lauantai 4. lokakuuta 2014

Syksyn helmiin kuuluu sisarusviikonloppu.





Yksi valmisti omatekoisia 
raakamakkaroita.
Toinen halusi 
paistaa uunissa kanaa.

Kolme lähti kalaan ja kaksi melomaan.

Kaikki tahtoivat kävelylle 
metsään, missä mättäät 
olivat puolukoita täynnä 
ja suopurret tuoksuivat.

Pienimmät juoksivat ulkona kilpaa 
koirien kanssa 
ja keräsivät kasveja 
prässättäväksi.

Illalla lämpesi 
sauna 
ja sohvalla
oli kiva turinoida. 

Tämän syksyn helmiin kuuluu ehdottomasti viime viikonloppuna vietetty sisarusten mökkiviikonloppu Virroilla. Vuokrasimme nettimökin kautta mökin ja se oli aivan loistava. Aurinko paistoi ja luonto alkoi pukeutua syysloistoon. Linnuista jäljellä olivat enää varis, talitiainen ja kuikka. Jännä, miten lintujen esiintyminen eri vuodenaikoina nostaa erilaisia tunteita: talitiainen näyttäytyy seurallisena syksyisessä pihapiirissä, kun taas syysjärvellä yksinään huutava kuikka nostaa esiin haikeuden. 

Alkava ruska on kaunis ja luonnon rauhoittava hiljaisuus terapiaa kaupunkilaiselle. Ja kun on monta, tapahtuu myös paljon. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti