Sanottakoon tähän alkuun, etten ole mikään vannoutunut kirkkokalenterin seuraaja. Olen kuitenkin tullut tässä pikkuhiljaa siihen päätelmään, että on viisautta jaksottaa elämänsä erilaisiin kausiin (englanninkielinen sana 'season' kuvaa tätä ajatusta mielestäni parhaiten). Suomessa neljä vuodenaikaa luonnollisesti jaksottavat ja rytmittävät elämää, mutta silti arki näyttää yllättävän nopeasti muuttuvan oravanpyöräksi ja vuodet vierähtävät ohi huomaamatta. Mielestäni asia on vielä ajankohtaisempi täällä Aasiassa, missä on kolme vuodenaikaa - kuuma, kuumempi ja kuumin - eivät eroa toisistaan mitenkään mullistavasti, eikä luontaista rytmiä näytä syntyvän ellei sitä tee itse.
Viime keskiviikkona alkoi siis perinteisen kirkkojen kalenterien mukaan paastonaika: 7 viikkoa eli 40 arkipäivää aina pääsiäiseen asti. Paastonajan sanoma on vastakohtainen adventin juhlimiseen ja yltäkylläiseen iloitsemiseen: Painopiste on hengellisen elämän uudistumisessa. Katse siis kiinnittyy omaan sisimpään, nöyrtymiseen Jumalan kasvojen edessä sekä Jumalan rakkauden ja pyhyyden mietiskelyyn ja vastaanottamiseen.
Paastonaika kutsuu rehelliseen itsetutkiskeluun ja itsekuriin. Toteuttipa sen millä tavalla hyvänsä. Kyse on omasta sisimmästä, ei toisista ihmisistä tai kilpailusta toisten kanssa.
Minulla on ystäviä, jotka pidättäytyvät joistakin ruuista paastonaikana. Samoin on niitä, jotka haluavat keskittyä olemaan parempia puolisoita/vanhempia/ihmisiä. Toiset yksinkertaistavat elämäntapojaan (ruokatottumukset tai sosiaalinen media) ja tavoittelevat vastuullisempaa elämäntapaa. Mielenmuutos on avaisana.
Paasto ei taida olla kovin trendikästä tänä päivänä. Minä otan tämän ajanjakson kuitenkin vastaan ja olen jo valinnut teeman, jota pohdiskelen ja prosessoin. Kaipaan mielenmuutosta ja odotan sitä, miten tulevat viikon muokkaavat sisäistä maailmaani.
Mielenkiintoista olisi kuulla mielipiteitä siitä, onko teidän mielestänne hyvä jaksottaa elämää erilaisiin kausiin, ja jos on, miten teette sen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti