Saavuimme eilen takaisin Bangkokiin. Aika Suomessa meni kuin vilisten, enkä tännekään ehtinyt kirjoittaa kaikkea mitä ajattelin... siitäkin huolimatta, että en paljoa ajatellutkaan. Pääasiahan oli ulkona oleminen, perhe ja ystävät. Paljosta olen kiitollinen!
Suomessa ollessani ehdin lukea kaksi suomalaista romaania "klassikkokirjalistaltani". Molemmat niistä sukelsivat 1900-luvun alkupuoliskon Suomeen. Ja molemmat olivat mielestäni melko raskaslukuisia... alkaa tässä pikkuhiljaa muovautumaan käsitys, että päästäkseen suomalaiseksi klassikoksi, kirjan täytyy olla raskas.
Ensin luin vuonna 1909 julkaistun Ilmari Kiannon Punainen viiva. Teos otti kantaa 1906 lakiuudistukseen, joka antoi kaikille vähintään 24-vuotialle äänioikeuden. Teos kuvaakin Kajaanin korvessa asuvien ajatuksia ja unelmia ennen vuoden 1907 eduskuntavaaleja. Koska näistä vaaleista on kulunut jo yli sata vuotta ja Suomi muuttunut aika lailla niistä ajoista, niin kirja oli kieltämättä mielenkiintoinen kuvaus köyhästä Suomesta, jossa sanomalehti oli harvinaisuus, lukutaitoa ei aina tarvittu arkisin, ja kylän suuriin herroihin kuului pappi.
Juhani Aho on sanonut kirjasta näin (HS 5.12.1909):
”Hänen pieni kertomuksensa on mitä sattuvin alkulehti suomalaisen köyhälistön valtiollisen heräämisen historiaan, oikeampi ja todempi kuin mikään tähän asti vielä kirjoitettu.”
Ennen eduskuntavaaleja maakunnissa kiertelevät agitaattorit saivat koolle köyhänkin kansan ja "soli-sali-ratin" lupaukset paremmasta huomisesta syntyivät. Onhan siinä tarinaa kerrassaan, kun maaseudulla leivästään kamppailevat ihmiset alkavat luottamaan punaisen äänestysviivan ihmeitätekevään voimaan, joka muuttaa kaiken kertaheitolla... ja sitten käytäntö paljastuu toisenlaiseksi.
Yllättävästi raskaaksi kirjan lukemisen teki se, kuinka se tuli lähelle. Täällä Thaimaan poliittisessa turbulenssissa elävä ei voi olla huomaamatta jakoa kaupungin keskiluokan ja maaseutujen köyhien välillä: Kyse on kuilusta monenlaisissa asioissa, jotka heijastuvat poliittisesti ja eri osapuolilla on melko erilaiset mielipiteet siitä, kenellä pitäisi olla oikeus päättää ja miten pitäisi toimia. Niin, ja kun tarkemmin ajattelee, niin kyllähän monet Suomessakin kritisoivat viime eduskuntavaalien tuloksia ja uuden suuren puolueen esiinmarssia. Näyttää siltä, että on helpompi kritisoida ja tyrmätä, kun ottaa vastaan demokratia ja kuunnella ja yrittää ymmärtää, miksi jotkut suomalaiset äänestivät mieluiten juuri Perussuomalaisia. Mielestäni yleistä äänioikeutta pelottavampaa on se, ettei ole oikeasti halua käydä dialogia eri tavoin ajattelevien kesken. Ja oikeaan dialogiin kuuluu aina toisen osapuolen kuunteleminen.
Toinen kirja oli Maria Jotunin Huojuva talo, joka julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen 1963, mutta oli kirjoitettu jo 1930-luvulla ja kuvasikin 20-30-lukujen sivistyneistön elämää... Tai tarkemmin lähinnä yhden perheen, Lean ja Markun, avioliittohelvettiä. Sillä dramatiikkaa ei kirjasta ainakaan puutu: ensin Lealla on alkoholisti-isä, sitten narsistisen itsekeskeinen puoliso perheväkivaltoineen ja muine julmuuksineen... ja kaikessa näissä elämänvaiheissa Lea kuvataan niin klassisesti suomalaisena uljaana, kaiken uhraavana ja anteeksiantavana naishahmona. Ja kaiken tämän kuorruttaa prinsessasatumainen kaikki hyvin -loppu.
En pitänyt siitä ylimitoitetusta vastakohtaisuudesta kirjan päähenkilöiden välillä. Sitä en sano, etteikö se voisi olla uskottavaa, mutta jotenkin vaan huomasin väsyväni niinkin pitkiin toistuviin sepostuksiin (miltein 600 sivua) perheen sisäisestä henkisestä ja fyysisestä väkivallasta. Tai ehkä vaan haluan sanoa, että kirjaa olisi voinut tiivistää. Mutta sen sanon, että mikäli joku haluaa lukea kuvauksen huonostivoivasta perheestä, missä yhden ihmisen addiktio tai mielenhäiriöt valtaavat tilan ja muille perheenjäsenille nousee lopulta pääasiaksi siitä päivästä selviäminen, niin suosittelen kirjaa. Kuva loukkuunjäävästä, hyväntahtoisesta naisesta on niin totta, että on pelottavaa miettiä, kuinka monen elämässä se ei olekaan fiktiota vaan karua arkirealiteettia.
Kiinnostaisikin tietää, onko kukaan muu lukenut näitä kirjoja ja mitä ajatuksia ne herättivät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti