Huomasin sittenkin, että kykenen siihen. Siis unettomiin öihin. Siihen, kun aivot vaan pyörii ja pyörii eikä loppua näy. Siihen, kun aamuyöstä havahtuu unesta käymään kylpyhuoneessa vain huomatakseen, ettei levolliseen uneen ole enää pääsyä vaan aivot ratkovat jo kovaa kyytiä ongelmia.
Onko teillä kokemusta tästä? Aivojen ylikierroksilla kulkemisesta?
Ja tällä en tietenkään tarkoita sitä, että näistä kierroksista syntyisi mitään laadukasta... korkeintaan jo viikon kestänyt päänsärky.
Älkää käsittäkö väärin - ei oleminen ja eläminen tuskaa ole tälläkään hetkellä. Mukavaakin on. Mutta jotakin vaan tapahtui.
Päivät kiitää ja havahdun huomaamaan tärkeitä asioita hetkittäin. Kuten viime tiistaina juuri ennen nukkumaanmenoa tajusin, että oli rakkaan äitinä poisnukkumisen kolmas vuosipäivä. Ennen nukkumaanmenoa vielä muistelin Henryn kanssa tunnelmia ja kohtaamisia, jotka olivat ainutlaatuisia, mutta joita ei enää ole saatavilla.
Ikävä.
Mutta olen karaistanut itseäni alkuvuodesta tämän surun suhteen: Poistin nimiä skypestä ja puhelimesta. Eihän kuolleille voi soittaa. --- Olenhan toki nähnyt poistettavat nimet luetteloissa jo useasti aiemminkin, mutta silloin en nähnyt tarpeelliseksi pakottaa itseäni painamaan deleteä. Mutta enää en pelkää unohtavani. Rakkaat ovat sydämessäni, he kulkevat mukanani.
I feel for you! Unettomuus on leimannut jun Rovaniemen aikaa välillä vähän liiankin paljon. Viime yö meni kans valvoessa...Kyllähän elämästä selviää (välillä vain juuri ja juuri), mutta mun ajatukset voi mennä kyllä aika puuroksi vähien unien vuoksi..
VastaaPoistaJa kyllä, rakkaat ovat läsnä, vaikka eivät olisikaan enää kanssamme ja tässä. ♥
Juuri ja juuri on osuvaa silloin kun elää puuroaivoilla... toivottavasti me molemmat voitaisiin nukkua kohta sikeesti kuin tukit!
VastaaPoistaHi, I am not sure if the comment wrote earlier uploaded or not, but I understand you.
VastaaPoista