettelin tekemään klassisen ranskalaisen lihapadan, Boeuf bourguignon. Ja siinä samalla opettelin sekä kuullottamaan oikeaoppisesti herkkusieniä että valmistamaan ruskeaksi haudutettuja pikkusipuleita. 

Menu:
*
Kampasimpukat salaattipedillä
*
Boeuf Bourguignon
perunat
*
Omenaherkku
*

Oh. Herkullista. Ja niin palkitsevaa. 

Siis totuushan on se, etten ollut eläissäni valmistanut minkäänsorttista lihapataa. Viime vuosien aikana myös perunoiden keittelykerrat voisi laskea yhden käden sormilla. Siis ihan Aasiassa elämisestä johtuen. No, nyt ollaan Suomessa ja nautitaan syksyn antimista ja testaillaan reseptejä... melkein uskaltaisin jopa kutsua ruokavieraita testi-illallisille, kunhan he lupaisivat olla armollisia ;)

Tervetuloa!



torstai 18. syyskuuta 2014

Lukukokemus: John Steinbeck. (No.2)


Käsi ylös: Onko kellään ikinä sellaista tunnetta, että kirjan lukeminen jännittää niin paljon, ettei uskalla tarttua siihen? 

Siis en tarkoita pelotus-jännitystä, vaan sellaista jännistystä siitä, mitä päähenkilöille tapahtuu (kun aavistaa, ettei kaikki mene ihan putkeen) ja sitten jännittää lukea sitä. Myötähäpeä tai ainakin myötäeläminen? 

Olin ainakin kuukauden lukematta kirjaa heti ensimmäisten sivujen jälkeen, kun minulle syntyi aavistus siitä, minkä käänteen juoni tulisi ottamaan. En vain pystynyt lukemaan eteenpäin, vaikka tarina on itsessään mielettömän mukaansatempaava ja teos lyhyt. 

Kesän alussa innostuin Steinbeckistä ja menin etsimään hänen tuotantoaan lisää kirjastosta. En vieläkään saanut käsiini klassikko-listalla olevaa teosta nimeltä "Helmi", mutta löysin hyllystä kirjan, jonka avulla Steinbeck teki läpimurron ja hänestä tuli laakista yksi Amerikan luetuimpia kirjailijoita. Eli kyseessä oli 1937 julkaistu Hiiriä ja ihmisiä. 

"The best laid schemes of mice and men
Often go awry."

"Kaikki hiirten ja ihmisten hyvinkin suunnitellut jutut 
menevät usein pieleen."
-Robert Burns-

... ja pieleenhän moni asia kirjassa menee. 
Suosittelen.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014


Tämän kesän ehdottomasti paras ekotekoni oli kompostin hankkiminen. kekkilän puutarha-ja-mokkikompostori on pienen ja näppärän oloinen, mutta vetää sisälleen yli 300 litraa. Sen saa sijoitettua melkein mihin vaan ja sinne saa sekä pihan että mökkikeittiön maatuvat jätteet. Kätevä nimenomaan maalla, missä normaali jätehuolto ei pelaa.

tiistai 16. syyskuuta 2014

Viikonloppu kuvina ja sanoina.



Aamulla oli aivan tyyntä. 
Jostakin kaukaa, 
usvan takaa 
kaikui laulujoutsenten huuto. 
Ehkä nekin olivat lähtöpuuhissa?
Niin monet olivat jo lähteneet,
jopa kesän vakioystäväni hirvilintu.

Aamuauringon alettua lämmittää ilmaa halkoi 
palokärjen kimakka ääni ja rummutus.
Siinä me olimme kahden, minä 
seistä töllöttelin hiekkatiellä kun palokärki hakkasi
 koivun runkoa. 
Kohta se kyllästyi ja jatkoi matkaa.
Mutta seuraavana aamuna kohtasimme jälleen. 

Kirkas syystaivas. 
Mättäillä poimimista odottamassa 
puolukat ja sienet. 
Puista koivut olivat jo päättäneet luopua kesän vihreydestä
ja vaihtaa itselleen
keltaisen väriasun.




maanantai 15. syyskuuta 2014

Keittohaaste.


Oh, joskus sitä pää tulvii ideoita ruuanlaittoa varten, mutta toisinaan sitä vaan pää lyö tyhjää. Siis varsinkin arjen keskellä, kun keskittyy kaikkeen muuhun kuin syömiseen. Osittain siitä syystä (sekä kirpeiden syysilmojen houkuttelemana) päätin haastaa itseni 10 x KEITTOA HAASTEELLA. Eli käytännössä tavoitteenani on valmistaa kymmenen hyvänmakuista, terveellistä ja hyvää oloa tuovaa keittoa. Mieluiten ne saisi olla joko kasvis- tai kalakeittoja, sillä niihin ruoka-aineisiin haluaisin panostaa tänä syksynä. 

Tänään aloitin valmistamalla punaisista linsseistä keiton, johon hauduttelin kylkiäisiksi sipulia, valkosipulia, kesäkurpitsaa ja porkkanaa. Makua keitto sai yrteistä: oreganosta, timjamista ja lopuksi myös tuoreesta korianterista. Ei tainnut olla ihan tavallinen yrttien liitto, mutta yhtäkkiä vaan mieleni teki nyppiä muutama korianterin lehti keittoa maustamaan. 

Yhtä kaikki, keitto maistui hyvältä. Ja minulle tuli hyvä mieli. Ja kuin bonukseksi ulkona paistoi aurinko ja ilma oli mitä kaunein. 

Kivaa alkanutta viikkoa sinulle!!!

Ja PS: otan vastaan keittovinkkejä ;)

torstai 4. syyskuuta 2014

Päivän Inspiraatio: Japani.


Pääsin lauantaina osallistumaan japanilaiseen teeseremoniaan. Olisi hienoa itsekin oppia valmistamaan yhtä hyvää vihreää teetä. Samoin haaveilen siitä, että minulla olisi mahdollisuus opetella tekemään erilaisia aasialaistyylisiä kukka-asetelmia. Huomaan nauttivani japanilaisesta estetiikasta. 

Tänään olen myös mietiskellyt ystäväni FB:ssä julkaisemaa siteerausta Peter Halldorfilta: 

"Juuri tämä on myös vanhan kreikkalaisen harjoitusta tarkoittavan askeesi-sanan merkitys: on rajoitettava elämäänsä voidakseen laajentaa sitä."

Niin, nykyisin elämän omaehtoinen rajoittaminen erilaisilla osa-alueilla ei ole ehkä kovin trendikästä, vai onko? Onko elämäntyylissä ja vallalla olevassa kulttuurissa havaittavissa vapaaehtoista rajoittamista vai enemmänkin pakonomaista olosuhteisiin sopeutumista? Millaisissa asioissa olisi hyvä rajoittaa?

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Lukukokemus: Jules Verne.

Palasin parinvuoden takaiseen KLASSIKKOKIRJALISTAANI ja nappasin matkalukemisekseni Jules Vernen "Maailman ympäri 80 päivässä." 1872 Suezin kanava oli vielä uusi juttu, eikä junaradatkaan ihan vielä halkoneet koko Intiaa. Leppoista luettavaa. 

torstai 14. elokuuta 2014

Päivän inspiraatio: Ravintola Kolme Kruunua.



Tänään inspiroiduimme Helsingissä Liisankadulla sijaitsevasta ravintolasta KOLME KRUUNUA (Klik). Suosittelen lämpimästi, mikäli haluat traditionaalista suomalaista ruokaa... menusta löytyy kaikki poronkäristyksestä lihapulliin ja silakoihin. Itse söin Mannerheimin kuhaa (joka oli tänään siikaa) ja loistavaa oli! Myös alakuvassa näkyvä Metsästäjän leipä sai suosiollisen vastaanoton. 

Eli: jos et etsi tusinaravintolaa, etkä varsinaista fine diningia, mutta perinteistä suomalaista, suuntaa kulkusi Liisankadun "kulmakuppilaan", jossa tarjoillaan hyvää ruokaa. Ja vielä viimeisenä vinkkinä: vaikka oli arki-ilta, jouduimme jonottamaan ja miltein jäimme ilman pöytää, koska meillä ei ollut pöytävarausta.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Tämänpäiväisiä reflektioita.

Takana on ensimmäinen työviikko loman jälkeen. On ollut hyvä aamu pysähtyä, istua hiljaa, lukea ja reflektoida. 

Kohtaan jatkuvasti haasteen murtautua ulos boksista. En tarkoita jotakin repivää, rikkovaa ja väkivaltaista murtautumista - pikemminkin uskallusta kysyä, kurkistaa ja astua ulos. Usein kysymykset toimivat paremmin. Kysymykset ennenkaikkea itselle, koskien omia käsityksiä, arvomaailmaa ja arkisia käytäntöjä... ja sitten kenties niiden muuttaminen. Tavoitteena olla kokonaisvaltaisesti hyvinvoiva ja elää täyteläistä elämää. 

Kaipaan kokonaisvaltaisempaa kuvaa elämästä tässä pluralistisessa ja vaihtuvassa maailmanajassa. Siksi pitää uskaltaa kohdata tämä päivä aidosti ja kysyä aidosti kysymyksiä elämästä, Jumalasta, suhteista, seurakunnasta, seksuaalisuudesta, traumoista, epäoikeudenmukaisuudesta, eheytymisestä ja viestinnästä. Listaa voisi jatkaa. Uskon kuitenkin, että ymmärrät pointtini. 

Kysytkö sinä kysymyksiä? Vai koetko sen liian pelottavana kiireisen arjen keskellä? Pelkäätkö, että jos avaat oven kysymyksille, taitavasti kokoamasi korttitalo alkaa huojua ja menetätkin otteen, koska valmista vastausta ja uutta piirrosta ei vielä ole? Mihin olet loppujenlopuksi perustanut kunkin pilarin ja huoneen elämäsi talossa?

Kollegani kertoi, kuinka hän voi peilata omaa elämäänsä yli kymmenen vuotta taaksepäin ja nimetä eri elämäntilanteista mentorinsa. Hän on tietoisesti pyrkinyt valitsemaan aina itselleen mentorin, eikä tämä ole jokin "ole-minulle-mentori-juttu", vaan mentorit eivät ole useinkaan kenties tiedostaneet saaneensa tämän kunnian. I like that. Pidän siitä ajatuksesta, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat kulkeneet minua ennen. Minulla on heiltä opittavaa ja heidän kanssaan vuorovaikutuksessa voi oma kuvani todellisuudesta kirkastua ja monipuolistua. Olenkin valinnut itselleni täksi talveksi mentorit. Ehkä kerron sen heille, ehkä en. Tärkeintä on, että minä teidän ketä he ovat ja mitä haluan heidän elämänsä kautta oppia näkemään. 

Näitä pohdin tänä aamuna. Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä sinä olet miettinyt?