torstai 1. toukokuuta 2014

Testikeittiössä: Paholaisen munat.



Mistä ikinä nämä munat ovat saaneetkaan nimensä, ne vakuuttavat yksinkertaisuudellaan sekä muuntelukykyisyydellään. Aina silloin tällöin näitä vilahtelee alkupala- ja noutopöytäohjeissa, ja nyt päätin testata sisarustapaamiseen. Oli mukava kokoontua yhdessä syömään, kun kaikki toivat jotakin. 
Tässä reseptissä on dijon-sinappinen maku. Toimi hyvin kaikenikäisillä ja oli helppo ja nopea. Kaksi avainsanaa kiireiselle, joka haluaa nauttia läheisten seurasta ja ruuanlaitosta. Joten tässä teillekin (alkuperäinen resepti marthastewart):

KLASSISET PAHOLAISEN MUNAT

8 suurta kananmunaa
80 ml majoneesia
1 kl Dijon-sinappia
1 tl valkoviinietikkaa
suolaa ja pippuria myllystä

1- Laita munat keskikokoiseen kattilaan ja peitä ne vedellä niin, että niiden yli tulee vielä yhden sormennikaman verran vettä. Laita levy kuumenemaan ja kun vesi kiehuu, nosta kattila pois kuumalta levyltä. Laita kattilan kansi päälle ja anna munien seistä 12 minuuttia. Kaada sitten kuuma vesi pois ja jäähdytä munat kylmän juoksevan veden alla niin että voit käsitellä niitä sormin.

2- Kuori munat ja halkaise ne pituussuunnassa (saat reseptistä 16 alkupalaa). Poista munankeltuaiset ja siirrä ne erilliseen kulhoon. Muussaa keltuaiset haarukalla ja sekoita joukkoon majoneesi, sinappi ja etikka. Jos haluat seoksesta vielä pehmeämpää, työnnä se siivilän läpi. Mausta suolalla ja pippurilla makusi mukaiseksi.

3- Lusikoi seos pieneen muovipussiin ja leikkaa pieni pala kulmasta pois (ellet halua käyttää oikeaa pursotinta, millä tottakai tulee fiinimpiä). Pursota täyte valkoisille munille. Tarjoile välittömästi tai laita kylmään max 2 tunniksi. 

ILOISIA YHDESSÄOLON HETKIÄ!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti