Hyväntekeväisyys on POP.

Koska Pia ilahdutti minua tällä viikolla vinolla pinolla Glorioita ja Home & Gardens-lehtiä, olen jälleen sivistyt ainakin muutaman naistenlehden verran - ja luvassa on lisää... Ah, tätä naisena olemisen autuutta ja huomista lauantaita, jolloin voin loikoilla ja tehdä mitä hyvänsä huvittaa hyvällä omallatunnolla... 


Yksi Glorian tämän kuun (Helmikuu 2011) pääteemoista oli hyväntekeväisyys. Ja kun sen julistettiin suureen ääneen kuuluvan kaikille, lisään tähän blokkaukseen teidän iloksenne linkin yhden Lähetys- ja kehitysapujärjestön, Fida Internationaalin, nettikauppaan, josta voi hyvällä omallatunnolla tehdä ties mitä löytöjä ja kuluttaa rahansa. Rehellisesti: niin paljon kun me naiset rakastammekin shoppailua, niin joskus sitä voisi tehdä jonkun toisenkin hyväksi... 


Vakavasti puhuen: Olen sitä mieltä, että vaikka Suomi kuuluukin Pohjoismaisiin hyvinvointivaltioihin ja meillä jo verorahoilla huolehditaan monista sellaisista asioista, joihin muissa maissa (kuten Amerikassa), pitää järjestää hyväntekeväisyyskampanjoita, NIIN SIITÄ HUOLIMATTA meillä on paljon petraamisen varaa ja unohdettu talkoohenki saisi herätä uudelleen eloon monessakin asiassa. En siis usko milliäkään uhkakuviin liiasta vapaaehtoistoiminnasta. Vielä on paljon tarpeita, joihin ei kukaan näytä vastaavan. Niin Suomessa kuin maailmallakin. 
Glorian artikkelin (s. 52-54) mukaan uhkakuvia saattavat nimittäin olla muunmuassa se, että vapaaehtoistyöntekijä loppuunpalaa tai että järjestöt/vapaaehtoistoiminta alkaa "korvata sellaisia yhteiskunnan toimintoja, joihin hyvinvointivaltiossa on perinteisesti käytetty verovaroja." - - kysyisinkin mielelläni, että kuinka pitkiä nämä perinteet ovat ja kannattaako edes tällaisia uhkakuvia ääneen mainita, koska todellisuudessa ei vapaaehtoistyö nyt NIIN yleistä ole, vaikka EU:n jäsenmaissa tilastojen mukaan 1/5 kansalaisista osallistuukin vapaaehtoistyöhön jollakin tavoin. Muinaisina aikoina taisi osallistua 5/5? Enemmänkin sanoisin, että siinä vaiheessa, kun valtio alkaa tarkasti valvoa vapaaehtois- ja talkootyötä ja mittailee tätä rahassa, on meidän yhteiskuntamme mennyt liian talousorientoituneeksi kaikin tavoin. 


Kaikkea ei voi mitata rahassa ja siksi sitä ei pitäisi yrittääkään. Joskus kaunis hymy, pieni kädenojennus tai kiperässä tilanteessa olevan lähimmäisen spontaani auttaminen ovat asiota, jotka merkitsevät henkilön elämässä paljon enemmän kuin suuret organisoidut tapahtumat ja setelitukut.


Kumpa uskaltaisimmekin olla ihmisiä ihmisille.


Vielä artikkelissa jäi mietityttämään seuraava toteamus:
"Ihmiset suhtautuvat vapaaehtoistyöhön Anne Birgitta Pessin mukaan eri tavoin sen mukaan, millainen koulutus- ja tulotaso heillä on. Pienituloiset mieltävät sen ilmaiseksi, palkattomaksi avuksi - siis konkreettiseksi toiminnaksi, ajan antamiseksi-, suurituloiset enemmän hyväntekeväisyydeksi. Pienituloiset antavat suhteessa tuloihinsa enemmän rahaa keräyksiin kuin paremmin tienaavat."


Niin, kumpaa ryhmää edustat: 
Teetkö vapaaehtoistyötä vai 
harrastatko hyväntekeväisyyttä?


PS. Miten olisi hyväntekeväisyyden nimissä kahvikekkerit kesällä? ;D