torstai 24. marraskuuta 2011

Musiikki sen aloitti.

Helsingin lentokentällä havahduin siihen ensimmäisen kerran: hämärässä hohtavaan joulukuuseen. Pienoinen jouluntunne käväisi mielen portilla, mutta ei sittenkään astunut vielä sisään.

Bangkokissa arki käveli vastaan yhtä nopeasti kuin astelin ulos lentokoneesta passintarkastuksen läpi napaten matkalaukkuni laiturilta. Eli ennätysajassa. Keskiviikkoiltana vietimme kuitenkin leppoista koti-iltaa, joten Henry ehti viimein esittelemään minulle levyjä, joita oli ostanut matkani aikana. Toinen levyistä oli joululevy.

Tony Bennettin Snowfall on klassikko vuodelta 1968. Myöhempinä vuosikymmeninä sitä on äänitetty uudelleen ja meidän versiomme sisältää myös tunnetun biisin 'I'll be Home for Christmas', joka löytyy nykyisin ties kenen kaikkien nauhoittamana...

Joulutunnelma on siis saapunut meille. Se soljui sisään musiikin tahdittamana. Pehmeästi ja ilman suurta hässäkkää. Mieli virittäytyy tunnelmaan hiljalleen. Viikon levylistaa napsauttamalla saat mielikuvan tunnelmasta:

1. Snowfall - The Tony Bennett Christmas Album. (click)
2. Hallmark Presents Christmas with Tony Bennett and the London Symphony Orchestra.
3. Boney James: Boney's Funky Christmas. (click)
4. Making Spirit Bright: A Smooth Jazz Christmas. (click) 


PS. Kiitos kaikille teille, jotka tapasin Suomessa. Koin itseni etuoikeutetuksi saadessani viettää aikaa teidän kanssanne!

lauantai 19. marraskuuta 2011

Säärystimet vauvalle.


En oikeastaan löytänyt vauvojen säärystimiin minkäänlaisia ohjeita, joten päätin keksiä oman ohjeen. Ihanat pikkuisten jalkojen lämmittimet syntyivät nopeasti!

Lanka: Nalle.
Puikot: 3 sukkapuikot. 

  • Luo yhteensä 40 silmukkaa, jaa 10 jokaiselle puikolle.
  • Neulo säärystimien suihin (= alkuun ja loppuun) 2 kerrosta joustinneuletta 1 oikein 1 nurin.
  • Jokaisella puikolla toistuu sama kuvio:
prinsessapalmikko (3 silmukkaa) - 2 nurin - 3 oikein - 2 nurin 
  
Toista kuvio esimerkiksi yhdeksän kertaa, tai säätele säärystimien pituutta vähentämällä tai lisäämällä kuviokerroksia. 

Prinsessa-kuvion olen napannut alunperin täältä. Kopioin sieltä ohjekaavionkin, mutta sillä eroituksella, että toisin kuin kaaviossa, joka aloittaa nurjalla 'reunasilmukalla' ja päättää myös nurjaan, niin minä aloitin jokaisen puikon suoraan palmikkokuviolla, joten toistin vain kolmea keskimmäistä silmukkaa:

torstai 17. marraskuuta 2011

Tämänpäiväisiä mietteitä.

I was regretting the past,
and fearing the future.
Suddenly God was speaking:
"MY NAME IS 'I AM.'"
I waited, God continued:
"When you live in the past,
with its mistakes and regrets,
it is hard. I am not there.
MY NAME IS NOT 'I WAS.'
When you live in the future,
with its problems and fears,
it is hard. I am not there.
MY NAME IS NOT 'I WILL BE.'
When you live in this moment,
it is not hard. I am here.
MY NAME IS 'I AM.'."
- St. Benedict's Monastery

Ei niin että olisin tällä viikolla katsellut menneisyyteen katuen. Pikemminkin kiitollisena. Ei myöskään niin ettenkö uskoisi, että Jumala ei ole aikaan sidottu. Hän on rajattomasti läsnä ja voi kohdata kaikki menneisyytemme asiat yhdessä meidän kanssamme, eheyttää ja uudistaa. Menneisyyden voi kohdata, mutta siihen ei tarvitse jäädä vellomaan. 

Mutta... jos olen rehellinen, tunnistan itsessäni toisinaan pienen huolestuneisuuden huokauksen, kun huomaan, että elämä ei kulje kauniisti soljuvan, harmonisen käsikirjoituksen mukaisesti. Ei ainakaan niin, että minä tietäisin ennalta seuraavan kohtauksen ja siihen sopivat vuorosanat. 

Elämää ei harjoitella, se tapahtuu. 

Pieniä ja suuria valintoja tulee vastaan jatkuvasti. Itse kuulun myös niihin, jotka mielummin tekevät aloitteita kuin vain passiivisesti ottavat vastaan sen, mitä eteen tulee. Ja kuitenkin suunnitelmat muuttuvat. Käsikirjoitus revitään auki ja kirjoitetaan uudestaan jonkun muun toimesta. Tulva pyyhkii viikkojen suunnitelmat kalenterista. Eikä edes ne elämän suurimmat tapahtumat, kuten läheisen poismeno, kysy hetkeä ja ennalta suunniteltua paikkaa kalenterissa. 

Idylliset kalenterivuodet taitavat olla vain naisten sisustuslehtien ja kodinkuvalehtien haavemaailma, johon itse kukin kurottautuu oman arkensa keskeltä hengähtämään, nauttimaan seesteisyydestä, ja idyllisistä, viimeisen päälle harkituista ja hiotuista tilannekuvista.    

Ja kuitenkin juuri tämä päivä on mittaamattoman arvokas, ainutkertainen mahdollisuus. Tämä viikko jää muistoihini hetkinä, tunteina, kohtaamisina.

Olen siis tällä viikolla jälleen ollut valintojen edessä. Pohdin sitä, mihin asioihin voin vaikuttaa, mihin juuri minun kannattaa yrittää panostaa lahjoillani ja kyvyilläni, ja mitkä ovat realistisesti elämässäni niitä muuttuvia tekijöitä, joiden suhteen minun on vaan hyvä jo ennalta olla valmis sopeutumaan, jos ne muuttuvat. Enkä kaikessa tässä kolmikymppisen naisen elämänhamuamisessa halua kadottaa hiljaisia hetkiä tai läheisten läsnäoloa. Niitä asioita harvoin mitataan. Ja juuri ne ovat arvokkaita.

Huomaan siis, että klassinen Tyyneysrukous kuuluu usein päivittäisiin mietteisiini, suuntaviivoihini valintaviidakossa: 


God grant me
the serenity 
to accept the things I cannot change; 
courage 
to change the things I can; and 
wisdom 
to know the difference.

Jumala, anna minulle
tyyneyttä 
hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, 
rohkeutta 
muuttaa ne jotka voin ja 
viisautta 
erottaa nämä kaksi toisistaan.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Hautajaismatka.

Saavuin siis eilen Suomeen. Lentomatkan pelasti kirja ja iPod.

Nuorempana kuuntelin musiikkia lähes jatkuvasti, mutta nyt mulla on ollut joitakin vuosia 'hiljaisempi jakso'. Ehkä ympärillä on ollut niin paljon hälyä, että olen kaivannut hiljaisuutta. Tai sitten en ole jaksanut etsiä tarpeeksi tunnekielelleni sopivaa musiikkia. Sillä sitähän musiikki on minulle paljon ollut - kanava ilmaista tunteita. Voisin kirjoittaa aiheesta paljonkin, mutta hyvä yksinkertainen esimerkki on se, että esimerkiksi sen levyn biisit, joita kuuntelin yli kymmenen vuotta sitten lukiessani Sinuhe Egyptiläistä, nostaa automaattisesti esiin (missä vaan) tunteen, joka syntyi kirjaa lukiessa. Ja se tunne ei siis yhtään liity varsinaisiin lyrikoihin ja sanoihin. Sama efekti on yhdellä pirtsakalla pop-levyllä, jota satuin kuuntelemaan lukiessani kirjaa, jonka tarina sijoittui toisen maailmansodanaikaisen Prahan juutalaisyhteisöön. Tunne on siis haikea. Ristiriitaista, mutta ei sinänsä yllättävää. Meidän muistimme on niin kokonaisvaltainen ja taiteet - kuten musiikki ja kirjallisuus - vaikuttavat vahvasti kokemusmaailmaamme ja meidän muistiimme jää myös jälkiä tunnekokemuksista. Tai ennenkaikkea niistä.

Tämänhetkiseen tunteeseen sopii parhaiten Chill Cafe: Hiding Place. Tämä biisi tulee varmasti aina muistuttamaan minua syksystä, jolloin Bangkok kohtasi pahimman tulvan miesmuistiin ja  samaan aikaan mummo nukkui pois. 

Tuntui hyvältä tulla Suomeen, kun veli odotti kentällä. Minulla on vielä täällä perhettä. En tullut Suomeen tapaamaan mummoa, sillä hän on jo lähtenyt. Tulin kunnioittamaan hänen muistoaan ja kohtaamaan luopumisen yhdessä perheeni kanssa. Olen mielettömän kiitollinen kaikista näistä vuosista, jotka sain jakaa mummon kanssa. Tällä viikolla on aikaa miettiä ja muistella menneitä vuosia. Kuten joku veljistäni ilmaisi: Mummo oli todellinen suvun matriarkka, nainen, joka eli pitkän elämän ja jota suuresti kunnioitimme. 

torstai 10. marraskuuta 2011

Bali.



Rasperry Soufflè. Uskomattoman hyvää!
Joskus loistavinta on se, että on varannut itselleen hyvissä ajoin etukäteen lomamatkan, jota ei voi perua. Niin meille kävi viime viikolla. Kuka sitä nyt muuten helposti lähtisi lomalle kesken tulvahässäkän (jos siis on mukana avustustoimenpiteissä) hyvällä omallatunnolla? 

Olin siis jo keväällä varannut meille miniloman Balille, Indoneesiaan. Olimme säästäneet yhden lomaviikon juhlistamaan Henryn synttäreitä ja mikäpäs muukaan oli synttärisankarin toivelistalla kuin Bali ja surffaus. Ajankohta oli mitä loistavin: Saimme koverrettua hetken tauon arjesta. Henry rentoutui surffaten ja minä sain muuten vaan olla itseni kanssa, muistella mummoa ja prosessoida muitakin suuria elämänasioita. 

Lisäksi nautimme hyvästä ruuasta ja lauantaina läksimme vielä retkelle, joka sisälsi mm. raftingia, kahviviljelmiin tutustumista ja kylpylää...


Rafting oli minun toiveeni. Liippaa siis lähelle haavettani kajakista ja melontaretkistä. No, tämä oli vain parin tunnin turistikoskenlasku, mutta kiva kokemus silti - hetki luonnon keskellä. Me istuimme vierekkäin edessä ja jo alussa huomasimme, että ihan automaattisesti emme rytmittäneet toimintaamme samalla tavalla. Siitä kehkeytyi sitten keskustelu, joka muistutti taannoista keskusteluamme siitä, miten parhaiten kokoamme yhdessä 1000 palan palapelia. Pian onneksi totesimme, että kyllä me voimme edelleen harkita ja suunnitella tulevaisuuteen yhteistä melontaretkeä, sillä osaamme kyllä tehdä yhteistyötä, mutta se näyttää siltä, että jokaisessa uudessa elementissä yhteinen rytmi ja yhteistyön pelisäännöt pitää löytää uudestaan. Jos otaksuu täydellisen yhteistyön sujuvan aina uusissakin tilanteissa automaationa, lyö kyllä helposti kirveensä kiveen...



PS. Kuvitelmat autenttisesta ja koskemattomasta Balista on puppua. Paikkaa voi hyvin kuvata 'Austraalialaisten Kanariansaariksi' ja muutenkin suurin tulonlähde on turismi ja sen kyllä huomaa. Eli jos kykenee sen faktan kanssa elämään, niin sitten paikka on jees.  

maanantai 7. marraskuuta 2011

Lukukokemus: Hemingway.

Hemingway sai Nobelin vuonna 1954 novellillaan Vanhus ja meri (The Old Man and the Sea). Enkä yhtään ihmettele. Vangitseva, kiehtova tarina vanhasta miehestä, suuresta kalasta ja pojasta. 

Itseasiassa ihmettelen vain sitä, miksi minun kouluaikaiset kirjallisuustuntini täyttyivät mitäänsanomattomilla rääväsuisilla rosalikströmeillä ja häräntappoaseilla, mutta todellisista kaunokirjallisuusklassikoista ei edes puhuttu.

Tulevaisuudessa haluan lukea lisää Hemingwayn tuotantoa. 


Ps. Teille, jotka pelkäätte tiiliskivimäisiä klassikkokirjoja, joiden lukemisessa kestää kuukausia, voinen kertoa lohdutuksen sanan ja vinkin: tämä kirja oli vain noin 100 sivua ja sen luki yhdellä istumalla.