Peruskoulussa kaikki oli yksinkertaista. Matemaattiset kaavat opeteltiin ulkoa, eikä kertotaulukko taatusti sisältänyt poikkeuksia. Rehellisesti sanottuna poikkeuksia ei tullut vastaan paljon muissakaan aineissa. Maailma oli tietyllä tavalla mustavalkoinen, asiat simppeleitä ja kaiken pystyi tiivistämään muutamaan ydintotuuteen. Aiheesta kuin aiheesta. Näin myös uskontojen suhteen.
Olen sitä mieltä, että fakta-tasolla kuuleminen ja jopa asioiden ulkoa toistaminen ovat täysin eri asia kuin ymmärtäminen ja asioiden sisäistäminen. Vaikka tunnenkin monia, joille on ydinarvo purkittaa asiat kuin asiat selkeisiin kategorioihin ja totuus näyttäytyy mustavalkoisena ja melkeinpä aina kysymykseen kuin kysymykseen löytyy selkeä ja varmanoloinen vastaus, niin huomaan sittenkin kuuluvani pohdiskelijoihin. Sitä taitaa kuvata tämän blogin nimikin, Festina lente. Minä olen matkalla, elämä on prosessi ja erilaiset näkökulmat ovat parhaillaan keskustelun alla taikka mietintämyssyssä muotoutumassa. Myös teologiset kysymykset.
Ja nyt en tarkoita mitään nippelitietoista kirjastoissa päiväkaudet viettävien teologien salatiedettä, vaan ihan sitä teologiaa, joka ohjaa kristityn arjen käytäntöjä. Juuri sitä teologiaa, jota ei edes usein pueta sanoiksi. Varsin samaan tapaan, kun Aasiaan muuttaessani huomasin, ettei koulukirjojen buddhalaisella filosofialla ole mitään tekemistä näissä maissa arjessa harjoitettavan kansanuskonnon kanssa, olen huomannut, että ehkä meillä kristityilläkin on toisinaan syytä pysähtyä hieman keskustelemaan arjen käytäntöjen teologisista lähtökohdista.
Ja tästä syystä päätin pitkän harkinnan jälkeen lisätä uuden tunnisteen blogini aiheisiin: 'arkiteologia'. Ilman mitään lupauksia totean, että sen otsikon alle saatan tulla jatkossa bloggaamaan mistä vaan, mitä mieleen juolahtaa tässä matkan varrella. Olet tervetullut liittymään mukaan keskusteluun!
Ajatus tästä arkiteologiasta on veivannut edestakaisin päässäni jo jonkin aikaa, mutta tähän asti olen aina ajatellut, että ehkä ei ole sen aika... kunnes eilen asia tuli jälleen mieleeni kuunnellessani erään Thaimaan kristillisen johtajan puhetta siitä, kuinka käytännönteologia ei ole staattisessa tilassa vaan elää jatkuvaa prosessia. Hän kertoi, kuinka esimerkiksi muutama vuosikymmen sitten Thaimaan seurakunnissa oli vahvasti vallalla painotus opetuksessa, että maallisista asioista ei tule välittää vaan kaikki energia tulee suunnata evankeliumin julistamiseen. Syykin tähän oli selvä: Jeesuksen pikaisen paluun odotus. Eikä vain se, vaan kylmän sodan luoma jännite ja pelko kommunismin valtaantulosta... silloinhan esimerkiksi kaikki kiinteistöihin sijoitettu raha olisi heitetty kankkulan kaivoon jos ja kun kommunistit takavarikoisivat kaiken yhteisomaisuudeksi. Tässä oli siis yhtä aikaa vaikuttamassa arjen ratkaisuihin sekä poliittinen tilanne että eskatologiset näkemykset. No, aika on muuttunut ja harva enää pelkää kommunisteja samalla tavalla ja painopisteet monien seurakuntien opetuksissakin ovat siirtyneet enemmän holistiseen suuntaan.
En tiedä, näetkö saman kuvan kuin minä siitä, että teologia ja sen arkiset käytännön sovellutukset ovat tietyllä tavalla oman aikansa tuotteita. Haaste tässä on mielestäni sekä tunnistaa aikakauden trendit, että välttää liian jyrkkää heiluriliikettä, jossa toisesta ääripäästä mennään toiseen.
Niin, mitä ovat ajan trendit? Tai mitä ne eivät ainakaan ole? Ja saako käytännönteologia muotoutua ajan hampaissa?
Ehdottoman hyvä pohdiskelun aihe. Tämän tyyppiselle pohdinnalle tulisi olla tilaa, sillä teologiset oivallukset jumalanpalveluksessa, jotka eivät ulotu käytännön elämään ovat ajoittain jopa turhia. Siksipä tämä arkiteologia on todella tärkeää. Evankeliumin vaikutus ihmisessä tulee näkyä arjen tasolla.
VastaaPoistaMielenkiintoista tosiaankin!
VastaaPoistaMä mietin tätä lukiessani erästä herätysliikkeemme eläköitynyttä naispastoria, joka puhui mielenkiintoisesti teologisten näkemysten ja käytännön elämän välisestä yhteydestä. Vaikka tämä sisar määritteli itsensä "arkiuskovaksi" (eli ei kai niin teologis-teoreettisesta pyörittelystä innostuneeksi), niin siitä huolimatta hän oli tajunnut sen, kuinka aatteelliset ajatusrakenteet vaikuttavat suoraan mm.siihen, millaisia sielunhoidollisia ongelmia herätysliikkeemme piirissä laajassa mittakaavassa esiintyy.
Mä oon jotenkin menettänyt uskoni ihmiskuntaan siinä, että usein huomaan ajattelevani, että ihmiset porskuttaa arkeaan anyway kykenemättä suurestikaan tietoisilla ajatuksillaan vaikuttamaan siihen. Tänään just tuskailin tätä ilmiötä itsessäni, kun puhuttani ensin tunnin hienosti lapsilähtöisestä päivähoidosta käytännössä tyrmäsin yhden lapsen leikkialoitteen huomauttamalla, kuinka leluja ei tulisi sotkea.. Eli puheen ja tekojen (ja varsinkin asenteiden) välillä tuntuu olevan joskus synkkä ja leveä kuilu. Mutta toi alussa mainittu veteraanipastori sai mut jotenkin ajattelemaan myös sitä toista puolta, jossa vaikka juuri nuo teologiset ajatusrakennelmat suurestikin vaikuttaa ihmisten arkeen.
Toi ajattelun sidonnaisuus aikaan ja paikkaan on tosi mielenkiintoinen kysymys. Nykyisin musta tuntuu, että suuri osa tapaamistani ihmisistä on jokseenkin sitä mieltä, että temporaalis-spatiaalinen sidonnaisuutemme jollakin tapaa vaikuttaa siihen, millaisia tulkintoja maailmasta/teologiasta teemme. Havaitseminen on siis aina tulkitsemista.
Tästä sangen konstruktivistisesta statementista huolimatta suuri osa porukasta oman mutu:ni mukaan on kuitenkin sitä mieltä, että näiden "ajan trendien" alta on mahdollista löytää jotain totuutta tai objektiivisuutta - siis että sulkeistamalla pois aikamme trendit teologiastamme ja käytännön sovelluksistamme meidän on mahdollista löytää joku totinen totuus, joka on sama ajasta aikaan. Mielenkiintoinen kysymys on se, että onko tällaisten ajattomien ja kontekstittomien periaatteiden löytäminen mahdollista tai oleellista? Toisin sanoen siis, että voiko teologia koskaan olla muuta kuin ajan hampaissa muotoutunutta ja jos ei voi, niin haittaaks se?
Tässä vähän aikaa sitten, se oli muistaakseni jossain radion hartaudessa tai vastaavassa, joku pohdiskeli tätä samaa asiaa vanhan testamentin ja israelin vaiheiden valossa. Siis miten kansan asenteisiin ja jumalasuhteeseen vaikuttivat sen hetkisen tilanteen piirteet ja myös se, millaiseen vaiheeseen kansa (sen tietty sukupolvi) sijoittui tällaisessa hengellis-ympäristötekijällisessä mielessä. Uhkasiko jokin kansa, oliko valloittajia, vai rauhan aika ja kaikki hyvin. Kokiko tietty sukupolvi rauhan saavuttamisen ja jälleenrakentamisen aikaa tai muuta mullistusta vai syntyikö keskelle tasaista tilannetta (sotaan tai rauhaan), saiko asiat valmiina vai joutuiko taistelemaan niiden puolesta..
VastaaPoistaSellaisessa sukupolven kokoisessa arkiteologiassa tilanne tietyllä tapaa tuntuu nykyään aika vastaavalta, on eletty sotien ahdistukset ja toisaalta taisteluhenki monella tapaa, sitten on saavutettu rauha(a) ja yritetty osata toimia sen kanssa. Itse kuuluu sukulpolveen joka aikana kaikki on ollut ihan toisin, mutta mullistuksia tapahtuu paljon mentaalisella puolella. (Tietysti nytkin on maailmassa yleisesti konflikteja, sotaa.. mutta omalta kulmalta nähtynä). Voiko olla edes mahdollista, ettei se missä kasvaa, saisi suoraan muotoaan myös.. arkiteologiassa? Siis että voisiko (tai pitäisikö) rauhan ajan lapsella olla sota-ajan lapsen mentaliteettia.. usein on aika kiinnostavaa miettiä hengellisten asioiden suhteen, että mikä kaikki on vaan ympäristötekijöihin liittyvää painotusta ja näkökulmaa ja milloin ympäristö tekee jostain aspektista todella tietoiseksi kirkkaammalla tavalla kuin joku toinen ympäristö, tai vastaavasti sokeaksi. Hirmu vaikeaa erotella omassakaan ajatus- ja kokemusmaailmassa lähtökohtia, omilla silmillään ei voi nähdä omia kasvojaan niin sanoakseni. (Paitsi kun tarjoutuu sopivia peilejä, esim muita kulttuureja tai toisenlaisia poliittisia tilanteita.)
Kiitos vaan kannustavasta palautteesta sekä täällä että FB:ssä.
VastaaPoistaHaha. Tulipa mieleen, että olisi hauska, jos joku julkaisisi kussakin kirkkokunnassa TOP 10 -sielunhoitohaasteet. Ne voisi olla varteenotettavia iltalukemisia....
Mutta ANNAERIIKKA, vakavasti ottaen :D :D :D :D :D: Älä nyt vielä liikaa masennu ittes takia koko ihmiskunnasta. Lue vaikka välillä pari kirjaa, jotka kertoo niistä (suur)henkilöistä, jotka onnistuivat tekemään elämänsä aikana muutoksia joissakin asioissa. Kääntmään ihmiskunnan suuntaan. Aina on toivoa. Varsinkin silloin, kun huomasi keiltäneensä lapsilähtöiset sotkemisleikit ;D
Voi kuinka paljon tykkäsinkään tuosta lauseesta ja kysymyksestä:
"Mielenkiintoinen kysymys on se, että onko tällaisten ajattomien ja kontekstittomien periaatteiden löytäminen mahdollista tai oleellista? Toisin sanoen siis, että voiko teologia koskaan olla muuta kuin ajan hampaissa muotoutunutta ja jos ei voi, niin haittaaks se?"
--- ja samanaikaisesti näen jo sieluni silmissä leiman sun otsassa, ja siinä lukee "postmoderni". Ja kuinka väärin tuon kaiken voi ymmärtää. Mutta siltikin uskallan sanoa, että parasta teologiaa on juuri se, jota pureskellaan oikeasti ja aidosti arjen hampaissa juuri nyt, Se ainakin elää ja vaikuttaa.
Mutta... olisko nämä ajasta aikaan siirtyvät totiset totuudet lähinnä jotakin todella suuria päälinjauksia?
Tykkäsin myös Uskollisen lukijan kommentista ja kiteitetystä lauseesta, kuinka "omilla silmillään ei voi nähdä omia kasvojaan niin sanoakseni. " -- siihen jatkaen voisi todeta, että ehkä se vaan on fakta, että rauhanajan lapsella ei ole sotalapsen mentaliteettia ja sen feikkaaminen vasta outoa olisi. Mutta jos joku on lukittautunut ja luulee oman aikakautensa ja paikkakuntansa edustavan sitä yhtä-ja-ainoaa-oikeaa-totuutta, niin se on pelottavaa. On turvallista ja mielenkiintoista jutella ihmisten kanssa, jotka eivät sano että "se on ehdottoman sataprosenttisesti näin ja minä en ole ikinä väärässä." Tarvitsemme teologiaa juuri niihin elämäntilanteisiin missä elämämme arkea. Mutta ei ole hyvä liikaa tuudittautua ja lukittautua niin, että usko särkyy kun kulttuurit tai poliittiset tilanteet heijastavat. Toisenlaista kielikuvaa käyttäen voisin sanoa, että saviastia on savenvalajan pöydällä aina ajoittain.
Ja muutokseen ja aikakausien näkemiseen voisin vielä lisätä yli-inhimillisen näkökulman. Raamatussa on näet monia profeettoja, jotka asettuvat sanomansa kanssa vallitsevan aikakauden ja kulttuurin ja mielipiteen vastarannankiiskeiksi. Mistä he saivat vastakkaisen teologiansa?