Elämä & Roolit.

Huomaan pohtineeni kohta koko vuoden elämää ja meidän itsekunkin erilaisia rooleja siinä. En lupaa tästä bloggauksesta mitään järisyttäviä viisauksia, kunhan pikemminkin pohdin ääneen... ja mikäli jokin aihe puhututtaa sinua, voit mieluusti jatkaa pohdintaa...


Rooleja näyttää kertyvän aika lailla, lyhyesti olen ainakin: vaimo, tytär, sisko, miniä, täti, käly, ystävä, lapsenlapsi, kristitty, työtoveri ja sen lisäksi itse työstä voisi vielä sen moniulotteisuuden vuoksi johtaa useita rooleja, mutta siihen en tässä nyt keskity.


Jokaisella roolilla on oma historiansa. Jokaiseen rooliin kuuluu myös tietty oletettu-ja-usein-kirjoittamaton roolikäyttäytymisensä. Jos nyt mentäisiin yksityiskohtiin, niin löytyyhän sitä kirjallisuutta roolikalustostakin (kuten lääkärin valkoinen takki) ja miten sitä voi lisätä (toiset haluavat pönkittää/varmistaa esimiesasemaansa suurella pöydällä ja korkealla tuolilla). Ketä kiinnostaa, niin sosiaalipsykologinen kirjallisuus tutkii mm. rooleja ja ryhmäkäyttäytymistä. Oli vaihe, jolloin minulle riitti reflektoida omaa käytöstäni äidiltä saamani ohjeen mukaisesti: "Aikuisuus on sitä, että kantaa vastuun käytöksestään ja teoistaan." Simppeli ja yksinkertainen - teoriassa. Käytännössä eri roolit ja vastuun määritelmät saattavat vaihdella paljonkin. Ja kaikkeen tähän vaikuttaa sekä oma henkilöhistoria, perheen kulttuuri, elämäntilanne, yhteisön kulttuuri jne.


Henkilökohtaisesti olen huomannut itselleni kaikkein vaikeimmaksi sen, kun ulkopuolelta asetetaan tiukka boksi ja odotus, miten mikäkin rooli tulisi toteuttaa. Vaikka rehellisyyden nimissähän on lukuisia tapoja toteuttaa erilaisia rooleja ja vastuita elämässään, niin näyttää siltä, että joillekin ihmisille yksi-ja-tietty-heille-tuttu-tapa on se ainut ja oikea, ja siitä kyllä kuulee, jos joku poikkeaa tästä roolista. Toisinaan näyttää myös käyvän niin, että jos jokin rooli on sidottu yhteisössä hyvin tiukkaan ja joustamattomaan muotoon, voi joku kokea "tukehtuvansa" tässä boksissa ja mieluummin sanoutuu roolista irti ja ottaa vapauden itselleen siten, vaikka itse roolin edustamassa asiassa ei olisi ollut mitään vikaa.


Toinen minua jatkuvasti hämmentävä seikka on se, kun huomaa joihinkin rooleihin liittyvän projektiota toisten taholta. Miten sitten erottaa toisten projektiot omasta persoonastaan ja jatkaa työtään/olemistaan vapaana? Rehellisestihän projektio saattaa usein nimenomaan loukata ja sitä kokee tulleensa kohdelluksi epäreilulla tavalla. Minun työurani ja elämänkokemukseni ovat vielä niinkin lyhytmittaisia, että huomaan jatkuvasti yllättyväni projektioista - en ole vielä kasvanut ennakoimaan niitä lainkaan. (No hyvä että huomaan edes jälkikäteen.)


Mielenkiintoisia hetkiä tänä vuonna olen erityisesti käyttänyt miettiessäni erilaisten roolien päällekkäisyyttä, uusiutumista ja syntymistä ja kuolemista elämänkaaressa:


Toisinaan näyttää siltä, että joillekin ihmisille joku rooli tulee niin kokonaisvaltaisesti, että se imaisee kaikkien muiden roolien tilan ja henkilölle "jää" vain yksi rooli toteutettavaksi.


Joskus huomaan myös ajattelevani ja näkeväni mahdollisuuksia, kuinka jonkun roolin taakse voi "piiloutua" ja välttää sillä tavoin ottamasta vastaan toista roolia. (Harva vaan uskaltaa tunnustaa edes itselleen.)


Joskus myös jokin rooli on jo loppunut siinä muodossa tai kokonaan, mutta ihminen ei päästä irti. Melkein kuin mielummin alkaisi rakentamaan kalkkihautoja, että hinnalla millä hyvänsä pysyy kiinni menneisyydessä, kun ei uskalla irrottaa otetta ja luottaa siihen, että elämä kantaa tulevaisuudessakin.


Päinvastaisessa tilanteessa näyttää siltä, että lapsuudessa meihin iskostetut roolimallit voivat olla niin lujassa, että vaikka ihminen tiedostaisikin ne rikkoviksi ja haluaisi kasvaa niistä ulos, se voi olla yllättävän pitkä ja kipuisa tie. Itse tykkään siitä, että olen saanut mahdollisuuden oppia tuntemaan monenlaisia ihmisiä kulttuureineen ja tapoineen - sitä tulee väistämättäkin haastettua omine roolimalleineen ja ideoineen. Saattaa oppia jonkun mielekkäämmän tavan elää ja toteuttaa roolia. Vuorovaikutus siis avartaa.


Elämässä saattaa myös käydä niin, että jokin rooli repäistään hetkessä pois. Näin voi käydä esimerkiksi vakavan sairauden yllättäessä. Tai mikseipä myös muissa elämäntilanteiden äkillisissä muutoksissa, kuten työttömäksi joutuessa tai ihmissuhteen rikkoutuessa. Kriisihän siitä väistämättä seuraa. Vaikea ymmärtää täysin, miltä ihmisestä voi tuntua, ellei ole itse kokenut tai läheltä elänyt.


Läheisen ihmisen sairastuessa joutuvat myös kaikkien muiden roolit muutosprosessiin: Esimerkiksi äidillä ja minulla oli tietyt roolit ja toimintatavat. Samoin muilla perheenjäsenillä. Sairaus muutti ne. Jouduin arvioimaan uudestaan omia roolejani, veljieni rooleja jne. Lukuisia kertoja. Ja hekin joutuivat. Se ei ole välttämättä helppoa. Ja se voi tehdä kipeääkin. Eikä se tapahdu nopeasti. Ja voin vakuuttaa, että vaikka perhettä ei kohtaisikaan vakava sairaus, niin siinä vaiheessa, kun vanhempien tai isovanhempien vanhuuden oireet kehittyvät, joutuu jokainen kohtaamaan uudelleenarvioinnin roolien sisältöjen ja vastuiden suhteen.


Tämänhetkiseen elämäntilaanteeseeni näyttää kuuluvan yllättävän monien roolien muutosprosessi ja muovautuminen. Ja vaikka se vie oman energiansa ja synnyttää paljon kipuilua ja pohdintaa, ei se ole itsessään mikään negatiivinen asia. Muutos ei ole vain uhka, vaan se sisältää aina myös mahdollisuuden. Minusta on esimerkiksi kiva pohtia, millainen olisi mielestäni ideaali täti, ja minkälainen täti itse pystyn olemaan, mikä on minulle luonnollista. Tärkeäähän tässä on se, että antaa myös itselleen luvan riittää omana itsenään. Ei tarvitse yrittää olla enemmän tai jotain muuta kuin mitä jo on. Liian moni kokee kroonista riittämättömyyttä turhaan. Samoin koen rohkaisevana sen, että vielä vanhempien kuolemienkin jälkeen tietyt lapsuusperheen roolit kantavat ja tykkään olla sisko, jolla on monta veljeä. Ja kun ensi talvena avioliittoa tulee täyteen kymmenen vuotta, ja huomaan, kuinka näissä vaihtuvissa rooleissa parisuhde on säilynyt, kasvanut ja muotoutunut, saan olla erittäin kiitollinen. Ennenkaikkea huomaan, että viime vuodet sairauksien ja kuolemien kanssa ovat antaneet minulle uuden perspektiivin elämään ja rooleihin: Olen alkanut uudelleen suhteuttamaan asioita. Harva asia on kuolemanvakava. Ja vaikka olisikin, harvoin minulla on mitään mahdollisuuksia siihen todellisuudessa vaikuttaa.