Näytetään tekstit, joissa on tunniste jälkiruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jälkiruoka. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. joulukuuta 2017

Juuri nyt.


Juuri nyt viimeinen uunipellillinen pikkuleipiä on uunissa ja minä voin istahtaa tähän hetkiseksi. Tai ehkä ei sittenkään pitäisi, koska olen viime päivinä kuullut paljon lähipiiriltäni palautetta siitä, kuinka saatan uppoutua omiin ajatuksiini enkä kuule mitään. Ympäröivä todellisuus siis hämärtyy keskittyessäni. Sikäli tämä on positiivinen löytö: voimavara, jonka avulla selviän jatkuvasti tuntien odottamista ja matkustamista, välitilassa olemista matkalla määränpäähän. Mutta niinkuin kaikilla vahvuuksilla, on tälläkin kolikon toinen puolensa ja siksi taidankin käväistä nyt tarkistamassa uunin...

Elämään kuuluu tällä hetkellä niin paljon sekä töissä että vapaa-ajalla, että huomaan toisinaan vaikeutta hiljentyä henkisesti ja olla läsnä juuri nyt. Tällä viikolla olen ollut kiitollinen huomatessani, että minulla on tässäkin elämäntilanteessa ihmisiä, jotka voivat lempeästi mutta suoraan kysyä: 
”Mitä kuuluu?” 
”Kuinka voit itse?” 
”Onko sinulla ollut tarpeeksi aikaa itsellesi?”
Tärkeitä kysymyksiä, joita soisin kysyttävän itse kultakin meistä säännöllisesti. Ei syyllistäen eikä painostaen, vaan lempeästi rakkaudella.

Keskustelimme kerran thailaisten ystävieni kanssa käsitöiden teosta ja siinä puhuessamme toinen heistä määritteli sanoi, kuinka hänen mielestään Ruut ei tee käsitöitä stressistä tai suorituspaineesta, vaan hänestä huokuu ilo ja rauha puuhastellessa. Olin silloin yllättynyt näistä sanoista, mutta ne jäivät mieleeni ja myöhemmin olen huomannut hänen olleen oikeassa. Viime viikkoina olen nipistänyt päivistäni hetkiä leipoa ja tehdä käsitöitä koska ne tuottavat minulle iloa ja koen rentoutuvani, kun saan tehdä jotakin hyvää tai kaunista käsilläni. 

Tänään haluaisin toivottaa teille kaikille sellaista adventtiaikaa, jolloin voitte myös kuunnella itseänne ja tehdä voimauttavia asioita samaan aikaan kun arkikiireet painavat päälle (ne mielenkiintoisetkin kalenterintäytteet) ja jouluvalmistelut muistamisineen kasvattavat listaa. Joulun tunteeseen ei aina tarvita massiivisia operaatioita vaan joskus vähän on paljon. Meillä on täällä tropiikin keskellä nautittu mausteisten piparikeksien tuoksusta. Tämä on nopea resepti, mikä ei vaadi vatkaimia eikä piparimuotteja!

PIPARIKEKSIT

180 ml voita
100 ml ruskeaa sokeria
150 ml valkoista sokeria
50 ml siirappia
1 muna
420 ml jauhoja
1/2 tl neilikkaa 
1/2 tl inkivääriä
1 tl kanelia
1/2 tl suolaa
1/2 tl ruokasoodaa

1- Laita uuni lämpenemään 180C.

2- Sulata voi ja sekoita voisulaan sokerit sekä siirappi. Sekoita tasaiseksi (suuri lusikkakin toimii tässä taikinassa).

3- Vatkaa munan rakenne rikki ja sekoita muna voi-sokeriseokseen. Sekoita niin että ainesosat tasoittuvat.

4- Yhdistä jauhot ja mausteet jauhoseokseksi ja lisää taikinaan vähitellen sihtaamalla. Taikinasta kuuluu jäädä löysä.

5- Laita pellille folio. Ota taikinasta ruokalusikallisia ja tipauta ne pellille (testaa ensin 6 keksiä per pelti, jotta näet, kuinka paljon keksisi leviävät). 

6- Paista keksejä noin 10 minuuttia, kunnes ne alkavat saada kaunista väriä. Ota kuitenkin keksit pois uunista silloin kun ne ovat vielä pehmeitä. Anna jäähtyä folion päällä. 

Iloista viikkoa!

Juhlavuonna Bangkokissa 8/40.

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Pääsiäisen ihana Pasha.


Nyt kun pääsiäispyhät ovat takana, haluan vielä kiitollisena todeta, että on hieno asua maassa, jossa kalenterissa näkyy kristillinen perinne ja keskellä kevättä on monta virallista vapaapäivää pääsiäisen kunniaksi. Minulle pääsiäisessä on merkittävintä juhlan ydinsanoma: "Kristus on ylösnoussut. Jumala valmisti meille pääsiäislampaan, täydellisen uhrin syntiemme sovitukseksi, jotta meillä olisi rauha Jumalan kanssa. Jumala antoi kaikkensa meidän edestämme." Tämän sanoman äärelle on hieno pysähtyä kesken kevään kiireiden... antaa itselleen aikaa ja pohtia oman elämänsä ankkureita. Sitten jaksaa taas porhaltaa arjessa kun omassa sisimmässä on rauha.  

Sitten on tietysti kiva viettää aikaa läheisten kanssa ja syödä hyvää ruokaa. Meillä on traditiona kokoontua sisarusten kanssa yhteiselle pääsiäisaterialle, ja tällä kertaa se oli nuoremman veljeni luona sunnuntaina. Oli ihana istua valmiiseen pöytään ja nauttia siitä, että joku oli valmistanut erilaisia herkkuja! Muina päiviä menin vähän fiiliksen mukaan ja testailin erilaisia lammaspatoja sekä tietysti pashaa - ostinhan vihdoin ja viimein itselleni pasha-muotin ja sitä piti päästä testaamaan. Tykkään ajatuksesta, että myös pöydän ruoka omalla tavallaan symboloi juhlan teemaa. Pasha-muotin Kristuksen symbolit tuovat minusta hienon jatkumon lammas-ateriasta jälkiruokaan. Muotin mukana tuli perinteisen pashan resepti ja ainakin minä tykkäsin siitä:

PERINTEINEN PASHA

100g voita 
3/4 dl sokeria
250 g rahkaa
1 muna
3/4 dl kermaa
1/4 sitruunan mehua
1 tl vaniljasokeria
1,5 rkl mantelirouhetta
1,5 rkl rusinoita

1- Liota pasha-muottia 15 minuuttia ennen käyttöä.

2- Valmista pashaseos: Hiero voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää rahka, muna, mausteet ja vaahdoksi vatkattu kerma. 

3- Vuoraa muotti harsolla ja kaada seos valumaan muutamaksi tunniksi muottiin. 

4- Kumoa pasha tarjoiluvadille ja koristele (hedelmät on hyviä... mulla oli tällä kertaa suklaisia halvoja ja nekin kävi hyvin.)






torstai 17. heinäkuuta 2014

Tämän kesän loistava letturesepti.


Tämän kesän parhaat muurinpohjalätyt ovat syntyneet Valion reseptillä "mummin letut". Jos et jaksa klikata sivuille, resepti löytyy myös tästä (omin sanoin):

IHANAT LETUT
(16x iso lettu)

4 munaa
1 l kevytmaitoa
5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
1 dl sulatettua voita

1- Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää maito ja sen jälkeen kuivat aineet sekä lopuksi sula voi. Ainna turvota 30 min.

2- Paista haluamasi kokosia lettuja paistinpannulla tai muurinpohjapannulla.

PS. Mikäli haluaisitkin tehdä pannukakun uunissa, lisää taikinaan 0,5dl jauhoja. Paista 250 asteessa uunin keskiosassa ensin 15 min, alenna sitten lämpöä 225 asteeseen ja paista vielä noin 13 min tai kunnes pannarin pinta ja pohja ovat saaneet kauniin värin. 




torstai 6. joulukuuta 2012

Loistava New York Cheesecake-resepti.


Niin se vaan on, että mulla on jopa kaksi lyömätöntä reseptiä New York Cheesecake:lle. Toinen pettämätön resepti löytyy edesmenneen Maralynin keittokirjasesta ja toinen on tämä, jonka jaan teille tänään. Se on nimittäin hieman pienempi eikä tarvitse jännittää tavallisesta vuuasta ylipursuamista... Testasin muuten kakkua ilman pohjaa tässä kuukausi sitten Henryn synttärikahveille, koska joukossa oli gluteeniton. Ja toimi loistavasti niinkin. Eli olkaat hyvät:

NEW YORK CHEESECAKE

Grahamkeksipohja: 
250 ml grahamkeksimuruja (kuten Digestive)
2 rkl sokeria
3 rkl suolatonta voita sulatettuna

Täyte: 
900 g kermaista tuorejuustoa (esim. Philadelhpia)
3 dl sokeria
4 isoa kananmunaa
1,5 dl kermaviiliä
1 tl vaniljasokeria /esanssia

1- Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

2- Tee grahamkeksipohja: Yhdistä keksimurut, 2 rkl sokeria ja voisula pienessä kulhossa. Sekoita hyvin ja painele murutaikina sormin tasaiseksi kerrokseksi irtopohjavuuan pohjalle (halkaisija 22 cm).

3- Valmista täyte: Vatkaa juusto isossa kulhossa ilmavaksi (noin 2 min). Vatkaa joukkoon kananmunat yksi kerrallaan siten, että vatkaat huolellisesti jokaisen kananmunan lisäämisen jälkeen. Vatkaa lopuksi joukkoon kermaviili ja vanilja. 

4- Kaada täyte vuokaan. Paista kakkua 15 min, avaa uuninluukku ja alenna lämpö 100 asteeseen pitämällä uuninluukkua jonkinaikaa auki. Sulje uuninluukku ja paista kakkua vielä noin tunnin ajan, kunnes sen reunat ovat hyytyneet, mutta keskusta hetkuu hyytelömäisenä vuokaa ravistettaessa. 

5- Anna juustokakun jäähtyä ritilällä huoneenlämpöiseksi. Siirrä kakku jääkaappiin tekeytymään vähintään 3h ennen tarjoilua. Voit myös hyvin valmistaa kakun jo edellisenä päivänä.

(PS. Kakunleikkuussa auttaa, kun kastelet veitsen kuumaan veteen ennen kunkin palan leikkaamista.)  

perjantai 30. joulukuuta 2011

Jääkarpalopavlova.

Tiedättehän klassikkoleivoksen, Pavlovan? Marenkipohjaisen kakun, joka on suosittu Autsraliassa ja Uudessa Seelannissa erityisesti joulunaikaan ja muinakin juhlapäivinä. Tarina juontaa juurensa aina 1920-luvulle ja sen mukaan austraalialainen leipuri oli niin ihastunut venäläiseen balettitanssija Anna Pavlovaan, että kehitti kakun hänen kunniakseen. Joka tapauksessa kakku syntyi (tai sai nimensä) hänen kiertueensa aikoihin. Pavlovasta on monenlaisia versioita. Yksi suosikeistani sisältää kookoshiutaleita ja trooppisia hedelmiä. Kakun perusrakenne on simppeli: marenkipohja, jonka päälle laitetaan kermavaahtoa ja muut kakun elementit (yleensä hedelmiä tai marjoja). Mielestäni Pavlova on loistava jälkiruoka juhlavan ja täyteläisen aterian jälkeen. Se on kuohkea ja kevyt, mutta samalla mielettömän makea niin että pienikin pala tyydyttää makeannälän. Loistava kruunaus juhla-aterialle.

Joulunaikaan tarjosin viimevuotisesta Gloria-lehdestä nappaamaani jääkarpalopavlovaa (vähensin siinä vain kinuskikastikkeen määrää täytteessä 1 1/2 desistä 1/2 desiin). Siinä yhdistyivät makuina hapan karpalo makeaan marenkiin ja kinuskiseen kermavaahtoon. Loistava makuyhdistelmä! Resepti on suuri, joten valmista kakku ja kutsu paljon ystäviä kylään! Kakku on parasta juuri täytettynä ja se kannattaa syödä kerralla. Ja muista tehdä marenkipohja mieluiten edellisenä iltana, sillä yksinkertaisuudestaan huolimatta se vaatii monta tuntia...

JÄÄKARPALOPAVLOVA

Marenkipohja:
6 munanvalkuaista
hyppysellinen suolaa
2 dl erityisen hienoa valkoista sokeria
2 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl valkoviinietikkaa
2 tl maissitärkkelystä (maizenaa)

Täyte:
3 dl kuohukermaa
1/2 dl valmista kinuskikastiketta
1 tl vaniljasokeria
2-5 dl karpaloita

Lisäksi valmista kinuskikastiketta pinnalle.

1- Valmista marenkipohja hyvissä ajoin etukäteen: Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää vaahtoon sokerit erissä vatkaten. Lisää lopuksi vaniljasokeri, valkoviinietikka ja maizena. 

2- Levitä marenkivaahto leivinpaperilla peitetylle pellille halkaisijaltaan noin 30 cm kokoiseksi levyksi. (Huom! Tämä tarkoittaa myös sitä, että sinulla pitäisi olla samankokoinen tarjoiluastia.) Painele marenkivaahtoa lusikalla keskeltä hieman matalammaksi, jotta saat siihen enemmän täytettä. 

3- Kypsennä marenkia 125 C uunissa puoli tuntia. Laske sitten lämpö 100 asteeseen ja kypsennä edelleen 1 1/2 tuntia. Sammuta uuni ja anna pohjan jäähtyä uunin jälkilämmössä.

4- Täytä Pavlova vasta juuri ennen tarjoilua: Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita kermavaahdon joukkoon kinuskikastike lisäten kinuskikastiketta pikkuhiljaa, maun mukaan. Lusikoi kinuskikermavaahto kakun keskelle ja koristele pinta karpaloilla ja kinuskikastikeraidoilla. 





sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Balsamietikalla maustetut mansikat.



Tiedän, ettei Suomessa ole mansikka-aika, mutta täälläpäin saa austraalialaisia tuoreita mansikoita, joten eilen kaupassa ratkesi illan jälkiruoka. Lähinnä koska se on niin hyvää, mutta valmistuu melkeimpä itsestään. Resepti kahdelle.


BALSAMIETIKALLA MAUSTETUT MANSIKAT

1/2 litraa mansikoita
2-3 rkl sokeria
1 rkl balsamietikkaa

kermavaahtoa

1. Puhdista mansikat. Halkaise pienet mansikat ja leikkaa suuret 
paksuiksi siivuiksi kannasta alkaen. 
2. Pane viipaloidut marjat kulhoon ja sekoita joukkoon varovasti sokeri. 
Anna mansikoiden seistä huoneenlämmössä noin puoli tuntia. 
Välillä voit sekoitella varovasti. Huomaat, kuinka sokerista 
alkaa muodostumaan paksua, punaista siirappia.
3. Kun sokeri on kokonaan siirappisoitunut, lisää balsamietikka.
4. Annostele marjat siirapin kera jälkiruokamaljoihin ja 
koristele kermavaahdolla. Tarjoa heti.