Jessica Thompsonin kirja tarttui käteen punaisen, lempeän kantensa houkuttelemana. Se oli juuri sitä mitä ajattelin tarvitsevani tällä viikolla. Jotakin kevyttä, ei liian vakavaa.
Paitsi että se ei kyllä ollut niin kevyt kuin luulin. Eikä ne kolme sanaa ollut "Minä rakastan sinua."
Kirja oli rakenteeltaan juuri sellainen "kevyesti luettava", mitä nykyisin monet pokkarit ovat: juonta kuljetetaan suhteellisen lyhyillä kappaleilla ja tarina nivoutuu kolmesta erilaisesta tarinasta, jotka lopussa yhdistyvät odottamattomalla tavalla. Systeemi toimii: nykyajan kiireinen lukija (Lue: minä) tarttuu kirjaan pienenkin tauon aikana helposti, koska tietää ajan riittävän yhteen "episodiin"... samoin lukiessa koukuttuu, koska ei heti saanutkaan vastausta kaikkiin mielessä pyöriviin kysymyksiin tietyn henkilön kohdalla, vaan täytyy ensin lukea pari kappaletta, ennenkuin seuraa jatkoa. Ja kuin huomaamatta sitä on lukenut yömyöhään asti, koska aina ajatteli lukevansa vielä yhden pienen kappaleen....
Tänään on luvassa ihana lauantai. Kotipäivä. Bangkok on viileä, minulla on parvekkeen ovet auki. Luvassa on käsitöitä ja lukuhetkiä.
Miten sinä vietät joulukuista lauantai-päivää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti