maanantai 28. helmikuuta 2011

Tervetuloa maaliskuu ja uudet tuulet!

Jäin tässä eilen illalla pohtimaan alkuvuotta ja totesin, että siihen mahtuu kaikenlaista. Kaiken sen 'kaikenlaisen' keskellä olen huomannut, että uudenlainen varmuus ja sisäinen ääni on jälleen noussut sisälläni. Pikkuhiljaa se on noussut ja vahvistunut. Se ei ole saanu kimmoketta ympäristöstä eikä ympäristö ole sitä välttämättä edes tukenut. Mutta sillä ei ole väliä: Kun uskallamme kuunnella sisintämme ja nostaa sen elämämme ohjenuoraksi, se kantaa.

Puhun tällaista sekavaa 'kiertokieltä', koska vielä ei ole aika julistaa mitään katoilta. Nyt on vasta aika maiskutella hiljaa omassa sydämessä sitä, mihin ajattelen minut olevan valmistettu. Varsinkin, kun mitä-missä-milloin-miten on täysin hämärän peitossa. ...mutta tulevaisuuden epävarmuus ei haittaa. Minulla on tänään hyvä mieli. Ulkoiset olosuhteet eivät voi verrata sisäistä rauhaa.

Tästä on hyvä jatkaa ja asennoitua maaliskuun haasteisiin avoimin mielin. Maaliskuu on avautunut yllättäen erilaiseksi, kun alunperin ajattelimme. Siinä on arkitöiden lisäksi reissuja ja seminaareja. Varmasti taas paljon uutta prosessoitavaa... 

Toivotan myös teille kaikille ihanaa viikkoa ja huomenna alkavaa maaliskuuta!

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Kananmunaleivät.


Kananmunaleivän voi tehdä tälläkin tavalla: Leikkaa piparkakkumuotilla paahtoleipään reijän, laittaa leivän paistinpannulle ja rikkoo siihen kananmunan. 
Vinkki: Mikäli haluat leivän kauniin ruskeaksi, paista se ensin pikaisesti toiselta puolelta. Tarkista myös, että paistinpannu on kuuma, kun aloitat paistamisen, sillä muuten muna valuu ties minne...

Ei vaadi paljoa, mutta piristää aamun ;)

perjantai 25. helmikuuta 2011

Päivän inspiraatio: Klipsit.


Edelleen pahoittelen surkeaa kuvalaatua.... mutta toivottavasti tavoitatte edes ripauksen tästä fiiliksestä. Kuvassa on ompelupöytäni yläpuolella oleva "Klipsitaulu". Ihana juttu, johon voin ripustella mitä milloinkin piristämään päivää ja muistuttamaan asioista...

Kaikkein parasta on se, että sain myös hääpäivän kunniaksi Henryltä lahjaksi haaveilemani Fuji Instax -kameran, joka on uudenaikainen versio polaroid-kamerasta. Sillä sitten voin räpsäytellä kuvia jutuistani ja muustakin fiiliksen mukaan... Esimerkiksi viime Singaporen matkalla nappasin yllä näkyvän kuvan Henrystä skeittaamassa ;) 

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Lukukokemus: Tuntematon sotilas.

Tätä sietää juhlia: Sain Linna-projektini päätökseen!
Sotakirjallisuus ei taida todellakaan olla minun genreni - ainakin siihen nähden kuinka kauan kirja oli yöpöydälläni ensin avaamattomana ja sitten keskeneräisenä sivulla 25. Viikkoja. 
Oli todella vaikea aloittaa oikeasti lukemaan, mutta onneksi lopulta tein sen sisulla...

Onneksi sen tähden, että kirjassa on todella värikkäitä henkilöhahmoja ja hersyvää murteiden sekamelskaa. Siinä ehkä ne parhaat plussat.

Olen myös helpottunut siitä, että ollakseen sotaromaani, kirja ei sentään ollut sodan ylistystä. Sitä en ehkä olisi jaksanut sisullakaan. Huvittavaa oli oikeasti myös se, minkä totesin jo Täällä pohjantähden alla -kirjoistakin, eli tunnistin jälleen monenlaisia sanontoja... kuten: "Tervetuloa Hermannin nuorisoseuraan." No, se vaan kertoo siitä, että minun isäni oli innokas lukija ja hän oli Linnansa lukenut... Ja nyt olen minäkin ;)  

tiistai 22. helmikuuta 2011

Kuolema ja suru.

Eilen jälleen yksi kuolinviesti tavoitti minut. Kuolema pysäyttää aina. Se myös näyttää penkovan itse kunkin sisintä ja nostavan esiin kaiken sen, minkä arjen kiireen keskellä tavallisesti haluaa laittaa sivuun.

Tällä viikolla suru on muutenkin ajankohtainen, sillä äidin kuolemasta tulee lauantaina kuluneeksi tasan vuosi.

Huomaan suruni pehmentyneen. Se ei ole enää niin repivää ja tuskaista kuin alussa. Tottakai se tekee vieläkin kipeää, mutta pehmeämmin. Tuntuu, kuin meissä ihmisissä olisi sisäänrakennettuja kerroksia ja jotkut asiat halkaisevat ne, muistuttaen itsestään aina silloin, kun jokin tapahtuma, asia tai vaikkapa haju koskettaa niitä. Muistot ovat portteja elämänkokemuksiin ja kaikkiin niihin tapahtumiin, jotka muovasivat meistä juuri tällaisia joita olemme tänään. Uskon, että äkkiseltään suurin osa meistä ajattelee, että ei haluaisi niitä muistoja (joillekinhan ne ovat myös traumoja) eikä haluaisi, että aina yhtäkkiä missä ja milloin vaan voidaan sisimmän haavat repäsit auki ja taas sitä huomaa olevansa keskellä sisäistä myllerrystä... Mutta kun asiaa pohtii kauemmin, voi kenties huomata siinä piilevän toivon säteen: jokainen kerros ja prosessi on matka kohti ehyempää minää. Minun ei tarvitse olla sama minä aina vaan voi edelleen muuttua, kasvaa, pehmetä ja tulla syvällisemmin tietoiseksi elämästä. Jotkut asiat näyttävät kulkevan kanssamme läpi elämän. Niistä me myös usein ammennamme elämänviisautta ja uskoa selviytymiseen. 

Surun ja haavat voi siis ottaa myös mahdollisuutena.

Surun kipeimmällä hetkellä minusta tuntui, etten oikein tavoittanut Taivas-toivon aspektia. Myönnän sen ihan rehellisesti. Tuntui, ettei näkökykyni yltänyt sinne asti. Tässä ja nyt tuntui niin pistävän kipeältä, että sen kivun kantamisessa oli tarpeeksi.  Ehkä myös luuloni olivat vääriä. Kenties odotin ja luulin tuon toivon olevan jotain viilentävää tuulahdusta ja rauhallista henkäystä suruuni - jotain, joka vesi surun hetkessä pois ja toisi ilon ja rauhan tilalle. Pyyhkisi kerralla kyyneleet. Eikä se ollut sitä ainakaan silloin. Minua lohdutti todella paljon se, kun ystäväni sanoi minulle jouluna, että: "Eihän taivas-toivon tarkoitus olekaan viedä surua ja ikävää pois. Toivo on se, joka estää surua muuttumasta epätoivoksi."

Niin, minulla on toivo valoisammasta tulevaisuudesta. Kivunkin keskellä huomaan sisälläni pienen toivon säteen, joka luo valoa pimeyteen. 

En vain uskalla katsoa huomiseen, vaan uskallan myös olla aito tänään.

maanantai 21. helmikuuta 2011

101 Ecological.

Helmikuun viimeinen viikko on hyvä aloittaa ekologisilla pohdinnoilla ja jotten vain marmattaisi, aloitan listaamalla pari positiivista tekoani:

010 - Energiansäästölamput. Meidän asunnon seiniä kiertää paneeli, johon on upotettu lamppuja. Lamppuja on siis kirjaimellisesti p-a-l-j-o-n. Ja kun olemme jo yli kahden vuoden päivät ostelleet aina poksahtaneen lampun tilalle energiansäästölampun, ovat jo melkein kaikki lamput energiaa säästäviä. Lamput ovat yllättävän oleellisia pikkutekoja, koska ne aina mainitaan ja täälläkin niistä sanotaan näin: 
"Vaihtamalla viisi lamppua (joita käytät noin viisi tuntia päivässä) viiteen energiansäästölamppuun vähennät taloutesi hiilidioksidipäästöjä noin 250 kg vuodessa. "
Minä olen siis säästänyt varmaankin 1000 kg hiilidioksidipäästöjä vuodessa teollani - mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan... (Ainakin laskurissa sillä on helpompi vähentää päästöjä kuin autoilun vaihtamisella junailuun.)

011 - Sähkölaitteiden virran katkaisu. Kuka ikinä keksi STAND BY -asetuksen, teki meille kaikille karhunpalveluksen!!! Kun kerran oppii, että kaikki laitteet voi laittaa valveustilaan, näyttää olevan yllättävän vaikeeta (ainakin toisilla meistä) oppia sammuttelemaan sähkövirtoja. Well, koska kehtaan tämänkin tänään blogata tähän, luulen meidän talouden olevan jo voiton puolella...

Ja sitten viikon kritiikkiin ja pohdintoihin:

1: Kylpy vai sauna? MuTu-tuntumalla sanoisin, että suurimmaksi osaksi  ekologisuus-laskureissa ja jutuissa aina puhutaan siitä, kuinka vettä kuluu ja ei pitäisi keittää perunoita ilman kantta, ei pitäisi pitää suihkua auki saippuoidessa ja vaikka mitä. Kylpy vasta usein tuomitaankin vesisyöppönä. Kuitenkin: En tunne montaakaan kympyammeen omistajaa, joka kylpisi joka ilta. Se kun kuuluu niinsanottuun "nautinto" sarjaan. Harvemmin ja nautinnolla. Sen sijaan tunnen ties kuinka monta sellaista, joka saunoo melkein joka ilta. Usein lehdissäkin on juttuja perheistä, joilla sauna lämpenee joka ikinen ilta. Ihailevaan sävyyn. Ja nykyisin, kun katsoo uusia taloyhtiötä, niin olipa sitten kyseessä opiskelijakämppä, vuokra- tai kerrostaloasunto, yksiö tai mikä vaan, niin joka asuntoon rakennetaan automaattisesti sauna.

Tämän laskelman mukaan 200litran kylpy kuluttaa 8,1kWh/kerta, kun taas 70-80 asteen lämpöinen saunomiskerta kuluttaa 8kWh/kerta. Anteeksi vaan kun sanon, mutta onko sauna suomalaisille todellakin niin pyhä ja koskematon asia, että enemmin valistetaan kansaa keittämään vettä vain tarvitsemansa määrä kansi kattilan päällä kuin että kommentoitaisiin sanallakaan saunomisesta? Harva vieläpä saunoo ilman suihkua ennen, jälkeen ja siinä välissä...

2: Riisin epäekologisuus? Riisi on toinen asia, jonka kanssa minulla on rehellisiä vaikeuksia. Riisi on koko Aasian peruselintarvike no. 1. (Selvennys: alue kattaa yli puolet maapallon väestöstä.) Ymmärrän sen, että ekotekona ei ole hyvä syödä riisiä Euroopassa, koska se ei kuulu lähiruokiin ja pitkät kuljetukset kasvattavat ympäristökuormaa. Mutta yleensä selitys kulkee toisia latuja. Ja se tekee tästä kaikesta minulle todella epäuskottavaa. 

Myönnän rehellisesti, että kun esimerkiksi tutkailin tätä vesilaskuritutkimusta, jotkut laskurit ja lauselmat menivät hieman yli hilseen... uskon kuitenkin ymmärtäneeni edes jotakin sinisestä, vihreästä ja harmaasta vedestä. Ja siitä, että teoreetikoita ja tutkimuksia tällä alalla on vielä suhteellisen vähän. Ja siksi uskallankin esittää pienen vaatimattoman kritiikkini: Esimerkiksi tropiikkia ja kuivaa mannerilmastoa ei pitäisi kovin suurpiirteisesti mennä vertailemaan. Ja vaikka halutaankin mainostaa esim. perunaa suomalaisille, niin voisi olla vertailematta riisin ja perunan kasvupinta-aloja ja vedenkulutusmääriä. Perinteisesti riisinviljelys perustuu monsuunisateisiin ja niissä sateissa riittää vettä enemmän kuin perussuomalainen on tottunut näkemään. Itseasiassa ilman kosteus ja sateiden määrä tuo myös hometta ja kaikki viljelykasvit eivät edes kestäisi monsuunisateita pilaantumatta. Ja toisaalta: Euroopassa olisi todella vaikea viljellä joitakin aasialaisia kasveja, koska ilmasto ei tukisi niiden viljelyä. Kuinka esimerkiksi joku voi vähänkään uskottavasti vertailla 5 miljoonan asukkaan Suomen metaanipäästöjä maailman kaikkiin riisinviljymaihin yhteensä (= Aasian miljardeihin ihmisiin) kuten täällä tehdään? Typerin vertailu ikinä. 

Huh mitä propakandaa täälläkin. Yksioikoisesti vaan todetaan perunan ekologisen jalanjäljen olevan huomattavasti riisiä pienemmän. Ilman perusteluita. Ja sitten vielä lisätään ravintoainetaulukko, missä ei itseasiassa vertaillakaan tuotteita samanlaisen annoskoon mukaan, vaan ovelasti energiamäärän perusteella. No se ei nyt ainakaan minun mielestäni ole kovin tasapuolinen tapa esittää asioita. Huvittavaa tässä on se, että kun lueskelin eilen japanilaista keittokirjaani, niin siinä puolestaan ylistettiin riisin terveellisyyttä. 

Tässähän täytyy ryhtyä salapoliisiksi, kun ei voi enää oikein uskoa ketään...  
  
Lyhyesti: ymmärrän lähiruuan merkityksen ja tuen sitä ajatuksena ja toimintatapana, mutta nämä kaikenmaailman maailmaa yleistävät laskurit tuottavat minulle harmaita hiuksia enemmän kuin tarpeeksi, koska en näe niiden oikeasti ottavan huomioon kokonaisvaltaisesti koko ilmastoa....

Loppulause tälle illalle: Suomesta ei näytä loppuvan vesi. Eikä tainnut kadota talvetkaan, vaikka siitä pari vuotta sitten vöyhötettiin joka tuutista ja syyllistettiin kaikkia. Oleellista näyttää olevan kokonaisuus ja maakohtaiset faktat. Kuten:  

Ehkä meidän kaikkien pitäisikin ottaa mallia intialaisista? (Ja syödä riisiä... hahah) Ainakaan rehellisyyden nimissä lännen ei kannattaisi NIIN paljon panostaa tutkimuksiin ja julkilausuntoihin, missä mollataan Aasian epäekologisuutta, koska näyttää siltä, ettei se sittenkään ole aasialaisten syy, miksi maapallon kapasiteetti ylikuormittuu. 

No, tulipa vuodatus. Ehkä enemmän tunnetta kuin älyä tänään. Tässä on vaan joskus vaikea olla vastuullinen kuluttaja, kun ei voi olla varma siitä, kuinka luotettavaa tietoa meille tarjotaan erinäisistä asioista. Jos jollakulla on pala viisautta tarjottavana, otan nöyryydellä vastaan... 

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Snowball.


Täällä taitaa todellakin olla menossa hyväntekeväisyystapahtumien kausi... tai sitten asia on vain yhtäkkiä tullut enemmän meidän osaksemme. Ja tätä en todellakaan osannut aavistaa blogatessani ensimmäisen kerran ajatuksiani aiheesta. Silloin tiedossa ei ollut mitään! Ystävämme nimittäin kutsuivat meidät seurakseen Club Canada Thailand:in järjestämään hyväntekeväisyysillalliseen Snowball. Heidän organisaationsa saa tukea clubilta, joten heidän piti vähän siksikin osallistua vuoden tärkeimpään rahankeruutapahtumaan. Huvittavaa oli, että toisin kuin ystävämme alunperin luulivat, emme istuneetkaan heidän kanssaan samassa pöydässä. He istuivat Kanadan suurlähettilään pöydässä ja me taas jutustelimme austraalialaisten ja kiinanthailaisten kanssa. Mukava ilta oli joka tapauksessa! Hauska oli myös seurata, kuinka tanssilattia täyttyi hymyisistä, svengaavista harmaahapsista...  

Illan aikana oli myös 'äänetön huutokauppa' josta melkein sain omakseni pienen käsinsolmitun afganistanilaisen maton, mutta yllättäen yksi mies todella halusi sitä ja korotti hintaa heti meidän tarjouksen jälkeen, joten luovuttiin leikistä ennenkuin se olisi tullut liian kalliiksi... varsinainen kärppä! Kuin lohdutukseksi voitin kuitenkin pöytäarvonnassa ja sain lahjaksi Starbucksin termarimukin ja coffee makerin. Ei paha. Ehkä vielä jonakin päivänä saan sen matonkin...

Nyt vaan pitäisi ryhdistäytyä ja päättää, ollako vai eikö olla ja mitä sitä olisi. Tarkoitan: olisiko aika liittyä johonkin klubiin? Hyviä ja luonnollisia vaihtoehtoja olisi tietysti tuo Canada Club ja sitten onhan täällä se suomalainenkin seura. Mitäs luulette?


lauantai 19. helmikuuta 2011

Driving Miss Daisy.


Mikäli halutaan puhua ennakkoluuloista, rasismista ja yhteiskunnan eritasa-arvoisuudesta länsimaalaisessa kontekstissa, niin elokuvat ja kirjat avaavat usein silmiä mahtavilla tarinoillaan. Yhden lukukokemukseni mustien rotusorrosta Amerikassa olenkin jo jakanut täällä. Ikäänkuin sattumalta törmäsin samaan aihepiiriin elokuvassa Driving Miss Daisy. Olen nimittäin yllättäen ihastunut elokuvamusiikkiin ja halusin nähdä, mihin elokuvaan Hans Zimmer on säveltänyt tämän hauskan teeman - klikkaa, ole hyvä, se saa sinut hymyilemään ;)

Joten siinä sitä taas oltiin: 50-60-70-luvun Amerikassa. Keskellä totuttuja tapoja, pelkoja ja ennakkoluuloja. Leffa oli samaan aikaan ihanan leppoisa, mutta silti puhutteleva. Vaikka en voikaan samaistua tuohon maailmaan, niin samaiset tunteet kyllä tunnistan eri mittakaavoissa ympäri maailmaa. Ja se on niin hassua: Joskus ollaan niin ennakkoluuloisia ja toisinaan taas yhtäkkiä (varsinkin me länsimaalaiset "ensimmäisten maiden kansalaiset") halutaan olla valistuneita ja ihailla etnisiä kulttuureja, mutta silloinkin joskus tuntuu siltä, että ihaillaan niitä kuin jotakin postikorttimaisemaa ja elämysmatkaa, eikä siinä tavoiteta oikeata tasa-arvoisuutta ja ihmiselämän arvokkuutta ja kunnioitusta. Kuin huomaamatta me asetumme asemaan, missä määrittelemme, mikä pitäisi säilyttää minkäkin rodun/kansan kulttuurissa ja mitä taas ei tarvistse säilyttää. Ja kuitenkin juuri vapaus valita on yksi suurimpia ihmisoikeuksia mitä on olemassa. Ja ei ihminen voi valita ellei hän tiedä mahdollisuuksista. Tai kuten elokuva taas muistutti: Vielä 60-luvun Amerikassa mustalla ei ollut mahdollisuuksia valita samalla tavalla kuin valkoisilla. Ja puhutaan sentään maasta, jonka symboliarvo "The American Dream" on käsite ympäri maapalloa. 

perjantai 18. helmikuuta 2011

Leffakokemus: The King's Speech - Kuninkaan puhe.


Tarina juuri toisen maailmansodan kynnykseltä Englannista. 
Pääosaa näyttelee Colin Firth.
Koskettava. 
Pysähdyttävä.  


La Fête on kaupungissa.

Olenpa kerrankin fiiliksissäni! La Fête on kaupungissa! Siis ranska-thai-kulttuurifestivaalit. Lisää voit halutessasi lukea täältä. Aivan ensiksi menin katsomaan Erik Lafforguen valokuvanäyttelyä aasialaisista ihmisistä. Koska myönnän olevani tekniikka-tumpelo (eli en osaa siirtää kännykästäni kuvia koneelle) niin saatte tyytyä tähän allaolevaan mainoskuvaan. Se ei kyllä ollut mun lemppari - en mitenkään ole lämmennyt Papua-Uusi-Guinean kulttuurille ja kasvomaalauksille, vaikkakin 'SingSing' festarit varmaankin eksoottiset ovatkin. Mä en aina ehkä osaa arvostaa länsimaalaista hehkutusta eksoottisilla kulttuureilla ja heimotavoilla. Mutta ei se mitään: valokuvat oli hienoja ja lisää kulttuuria on luvassa!



PS. Samalla kiitän Johanna K:ta rohkaisevasta tunnustuksesta. Kiitos!

tiistai 15. helmikuuta 2011

Cupcake.


Tänään päätin piristää palaveria leivonnaisilla ja testasin cupcake-reseptiä. Elintarvikevärillä kuorrutteesta tuli söpö. Tosin päätin testailla vielä erilaisia kuorrutevaihtoehtoja, tämä kun oli se "voi-versio". Mikäli teistä lukijoista jollakin on suosittelemisen arvoinen cupcake-kuorrute, otan mielelläni reseptejä vastaan... tarkoitus olisi testata uudestaan joko perjantaina tai ensi viikolla...

maanantai 14. helmikuuta 2011

Breakfast at Tiffany's & Italialainen Menu.


Tämän päivän ohjelma kehkeytyi vasta aamupäivällä. Koska heräsin päänsärkyyn ja se ei meinannut mennä ohitse, päätettiin, että rento kotipäivä olisi tarpeen. Ystäväpäivän kunniaksi kokkasimme myös italialaista ruokaa
*
Grilled Mushrooms with Dolcelatte
*
Roasted Vegetables with Goat's cheese and Basil oil
*
Pumpkin and Jumbo Scrimp Risotto
*
Zabaglione
*


Mikä sopisi paremmin ystävänpäivään kuin klassikkoelokuva? Katsoimme siis Breakfast at Tiffany's - autenttista leffatunnelmaa vuodelta 1961. Iki-tyylikäs Audrey Hepburn. Loistava Henry Mancinin säveltämä 'Moon River'.

Hyvää ystävänpäivää kaikille!



LOVE-konsertti.


Eilinen konsertti oli loistava! Muusikot olivat huippuja ja ohjelma monipuolinen. Nautin todella musiikista, joka vaihteli klassisesta jazziin ja poppiin.

Mitä tulee itse hyväntekeväisyyteen: konsertin järjesti 'The Gift of Life Foundation' ja tuotto meni tällä kertaa erään 7-vuotiaan tytön luuytimen kantasolusiirtoleikkaukseen. Täällä leikkaus maksaa maltaita ja kaikilla ei sellaiseen ole varaa. Konsertin tuotto tuli siis todella tarpeeseen. 

Tapasimme konsertissa joitakin tuttujakin, joten ilta oli kaikin puolin onnistunut: Olimme mukana auttamassa pientä tyttöä, saimme nauttia hyvästä musiikista ja hyvästä seurasta!


sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Miso soup.


Yllätyksekseni olen huomannut, että yksi parhaimmista ruuista, mitä tiedän, on misokeitto. Sen voisin sanoa olevan todellinen comfort food -listani ykkönen täällä Aasiassa. Koska Bangkokista löytyy myös kukkarolle sopivia japanilaisia ravintoloita, olen ajatellut tähän asti, että turha vaivautua tekemään misokeittoa (ja sushia) kotona, kun saan sitä edullisesti myös ravintoloista... ja maku on taattu - eri asia sitten, jos muuttaisin Suomeen. No, tällä viikolla totesin kuitenkin ruokakaupassa, että olisihan sitä kiva välillä istua kotonakin ja nautiskella kupposellinen misokeittoa. Päätin siis aloittaa testailun. Tänään testasin täältä löytyvän reseptin hieman muunneltuna. Lähinnä totesin maun olevan minulle liian suolainen, joten lisäsin vettä. Samoin lisäsin sieniä ja hieman merilevää, koska olen tottunut niihin keitossa.  

Mmm. Kokeilu oli aika onnistunut.

 Illaksi suuntaamme hyväntekeväisyyskonserttiin. En ole ikinä ennen ollut moisissa. Tämän järjestää eräs muusikko-tuttavamme. Kerron sitten huomenna lisää...

Toivottavasti teilläkin on mielenkiintoinen sunnuntai-ilta luvassa!

tiistai 8. helmikuuta 2011

Kangaskauppa-haaveita.

Tämä on vanha kuva, mutta kumpa toivoisinkaan, että se olisi uusi. Olen nimittäin jo monet kerrat kuvitellut itseni kyseiselle torille ja kangaskauppaan ja miettinyt jo ostoslistaakin valmiiksi...

Tällä viikolla ei kuitenkaan ole vielä sen aika.
Meneillään on nimittäin inventaario: Olemme jo useana päivänä siivonneet vaatehuonettamme, joka oikeastaan pitäisi olla ihana Walk-in Closet, mutta koska se samalla ajaa varaston tarvetta, ei se nyt ihan niin ihana ole... Varsinkaan, kun olemme viime vuonna päästäneet tavararöykkiöt kasaantumaan. Onneksi olemme kuitenkin jo voiton puolella: siivottu ja läpikäyty  on sekä Henryn että mun vaatteet (armotta kaikki käyttämättömät pois), pesty on varastolaatikot, ylähylly on järjestetty uudelleen ja enää jäljellä on yksi kaappi, joka sisältää kaikenlaista sekavaa paperi- ja muuta roinaa.

Muutenkin olen panostanut kotiin ja keskittynyt asioihin, joiden vuoksi en normaalisti jaksa pysähtyä arjessa. Eli: Rikkimennyt vedenkeitin on vaihdettu uuteen, pyykinpesuhuone/siivouskomero on siivottu sekä järjestetty uudelleen, keittiöön on hankittu uusi roskis ja olen merkinnyt paremmin roskienlajittelujärjestelmäni (joka sisältää siis neljä osaa: bio, paperi, pullot ja sekajäte). Huh. Tästä on siis minun alkuvuoteni tehty: inventaariosta ja paikkojen puunauksesta.


 Kunhan vielä saan järjestettyä käsityöni jotakuinkin fiksusti, voisin palkinnoksi suoda itselleni torireissun kangastorille... 

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Sunnuntai-aamun kokkaukset.


Edelleen yritän toipua keskiviikkona saamastani flunssa-hyökkäyksestä. Se on niin jännää: vaikka nenää ei tarvisisikaan jatkuvasti niistellä, osaa flunssa kyllä viedä viimeisetkin voimat kehosta! Päivät siis kuluvat enemmän ja vähemmän hetkittäisten voimanpuuskien varassa...

Viikonloppu on kulunut muunmuassa pitkään nukkuen. 

Tänä aamuna päätimme kerätä voimia brunchilla ja kokeilin samalla Annikan zucchini-frittata -reseptiä. Loistava resepti, jota voin hyvin suositella! 

perjantai 4. helmikuuta 2011

Hyväntekeväisyys on POP.


Koska Pia ilahdutti minua tällä viikolla vinolla pinolla Glorioita ja Home & Gardens-lehtiä, olen jälleen sivistyt ainakin muutaman naistenlehden verran - ja luvassa on lisää... Ah, tätä naisena olemisen autuutta ja huomista lauantaita, jolloin voin loikoilla ja tehdä mitä hyvänsä huvittaa hyvällä omallatunnolla... 


Yksi Glorian tämän kuun (Helmikuu 2011) pääteemoista oli hyväntekeväisyys. Ja kun sen julistettiin suureen ääneen kuuluvan kaikille, lisään tähän blokkaukseen teidän iloksenne linkin yhden Lähetys- ja kehitysapujärjestön, Fida Internationaalin, nettikauppaan, josta voi hyvällä omallatunnolla tehdä ties mitä löytöjä ja kuluttaa rahansa. Rehellisesti: niin paljon kun me naiset rakastammekin shoppailua, niin joskus sitä voisi tehdä jonkun toisenkin hyväksi... 


Vakavasti puhuen: Olen sitä mieltä, että vaikka Suomi kuuluukin Pohjoismaisiin hyvinvointivaltioihin ja meillä jo verorahoilla huolehditaan monista sellaisista asioista, joihin muissa maissa (kuten Amerikassa), pitää järjestää hyväntekeväisyyskampanjoita, NIIN SIITÄ HUOLIMATTA meillä on paljon petraamisen varaa ja unohdettu talkoohenki saisi herätä uudelleen eloon monessakin asiassa. En siis usko milliäkään uhkakuviin liiasta vapaaehtoistoiminnasta. Vielä on paljon tarpeita, joihin ei kukaan näytä vastaavan. Niin Suomessa kuin maailmallakin. 
Glorian artikkelin (s. 52-54) mukaan uhkakuvia saattavat nimittäin olla muunmuassa se, että vapaaehtoistyöntekijä loppuunpalaa tai että järjestöt/vapaaehtoistoiminta alkaa "korvata sellaisia yhteiskunnan toimintoja, joihin hyvinvointivaltiossa on perinteisesti käytetty verovaroja." - - kysyisinkin mielelläni, että kuinka pitkiä nämä perinteet ovat ja kannattaako edes tällaisia uhkakuvia ääneen mainita, koska todellisuudessa ei vapaaehtoistyö nyt NIIN yleistä ole, vaikka EU:n jäsenmaissa tilastojen mukaan 1/5 kansalaisista osallistuukin vapaaehtoistyöhön jollakin tavoin. Muinaisina aikoina taisi osallistua 5/5? Enemmänkin sanoisin, että siinä vaiheessa, kun valtio alkaa tarkasti valvoa vapaaehtois- ja talkootyötä ja mittailee tätä rahassa, on meidän yhteiskuntamme mennyt liian talousorientoituneeksi kaikin tavoin. 


Kaikkea ei voi mitata rahassa ja siksi sitä ei pitäisi yrittääkään. Joskus kaunis hymy, pieni kädenojennus tai kiperässä tilanteessa olevan lähimmäisen spontaani auttaminen ovat asiota, jotka merkitsevät henkilön elämässä paljon enemmän kuin suuret organisoidut tapahtumat ja setelitukut.


Kumpa uskaltaisimmekin olla ihmisiä ihmisille.


Vielä artikkelissa jäi mietityttämään seuraava toteamus:
"Ihmiset suhtautuvat vapaaehtoistyöhön Anne Birgitta Pessin mukaan eri tavoin sen mukaan, millainen koulutus- ja tulotaso heillä on. Pienituloiset mieltävät sen ilmaiseksi, palkattomaksi avuksi - siis konkreettiseksi toiminnaksi, ajan antamiseksi-, suurituloiset enemmän hyväntekeväisyydeksi. Pienituloiset antavat suhteessa tuloihinsa enemmän rahaa keräyksiin kuin paremmin tienaavat."


Niin, kumpaa ryhmää edustat: 
Teetkö vapaaehtoistyötä vai 
harrastatko hyväntekeväisyyttä?


PS. Miten olisi hyväntekeväisyyden nimissä kahvikekkerit kesällä? ;D