sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Pöllöt esiin.


Joulun kunniaksi pöllötkin ovat päässeet paraatipaikalle hyllyyn. Pöllöt ovat yksi viimevuotisista joululahjoistani, kun olimme Suomessa. iLike. Huomaan päivittäin, että elän sekä siellä että täällä... Reaaliajassa olen ihan 100% täällä, mutta nyt kun joulukuu oikeasti alkoi, mieli pyörittelee muistoja, ajatuksia ja tunteita viime joululta niinä hetkinä, kun ennätän oleen yksin ajatusteni kanssa (tai kun puhun puhelimessa jonkun perheenjäsenen kanssa)...

Nyt eletään jo kolmannen adventtisunnuntain iltaa ja yksi päivä jälleen hurahti vikkelään.... meillä on täällä vieraita, joten toimintaa riittää. Nyt on myös alkanut thailaisten joulujuhlakausi, joten kaikenlaisissa joulujuhlissa sitä tulee juhlittua. Tänään päätin hieman helliä itseäni kaiken keskellä ja menin iltapäivällä ystäväni kanssa mani- ja pedikyyriin. Ihanan rentouttavaa.

Huomenna leivotaan piparitaikina no 2 ja pohditaan ensi viikonlopun joulujuhlia... Mietin tänään kuinka erilainen joulu on Suomessa ja Thaimaassa... ei vaan sään puolesta, vaan myös traditioiden (juhlien, tapojen yms.) suhteen... hienoa huomata itsessä, että olen sillä tavalla sopeutunut tänne, että osaan juhlia joulua näinkin. Mutta samalla haluan olla uskollinen itselleni suomalaisena ja nauttia myös niistä suomalaisista joulun perinteistä, jotka itse koen tärkeänä. Sehän on osa monikulttuurisuuden rikkautta: poimia parhaita paloja sieltä ja täältä:D 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti