sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Ihanaa pääsiäistä!

Hei kaikki!
Ja ihanaa pääsiäistä!
Meillä on ollut viikonloppuna paljon vieraita, monta mukavaa juttua: hyvää ruokaa ja vaikka mitä. 
Niin paljon kaikenlaista, että olen vähän pitänyt taukoa netistä... Mutta olette mielessäni ja toivon, että nautitte ja iloitsette pääsiäisen sanomasta!

Ruut

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Lukukokemus: Virginia Woolf.

Tunnustus: Rakastan kirjakauppoja. Nautin niiden tunnelmasta, uusien kirjojen kansista ja otsikoista jotka lupaavat milloin seikkailuja ennenkokemattomaan, älyllistä haastetta tai makunystyreiden nautintoa. Viime syksynä käväisin Aasian lempikirjakaupassani pikaisesti hakemassa jotakin, ja eikö vain mukaani tarttunut kaksi houkuttelevasti esillepantua kirjaa. Toinen niistä houkutteli nimenomaan pienuutensa ja söpöytensä vuoksi. Penguin Books oli painattanut pienenpieniä kirjoja aina Senecasta lähtien teemalla, että on olemassa kirjoja, jotka ovat muuttaneet ajatusmaailmaamme, provosoineet sekä aloittaneet depatteja ja vallankumouksia. Mikäs sen mielenkiintoisempaa. Ja kaikista niistä kaikkein harmitomimmalta ja kevyimmältä vaikutti vuonna 1928 julkaistu Virginia Woolfin 'A Room of One's Own'.

Erehdyin. 

Ei tarvittu montaakaan sivua, kun tajusin, mitä olinkaan taas tehnyt. Alkoi epäilyjen aikakaudet. Ai että mitäkö epäilin? - Ihan vaan sitä, että jaksanko lukea loputtoman pitkiä kappaleita tajunnanvirtatekniikalla kirjoitettuna. Huomasin sisälläni myös pienen kynnyksen viime vuosisadan alun brittienglantia kohtaan. Puhumattakaan siitä, että olisin ollut niin valmis sukeltamaan 1900-luvun englantilaiseen yhteiskuntaan ja sen ajan intellektuellien ajatusmaailmaan. Yllättävän paljon siis epäilyjä ja niin kirja saikin maata yöpöydälläni pienuudestaan huolimatta monta kuukautta. 

Kun olin lopulta päässyt sen yli, etten tullutkaan valinneeksi kevyttä ja sympaattista lue-missä-ja-miten-vain kirjaa, olin valmis avaamaan kirjan uudelleen. 

Tiivistettynä ilmaisten Woolfin kirjan sanoma on se, että jotta nainen voisi olla kirjailija, hän tarvitsee oman huoneen (=työrauha) ja omaa rahaa (=taloudellinen vapaus keskittyä kirjoittamiseen). Näin äkkiseltään asia ei kuulosta mitenkään vallankumoukselliselta, mutta ehkä se kertookin vain siitä, että luin kirjan miltein 100 vuotta myöhemmin pohjoiseurooppalaisena naisena. Asiat ovat muuttuneet. 

Mutta vielä oli vuorossa yksi shokeeraus kirjan taholta. Tajusin nimittäin, että kirjalija oli kuuluisa feministi. Enhän edes tiennyt, että feminismiä on ollut jo niin kauan! Oikeastaan en ole opiskellut feminismiä lainkaan enkä tiedä siitä paljoakaan. Nytkin opin lähinnä vain sen, että puhutaan monista aalloista, ja että näyttää siltä, että nykyfeministit tykkäävät ottaa jo edesmenneiden feministien kirjoja ja lukea niitä omilla silmälaseillaan ja löytää teksteistä vieläkin enemmän kaikkea sitä, mitä heidän edeltäjänsä ei ehkä kaikesta radikaalisuudestaan huolimatta sittenkään kirjoittanut. Vaikka he kyllä kirjoittivat paljon. Mutta ehkä kaikessa tässä vähäisessä tiedossani olen edelleen jäänyt hieman hämmentyneenä pohtimaan, kuinka paljon feminismissä on itse feminismiä ja kuinka paljon jotain muuta. Tarkoitan tällä sitä, että esimerkiksi niin Woolf kuin Simone de Beauvoir kuuluivat oman aikansa ja maansa älymystö- ja taiteilijapiireihin. Niissä piireissä liikkui sekä miehiä että naisia. Se että he naisina julkaisivat joitakin teoksia ja pukivat sanoiksi ryhmässään vallitsevia ajatuksia ja käyttäytymistapoja - oliko se kaikki feminismiä? 

Se mikä on varmaa ja minkä tiedän, on että feminismi-sanaan törmää arkipuheessa usein. Sitä käytetään monella eri tapaa: Toisinaan se on kuin keppihevonen, jolla jotkut vihaiset naiset ratsastavat huonolla käytöksellään. Asiassa kuin asiassa. Mutta se on myös vallan ja kontrollin väline sekä miesten että naisten taholta, kun he pelkäävät, että jokin totuttu traditio luiskahtaa käsistä tai joku nainen ei syystä tai toisesta mahdu senkertaiseen muottiin. Useimmiten sanaan törmää sananvapauden ja vallan ja kontrollin asiayhteyksissä, ja ehkä juuri siksi se ei jätäkään ketään kylmäksi! Ja nyt kun aloin oikein pohtimaan asiaa, niin tuli sellainen tunne, että suurin osa sanan käyttäjistä tarkoittaa sillä eri asioita. Ja mikä vielä oleellisempaa, sanalla on useimmiten negatiivinen leima. Jopa niin negatiivinen, että kun yhtäkkiä huomasin, että Woolf olikin feministi, järkytyin siitä siinä mielessä, että olin julkisesti laittanut kirjan blogini lukulistalle ja tajusin mahdollisuuden, että nyt ehkä joku blogini lukija voi saada ajatuksen, että minä olen feministi. Hetken siis jopa harkitsin, että pitäisikö minun vähin äänin muokata sivustoani ja visusti pysyä vaiti siitä, että tutustuin moiseen kirjalijaan. ha-ha-ha. Tämä olisi vielä hauskempaa ellei se olisi totta. 

Onneksi tiedän, että ainakin Dave Gibbons on kanssani yhtä mieltä siitä, että on hyvä avartaa ihmistuntemustaan ja omia käsityksiään maailmasta ja lukea rohkeasti omalle maailmankatsomukselle vieraitakin teoksia... niitä reflektoimalla voi oppia yllättäviä asioita.

On loppujenlopuksi oikeastaan surullista huomata, että meillä on vahvoja mielikuvia ja tunnesidoksia asioihin ja ihmisiin, joista emme oikeastaan tiedäkään niin paljoa. Jos mitään. Ja että käytämme negatiivisia sanoja huolimattomasti keskusteluissa rajoittaen näin toisen ilmaisuvapautta lyömällä keskusteluun leimaamisen pelon mahdollisuuden. 

Mutta sallin sinun erimielisyytesi. 

Kahdesta kirjailijan ajatuksesta tykkäsin: 
Vaikka meillä onkin tapana arvoida kirjoja yksilöinä, niin oikeastaan meidän pitäisi tarkistella niitä kirjallisuuden ja historian kokonaisuudesta käsin, osana jatkumoa, sillä kirjat kuuluvat loputtomaan vuoropuheiden ketjuun. 

Kirjallisuudella ja painetulla sanalla on valtaa. Se muokkaa ihmisten ajatusmaailmaa.
   


perjantai 15. huhtikuuta 2011

Ihana unelma kesästä.


Katsokaa tätä kirjan kantta: Voiko tämän enempää nostaa haaveita Suomen ihanista kesäpäivistä?

...Kaikki alkoi siitä, kun veljeni sanoi puhelimessa, että mitäs jos meillä olisikin yhteinen mökki saaressa. Tyypillisiä jokakeväisiä haaveita, joihin taas menin mukaan. Iloa tuova ajatusleikki. Ensin selailin mökkejä... ympäri ämpäri kolusin Suomen myytävät mökit ja opettelin ison liudan uusia paikkakuntia. Varsinkin ne kaikista pienimmät, joista en ollut ikinä elämässäni kuullutkaan, olivat niitä kaikkein auvoisimpia kohteita kesäunelmille. Samoin näin itseni saaressa raukeana kesäaamuna istumassa kalliolla ja nauttimassa laineiden liplattavasta äänestä ja lintujen laulusta.

Aurinkoiset päivät, puutarhakutsut, lämmin sauna, kevyt tuuli, lättykestit. 

Kun en enää voinut keksiä, mihin päin Suomea tekisin seuraavan virtuaalimatkani, palasin Tampereelle. Klikkasin esiin Googlen Street View -toiminnon ja kävelin pitkin Pispalan rinnettä ylös ja alas. Se oli ihanaa!!! Rakastan kävelylenkkejä Pispalan rinteessä - toisinaan vain kävelen siksakkia mäenrinnettä ylös ja alas sokkeloisilla kaduilla, toisinaan kiipeän kuuluisia Pispalan rappusia. Jossakin vaiheessa pysähdyn ja ihailen järvimaisemia. Katselen haulitornia ja mietin, kuinka muistan katselleeni sitä aina. Sitten taas jatkan matkaa ja päädyn huipulle, pienen metsän keskellä sijaitsevalle näkötornille ja tilaan munkkikahvit. 

Mitä muuta sitä voisi kauniilta aurinkoiselta päivältä toivoa?

Ystäväni blogista näin karunsuloisia kevätkuvia sulavista, mustista lumikinoksista. Mutta google antoi minulle Pispalan sireeninkukan aikaan. I Love it!

Ja kun kermana kakun päällä löysin tämän uuden WSOY:n kirjan siirtolapuutarhamökeistä ja pelakuista. Tämän haluan ehdottomasti käteeni, kun tänä kesänä tulen Suomeen!!!

Ihana unelma kesästä.

Ps. Ei liene liian vaikeaa arvata, mihin kannattaa ehdottaa treffejä, mikäli haluaa tavata minua ensi heinä-elokuussa ;D

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Lehtien lomassa.

Tällä viikolla Bangkokin kadut loistavat tyhjyyttään. On paikallinen uusi vuosi ja ken vain on kynnelle kyennyt, on lähtenyt maalle. Nautin kaupungin hiljaisuudesta, kiireettömyydestä. Se ikäänkuin antaa luvan olla, lueskella, pohdiskella, löytää hiljaisuudesta sen äänen joka ei ensimmäisenä rynnistä ulos. Kuuntelu, tarkkaavaisuus, aitous.  

Tykkään aina silloin tällöin lukea henkilöhaastatteluja ihmisistä. Ne eivät kerro ainoastaan niistä ihmisistä vaan myös tarinaa meidän yhteiskunnastamme. Mistä puhutaan, mistä vaietaan. Mitä halutaan milloinkin korostaa. Tänään huomasin, että on joitakin lausahduksia, jotka ovat jääneet minun sisälläni elämään. Oli pakko kaivaa lehdet uudestaan esiin.

Maarit Tastula (Eeva, Loka2010) kertoo, kuinka hänelle vapaus on tärkeä sana: 
Hän kuvitteli pitkään, että vapaus tarkoitti riippumattomuutta muista ihmisistä. Lapsena nähtyjen länkkerien yksinäiset sankarit olivat luoneet harhakuvitelman, että sankarit pärjäävät aina omillaan, eikä apua pyydetä edes hengenhädässä. 
 - - -  
Maarit alkoi vasta lasten kautta tajuta, että oli ymmärtänyt vapauden käsitteen aivan nurinkurisesti. Lapsi on syntyessään kiinni napanuorassa eli roikkuu kirjaimellisesti äidissä. Riippuvuus toisesta ihmisestä ei siis ollutkaan poikkeustila, vaan olennainen osa koko ihmiseksi kasvamista. 
"Toisaalta vanheneminen on tehnyt myös riippumattomaksi muiden mielipiteistä. En enää päätoimisesti tuhlaa aikaa pohtimalla, mitä muut minusta ajattelevat, vaan yritän olla se ihminen, joksi minun oli tarkoitus tulla. Ehkä kyse on aikuistumisesta. Hyväksyn vihdoin itsessäni sekä hyvät että huonot puolet, myös ristiriitaiset. Uskallan kulkea omaa tietäni, koska tunnen, että  näin on hyvä."

Jään kerta toisensa jälkeen maiskuttelemaan suussani sanoja vapaus ja ristiriitaisuus. Mietin millaisia ovat ne muotit ja mielikuvat, joita me naisina otamme yhteiskunnalta, perheeltä ja ystäviltä vastaan. Mikä ajaa meidät tekemään valintoja? Mikä aiheuttaa meissä sen, jota Maarit nimittää arvaillen aikuistumiseksi? Milloin se tapahtuu? Että uskallamme enemmän olla, hyväksyä elämän ristiriitaisuuden - ja oman sisimpämme ristiriitaisuuden. Ei ole yhtä ehyttä. Elämässä on monta kerrosta. Meidän sisimmässämmekin on monta kerrosta, monta muistoa ja haavetta, eivät ne kysy lupaa eivätkä ole aina sulassa sovussa keskenään. 

Vaatii kasvaneisuutta ja jatkuvaa uudistumista hyväksyä ristiriitaisuudet itsessään, mutta myös toisissa. Nostaa katse yhteiseen, vaalia sitä, rakentaa, antaa tilaa.

Aitous on ihailtavaa. Tosin sanottuani tämän huomaan, että sanalla on eri merkitysvivahteita riippuen siitä, oliko kyseessä 20-, 30-, 40- vai 50-vuotias. Oma ääni täydentyy täyteen mittaan elämänkokemuksissa, kohtaamisissa, peileissä.

Ilman sinua en olisi minä.

Vielä pysäyttävämpää oli lukea Ulla-Maija Paavilaisen (Gloria, Touko2010) kuvaus siitä, kun hän nelikymppisenä menetti äitinsä. Ehkä hätkähdin, sillä en osannut mitenkään varautua jutun uuteen käänteeseen (aihe ei ollut suru) ja niihin tunteisiin, joita tarina minussa herätti. Tarina alkaa jostakin lomamatkasta, jossa hän on uima-altaan pitkäpinnaisin äiti, joka ei huuda lapsilleen... ja saa siitä amerikkalaisrouvalta kehuja:
En kertonut daamille, mikä oli pitkäpinnaisuuteni takana. 
Oma äitini oli kuollut vähän aikaa sitten. Minusta oli tullut orpo.
Olkoon miten vastaanpanematonta tahansa, orvoksi jääminen on hirvittävä kohtalo aikuisellekin, nelikymppiselle naiselle. Sellaista yksinjäämisen tunnetta ei ikinä haluaisi oman lapsensa kokevan liian varhain.
Sillä äidin tehtävä on pysyä järkkymättä lapsensa rinnalla. 
Joskus siihen vain on vähemmän aikaa kuin joskus toiste.

Siinä se oli. Ensimmäistä kertaa huomasin jonkun toisen käyttävän itsestän sanaa orpo. Se oli lohduttavaa. Niin minä olen ajatellut itsestäni, mutta hieman arkaillen, anteeksipyydellen. Ikäänkuin epävarmana olen pohtinut, kuuluuko orpo sanana vain keskenkasvuisille lapsille, vai voiko sitä käyttää myös aikuisesta. 

Ja kuitenkin suru ja menetys on yhtä todellinen. 

Enkä vieläkään pysty sanomaan aivan kuin vasta pakon edessä, että minulla ei ole enää vanhempia. Siis tarkoitan niitä tilanteita, joissa esittäydytään, puhutaan Small Talk:ia - mistä ollaan kotoisin, missä perhe asuu ja niin edelleen. Minun perheeni asuu Suomessa - ja onneksi useimmiten keskustelu saa sen jälkeen uusia suuntia. Hiljaa sisälläni jään pohtimaan: Kaikki eivät asu.

Ihmisen rakkautta ei voi varastaa, sen saa lahjana. Myös rakkauteen kuuluu ristiriitaisia tunteita: läheisyyttä, mutta myös pelkoa sen menettämisestä. Jollei vapaasti avaa sydäntään, sisimpänsä kerroksia, ei voi kasvaa luottamusta ja läheisyyttä. Onnea. Sitä on todellinen vapaus: suostua lähelle toista, antaa omastaan - jopa haavoittumisen uhalla. Ja haavoittuvaisuus on varmaa. 
Yhtä varmaa kuin ilo ja suru.

- - - en tiedä onko kenelläkään muulla tapana käydä sisäistä vuoropuhelua lehtien tarinoiden kanssa, mutta minulla se näyttää olevan loputon tarkkailun ja pohdiskelun maailma. Yksi monista peileistä.


tiistai 12. huhtikuuta 2011

Lukukokemus: Roald Dahl.

Jopas, jopas... pomppasin jo pois tämänvuotiselta kirjalistaltani. Henry nimittäin osti viime Singaporen reissulla nuoruudestaan tutun kirjailijan teoksen haukottuaan ensin happea jonkin aikaa... Kyseessä oli sama kirjailija, jonka käsialaa on muunmuassa Jali ja suklaatehdas. Täytyy myöntää, että minulla ei kyllä kyseiseen kirjailijaan ja hänen teoksiinsa liity mitään aikaisempia mielikuvia. Mutta novellikokoelma oli kyllä houkutteleva. Vaikka suomeksi hänen teoksiaan ei ehkä ole käännetty niin mittavasti, niin mikään nobody hän ei todellakaan ole, sillä muun muassa The Times rankkaa hänet korkealle: 'One of the most widely read and influental writers of our generation.' 

Suosittelen Roald Dahlin kirjaa 'Completely Unexpected Tales' erityisesti silloin, kun mielesi kaipaa lyhyitä tarinoita, jotka ovat eriskummallisia, ennaltaarvaamattomia, jännittäviä ja huvittavia. WOW.


Ps. Jos pitäisi valita, valitsisitko novellin vai romaanin? Historiallista vai tätä päivää?

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Sunnuntaiompelua.


Vapaat sunnuntait ovat luksusta. Tänään päätin kokeilla erästä neulatyynymallia, jota olen katsellut jo jonkin aikaa. Kuvaohje löytyy muunmuassa täältä. Vielä en tosin tehnyt tilkkuversiota, vaan kokonaan samasta kankaasta. Täytteeksi laitoin tällä kertaa riisiä, mikä näyttää toimivan paremmin kuin perinteinen pumpuli. Lopputulos ei ehkä ollut ihan Pro, mutta kiva kuitenkin.

Iloista Sunnuntaita Sinulle!

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Demokratia.

Kävin tänään äänestämässä. Itseasiassa teimme siitä hauskan tapahtuman: tapasimme äänestyspaikalla ystävien kesken ja sen jälkeen menimme juhlalliselle lounaalle. 

En mitenkään väitä, että suomalainen demokratia olisi täydellistä... mutta kun on asunut "aasialaisen demokratian" maassa joitakin vuosia ja sen lisäksi sivusta seurannut joidenkin yksipuoluemaiden ihmisten asennetta elämän suurten kysymysten ja valintojen edessä - mikäli siis on edes valinnanmahdollisuutta - niin voin sanoa arvostavani Suomen systeemiä. Ja samalla kun sanon tämän, ymmärrän, että äänioikeutettuna minulla on vastuu ilmaista mielipiteeni. Jos en ilmaise kantaani, niin en tee osuuttani suomalaisena. 

Demokratiaa voisi tavallaan ajatella sekä pienessä että suuressa mittakaavassa... monessa ryhmässä teemme valintoja ja yksi niistä valinnoista on jo se, että suostummeko myöntämään vastuumme ja osallisuutemme ryhmästä, ja ottamaan vastuun siitä, että kukaan muu ei voi paikata meitä, meidän mielipiteitä eikä näkemyksiä. On vain yksi minä ja minun tulee ilmaista mielipiteeni ja arvoni. Minulla on ääni - aivan kuten 'The King's Speech' leffan päähenkilö toteaa. Olen myös velvollinen kuuntelemaan toisten mielipiteitä, antamaan heille vastaavan sananvapauden ja oikeuden olla olemassa. Demokraattinen äänestys sitten ratkaisee, mikä on enemmistön kanta ja sen mukaan mennään. On helppo olla oppositiossa ja kritisoida. Mutta en edes viitsi sanoa ääneen mitä se on, että kritisoi oppositiokuorossa ilman, että on tehnyt omaa osuuttaan... Vai mitä luulette? Aiotteko äänestää?

... onneksi vakavasta asiastakaan ei tarvitse tehdä liian jäykkää, vaan saman asian voi toteuttaa monella eri tavalla. Siksi suosittelenkin äänestämiseen iloista mieltä, ystävien tapaamista ja hyvää ruokaa. Koskaan ei ole liikaa syitä tavata ystäviä ja viettää aikaa yhdessä!

PS. Korjasin viime bloggauksen sukkaohje-linkkiä ja nyt siellä vaaleanpunaista 'täältä' sanaa klikkaamalla pääsee suoraa Novitan ohjeisiin...

torstai 7. huhtikuuta 2011

Homing -sukat.

Eikö olekin ihanat sukat?


Ne löytyvät täältä ja samaisilta Novitan sivuilta löytyvät myös ohjeet. Olen sitä mieltä, että koska nyt on muotia Homing tai Kotoilu tai mikä hyvänsä, niin juuri tällaiset sukat ovat ihana vetäistä jalkaan ja tepastella pitkin kotia ihana rento oloasu päällä... Olen siis kutonut jo yhden parin näitä ja toiset on tulossa. Tosin väri on eri (- täällä kun ei ole lankakauppoja lähellä). Haluaisin kovasti vetäistä sukat omiin jalkoihini, mutta toistaiseksi se ei käy, sillä päätin tehdä sukat lahjaksi ystävälleni...

Mitäs pidätte?
Tai siis: Pitäisittekö jaloissanne?


maanantai 4. huhtikuuta 2011

Biscotit.


Biscotti, cantuccini, selanik - you name it. Italialainen mantelikeksi on täydellinen yhdistelmä kahvin kanssa!

...tämän vuoden piti alkaa ranskalaisteemalla. Ihan vaan siksi, että inspiroiduin muutamasta elokuvasta. Keittokirjakin on, mutta jotenkin olen vaan lipsahtanut italialaisen keittiön puolelle. Enkä vaan keittiön, sillä pari viikkoa katsoimme myös Kummisetä-trilogian. (Kuten olen jo maininnut, mitä musiikkiin tulee, olen ihan Henry Mancini -fani... muuten leffakokemus oli melko melankolinen.) Viivytään italialaisteemassa siis vielä hetki.

Viikonloppuna olin myös enemmän tai vähemmän melankolisissa tunnelmissa, mutta sain sentään aikaiseksi pyöritellä lihapullia ja ilahduttaa miestäni itsetehdyillä biscoteilla - nämä keksit ovat Henryn ehdottomat suosikit!

BISCOTIT

5 dl jauhoja
3 dl sokeria
2 rkl vaniljasokeria
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl kanelia
200 g kuorimattomia manteleita
3 munaa

1- Sekoita kaikki kuivat aineet yhteen (=jauhot, sokeri, vaniljasokeri, leivinjauhe, kaneli)
2- Riko munien rakenne rikki ja lisää kuiviin aineisiin.
3- Lisää mantelit.
4- Jaa taikina kolmeen (3) osaan ja pyörittele muutaman sentin paksuisiksi pötköiksi leivinpaperin päälle uunipellille niin, että paisumisvaraakin jää pötkäjen väliin.
5- Paista 180 asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia.
6- Ota ulos uunista. Anna jäähtyä kokonaan (Voit sammuttaa uunin hetkeksi tai paistaa jotakin muuta.) Leikkaa pötköt vinottain noin 1 cm levyisiksi paloiksi (Käytä terävää veistä, että myös mantelit leikkaantuvat kauniisti.)ja käännä kyljelleen. Paista vielä uunissa 5-10 minuuttia molemmilla kyljillä.

Säilytys: ilmatiivissä rasiassa. 

Iloista alkuviikkoa kaikille! 

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Päivän inspiraatio: Almond Milk Body Lotion.


Sain viime kesänä lahjaksi Body Shopin Almond Milk Body Lotionin - sellaisen suihkutettavan mallin. Pieni asia, joka tuottaa suuren ilon arkeen. Jotkut naiset rakastavat rasvailla itseään pitkään ja hartaasti, mutta minä kuuluun tässä asiassa niihin laiskansorttisiin. Jos mitään, niin heti ja nopeasti. Tästä syystä kaikki suihkutettavat voiteet ovat loistavia, koska ne saa hetkessä iholle. Samalla tuoksu leviää ja siitä voi nauttia myös kesken päivän... kesken kiireisen päivän mantelin ihana tuoksahdus on jotakin, mikä hellii mieltä.

Huomaan muutenkin alkaneeni arvostamaan Body shoppia entistä enemmän kaikkien kosmetiikkafirmojen keskellä. Näyttää siltä, että vähän yksi sun toinen tykkää puhua kauniita korulauseita, mutta että joku oikeasti linjaa periaatteita liike-elämänsä kulmakiviksi ja toimii niiden mukaan - se vaatii paljon. Se on firmalle kalliimpaa ja tuottaa paljon ekstra-työtä. Body shopin periaatteista lisää voi lukea esimerkiksi täältä, mutta lyhykäisesti voisin mainita, että firma: 
*vastustaa eläinkokeita 
*tukee reilua yhteisökauppaa 
*haluaa ottaa ympäristönsuojelun vakavasti 
*kunnioittaa ihmisoikeuksia

Millainen maailma meillä olisikaan, jos kaikki firmat kannattaisivat näitä arvoja? 

Ja vielä plussaa mulle: firma ei ole mikään "hamppukauppa" vaan normaali kauppa normaaleille ihmisille. Asia, jota arvosta paljon, sillä mua pännii se, että ympäristön huomioimisesta tehdään toisinaan sellaista hippiliikettä.

PS. Jostakin luin viime kesänä, että yksi naisen suurimmista ekoteoista voisi liittyä kosmetiikkaan ja pesuaineisiin. Se on mieletön määrä, minkä vuodessa valutamme viemäreistä alas. Lause on jäänyt soimaan päässäni, vaikken aihetta ole syvällisemmin tutkinutkaan. Olen siis herännyt tarkkailemaan purkkeja ja purnukoita... ja varmasti kuulette aiheesta lisää jatkossa. Mutta jo nyt uskallan rohkaista itseäni nimeämällä tämän ekoteokseni no. 013 - olenhan alkuvuodesta ostanut mm. ekologisen kasvoveden ja silmämeikinpoistoaineen. Alku sekin.