Pieni irtiotto arjesta suuntautui tällä kertaa rajan toiselle puolelle, Kambozan pääkaupunkiin Phnom Penhiin. Olimme siis kirjaimellisesti vapaalla ilman tapaamisia, aikatauluja ja agendoja. Sitä on joskus hauska heittäytyä ja ottaa turistikartta käteen ja tehdä päivän suunnitelmat hetken mielijohteiden mukaan.
Phnom Penhistä voisi kirjoittaa niin monesta näkökulmasta... Olen tässä miettinyt sitä, kertoisinko yllätyksestäni kun huomasin kaupungin olevan täynnä Lexus-merkkisiä autoja, vai siitä, että kaupungin jätehuolto näytti ainakin osittain toimivan lasten avulla - niin monesti näin pienten lasten kulkevan suurten pussien kanssa keräten pahveja ynnä muuta kierrätettäväksi myytävää... yhtä lailla yllättävää oli huomata paluumatkalla matkalaukkuni joutuneen tullitarkastukseen ennen lentokoneen ruumaan menoa ja sen seurauksena sinne oli päätynyt kolme kirjaa. En tiedä, onko tullimiesten yleinen tapa lahjoittaa kirjoja asiakkaille? Haluanko eniten muistaa matkastani tutustumiskäynnin Killing Fields hautausmaalle, jossa vieläkin maasta nousee esiin luita ja vaatteita muistutuksena punakhmerien raakuudesta? Vai olisiko sittenkin aihetta ylistää entisen Ranskan siirtomaan loistavia, kohtuuhintaisia ranskalaisia ravintoloita? Puhumattakaan ystävällisistä ihmisistä?
Lopulta valitsin matkakuvista yllä näkyvän kuvan apinasta. Kävelimme tiistaina ilman suunnitelmaa ympäri kaupunkia ja päädyimme pienelle kukkulalle, jonka päällä oli stupa. Itse kukkula oli puistomainen ja siellä oli monenikäisiä ihmisiä istuskelemassa ja viettämässä leppoista päivää. Sinne puistonpenkille mekin istahdimme levähtämään, nauttimaan kauniista auringonpaisteesta ja tarkkailemaan apinoita, jotka vapaasti liikkuivat pitkin rinnettä. Apinoita oli sekä vanhoja ja arvokkaita että pikkuriikkisiä vauvoja emon selässä roikkumassa. Ja ihmiset antoivat niille ruokaa. Eräällä vanhalla naisella oli apinoille maissia ja maassa oli kimppu "mattom-kukkia" (ainakin tuo kukka näyttää paikalliselta mattom-teen raaka-aineelta), joista kuvan apina irrotteli siemeniä syödäkseen. Tulipa pieniä lapsiakin isänsä kanssa ihmettelemään ja ottamaan kuvia apinoista.
Siinä kaiken keskelle minulle tuli mieleen muistikuva lapsuudesta: Silloin Tampereen keskustassa sijaitsevassa Sorsapuistossa oli liikennepuisto lapsille sekä lintutarha. Se oli yksi suosikkipaikoistani ja usein silloin kun vierailimme mummolla ja tädillä vei joku meidät sinne. Oli jännittävää nähdä erilaisia lintuja ja ruokkia niitä. Jos oli oikein rohkea, saattoi pitää ranskanleivän puolikasta ojennetussa kädessä ja antaa lintujen tulla istumaan kädelle ja syömään siitä. Minä en kyllä ollut niin rohkea. Heti, kun ensimmäinen lintu lennähti kädelleni, säpsähdin, ja samantien lintu nousi uudelleen lentoon. Mutta se oli mielenpainuvaa ja minusta oli jotenkin ihanaa istuskella puistossa keskellä Aasiaa ja tavoittaa jotakin siitä samasta tunnelmasta katsellessani ihmisiä ja apinoita kaupungin keskellä sijaitsevassa puistossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti