Tuula Karjalaisen kirjoittamaa elämänkertaa Tove Janssonista on pakko kehua. Kirja on tehty vahvalla taidehistorioitsijan ammattitaidolla ja Karjalainen on osannut hienosti sekä Toven personaa että perhettä kunnoittaen nivoa hänen tärkeimmät työnsä osaksi hänen elämänvaiheitaan ja Suomen mullistuksellista 1900-lukua. Hän ei myöskään lankea siihen ansaan, että tulkitsisi liikaa ja analysoisi erilaisia viestejä sinne missä niitä ei ole (kuten yllättävän usein tehdään). Suosittelenkin kirjaa myös niille, jotka eivät niin muumeista piittaa, sillä se avaa mielenkiintoisen näkökulman yhden henkilön ja hänen lähipiirinsä kautta Suomen ja Euroopan historiallisiin tapahtumiin, kuten maailmansotiin. Minä ainakin huomasin kirjaa lukiessani miettiväni, miten minun isovanhempani ja sukuni elivät samoina vuosikymmeninä ja kokivat erilaiset yhteiskunnalliset tilanteet. Samoin löysin Tovesta uusia puolia tutustuessani nykyisin vähemmälle huomiolle jääneisiin, 1930-1940-lukujen lehtien kansikuvituksiin, joiden sanoma on todella rohkeasti pasifismin puolesta kantaa ottava tiukkana sensuurin aikakautena.
Viime vuonna Tove Janssonin syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta ja Ateneumissa oli Tuula Karjalaisen kuratoima juhlanäyttely. Mikäli satuit näkemään sen, tuo kirjan lukeminen lisää syvyyttä näyttelyn antiin. Ja vaikka et olisikaan nähnyt näyttelyä, on itse kirja täynnä kuvia ja sitaatteja Toven tuotannosta eri aikakausilta mitä erilaisimmista aihepiireistä - ja kirja jopa itsessään on mielestäni esteettinen kokemus (kiitos ulkoasusta ja taitosta Timo Nummiselle).
Moni tuntee Tove Janssonin (1914-2001) muumeista, mutta tämä monilahjakkuus oli paljon muutakin - kuvataiteilija, kirjailija, kuvittaja, käsikirjoittaja, laulujen sanoittaja jne. Hänen elämänmottonsa oli "Tee työtä ja rakasta" - siinä järjestyksessä. Aikakausina, jolloin taiteen haluttiin sisältävän opetuksellisista ja poliittisista agendaa, hän halusi tehdä taidetta taiteen vuoksi. Eikä hän erotellut tuotantoaan vahvasti vain-aikuisille-tai-vain lapsille- akselilla. Hän etsi ja eli oman luovuutensa ehdoilla, etsi hohtoa, jota ilman ei ollut mitään. Uskon, että tämä on ollut hänen työnsä menestyksen pääsalaisuus - syy, miksi niin monet ovat rakastuneet hänen töihinsä. Ne ovat aitoja. Ja ne ovat syntyneet aidoista tunteista ja tilanteista käsitellen myöskin elämän pelottavia ja kipeitä asioita, kuitenkin taiteen luovan vapauden keinoin. Esimerkiksi toisen maailmansodan loputonta kuolemanpelkoa ja dramaattisia tuhoja vasten (kuten atomipommi ja maailmanlopun mahdollisuuden konkretisoituminen) ei ole lainkaan kummallista, miksi noista kokemuksista on syntynyt muumikirjoja, joissa on suurtuhoja. Ne olivat siihen aikaan monen ihmisen jakamia tunnetiloja.
Kuitenkin hienointa taiteessa on mielestäni sen monikerroksisuus. Taiteilijalla itsellään voi olla erilaisia syntylähteitä aiheille ja hänellä on vapaus sekoittaa faktat ja illuusio suloiseksi sekamelskaksi ja luoda oma tuotoksensa... mutta samassa hetkessä kun taiteilija luovuttaa teoksensa "yleisölle", hän menettää otteensa siihen. Jokaisella on oikeus lähestyä taideteosta (oli se sitten kirja, musiikkia tai kuvataidetta) omista lähtökohdistaan ja antaa sille omia merkityksiään. Yhtä oikeaa tarinaa, merkitystä ta tulkintaa ei ole. Tärkeintä on vapaus. Vapaudesta käsin voimme taiteen avulla käsitellä myös siitä tunteita ja kokemuksia, joille ei löydy sanoja. Eläköön siis vapaus ja luovuus!
Voi mua harmittaa kun en ostanut tätä kirjakaupassa käydessän, myyjä vielä kysyi kassalla että kiinnostaisiko tällainen kirja kun niitä oli siinä tiskillä. Silloin ajattelin, että täytynee ostaa jossain vaiheessa.. Nyt kun ei oikein muuta olekaan kuin aikaa, niin mielelläni lukisin kyllä tämän :)
VastaaPoista