Club for Five.

Club for Five palautti minulle suomalaiset joululaulut näiden vuosien jälkeen, kun ne alkoivat tuntumaan liian melankolisilta, totisilta ja hartailta. Iso kiitos!

Menneen talven lumia - ainakin melkein.

Täällä ei ole lunta. Ei sitten nimeksikään. Se on sekä hyvä että ei-niin-hyvä juttu.

Laukut on purettu ja työpöytäkin melkein järjestyksessä... oleellisimmat kuitenkin ensin, kuten tämäniltainen Tampere Filharmonian konsertti. Vivaldi: Neljä vuodenaikaa. Konserttimestarina ja solistina Dennis Kim. Aivan loistavaa!!!

Käsityörintamalla on ollut hieman hiljaisempaa viime aikoina, kun en ole jaksanut raahata kutimia reissuissa mukana. Nyt tavoitteena on neuloa loppuun pari ihanaa juttua... ja kuin inspiraatioksi laitankin tähän viime syksynä neulomani 2-vuotiaan villatakin. Ohjeen ja langat hankin Kerä-lankakaupasta.

Onko kenelläkään muulla jokin käsityö kesken?

Päivän Inspiraatio: Castle in the Sky.

Olenko sattumoisin koskaan maininnut, että japanilaisten animaatioiden musiikki toimii ihan itsekseenkin?

PS. Sanomarikasta pääsiäisaikaa kaikille!

Viikon kruunasi....

Viikonlopun kruunasi Bangkokin Sinfoniaorkesterin 30-vuotis juhlakonsertti. Musiikillisen nautinnon jälkeen makuaisteille vielä oma sinfoniansa Roast Coffee & Eatery:ssä. Brushettan ystäville suosittelen vuohenjuusto-walnuts brushettaa vadelmabalsamicolla höyshettynä. Lisäksi hunajaa, jos vielä kaipaa makeutta lisää.

Näitä päiviä lisää, kiitos!

PS. Huomenna alkaa uusi viikko ja minä lähden keskiviikkona Suomeen työmatkalle. Saas nähdä josko saisin sitä ennen ostettua meille imurin. Kuka veikkaa että ehdin?

Pähkinänsärkijä 120 vuotta.

Viime vuonna katselimme Pähkinänsärkijän piirrettynä elokuvana. Huomasin myös, että Pyotr Ilyich Tchaikovskyn sävellys soi meillä aina joulunaikaan. Sävellys on loistava, täynnä sadunomaista maagisuutta. Rakastan varsinkin oboen osuuksia.  

Ensimmäisen kerran näin Pähkinänsärkijä-baletin 12 vuotta sitten Prahan Baletin esittämänä. Eilen kävimme Bangkok City Ballet:in näytöksessä. Ei ehkä niin professonaalia, mutta kieltämättä pienet balettioppilaat hiiriasuissaan taistelukohtauksessa olivat hurmaavia! 

Tämä on Pähkinänsärkijä-baletin juhlavuosi, sillä se sai ensinäytöksensä Pietarissa 1892. 120 vuotta. 

Oletko nähnyt? Mikä on lempibalettisi? Mikä musiikki tuo sinulle joulun?

Alkoihan se Adventtiaika viimein.

Minulla taisi olla kuukausi sitten paljon suurempi joulufiilis kuin sittemmin on ollut... paitsi että onneksi viime viikonloppu aloitti adventtiajan yhtäaikaisesti sekä kalenterissa että sydämessäni.

Saimme ensimmäisen joulukortin: Rudolf Koivun kuvitusta. Ihana. Ja kaikki ne muutkin pussista paljastuneet yllätykset lämmittivät sydäntä. Kiitos, ihanat ystävät!

Hoosianna -hymni kuuluu ehdottomasti ensimmäiseen adventtiin! Niin myös me kävimme sunnuntaina laulamassa Suomen Lähetysseuran järjestämässä 'Kauneimmat Joululaulut -tapahtumassa' suomeksi joululauluja. En koskaan ennen tänne maailmalle muuttoa edes pysähtynyt miettimään, kuinka moni Suomessa suosittu joululaulu on itseasiassa täysin suomalainen eikä sitä lauleta missään muualla. Paljon on ihania joululauluja, mutta vuodesta toiseen sydämeni hiljentyy tämän Sibeliuksen säveltämän ja Topeliuksen sanoittaman laulun sanoman ääressä:

En etsi valtaa, loistoa,

en kaipaa kultaakaan,

mä pyydän taivaan valoa 

ja rauhaa päälle maan. 

Se joulu suo, mi onnen tuo

ja mielet nostaa Luojan luo.

Ei valtaa eikä kultaakaan,

vaan rauhaa päälle maan.

Suo mulle maja rauhaisa

ja lasten joulupuu,

Jumalan sanan valoa,

joss' sieluin kirkastuu.

Tuo kotihin, jos pieneenkin,

nyt joulujuhla suloisin,

Jumalan sanan valoa 

ja mieltä jaloa.

Luo köyhän niin kuin rikkahan

saa, joulu ihana!

Pimeytehen maailman 

tuo taivaan valoa!

Sua halajan, sua odotan,

sä Herraa maan ja taivahan!

Nyt köyhän niin kuin rikkaan luo

suloinen joulus tuo.

Sävelmiä & mietteitä.

Valittava ja haikea trumpettisoolo nousi tällä viikolla mieleeni. Kaihoisa ja samalla kaunis. Herätti minussa pinnan alla uinuneen melankolian. Jo viikkoja olen mennyt paikasta toiseen ja viettänyt enemmän aikaa ihmisvilinässä kuin itsekseni, mutta kaiken tämän keskellä, heti kun olen ollut hetkenkin yksin hiljaa, on pinnan alla piilevä melankolia yllättänyt minut voimakkuudellaan. 

Godfather (Kummisetä) elokuvan soundrack oli yksi isäni suosikkeja. Hän hyräili sitä usein. Olen siis tuntenut sävelmän lapsuudesta saakka, vaikka itse trilogian katselinkin vasta vuosi sitten. (Kaikki perheen miespuoliset kun olivat olleet sitä mieltä, että elokuva ei olisi minun makuuni tai minulle sopiva.) Kaihoisa sävel nosti pintaan paljon muistoja isästä ja huomasin, että minulla on ikävä hänen vitsejään, pelleilyään, sekä hänen omaa tapaansa huolehtia ja osoittaa välittämistä.  

Jännä, kuinka minulla tietyt sävelmät liittyvät vahvasti ihmisiin tai tilanteisiin. 

Toinen isään vahvasti liittyvä sävelmä on samaisesta elokuvasta rakkauslaulu Speak Softly. Itse asiassa liitän sen muistoissani vanhempieni rakkaustarinaan. Tässä se on Andy Williamsin laulamana (joka onkin minulle ehkä se tutuin):  

Totuus on se, että minä lähden käymään työmatkalla Suomessa viikon päästä. Viimeksi kävin Suomessa marraskuussa mummon hautajaisissa.   Huomaan, että ainakin minulla näissä elämäntilanteissa Suomi-matkoihin liittyy automaattisesti ristiriitaisia tunteita ja oma sisin näyttää työstävän surua. Paitsi että mummoa en tällä hetkellä pysty muistelemaan. Kun yritän, tulee päähän blokki ja ainut tunne ja muisto, joka nousee, liittyy hautajaisiin ja lohduttavaan tunteeseen lähisuvun olemassaolosta. Ei siis varsinaisesti mummoon mitenkään. Vähän samantapaista kuin se, että pyydän vieläkin joskus Henryä muistelemaan mulle, millaista meidän perheessä oli arkena. Siis silloin, kun mentiin kylään, isä tai äiti keittivät kahvia ja  istuimme keittiössä rupattelemassa. Tai kun syksyisin haravoimme pihaa. Tai kun lämmitettiin saunaa. Haastavat vuodet ja suru näyttävät vieläkin blokkaavan näiden päivien muistoja, enkä tavoita niihin liittyviä tunteita ja mielikuvia helposti.

Joskus pelkään, että yhtäkkiä unohdan kaiken. 

Tällä viikolla kysyin myös itseltäni suoraan ja rehellisesti, kadunko sitä, että muutin pois Suomesta kuusi vuotta sitten, koska juuri näiden muutaman vuoden aikana perheessäni on tapahtunut niin suuria muutoksia. Elämä on monin tavoin täysin erilaista kuin mitä ajattelin siitä tulevan kymmenen vuotta sitten. Turha varmaan erikseen mainita, että tämä ei ole minulle kevyt eikä yksinkertainen kysymys. Onneksi sisimpäni vastaus oli kuitenkin yksinkertainen: En kadu. On uskallettava elää. Elämää ei varastoida ja ihailla turvallisen lasiseinän takaa. Jokainen päivä on lahja ja kätkee sisäänsä mahdollisuuden siemenen. Viisas ottaa lahjan vastaan. Nöyränä, mutta rohkeasti. Siihen minut kasvatettiin. 

Melankolisista tunteista huolimatta olen kokenut sisimmässäni rauhaa. Se lohduttaa. Kymmenien sävelmien keskellä kuluneen viikon puhuttelevin on ollut Armolaulu:

Whitney Houston in Memory.

Musiikki sen aloitti.

Helsingin lentokentällä havahduin siihen ensimmäisen kerran: hämärässä hohtavaan joulukuuseen. Pienoinen jouluntunne käväisi mielen portilla, mutta ei sittenkään astunut vielä sisään.

Bangkokissa arki käveli vastaan yhtä nopeasti kuin astelin ulos lentokoneesta passintarkastuksen läpi napaten matkalaukkuni laiturilta. Eli ennätysajassa. Keskiviikkoiltana vietimme kuitenkin leppoista koti-iltaa, joten Henry ehti viimein esittelemään minulle levyjä, joita oli ostanut matkani aikana. Toinen levyistä oli joululevy.

Tony Bennettin Snowfall on klassikko vuodelta 1968. Myöhempinä vuosikymmeninä sitä on äänitetty uudelleen ja meidän versiomme sisältää myös tunnetun biisin 'I'll be Home for Christmas', joka löytyy nykyisin ties kenen kaikkien nauhoittamana...

Joulutunnelma on siis saapunut meille. Se soljui sisään musiikin tahdittamana. Pehmeästi ja ilman suurta hässäkkää. Mieli virittäytyy tunnelmaan hiljalleen. Viikon levylistaa napsauttamalla saat mielikuvan tunnelmasta:

1. Snowfall - The Tony Bennett Christmas Album. (click)

2. Hallmark Presents Christmas with Tony Bennett and the London Symphony Orchestra.

3. Boney James: Boney's Funky Christmas. (click)

4. Making Spirit Bright: A Smooth Jazz Christmas. (click) 

PS. Kiitos kaikille teille, jotka tapasin Suomessa. Koin itseni etuoikeutetuksi saadessani viettää aikaa teidän kanssanne!

Hautajaismatka.

Saavuin siis eilen Suomeen. Lentomatkan pelasti kirja ja iPod.

Nuorempana kuuntelin musiikkia lähes jatkuvasti, mutta nyt mulla on ollut joitakin vuosia 'hiljaisempi jakso'. Ehkä ympärillä on ollut niin paljon hälyä, että olen kaivannut hiljaisuutta. Tai sitten en ole jaksanut etsiä tarpeeksi tunnekielelleni sopivaa musiikkia. Sillä sitähän musiikki on minulle paljon ollut - kanava ilmaista tunteita. Voisin kirjoittaa aiheesta paljonkin, mutta hyvä yksinkertainen esimerkki on se, että esimerkiksi sen levyn biisit, joita kuuntelin yli kymmenen vuotta sitten lukiessani Sinuhe Egyptiläistä, nostaa automaattisesti esiin (missä vaan) tunteen, joka syntyi kirjaa lukiessa. Ja se tunne ei siis yhtään liity varsinaisiin lyrikoihin ja sanoihin. Sama efekti on yhdellä pirtsakalla pop-levyllä, jota satuin kuuntelemaan lukiessani kirjaa, jonka tarina sijoittui toisen maailmansodanaikaisen Prahan juutalaisyhteisöön. Tunne on siis haikea. Ristiriitaista, mutta ei sinänsä yllättävää. Meidän muistimme on niin kokonaisvaltainen ja taiteet - kuten musiikki ja kirjallisuus - vaikuttavat vahvasti kokemusmaailmaamme ja meidän muistiimme jää myös jälkiä tunnekokemuksista. Tai ennenkaikkea niistä.

Tämänhetkiseen tunteeseen sopii parhaiten Chill Cafe: Hiding Place. Tämä biisi tulee varmasti aina muistuttamaan minua syksystä, jolloin Bangkok kohtasi pahimman tulvan miesmuistiin ja  samaan aikaan mummo nukkui pois. 

Tuntui hyvältä tulla Suomeen, kun veli odotti kentällä. Minulla on vielä täällä perhettä. En tullut Suomeen tapaamaan mummoa, sillä hän on jo lähtenyt. Tulin kunnioittamaan hänen muistoaan ja kohtaamaan luopumisen yhdessä perheeni kanssa. Olen mielettömän kiitollinen kaikista näistä vuosista, jotka sain jakaa mummon kanssa. Tällä viikolla on aikaa miettiä ja muistella menneitä vuosia. Kuten joku veljistäni ilmaisi: Mummo oli todellinen suvun matriarkka, nainen, joka eli pitkän elämän ja jota suuresti kunnioitimme. 

Joulupuu on rakennettu.

Rehellisesti kaipasin aitoa. Edes elävää ja vihreää. Korvikkeeseen oli kuitenkin tyydyttävä. Olemme siis rakentaneet ja koristelleet joulukuusen. Vielä pitäisi ostaa jokin latvakoriste  - -  ehkä huomenna? Muuten joulukuusemme täällä näyttää olevan kultaa ja kimalletta - ehkä sopii parhaiten maan tyyliin...

Ehkä johtuu siitä, etten ole viettänyt joulua omassa kodissa kahteen viime vuoteen, että tuntuu varsin jouluiselta... sitä kun aina lähtiessään muualle ja majoittuessaan toisten koteihin on aina sellainen vieras olo (perheestä huolimatta) eikä omaa puuhastelua koe niin luonnolliseksi. Tänä jouluna huomaan eläväni tunteissani myös viime joulua, kun olimme Suomessa ja koristelin äidin asuntoa... ja sitten äiti joutuikin jouluksi sairaalaan ja vein sinne terveisinä pipareita ja joulutorttuja. Onneksi oli sentään mummo ja teimme yhdessä laatikkoja - jokin asia, joka pysyi tuttuna suomalaisessa jouluperinteessäni. Niin, huomaan tunteideni vaihtelevan laidasta laitaan samankin päivän aikana. Samanaikaisesti rikasta ja raskasta.  

Tunnustettakoon vielä, että kaikesta tästä pienestä joulupuuhastelustani ja tyytyväisyydestäni huolimatta tunnistan sisälläni pienoisen hennon äänen, joka arvioi, että oikeasti en ole tehnyt vielä paljoakaan "oikean joulun" eteen... mietin siis tässä, onko se osa tätä naiseutta vai lähinnä minun omaa sisäistä suorituskeskeisyyttäni? Ja mistä sellainen mittari tulee - ei ainakaan lapsuudenkodistani! Joten olenko liikaa lukenut sisustuslehtien täydellisiä jouluidyllejä (joissa puolet jätetään valokuvaamatta ja kertomatta?) Onko kenelläkään muulla toisinaan samanlaisia tunteita? - -  -Joka tapauksessa olen päättänyt olla huomioimatta moiset äänet ja elää jokaisen päivän sen päivän voimien mukaan. Silloin syntyy se oikea ilo ja nautintokin. 

PS. Tämän illan tunnelman loi musiikki: 

"Making Spirits Bright"

Toripäivä.

Tänään kunnianhimoinen aikeeni oli mennä viikonlopputorille ja ostaa tiesmitäkaikkea joulua varten: koristeita, lahjoja, väkertelytarvikkeita jne. No ei nyt ihan mennyt putkeen... ja turhautuminenhan siitä seurasi.  Mutta kun pääsin pahimman ohi, tajusin saaneeni sentäs jotakin: Henryn joululahjan (Ja se on varmastikin hyvin oleellista!), rautalankaa, helmiä, uunivuuat laatikkoja varten ja läpinäkyviä pusseja pipareille. Ehkä näillä pääsee jo eteenpäin...

Kaiken hikisen taaperruksen jälkeen olin niin poikki, että meinasin jo sortua tilaamaan pitsan - mutta onneksi sittenkin pyöräytin lihapullia, kun kerran olin ottanut jo jauhelihatkin sulamaan ja koska niitä mun oikeasti teki mieli. En vaan tiedä mistä syystä omassa päässä on sellainen pinttynyt mielikuva, että lihapullat olisi jotenkin vaikeita ja hitaita? Hetkessähän se jauhelihamössö valmistuu ja uunissakin ne paistuivat vain vaivaiset 15 minuuttia! Vielä kun Henry avusti ja teki kastikkeen sekä keitti spagetin, niin sain lisävoimia salaatin tekoon ja kunnollinen iltaruoka olikin jo valmis!! Joskus kannattaa siis sittenkin nähdä hieman vaivaa väsymyksestä huolimatta...

Nyt illan päätteeksi levysoittimeen pääsi Tšaikovskin Pähkinänsärkiä. Samalla sivistin itseäni ja tajusin, että suosikkibalettini (Pähkinänsärkijä ja Joutsenlampi) ovat molemmat hänen säveltämiään. Pjotr Iljitš Tšaikovski eli 1800-luvulla ja kuuluu Venäjän tunnetuimpiin säveltäjiin. Tässä kaikessa syntyi haave, että josko tulevaisuudessa voisin vierailla Pietarissa tai Moskovassa ja samalla käväistä baletissa tai konsertissa kuuntelemassa hänen tuotantoaan livenä...

Nyt kuitenkin jatkan leppoisaa illanviettoa ja toivon että teilläkin on mukava lauantai!

Ain't No Sunshine.

(lähde: http://www.soultracks.com/bill_withers.htm)

Jossun inspiroimana.. kaikkien aikojen fiilis-biisi by Bill Withers (erityisesti rumpali on aivan paras;), eikä rehellisesti Lenny Kravitzkaan ole hullumpi.