lauantai 15. maaliskuuta 2014

Viikon kala: Kurkulla höystetty uunilohi.

Onko nyt jo viikonloppu? - Aika hurahtaa, kun on monenlaista. Helsingin Sanomien Ruokatorstai ei pettänyt. Paksu ja painava, mutta täynnä monia yllätyksellisä reseptejä... kuten tämä kurkulla höystetty uunilohi, jota ehdin jo moneen kertaan epäilemään, mutta onneksi vaan toteutin reseptin. Se oli loistavaa ja pääsee taatusti vakioreseptien repertuaariin!


KURKULLA HÖYSTETTY UUNILOHI

600 g lohifileetä
suolaa
mustapippuria
11/2-2 dl ranskankermaa
2 tl hunajaa
1-2 mauste- tai suolakurkkua
1 nippu tilliä

1- Sirottele fileen pintoihin kevyesti suolaa ja pippuria. Aseta filee sopivan kokoiselle uunivadille. Hienonna tilli.

2- Sekoita hunaja ja osa tillisilpusta ranskankermaan. Levitä ranskankerma kalafileelle. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia.

3- Kuutioi kalan kypsyessä kurkku. Levitä kypsän kalan päälle kurkkukuutiot ja loppu tillisilppu. Tarjoa lisänä keitettyjä perunoita. (Paitsi minä tarjosin höyrytettyjä kasviksia, jotka toimivat myöskin hyvin.)

Huomenna on tavoitteena tehdä kanakeittoa. Innostuin niin viime viikonloppuna ystäväni kanakeitosta, joka aloitettiin liemen valmistamisella....

Iloista lauantaita!

4 kommenttia:

  1. Mistähän johtuu, että melkein kaikki reseptit mitkä näen täällä, alkaa elää mielessä ja lopulta teen ne.. tääkin oli hyvää! Muuten kun ei tule ohjeita käytettyä tai ainakaan kokattua reseptilähtöisesti. Niitä vaan alkaa tehdä mieli mitkä on täällä kirjojen ja kokemusten ja projektien joukossa..

    VastaaPoista
  2. Kiitos, tää kommentti oli kyllä mukava piristys ;) Jotakin kiehtoo mun sekamelska...

    VastaaPoista
  3. we need to make this together....:)

    VastaaPoista
  4. Ashleigh: yes we have to. And there is also one great chicken I want you to taste ;)

    VastaaPoista