maanantai 6. toukokuuta 2013

Linssikeitot vertailussa.



Viime kesänä lomalla päätin keskittyä yhteen uuteen asiaan, johon olin halunnut tutustua, mutta mihin ei työarjessa ollut nähtävästi riittänyt rahkeet. Tällä kertaa tämä tarkoitti linssien ja papujen lisäämistä ruokavalioon, joka ei hyvistä aikomuksista huolimatta näyttänyt sujuvan automaationa, koska minulla ei ole ollut perinnettä papuruokavaliosta eikä näinollen reseptejä tai tottumusta kerätä tarvittavia aineita kaupasta mukaani. 

Keräsin siis netistä monia reseptejä testattavaksi, mutta käytännössä jämähdin kahteen. Ja ne onkin hyviä. Ja mikä parasta: näin kuukausien jälkeen huomaan, että saavutin tavoitteeni ja linssikeitot pääsivät osaksi arjen ruokavaliotani. Tästä on hyvä jatkaa ja suunnitella uusia aluevaltauksia...



1. Ensimmäisen linssikeiton reseptin bongasin Pastanjauhantaa-blogista: linssi-kesäkurpitsakeitto on curryinen ja tuo mieleen Intian. Henry tykkäsi tästä ja tätä syötiin viime kesänä paljon.


Linssi-kesäkurpitsakeitto


1,5 dl punaisia linssejä
2 kesäkurpitsaa
1 sipuli
pari valkosipulinkynttä
kasvisliemikuutio/-jauhetta/-fondia
kurkumaa
garam masalaa
mustapippuria
tilkka öljyä
n. 1 litra vettä
(suolaa, jos kuutioista ei irtoa tarpeeksi)

Kuutioi kesäkurpitsat, pilko sipuli ja valkosipuli. Paistele hetki kasviksia ja linssejä öljytilkassa, lisää sitten vettä. Jottei keitosta tule liian vetistä, voit laittaa ensin vaikkapa n. 7 dl vettä ja lisätä sitten, kun linssit kypsyvät ja keitto sakenee.
Kun vesi kiehuu, lisää kasvisliemikuutio (tai vastaavasti -jauhetta) sekä mausteet. Kukaan ei estä lisäämästä myös esim. chiliä ja/tai currya, jos mieli tekee ja kaapista löytyy.
Keittele 20-30 minuuttia niin, että linssit alkavat hieman soseutua ja kesäkurpitsat ovat kypsiä. (Tässä vaiheessa huomaa, jos kuutiokoko oli liian suuri. Asialle on myöhäistä tehdä mitään, joten jatka vain keittämistä, kunnet kurpitsat pehmenevät. Seuraavalla kerralla tiedät paremmin.) Lisää vettä, jos on tarvis. Maistele ja säädä mausteet kohdalleen.




2. Seuraavaksi kokeilukeittiöön pääsi Hesarin punainen linssikeitto. Muokkailin alkuperäistä reseptiä hieman ja siitä on tullut itseasiassa tämänhetkinen suosikkini. Sopivan kirpakka!

Punainen linssikeitto

3 dl punaisia linssejä
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 vihreä paprika
1 punainen/keltainen paprika
2 pientä chilipalkoa
2 rkl öljyä
1 dl vettä
2 kasvisliemikuutiota
400 g tomaattimurskaa
1 limen mehu
soijakastiketta
tuoretta korianteria


1. Kuullota kattilassa öljyssä hienonnettu valkosipuli, pilkottu sipuli, paprikat ja chilit.
2. Sekoita joukkoon huuhdotut linssit.
3. Lisää joukkoon vesi, liemikuutiot, tomaattimurska ja kasvisliemikuutiot.
4. Keitä noin 10 minuuttia, kunnes linssit ovat kypsiä.
5. Mausta soijalla, limen mehulla ja korianterilla. Tarkista maku. Jos maku tarvitsee pyöristystä, lisää ripaus sokeria.


ELÄKÖÖN ARKIRUOKA!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti