sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Pizza-ilta.


Täällä maailmalla kun elää, saa usein vastata kysymykseen: Minkälaista ruokaa suomalaiset syövät?

Niin, siihen kun osaisi vastata. Ehkäpä 30 vuotta sitten olisin osannut helpon vastauksen: perunaa erilaisissa muodoissa (perunamuusia, perunakeittoa, keitettyjä perunoita, perunalaatikkoa jne.), hernekeittoa ja makaronilaatikkoa. Nykyisin suurin osa ystävistäni syö arkisin enimmäkseen kaikkea muuta kuin mitä perinteisesti on lueteltu suomalaiseksi perusruuaksi. Usein kuulen myös jouluaterioista, jotka eivät vahingossakaan sisällä mitään perinteistä juures-possu-einessarjaa. Minä yleensä vastaankin, että leipä on suomalaisten perusruoka. Siinä missä aasialainen kaipaa jatkuvasti päivittäistä riisiannostaan, näyttävät suomalaiset kaipaavan erilaisia leipiä. 

Lapsuuteni ruokamuistoihin liittyy vahvasti pizzan tulo. Meidän lapsiperhe-arjessa pizza edusti luksusta, vaikka sen perusainekset loppujenlopuksi olivatkin niitä aika tavanomaisia: jauhelihaa ja ananasta. 

Pizza oli "helppoa ruokaa" ja jossakin vaiheessa muistin ulkoa kaikki siihen liittyvät vaiheet. Sittemmin aikaa on kulunut, enkä ole enää aikoihin tehnyt itse pizzaa kotona. Tänä syksynä minulla oli kuitenkin ilo istua ystäväni Pilkun illallispöytään ja nauttia lihattoman lokakuun kasvispizzasta (Parasta ikinä syömääni kasvispizzaa!!!) ja siitä inspiroituneena tein kotona Antipastopizzaa. Loistavaa.... voisin melkein aloittaa uuden tradition pizzailloille. 

Alla olevalla ohjeella voit valmistaa joko yhden ison tai neljä annospizzaa.

ANTIPASTOPIZZA

POHJA:
2,5 dl vettä
1/2 pakettia hiivaa
1/2 tl suolaa 
3rkl öljyä
6 dl vehnäjauhoja

TOMAATTIKASTIKE
2 valkosipulinkynttä
1 tlk (400g) kokonaisia, kuorittuja kirsikkatomaatteja
1 tl sokeria
suolaa
mustapippuria

TÄYTE
200g artisokansydämiä
1 dl mustia kivettömiä oliiveja
4 paahdettua paprikaa viipaleina
(12 viipaletta salamia)
200g mozzarellaa

KORISTELUUN
Revittyjä rucolanlehtiä

1- Valmista pizzapohjan taikina, vaivaa se kimmoisaksi ja laita kohoamaan liinan alle suojaisaan paikkaan kunnes se on kaksinkertainen.

2- Valmista odotellessasi tomaattikastike: Keitä kastikeaineita 15 minuuttia ja jäähdytä.

3- Lämmitä uuni 250 asteeseen.

4- Paahda paprikat uunissa: Suojaa uunipelti leivinpaperilla. Halkaise paprikat, poista siemenkodat ja pese puolikkaat puhtaiksi. Laita paprikanpuolikkaat uunipellille ja paahda niitä uunissa, kunnes niiden väri tummuu. Maku muuttuu näin ihanan makeaksi! Jäähdytä ja siivuta paprikat.

5- Kokoa pizza: Kun taikina on kohonnut, kauli siitä pizzapohja leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Levitä päälle tomaattikastike. Päällystä pizza artisokilla, oliiveilla, paprikoilla, salamilla ja juustolla. Anna täytetyn pizzan kohota vielä noin 10 minuuttia.

6- Paista uunin keskitasolla noin 10-15 minuuttia.

7- Juuri ennen tarjoilua: revi pizzan päälle rucolaa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti