maanantai 2. tammikuuta 2012

Risotto.

(PS. Taustalla yksi joulun monista lahjoistani: keittokauhalle levähdystä varten sydänlusikka. Taisin olla superkiltti kun sain niin paljon ihania lahjoja... hahha.)

Olenko jo maininnut, että risotto on yllättäen noussut lempiruokieni joukkoon? Ei, en nyt tarkoita sitä mitä te kaikki luulette. En tarkoita Suomen opinahjojen kuivakoita heitä-kaikki-sekaan-riisimössöjä. (Anteeksi jos synnytin mielleyhtymän.) Tarkoitan aitoa italialaista risottoa. 

Uteliaisuuteni heräsi, kun luin jotakin lehtijuttua italialaisesta perheestä ja siinä perheen mies hämmenteli risottoa. Juttu ei siis ollut varsinainen ruokajuttu, vaan jotain ihan muuta. Risotto oli siis heille arkea. Mutta minä en ollut ikinä edes maistanut italialaista risottoa. Niinpä tilasin ensimmäisen risottoni tamperelaisessa Trattoriassa. Ja sen pehmeys ja maun täyteläisyys veivät mennessään. Sen jälkeen olenkin syönyt risottoa italialaisissa ravintoloissa, itse Italiassa sekä testaillut reseptejä kotona. 

Tykkään monenlaisista risotoista. Aluksi risotto saattaa vaikuttaa hankalalta ja hitaalta valmistaa, mutta itseasiassa sen hämmentely on ihanan rauhoittavaa. Tässä teille yksi suosikkiresepteistäni suoraan Aldo Zilli:n keittokirjasta:

AURINKOKUIVATTU TOMAATTI-VUOHENJUUSTO-RUKOLA-RISOTTO
(neljälle)

1 litra kasvislientä
100 g voita
1 suuri sipuli, pilkottuna
1 laakerinlehti
350 g (= 3,5 dl) arborio tai muuta italialaista risottoriisiä 
2 dl kuivaa valkoviiniä
100 g vuohenjuustoa
100 g aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä, valutettuna ja pilkottuna
50 g (= 5 dl) rukolaa, revittynä
25 g parmensaanijuustoa, tuoreesti raastettuna
suolaa ja mustapippuria myllystä  

1- Valmista kasvisliemi ja pidä se hiljalleen kiehumassa.

2-  Kuumenna syvä pannu (wokkipannu on aika hyvä) ja sulata siinä 75g voita. Lisää laakerinlehti sekä pilkottu sipuli, ja kuullota pehmeästi keskilämmöllä kunnes sipuli on pehmennyt - noin 5 minuuttia. 

3- Lisää sipulin joukkoon risottoriisit ja hämmennä muutama minuutti, kunnes riisinjyvät kuultavat voissa.

4- Lisää valkoviini ja hämmennä 2 minuuttia, kunnes se on imeytynyt. Lisää sitten kasvislientä aina kauhallinen kerrallaan niin, että edellinen neste on imeytynyt ennenkuin lisäät enemmän. Jatka hämmentämistä ja liemen lisäämistä kunnes miltein kaikki liemi on lisätty ja riisi on al dente. Tämän vaiheen pitäisi kestää noin 20 minuuttia.

5- Noin 5 minuuttia ennen kuin risotto on valmista, sekoita joukkoon pilkottu vuohenjuusto, revityt rukolat ja pilkotut aurinkokuivatut tomaatit. Keitä noin 3-5 minuuttia. Lisää lisää lientä tarvittaessa. Juuston pitäisi sulaa miltein kokonaan. 

6- Lisää loput voista (25 g) ja raastettu parmesaanijuusto. 

Valmiin risoton tulisi olla pehmeää ja tarpeeksi irtonaista jotta voi kauhalla muotoilla aallon, mutta ei kuitenkaan keittomaista.

7- Poista liedeltä, laita kansi päälle ja anna tekeytyä yksi minuutti.

*** Mikäli haluat tehdä risotosta ruokailjoille kauniit annokset, voit koristella jokaisen annoksen paahdetuilla vuohenjuustoilla. Leikkaa silloin vuohenjuustoputkilosta niin monta siivua kuin on annoksia. Laita vuohenjuustot pellille uuniin grillivastuksen alle ja grillaa 1-2 minuuttia, kunnes ne saavat kauniin, kultaisen värisävyn. Asettele jokaisen annoksen päälle grillattu vuohenjuusto ja pyöräytä myllystä tuoretta mustapippuria.        

4 kommenttia:

  1. Nykyään about kaikki uus mitä mä kokkaan on täältä.. Musta tuntuu että sä kirjoitat näistä niin herkullisesti että siks tekee mieli kokeilla.. nää ei oo vaan ruokaa vaan nää on kertomus. T. toinen Ruut

    VastaaPoista
  2. Kiitos, tuo oli kauniisti sanottu ;)

    VastaaPoista