keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Joulu-galluppi ja illan menu.

Kuten jo mainitsin, olemme suorittaneet meidän perheen virallisen 
joulu-gallupin. Kahden aikuisen taloudessa se oli suhteellisen helppo ja tulostakin voitanee pitää melko luotettavana. Kysymyksenä lähinnä oli, mitä odottaa ja kaipaa joululta. Tässä vastauksia (ei tärkeysjärjestyksessä):

Leppoisa tunnelma ja oleilu.
Pehmeä, cozy sisustus ja valaistus (kynttilät).
Musiikki (smooth).
Joulun tuoksu: piparit, kaneli, ....
Kauniit sanat.
Antaminen.
Läheisten muistaminen.
Kulta, hopea, valkoinen ja punainen.
Ystävyys ja yhdessäolo.
Hyvä ruoka.
Rauhoittuminen arjen melskeestä.

Siinä. Ei siis mitään "nissejä-ja-nasseja" meille eikä paljon muutakaan. Ajattelimme nauttia joulusta ilman turhaa tohinaa ja valmistella sitä tässä hiljakseen. Aloitimmekin jo leppoisaan tunnelmaan virittäytymisen kaivamalla esiin jazzahtavat joululevymme. 
Ja onneksi myös iTunesin radiosta löytyy vaikka mitä :)

Aiomme viettää joulunajan siis Bangkokissa. Miinuspuoli tietenkin on se, ettemme näe ketään perheenjäseniä niin Suomessa kuin Kanadassakaan. Plussaa tänä vuonna on puolestaan se, että meille tulee hyviä ystäviä kylään ja olemme varsin vakuuttuneita siitä, että meille tulee ikimuistoinen joulu: hyvää ruokaa, lepoa, loistavia keskusteluja jne. Juuri venyviä keskusteluja täällä kaipaa eniten!

Gallupin lopputulos oli siis kaikin puolin toiveikas.


Ja sitten illan menuun: onneksi joku muukin oli ihastunut Julia Child:in resepteihin (Kerroinko jo, että tilasin viime lauantaina ensimmäisen kerran Egg Benedic:in aamiaisbrunchilla?) ja Ria postasi tuohon leffa-bloggaukseeni  pari reseptiä ja tänään oli aivan pakko kokeilla noita porkkanoita... niistä tuli aivan mieleen mummon porkkanat, joista mun veljen amerikkalainen vaimo erityisesti tykkää... tätä ennen en ole niin halunnut laittaa voita porkkanoihin, mutta jos kerran ranskalaisetkin niin tekevät, niin mikä ettei... Ja ne oli loistavia!!! Eikä sitä voita loppujenlopuksi sittenkään niin paljoa ollut. Porkkanoiden lisäksi tein salaatin "vapaalla kädellä" (salaatinlehtiä, punasipulia, papaijaa, pomegrandinsiemeniä ja itsetehtyä salaatinkastiketta öljystä ja valkoviinietikasta) ja sitten Henry paistoi uunissa kokonaisen kanan Jamie Oliverin reseptillä.

Olemme kokeilleet tätä kanareseptiä jo pari kertaa - ensin lokakuun alussa Kanadan Thanksgiving-aterialla, kun meillä ei ollut tarpeeksi väkeä kalkkunaa varten... ja sitten vielä muuten vaan (paitsi että silloin unohdimme sitruunan sisältä) - ja voimme todella suositella sitä. Jos et ole maistanut ihanan mureaa uunikanaa, niin ehkä et vaan ole maistanut tätä: 

Tarvitset:
Reilun kilon kanan.
suolaa ja pippuria myllystä.
Kolme kourallista tuoreita yrttejä hienonnettuna (esim. basilika, oregano, persilja, timjami, marjorami)
4 rkl oliiviöljyä
1 halkaistu sitruuna
4 laakerinlehteä
2 rosmariininoksaa

Tee näin:
1. Laita uuni kuumenemaan 225C.
2. Hiero öljyä ja suolaa kanan sisälle.
3. Hiero kanan ulkopuoli öljyllä, suolalla ja pippurilla.
4. Erota varovasti rintakehän nahka lihasta, niin että voit hieroa nahan ja lihan väliin hienonnettuja yrttejä ja oliiviöljyä (Älä siis poista tai revi nahkaa!).
5. Laita sitruunat ja loput yrtit vatsaan ja sido puuvillanarulla jalat pyrstö yhteen niin että sitruuna yms. jää sisään.
6. Viillä koipiin pari syvää viiltoa (saat rapeat koipipalat).
7. Paista ritilän päällä uunivuuassa. Laita ensin uuniin viideksi minuutiksi niin, että rintapuoli on alaspäin.
8. Käännä kana ja paista tunti.

Iloisia kokkaushetkiä & Hyvää ruokahalua!




2 kommenttia:

  1. Mäkin alan pikku hiljaa tajuta, että joulu on kai tulossa. Muistuttaa viime joulun alusaikaa, jolloin myös oli remppa kesken.... ihme jouluremppaajat... onneks tänä vuonna oon ajoissa S:n joululahjassa, viime vuonna meni jouluaaton paniikiks.;) Toi teijän gallub oli kyllä aika allekirjoitettava, heti ei tullu mieleen lisättävää, paitti paljon suklaata ja glögiä sekä lahjojen saaminen ;)

    VastaaPoista
  2. niiiiiiiiiin. glögi on hyvää. sitä paljon!!! Ja lahjoja! Mä en ole H:n lahjassa kyllä yhtään ajoissa... voisit antaa mulle vinkkejä...

    VastaaPoista