sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Hollantia jo Rooman aikaan: Maastricht.

Hups. Kotona ollaan oltu jo viikko, mutta en silti malta olla lisäämättä tänne muutamaa kuvaa Maastrichista, jonne teimme Amsterdamista mukavan pikkuretken junalla. Ensin hieman katutunnelmaa ja sitten... pitäpäs muutakaan kuin ruokaa. Välillä paistoi aurinko ja välillä satoi vettä. Kaupunki oli idyllisen pieni ja käveltävä lomalaiselle. 

Mitä erikoista:

Euroopan Unionin synnyinsija.

Kaupungissa on yksi Euroopan vanhimpia siltoja (kaupungin nimi tulee roomalaisten rakentamasta sillasta).

Kaupungista löytyy myös Pyhän Servatiuksen hauta. Hän kuoli vuonna 384 ja hän toi kristinuskon Hollantiin (joka siis tietenkään ei ollut Hollanti tuossa muodossaan siihen aikaan). Elettiin aikaa, jolloin kristinusko oli saavuttanut luvan olla olemassa, mutta siitä ei oltu vielä tehty ainoaa virallista uskontoa. Kiinnostava pätkä Euroopan kirkkohistoriaa siis. 











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti