Joulupuu on rakennettu.

Rehellisesti kaipasin aitoa. Edes elävää ja vihreää. Korvikkeeseen oli kuitenkin tyydyttävä. Olemme siis rakentaneet ja koristelleet joulukuusen. Vielä pitäisi ostaa jokin latvakoriste  - -  ehkä huomenna? Muuten joulukuusemme täällä näyttää olevan kultaa ja kimalletta - ehkä sopii parhaiten maan tyyliin...

Ehkä johtuu siitä, etten ole viettänyt joulua omassa kodissa kahteen viime vuoteen, että tuntuu varsin jouluiselta... sitä kun aina lähtiessään muualle ja majoittuessaan toisten koteihin on aina sellainen vieras olo (perheestä huolimatta) eikä omaa puuhastelua koe niin luonnolliseksi. Tänä jouluna huomaan eläväni tunteissani myös viime joulua, kun olimme Suomessa ja koristelin äidin asuntoa... ja sitten äiti joutuikin jouluksi sairaalaan ja vein sinne terveisinä pipareita ja joulutorttuja. Onneksi oli sentään mummo ja teimme yhdessä laatikkoja - jokin asia, joka pysyi tuttuna suomalaisessa jouluperinteessäni. Niin, huomaan tunteideni vaihtelevan laidasta laitaan samankin päivän aikana. Samanaikaisesti rikasta ja raskasta.  

Tunnustettakoon vielä, että kaikesta tästä pienestä joulupuuhastelustani ja tyytyväisyydestäni huolimatta tunnistan sisälläni pienoisen hennon äänen, joka arvioi, että oikeasti en ole tehnyt vielä paljoakaan "oikean joulun" eteen... mietin siis tässä, onko se osa tätä naiseutta vai lähinnä minun omaa sisäistä suorituskeskeisyyttäni? Ja mistä sellainen mittari tulee - ei ainakaan lapsuudenkodistani! Joten olenko liikaa lukenut sisustuslehtien täydellisiä jouluidyllejä (joissa puolet jätetään valokuvaamatta ja kertomatta?) Onko kenelläkään muulla toisinaan samanlaisia tunteita? - -  -Joka tapauksessa olen päättänyt olla huomioimatta moiset äänet ja elää jokaisen päivän sen päivän voimien mukaan. Silloin syntyy se oikea ilo ja nautintokin. 

PS. Tämän illan tunnelman loi musiikki: 

"Making Spirits Bright"