sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Snowball.


Täällä taitaa todellakin olla menossa hyväntekeväisyystapahtumien kausi... tai sitten asia on vain yhtäkkiä tullut enemmän meidän osaksemme. Ja tätä en todellakaan osannut aavistaa blogatessani ensimmäisen kerran ajatuksiani aiheesta. Silloin tiedossa ei ollut mitään! Ystävämme nimittäin kutsuivat meidät seurakseen Club Canada Thailand:in järjestämään hyväntekeväisyysillalliseen Snowball. Heidän organisaationsa saa tukea clubilta, joten heidän piti vähän siksikin osallistua vuoden tärkeimpään rahankeruutapahtumaan. Huvittavaa oli, että toisin kuin ystävämme alunperin luulivat, emme istuneetkaan heidän kanssaan samassa pöydässä. He istuivat Kanadan suurlähettilään pöydässä ja me taas jutustelimme austraalialaisten ja kiinanthailaisten kanssa. Mukava ilta oli joka tapauksessa! Hauska oli myös seurata, kuinka tanssilattia täyttyi hymyisistä, svengaavista harmaahapsista...  

Illan aikana oli myös 'äänetön huutokauppa' josta melkein sain omakseni pienen käsinsolmitun afganistanilaisen maton, mutta yllättäen yksi mies todella halusi sitä ja korotti hintaa heti meidän tarjouksen jälkeen, joten luovuttiin leikistä ennenkuin se olisi tullut liian kalliiksi... varsinainen kärppä! Kuin lohdutukseksi voitin kuitenkin pöytäarvonnassa ja sain lahjaksi Starbucksin termarimukin ja coffee makerin. Ei paha. Ehkä vielä jonakin päivänä saan sen matonkin...

Nyt vaan pitäisi ryhdistäytyä ja päättää, ollako vai eikö olla ja mitä sitä olisi. Tarkoitan: olisiko aika liittyä johonkin klubiin? Hyviä ja luonnollisia vaihtoehtoja olisi tietysti tuo Canada Club ja sitten onhan täällä se suomalainenkin seura. Mitäs luulette?


2 kommenttia:

  1. Molempiin tottakai! Tuplamahdollisuudet mattoihin;)

    VastaaPoista
  2. Mulle clubiin kuuluminen ja sen kautta erilaisiin tapahtumisiin osallistuminen on avanut ihmissuhteita ja avoimia ovia paikkoihin, joista en ikinä olisi ajatellut itseäni löytävän. Hyvässä mielessä. Oon tutustunut clubin kautta uskomattoman upeisiin ihmisiin, joista on syntynyt ystävyyssuhteita. Hyviä sellaisia. Kannattaa kokeilla.
    Ria

    VastaaPoista