Vielä kerran kesästä...
On mieletöntä pitää sylissään pientä ihmisen alkua ja miettiä, kuka hän onkaan, millaisia persoonallisia piirteitä hän kantaa, millaisia valintoja hän tulee tekemään ja millaiseksi meidän suhteemme tulee muodostumaan. Tykkään olla täti. Ja olen niin onnellinen siitä, että sain olla Suomessa tänä kesänä monissa perhetapahtumissa: häissä, synttäreillä ja pikku-Rebecan siunaustilaisuudessa. Tätä kaikkea arvostaa ihan eri tavalla kun asuu kaukana perheestä.
Perheeseen ja ystävyyteen liittyy monia kerrostumia ja tietynlaista elämänjatkumoa. Monet asiat katsovat tulevaisuuteen toivoen, avoimesti, kuin kurottautuen kohti mahdollisuuksia. Jotkut kaaret ovat puolestaan ovat sulkeutumassa. Minun mummoni täytti viime maanantaina 89-vuotta, ja tällä hetkellä jokainen kohtaaminen voi olla viimeinen. Inhoan hyvästejä, enkä yleensä lainkaan pyri miettimään tunteitani tai eroa ja seuraavaa kohtaamista, mutta mummon kohdalla en vaan enää kyennyt siirtämään tunteitani sivuun. Ja kun lähdimme sunnuntaina mummon luota, itkin. Toivottavasti vielä tapaamme. Se on niin jännä, kuinka lapsesta saakka olen tottunut kolmen sukupolven naisten jatkumoon: mummo, äiti ja minä. Nyt ei ole äitiä, mutta vielä hetken on mummo. Ja sitten on uusi sukupolvi veljien tyttöjä. Uutta rakentuu, uusia kohtaamisia ja perinteitä. Nähtäväksi jää, miten hyvin osaan rakentaa eteenpäin osaltani.
Jokainen tarvitsee irtiottoja jaksaakseen eteenpäin. Vielä parempi, jos irtiotot tuovat uudenlaista perspektiiviä elämään. Tämän kesän matka Roomaan oli sellainen. 2000 vuoden historia. Rooma ja Paavi. Kaikki tiet vievät Roomaan. Aikoinaan Rooma oli koko maailman pääkaupunki, eikä se ole tietyssä mielessä mitenkään vähäinen tänäkään päivänä vaikutusvallaltaan. Rooma on ollut 1300-luvulta lähtien katolisen kirkon koti ja yhden mielenkiintoisen perspektiivin moniin asioihin antaa Pirkko Peltonen Rognoni kommentoimalla Vatikaania näin (kirjasta: Italia vuonna nolla. WSOY 2005):
Suurin piirtein 1400-luvulta lähtien Rooman hallitsija oli kiistattomasti paavi. Jokainen uusi paavi loi siis ympärilleen oman sukuklaaninsa ja rakensi valtansa ja siis myös vallan symbolit oman nimensä ympärille. Sana nepotismi periytyy näiltä ajoin. Arvoasemat, rikkaudet ja läänitykset jaettiin paavin, siis kirkkoruhtinaan omaisille.
Ei siis mikään ihme, että renesanssin kuuluisista taiteilijoista sekä Rafael että Michel Angelon työskentelivät vuosikausia juuri Roomassa...
Tampere. Sana pitää sisällään enemmän kuin kaupungin. Kaupunkihan on ihmiset ja tunnelma. Ikävöin jo sinne. Viiletimme koko kesän niin vauhdikkaasti ja silti oli jatkuvasti tunne, että aika on liian lyhyt. Tämän kait voi ottaa kohteliasuutena ne kenelle se kuuluu ;) (Eikä siis ehditty edes toisiin kaupunkeihin.)Hassua kaiken jälkeen olla taas kotona Bangkokissa kaksin.
Ps. Tässä kuvassa ehkä pienin-ikinä-kioski keskellä kiviaitaa Tammelassa. Jos viettäisimme pitkän kesän Tampereella, voisi olla jopa hauskaa vaihtelua pitää kesä pikkuriikkistä kahvilaa aidassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti