"Dr Urbino caught the parrot around the neck with a triumphant sight: ca y est. But he released him immediately because the ladder slipped from under his feet and for an instant he was suspended in air and then he realized that he had died without Communion, without time to repent of anything or to say goodbye to anyone, at seven minutes after four on Pentecost Sunday."
Kesälomaa on jäljellä pari päivää, ja eilen sain luettua loppuun tavoitteeni: Gabriel Garcia Marguezin klassikkoromaanin "Love in the Time of Cholera". Jälleen kerran jäin pohtimaan sitä, kuinka kirjallisuus on mielenkiintoinen asia: Koskaan matkustamatta Etelä-Amerikkaan ja ilman syvällisiä keskusteluja yhdenkään eteläamerikkalaisen kanssa, olen jälleen kokenut kulttuurimatkan ja uskon, että sen avulla myös hieman oppinut ymmärtämään enemmän latino-ajattelua. Ehkä.
Joka tapauksessa Marguezin teksti oli kaunokirjallisesti erittäin kaunista eikä ole vaikea kuvitella, miksi hänet on palkittu Nobelilla. Kirja oli elämänmittainen, mutta yllätti kyllä kaikella tavalla joka käänteessä. Juuri, kun ajattelin, että tietäisin, mitä seuraavaksi pitäisi tapahtua, tapahtui jotakin ihan muuta. Ihan kuten usein oikeassakin elämässä. Se, mitä sanalla "love" milloinkin tarkoitetaan kirjassa, ei ehkä vastaa minun henkilökohtaisia määritelmiäni, mutta kirjailija osasi kyllä hyvin luoda uskottavat henkilöhahmot, jotka olivat uskollisia persoonilleen ja tavoissaan rakastaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti